IRC-Galleria

Morsum

Morsum

They call me Sonic cuz I am faster than sound I keep on jumping around
Eristyisesti kristinuskonvastaiset antiteistit (kutsuvat itseään kaikessa ignoranttisuudessaan ateisteiksi) ja muutamat pro islamistit, jotka eivät kuitenkaan islamilaisia ole, ovat kritisoineet minua islaminvastaiseksi. Mistähän lie sellaista saaneet päähänsä? Samaan syssyyn he ovat haukkuneet (erityisesti antiteistit) kristinuskon ja kysyneet koska lähden ristiretkelle. Eivät ilmeisesti tiedä evlut kirkon nihkeää suhtautumista ristiretkiin. Katoliset hairahtuneet veljemme ovat tietysti asia erikeen. He ovat maailman ainoita ristiretkeläiskristittyjä.

Pro islamistit ovat taas väittäneet islamin olevan helpommin uskottavissa ja koraanin helppolukuisempaa. Tuohon helppolukuisuuteen en osaa sanoa, sillä en ole vielä kyseistä fantasiakirjaa lukenut. Siinä olen kuitenkin samaa mieltä ettei islamilainen maailma ole suorittanut yhtä monta ristiretkeä kristittyä maailmaa vastaan, kuin kristitty maailma on suorittanut islamilaisia vastaan. Melko valikoiden ilmeisesti on koraani luettu. Rahvaista rahvainkin tietää islamilaisten suorittavan jihadeja ristiretkien sijaan. Jihadeja taas on ollut paljon ristiretkiä enemmän. Tälläkin hetkellä niitä taitaa olla käynnissä lähemmäs kymmenen.

Menkäämme asiaan! Aion nyt puolueettomasti ja kiihkottomasti osoittaa Islamin olevan valhetta. Annan jopa ymmärtää sen olevan lähtöisin itse sarvipäältä. Luettuanne perusteet, ette voi kuin hyväksyä tämän tosiasian. Odotankin tällä olevan maailmanlaajuista vaikutusta ihan lähivuosina. Tulette huomaamaan miten islamilaisuskovien määrä kääntyy rajuun laskuun.

Toinen kirje korinttilaisille 11:13-15
Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi. Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun.

Parisataa vuotta kristinuskon syntymän jälkeen ryysyläinen sotaherra Mohamed sai luolassaan ilmestyksen. Enkeli toi hänelle ilmoituksen Allahista ja taisipas antaa vielä Koraaninkin. Tarkemmin en islamin tärkeintä ilmestystä osaa kuvata. Korinttilaisten saamassa kirjeessä kuitenkin selvästi todetaan Saatanan voivan ilmestyä valon enkelinä. Eikö siis ole selvää hänen tahtoneen jarruttaa kristinsukon leviämistä perustamalla vastauskonto, joka mutkien takaa palvoo Allahin sijasta häntä? Eihän olisi järkevää perustaa uskonto, tapattaa ainoa poikansa ja hetken kuluttua perustaa uusi.

Itseasiassa todistin jo islamin valheellisuuden, mutta jatkan.

Johanneksen ilmestys 22:18-19
Jokaiselle, joka kuulee tämän kirjan ennussanat, minä vakuutan: Jos joku panee niihin jotakin lisää, panee Jumala hänet kärsittävikseen ne vitsaukset, joista tässä kirjassa on kerrottu. Jos joku ottaa pois jotakin tämän ennustusten kirjan sanoista, ottaa Jumala pois hänen osallisuutensa elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kerrottu.

Mohamed paljon paljon myöhemmin hyökkää suoraan tätä kohtaa vastaan. Hän tuo uskontonsa mukana täysin uudet ennustukset. Aikaa on kuitenkin kaikkivaltiaan olotilasta nähtynä kulunut (oma arvioni) vain muutama hetki. Islam siis perustuu väärän profeetan ennustuksiin.

