IRC-Galleria

Perjantain treenit oli kyllä melkoset… Silmät pyöristyy vieläkin ihmetyksestä niitä ajatellessa. Suoranainen miraakkeli etten telonut itteäni tai ketään muuta (tietääkseni, ei ainakaan kukaan tunnustanut mitään). Timo veti tunnin hikijumpan, ja tahti oli melko kova. Siinäkin vaiheessa kun piti tehdä rauhallista jyuwazaa. Ja minä Pasin ja Hannu J:n kolmantena pyöränä. Pistivät sitte pojat vähän nakellen. Kauhee vauhti, ja meikä noviisitöhö siellä sinkoilemassa mukana. Vaikka miten yritin hidastaa ukeiluani ni ei, turbovaihteella meni. En tiiä onnistuiko mun hidastaminen niin surkeasti vai eikö pojat vaan suostunut moiseen hidastamiseen. *naurrrr*
Ja jo aiemmin tuli källityksiä. Tehtiin… oiskohan ollut kotegaeshia ja uskaltauduin vähän testaamaan yokoukemia, ni eikös Hannu ottanu ja napannu hihasta kiinni, niin että maeukemi tuli mahdottomaks. Ni olin sitte potslojo siellä pitkin pituuttani selällään, keuhkot kovin tyhjillään. Ahhaha, kivat källit, kiitti vaan… *heh*
Itse asiassa oli monellakin tapaa tosi erikoinen fiilis sekä treeneissä että treenien jälkeen. Sinällään oon ilonen että selvisin noinkin kiivaasta tahdista ihan kohtuullisen kunnialla – ja taisinpa olla vieläpä ainut valkopöksy, hui – ja pukkarissa totesin etten muuten kauheesti ehtinyt miettiä turhia treenien aikana. Ällihän nyt tietty pitäis ees yrittää pitää mukana, mutta selkeest tekee välillä hyvää treenata noinkin, ettei joka liiketta mieti liikaa. Ihan ragoinnilla meni kyllä koko treeni. Mutta sitte toisaalta varjopuolena oli jo muutama hetki joina kävi mielessä että suutunko vai ahdistunko. Onneks tällä kertaa lähempänä oli suuttuminen. Ai miten niin onneks? No siis ahdistuminen lamaannuttaa mut ja imee kaiken yrittämishalun. Suuttuminen sentään pitää skarppina ja napakoittaa tekemistä. Ja onneks noikin ajatukset vaan kävi mielessä. En suuttunu. Ainakaan oikeesti. Vaikka marmatinki Pasille ja Hannulle niiden villistä tahdista treenien jälkeen.
Ja kaiken tän tohinan ja ajatusten sekamelskan alla hehkuu ja lämmittää se ajatus että nää ihmiset ei oikeest – en ainakaan usko – laittais mua noin koville ellei ne uskois että mä pysyn mukana.
Pertti opetti eilen. Sillä on kyllä kanssa taas heti niin erilainen tatsi. Mukavat treenit kyllä. Valkopöksyjä oltiin suurin osa, Pertin lisäks vaan Seppo paikalla. Mikä oli sinänsä ihan hyvä, meitä töhöjä kun oli siellä usemmpi puuhaamassa. Noh, ne kaksi pidempä sälliä on kyllä selkeesti edistyneempiä pöksyjä… Toisella niistä on ihan unelma alasvienti shihonagessa. Oikeen nautiskelin ukena olosta. Shihonagessa harvinaista. Yleensä tuntuu aina sille et pitää varoa kyynärpäätä. Mut sillä oli tosi napakka ote. Yritti opettaa mullekki. Tarttee yrittää muistaa, tiukemmin vaan uken käsipaketti syliin keskilinjalle….
Aamureenit oli tänään taas mukavat. Niinku aina. Niihin on kyllä jääny koukkuun. Ne on yks parhaimpia tapoja alottaa aamunsa. Virpikin oli tänään. Kaks meluakkaa, raaka-Emma ja Pasi. Olipa meininki. Hihittelyks meinas välillä mennä. Olin melko ilosesti kyllä yllättyny itteeni kun puukkotekniikka yonkyo-systeemi meni ihan ok. Yonkyosta ei tosin tietoakaan, mutta lyönnin vastaanotto, leikkaus, alasvienti ja lukko tais mennä ihan kiitettävästi. :) Jee jee…