IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.08.2006 13:45

pörrh, kiireinen loppuviikko tiedossa. argh. pitäisi kotona siivoilla, laittaa safkaa, pakata omia kamoja tulevaa "kotia" varten ja sitten vielä jaksaa juhlia viikonloppuna. perjantaina edustaa koululla, lauantaina ja sunnuntaina kotona. argh. niin ja illat toivon mukaan kavereitten kanssa tulisi remuttua. :)

viikonlopuista...Tiistai 29.08.2006 12:09

~ niih, eipä ehkä sujunut viikonloput illat ihan niinkuin olisi toivonut. perjantai kuivuikin hiukan kokoon..en siis sano, ettei olisi ollut ihan hauskaa! varsinkin kun olin ihan miesporukan mukana baarissa. muijani väsyivät, tai joutuivat poistumaan olosuhteiden pakosta, jo alkuillasta.. :P
~ perjantai-illasta ei siis kehkeytynyt aivan sellaista kuin olisi toivonut, eikä kyllä lauantaistakaan...pistää närästämään oma, sekä muiden, käyttäytyminen...ainahan sitä voi pistää kännin piikkiin, mutta kuitenkin...möh.
~ mutta jos sitten tulevana viikonloppuna...olisi nimittäin enemmänkin juhlimisen aihetta: kaverin tuparit ja omat ylppärit! :D ylppäreitä jatketaan myös siis lauantaina - toivon mukaan kunto kestää...ja sukulais-edustuskunnossa pitää olla sekä lauantaina että sunnuntaina. oh, just shoot me...
~ ei vaan, eihän se ikinä ole hyvä asettaa hirmu odotuksia esim. jollekin päivälle, kuten nyt niin pistän ensi viikonlopulle...sehän on näitä kohtalon sanelemia, mutta sanomattomia, sääntöjä, että silloin kun haluaisi jonkun asian onnistuvan, on se määräytyvä menevän vituilleen.
~ heitetään vielä clichéisesti loppuun, että pitää nyt sitten kai vaan malttaa mielensä ja odottaa mitä tämä elämä tuo aina tullessaan. toisi nyt vain välillä ruusujakin risujen sijaan...tai ehkä olen vain niin sisäisesti häiriintynyt, että näen jokaisen kauniin päivänkakkarankin kituliaana puunkarahkana.
~ jep. nyt lopetan.

osuvaa sanaa ;)Tiistai 29.08.2006 11:48

Joku rakastaa sinua hyvin paljon. Se ei kuitenkaan tarkoita, että hän omistaa sinut. Tänä päivänä vedetään rajoja, vaikka vain omassa mielessäsi. Puhuminen ravun kanssa auttaa.

~ hahaa, too funny. mietin nimittäin tietynlaisia rajoja, liittyen tiettyyn asiaan, jo eilen illalla ja lisää aamulla junassa. hiukanko osuva horoskooppi. :P ...rakkauden määrästä, tai ylipäätään sen olemassa olosta, en kyllä menisi tässä tietyssä asiassa takuuseen...

~ pitäiskö soittaa hansu-ravulleni? no offense, simppaseni <3 olet mun tuki ja turva kuitenkin.

~ ah, tajusin, että noita rajoja voisi vetää kyllä nyt liittyen muihinkin asioihin. mutta niin..ehkä vedän rajat tällä hetkellä vain mielessäni ja jos tilanne joskus vaatii, esitän ne ääneen - jos pokkaa löytyy...

Aika kulkee - tai sitten ei...Perjantai 25.08.2006 12:58

klo 8:11 - taas täällä. onneksi perjantai. päivä tulee varmasti tuntumaan kaksi kertaa normaalia pidemmältä. siis hyvin pitkältä. olisipa jo ilta. ;) paitsi eihän tässä vielä mitään tarkkoja suunnitelmiakaan ole. kuhan pääsee rentoutumaan, noin sievästi sanottuna.

klo 9:51 - työpäivä jo hyvällä alulla, mutta niin, tämä aika ennen lounasta lentääkin. kun taas aika lounaan jälkeen mataa. kello taitaa oikein tahaltaan hidastaa kulkuaan silloin. kakkiainen.

klo 12.39 - hmph, päivä jo iltapäivän puolella. hitaasti, mutta varmasti. paikat puutuneet istumisesta ja lisänä perjantaipäivän täpinä, kun ei millään jaksaisi istua tunkkaisessa toimistossa vaan olisi mieluummin jossain kavereitten kanssa aikaa viettämässä. nyt joudun odottamaan vielä yli seitsemän tuntia. argh. ei jaksa. on tämä työnteko sitten puuduttavaa :P tai sitten, voisin kyllä taas syyttää ajankulkua, joka on aivan liian hidas. kirittäisi nyt vauhtinsa edes verkkaiseksi ja kello tulisi pian neljä. pääsisi pois täältä töistä. mutta odottavan aikahan on aina pitkä.

klo 13.41 - kaksi tuntia ja 19 minuuttia jäljellä työaikaa. paitsi lähden kyllä viittä vaille neljä viimeistään. aim sou boord.

