IRC-Galleria

Marsupilami-

Marsupilami-

FB Pasi Tolvanen
EU-parlamentin käsittelyssä oleva IPRED2-direktiivi on herättänyt suurta kuohuntaa monien eri tahojen keskuudessa. Ongelmallisinta uudessa tekijänoikeuksia suojelevassa direktiivissä on sen monitulkintaisuus. Ruotsin Piraattipuolueen puheenjohtaja Rickard Falkvingen mukaan lakiteksti on tulkittavissa niin, että jo kriittinen suhtautuminen nykyiseen tekijänoikeusjärjestelmään on rikos.

Nykyisellään IPRED2 tekisi piraattikopiointiin liittyvän avunannon sekä kannustavan ja muun myönteisen argumentoinnin rikokseksi, josta voi saada jopa vankeustuomion. Tämä aiheuttaisi ongelmia mm. P2P-ohjelmien ja internetin videopalveluiden kehittäjille ja ylläpitäjille, joten uusi direktiivi saattaa tehdä monesta ihmisestä rikollisia, jos direktiivi astuu voimaan muuttumattomana.

Piraattipuolueen kannalta tilanne olisi hankala, sillä tekijänoikeusjärjestelmän kritisoinnin kriminalisointi tekisi puolueen toiminnasta hankalaa. Piraattipuolueen lisäksi ongelmia tulisi muillekin, sillä avunannon määritelmä on hyvin laaja, joten esim. keskustelufoorumilla annettu vinkki toiselle käyttäjälle voisi johtaa vankeuteen.

IPRED2 mahdollistaa myös tekijänoikeusjärjestöjen ja mediayhtiöiden liittyä mukaan poliisin tutkimuksiin tapauksissa, joissa heidän edustamiensa tahojen tekijänoikeuksia on rikottu. Monien mielestä kyseinen käytäntö ei kuitenkaan takaa syytetyllä puolueetonta tutkintaa, joten kyseinen kohta pitäisi poistaa direktiivistä.

Direktiiviä ei ole kuitenkaan tarkoitettu käytettäväksi tavallisia kuluttajia vastaan, vaan tarkoituksena on saada uusia aseita, joilla taistella järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Tämän vuoksi EFF toivoo että kaikki kuluttajat ottavat yhteyttä omaan Euroopan parlamentin edustajaansa ja kertovat tälle uuden direktiivin ongelmista, jotta ongelmat saadaan korjattua ja direktiivi saadaan muutettua selkeämmäksi.

http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/9468.cfm

Lisää kännykkä softia :)Maanantai 16.04.2007 15:39

Täältä löytyy kaikkee kivaa kännyköille :))

www.symbian-mobile.org

(joutuu reggaa)

Houba Houba ^_^ \../
Parkinsonin tautiin sairastuneet juovat todennäköisesti vähemmän kahvia ja ovat harvemmin tupakoitsijoita kuin heidän terveet sisaruksensa, osoittaa amerikkalaistutkimus. Tulos vahvistaa aiemmin saatuja viitteitä kahvin ja tupakan suhteesta Parkinsonin tautiin.

Perheenjäsenten kesken tehty vertailututkimus antaa lisävihjettä siihen, että tupakointi ja kahvinjuonti alentaisivat riskiä sairastua Parkinsonin tautiin.

Miamin yliopistossa tehtyyn tutkimuksen värvättiin 356 Parkinson-potilasta ja 317 heidän lähisukulaistaan, lähinnä potilaiden sisaruksia. Kaikki tutkimuksessa olleet terveet sukulaiset olivat ohittaneet iän, jossa heidän perheenjäseneltään oli ensi kertaa havaittu Parkinsonin taudin oireet.

Tutkimusryhmä havaitsi, että oli 40 prosenttia todennäköisempää, että Parkinson-potilaat eivät olleet koskaan tupakoineet, toisin kuin heidän terveet sisaruksensa. Vastaava todennäköisyys löytyi myös kahvinjuonnille: 40 prosenttia terveistä sukulaisista joi yli kolme kuppia kahvia päivässä, kun taas sairastuneilla oli 40 prosenttia pienempi todennäköisyys kuluttaa tämän verran kahvia.

Tutkijoiden mukaan selitys saattaa piillä aivojen dopamiinitasossa, jota tupakointi ja kahvinjuonti kohottaa. Samaan hengenvetoon tutkijat kuitenkin korostavat, että tupakoinnin haitalliset vaikutukset ovat moninverroin suurempia, kuin sen mahdollinen hyöty. Tutkimustulokset on julkaistu Archives of Neurology -lehdessä ja niistä kertoi New Scientist.


Eli en taida sairastua Parkinsoniin :))

YouTube suljettu .... (owned) :DKeskiviikko 11.04.2007 13:53

Youtube kiinni brasilialaisilta seksivideon vuoksi?