klo 14.35 - toinen puolikupillinen kahvia meni hetki sitten ja nyt on kuuma ja virittynyt olo. miraculous isn't it? caffeine i mean. ainakin on energiaa. kun ei vain tarvitsisi istua tässä p**se puuduksissa ja laskea minuutteja kello neljään. hmm, taidan oikeasti olla nyt höpsö, kun teen ajan matamisesta näin suuren härkäsen. mutta muutakaan ajanvietettä ei täällä nyt ole. :/

klo 15.03 - vajaa tunti, and i'm outta here! :D ..ja illaksikin on alkanut muodostua plänssejä. tai noh, ei vankkoja suunnitelmia, mutta ainakin aikasemmin luvanneet ystävät ovat edelleen messissä. mitä nyt yksi on tulossa kipeäksi, mutta ihailtavaa kyllä, hän on lähdössä mukaan illan viettoon. :)) <3 kohta puoliin siis hyppään ratikkaan, siitä junaan, heitän äipän kotia, menen kampaajalle ja sieltä sitten, who knows! the night will show...in time... :)

klo 15.33 - nyt loppu tän päivän kelaus! viikonloppu, here i come! :D

Lisäajatuksia...Keskiviikko 23.08.2006 12:28

~ vaikka sitten pelko p**seessä, pakko ottaa vastuu ja tehdä itse oma tulevaisuutensa. Hienoa kuitenkin, että on ihana ystävä, jonka kanssa taivaltaa tulevaisuutta kohden. Vaikka mitä kävisi, itketään ja nauretaan, huudetaan ja lauletaan, riehutaan ja rauhoitutaan sitten yhdessä ja toisillemme :D
~ eikä muista kavereista ja rakkaista ole haittaa - he ovat arvokkaita alivuokralaisia ja satunnaisia saapujia. Ehkä me kuitenkin joskus tarvitaan taukoa toisistamme... (sitä varten on kuitenkin ehkä työt) kunhan ei p**se repeäisi jo heti muuton aikana... ;) <3
~ niih, eikä uusista rakkaista olisi haittaa...yksikin riittäisi. ;)
~ okei, nyt pitää jättää toikin valitus. Hahaa sini, saat kuulla tuosta asiasta vielä enemmän kuin olet tähän asti kuullut...kai :) ...säälittävää, I know. Sain tämäkin hienon jutun käännettyä elämäni murheen kryyniin...
~ mutta nyt siis pitäisi olla hämmennyksen sekaisen ilon aika, paino sanalla ilon :)
~ sini, lupaathan, ettei tämä muutto muuta meidän ystävyyttämme? tajusin eilen illalla, että tuleva tilanteemme saattaa olla pieni koetinkivi ystävyydellemme stressin ja muutoksen takia. Eihän anneta sen kuin vahvistaa? <3
~ ohoh, rupesinpa herkistelemään :D
~ katos nyt sini kenen kämppikseksi sä joudut - herkistelevän hermoheikin. ;D
~ ja tiedän, että sanot minulle: lopeta hermoileminen ja takapakin mahdollisuuden ajattelu. Anna mennä vaan!

Kerro kerro kaverini...Keskiviikko 23.08.2006 11:46

Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.
Siis vain yhdellä ( ! ),olitpa kuka tahansa ja eksynyt päiväkirjaani ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut sinusta ajattelevat.

~ Kiitosh jo etukäteen :)

Muutto!!!Keskiviikko 23.08.2006 11:43

*Jaiks* Unohdin eilisissä täpinöissäni kirjoittaa tänne asiasta, joka tulee muuttamaan (kirjaimellisesti) elämäni. Sen jälkeen ei todennäköisesti ole paluuta vanhaan...

Minusta ja rakkaasta ystävästäni tulee kämppiksiä! :) <3

Ja kämppä on hieno! Ja me teemme siitä vielä hienomman! :)

Ajatukset ovat kyllä vähän myllerrystä, koska vaikka tekisi mieli hehkuttaa asiaa ja onnekasta käännettä asiassa, on taka-alalla samanaikaisesti pelko tulevasta.

Muutos, kämppis, vastuu, raha, itsenäisyys, huoli, ystävyys, pelko, vapaus, ilo, velvollisuus, into, suru, tuntematon, tulevaisuus.

Voi elämä. Mitä se on nyt tuomassa tullessaan?

Viisauden sanojako?Keskiviikko 23.08.2006 11:31

Laulu sanoo, ettet voi kiirehtiä rakkautta, mutta laulu on väärässä. Rakkaus syttyy usein vauhdilla, ja jollei se tapahdu tarpeeksi nopeasti, saatat ottaa sen merkkinä siitä, että on aika jatkaa matkaa.

~ pitäisikö nuo sanat uskoa? Kaikki kun ei ole niin yksinkertaista. Tai minä ainakin teen asioista monimutkaisia! ;D
Olen saanut kuulla olevani monimutkainen, olenko?
...tulee vähän mieleen yksi Shakespearen näytelmä vastakysymyksistäni...

Elämä vie eri suuntiin..Keskiviikko 16.08.2006 16:06

työt vs. opiskelu
oikeustiede vs. psykologia (vs. kaikki muut kiinnostavat opinnonalat)
muutto vs. kotona-asuminen
muutto vs. rahansäästö
kahvi vs. ei-kahvi
...zzzzzzzz..

Omituista(ko)?Tiistai 15.08.2006 18:12

TEHTÄVÄNANTO: Paljastan viisi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä (paljastamaan viisi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. (lähes) aina aamuisin kun herään, toimin samaa rataa - lyhyt hengaus känny kädessä, torkku varmuuden vuoksi päällä, sitten vessaan ja hampaidenpesu + pönttö - lovely

2. ^^ sama toistuu myös lähes joka ilta. :P

3. puhelua lopettaessani tulee useinmiten sanottua vain jtn yhtä ilmaisua..tällä hetkellä sana on 'moi' tai 'moikka' - ihmiset on myös sanoneet mun nostavan äänialaa tietyllä tavalla...

4. tylsistyksissäni, tai muuten vaan puuhaa vailla olevana, alan etsimään kaksihaaraisia tukastani ja kun löydän, puren hiuksen latvan poikki hampaillani :F

5. hmm...kaippa se on tämä gallerian pakonomainen tsekkailu työpäivien aikana ;D

~ sini teit jo tän, joten...eip muuta