Brasilialaisen tuomioistuimen mukaan Youtube-palvelu täytyy sulkea, koska palvelu ei ole poistanut erästä videota sivuiltaan. Salaa kuvatulla videolla esiintyy jalkapallotähti Ronaldon ex-vaimo ja malli Daniela Cicarelli yhdessä poikaystävänsä Tato Malzonin kanssa. Pariskunta on kiistanalaisessa videossa läheisessä kanssakäymisessä rannalla Ibizan saarella.

Reutersin mukaan Cicarelli ja poikaystävänsä on useita kertoja vaatinut Youtubea poistamaan videon. Poistojen jälkeen palvelun käyttäjät ovat kuitenkin lisänneet videon uudestaan sivuille.

lisää: http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=29241&tyyppi=1

että tällee :D LOL

No eipä se ollu pitkään kiinni... jokusen tunnin vain.
http://www.jlc-software.com/

tälläne tuli taas eteen.

Houba Houba :)
Esine voidaan häivyttää näkyvistä ohjaamalla sähkömagneettiset säteet kaartamaan sen ympäri. Mikroaaltojen aallonpituuksilla tässä on jo onnistuttu käytännössä, ja lähivuosien tavoitteena on kehittää vastaava menetelmä näkyvän valon alueelle.

Harry Potterin näkymättömyys­viittaa ei toistaiseksi ole olemassa todellisessa maailmassa. Yhdysvaltalaisessa Duken yliopistossa Pohjois-Carolinassa toimiva tutkijaryhmä on kuitenkin jo sen jäljillä. Tutkijat ovat rakentaneet sisäkkäisistä renkaista koostuvan näkymättömyyskilven. Kilpi on uutta meta­materiaalia, joka taittaa säteilyä aivan eri tavalla kuin mitkään luonnossa esiintyvät aineet.
Laitteen ensimmäinen malli ei vielä peitä mitään ihmissilmältä mutta tekee esineestä näkymättömän mikroaaltosätei­lyä rekisteröivälle laitteelle. Sitä voidaan käyttää muun muassa armeijan tarpeisiin pyrittäessä kätkemään lentokone tai panssarivaunu vihollisen tutkasta.

Koska mikroaallot ja näkyvä valo ovat samanlaista sähkö­magneettista säteilyä, niihin voidaan periaatteessa soveltaa samaa tekniikkaa. Näkyvän valon aallon­pituus on kuitenkin paljon lyhyempi, joten sen alueella toimittaessa edessä on vielä paljon teknisiä haasteita. Ihminen näkee esineet siksi, että niihin osuneet valonsäteet heijastuvat niiden pinnasta ihmisen silmiin. Läpinäkyviä kohteita, kuten lasia, on vaikeampaa nähdä, mutta toisaalta ne myös paljastavat kaiken, mitä niiden takana on.

Jotta näkymättömyysviitta toimisi, se ei saisi heijastaa valoa eikä päästää sitä lävitseen. Sen sijaan valonsäteiden pitäisi solahtaa sen ohi kuin veden ja kokoontua sen toisella puolella jatkamaan matkaansa alkuperäiseen suuntaan ikään kuin mitään ei olisi ollut niiden tiellä. Valo ja muut sähkömagneettiset säteet pyrkivät luonnostaan liikkumaan suoraan. Aiemmin mikään aine ei ole kyennyt taivuttamaan säteitä niin, että ne kiertäisivät esineen ja jatkaisivat kulkuaan alkuperäistä väylää pitkin.

Duken yliopiston brittiläis-yhdysvaltalainen tutkijaryhmä on hiljattain onnistunut valmistamaan laboratoriossa metamateriaalia, joka taittaa sähkömagneettista säteilyä toivotulla tavalla. Tätä testattiin asettamalla metamateriaalista tehdyn ­kehyksen sisään metallilieriö, jota valaistiin mikroaaltosäteillä. Toisen laitteen piti mitata heijastuneet säteet. Herkkä mittauslaite ei havainnut sen enempää suojakehystä kuin metalli­esinettäkään. Se johtui kehyksen rakenteesta. Kehys koostuu kymmenestä sisäkkäisestä lasikuiturenkaasta, jotka on osin päällystetty ohuella kuparikerroksella. Kuparin atomit toimivat eräänlaisina peileinä, jotka ohjaavat valon sivuun. Kun niistä muodostetaan tarkoin suunniteltu kuvio, toivottu vaikutus syntyy.

Laskelmat toimivat käytännössä

Monimutkaiset laskelmat kuparin oikeas­ta kuvioinnista laati fyysikko John Pendry Lontoon Imperial Collegesta. Keväällä 2006 hän alkoi työskennellä Duken yliopiston kokeellisten fyysikoiden David Smithin ja David Schurigin kanssa. Yhdessä fyysikot onnistuivat jo saman vuoden syksynä kehittämään metamateriaalin, jossa ohuet lasikuiturenkaat pitävät kupariset pintakuviot täsmälleen oikealla etäisyydellä toisistaan.

Kymmenen lasikuitukerroksen paksuus on yhteensä kolme senttiä, ja ne ovat täysin jäykkiä. Siksi uudesta materiaalista ei voi tehdä höyhenenkeveää tai taipuisaa näkymättömyysviittaa. Sen sijaan siitä valmistettu kilpi toimi jo ensimmäisessä kokeessa tehokkaasti. Valonsäteet tunkeutuivat jonkin matkaa metamateriaaliin, minkä jälkeen ne taipuivat ja kaarsivat sen muotoa
mukaillen lieriön ympäri. Mittauslaite pystyi rekisteröimään lieriöstä ja sitä
ympäröivästä materiaalista vain hyvin himmeän varjon ja heijastuksen.

Varjo aiheutui siitä, että jotkin säteet kaikesta huolimatta absorboituivat mate­riaaliin ja siksi säteily heti lieriön takana oli hieman heikompaa kuin sen edessä.
Teoriassa mikroaalloilla testattua tekniikkaa soveltamalla voidaan saada esineet katoamaan myös näkyvän valon alueella. Käytännössä se on teknisesti haastavaa, sillä lyhyen aallonpituuden vuoksi siinä täytyy käyttää hyväksi nano­tekniikan uusimpia saavutuksia. Jotta sähkömagneettiset säteilyaallot saadaan ohjatuksi haluttuun suuntaan, lasikuiturenkaiden ja kuparikuvioiden välinen etäisyys saa olla vain noin kymmenesosa säteiden aallonpituudesta.

Kun mikroaaltosäteilyn aallonpituus on noin kolme senttiä, se on näkyvällä valolla alle tuhannesosa millimetriä. Sillä alueella toimiva näkymättömyyskilpi pitäisi rakentaa kerroksista, jotka sijaitsevat noin 0,00005 millimetrin etäisyydellä toisistaan. Samaan mittakaavaan pitää sovittaa kuparikuvioiden etäisyydet. Elektroniikkateollisuudessa käytetään jo nyt hyvin pieniä virtapiirejä, mut­ta ne ovat kaksiulotteisia eli litteitä.

Vielä ei ole mahdollista luoda tarvitta­vaa moniulotteista rakennetta. Nanotekniikka kehittyy kuitenkin huimaa vauhtia. Pendry uskoo, että jo viiden vuoden kuluessa keksitään materiaali, joka kätkee esineet ihmissilmältä, jos kehitystyöhön vain saadaan riittävä rahoitus.

Häivetekniikka jää toiseksi

Uudenlainen näkymättömyyskilpi kiinnostaa myös Yhdysvaltojen puolustus­ministeriötä. Se olisi merkittävä edistys­askel verrattuna menetelmään, jota nykyään käytetään kätkemään häive­koneet vastapuolen tutka säteiltä. Häivekoneiden pinnassa on metallihiukkasia, jotka imevät tutkasäteet antennin tavoin niin, että ne eivät heijastuessaan paljastaisi koneen sijaintia. Täysin näkymättömiä koneet eivät silti ole, vaan niitä voi pikemminkin verrata mustaan esineeseen, johon kohdistetaan valoa.

Musta väri ei heijasta valoa takaisin, mutta esine voidaan silti nähdä, koska
se jättää näkökenttään tyhjän kohdan. Samoin häivekone voidaan havaita taivaalta katsomalla tutkan näyttöä hyvin tarkasti. Metamateriaalia käytettäessä vältettäisiin häivekoneiden ongelmat. Siviilipuolella ainetta arvellaan voitavan aluksi käyttää esimerkiksi niin, että se peittää puhelinsignaalien edessä olevat esteet ja ohjaa signaalit niiden ohi.

Lähde: http://www.tieteenkuvalehti.com/polopoly.jsp?d=157&a=3750

JoostKeskiviikko 04.04.2007 01:17

Mikä ihmeen Joost :)

TV, the way you want it

The magic of television, with the power of the internet built right in. Joost puts you in control, and TV will never be the same again. Coming soon!

http://www.joost.com/

Houba Houba :))

www.adressit.comTiistai 03.04.2007 19:22

Tonne nimee vaa :D

http://www.adressit.com/kannabis

Houba Houba :))
Täältä alkaa löytyä kaikienlaista kivaa kännykälle kuin kännykälle:))

Täällä myös lukituksen purkua
http://forum.gsmhosting.com/vbb/index.php (Vaatii rekisteröitymisen, jotta voit ladata...)

Muita linkkejä kännykälle freewarea ym kivaa:
http://www.mobilclub.org/
http://www.getjar.com/software/