Kuten me kaikki tiedämme, ainoastaan Jumala on synnitön. Ihminen sai perisynnin taakakseen Aatamin ja Eevan syödessä kielloista huolimatta hedelmän tiedon puusta. Ainoastaan Jumalallinen olento voi olla synnitön. Ainoastaan yksi elävä ihminen on täyttänyt synnittömyyden kriteerin: Jeesus. Käsittääkseni jopa islamin mukaan Jeesus oli synnitön. Jopa islam tukee omaa mahdottomuuttaan todistamalla Jeesuksen olevan osa Jumalaa. Toisaalta islamin mukaan Jumala ei VOI tulla ihmiseksi. Islam hyökkää omaa kaikkivaltiasta Allahiaan *pthyi!* vastaan kertomalla tälle kaikkivaltialleen pelisäännöt. Ehkä Jumala asetti Saatanalle rajoituksia uskontonsa luomisessa. Tiedämme ettei kaikkivaltiaalla ole rajoja, joten jos Allah olisi kaikkivaltias, hän voisi tulla ihmiseksi. Jumala asetti Saatanalle selvän kaapin paikan. Allah on siis Saatana, ja islamilaiset, sunnit ja shiiat palvovat Saatanaa. Olisikohan kukkahattutätien aika huolestua saatananpalvonnasta? Lisätodisteeksi kirjoittaisin pätkiä vanhasta testamentista, mutta koska olen itsekkin sanonut zealoteille sen olevan kumottu uuden liiton alussa, en tätä tee. Ne toki tukevat, mutta niitä ei voi pitää valideina, eikä edes tarpeellisina todisteina asiaan, jonka juuri todistin voimassa olevalla uudella testamentilla. Miettikää vielä tätä: Jumala on ilmestynyt palavana pensaana, miksei hän voisi ilmestyä ihmisenä?

Tiivistys: Jumala voi tulla ihmiseksi, joka on islamia vastaan, joten islam on valhetta.
Mohamed on väärä profeetta, sillä hän saarnasi enkeliksi tekeytyneen Saatanan uskontoa, levittäen sitä ympäri maailman.

Kiitokset sille amerikkalaiselle? saarnaajalle joka auttoi minua löytämään oikeat kohdat Raamatusta. Olin suunnitellut tätä jo siitä asti kun pro islamistit ottivat minut kohteekseen, mutta kehäpäätelmällä aikaansaadut todistukseni olisivat olleet paljon huonompia.

Nyt kun olemme yhdessä todistaneet islamin olevan valhetta, odotan näiden pro islamistien harkitsevat sanojaan. Odotan myös Suomen islamilaisten johtajan esittävän valtakunnallisella tiedotusvälineessä nöyrimmät anteeksipyyntönsä, että on ottanut noinkin vahingollisen uskonnon johtotehtävät osakseen. Arvostetusta asemastaan hän hyökkäsi syvälle juurtunutta sananvapauttamme vastaan pilapiirrosten aikaan. Hän sai mielenosoituksillaan kadut tukittua ja poliisien resursseja tuhlattua. Pahimpana pidän kuitenkin sananvapautta vastaan hyökkäämistä. ( vaikka en itse sitä täysin kannatakkaan ) Pilapiirroskohuhan alkoi Mohamediin kohdistuvasta hauskasta ja nauruhermoja kutkuttavasta, hyvää huumoria osoittavasta pilasta. Islam kuitenkin lähes palvoo tätä väärää profeettaa, joten he vaativat koko länsimaisen maailman tilille, vaatien jälleen kerran anteeksipyyntöä. Lisäksi he todistivat rauhantahtonsa uhkaamalla tappaa koko lehden henkilökunnan. Erityisesti piirtäjät.

MakuuhuonekäytösMaanantai 09.04.2007 00:46

Makuuhuone on hiljainen huone. Makuuhuoneessa hiljaisuus ja siveys ovat kuninkaan ominaisuuksia. Sen sijaan hälinä ja suulaus ovat erityisesti vuoteessa ei toivottuja tapoja.
Noustessasi, tai mennessäsi vuoteeseen, muista häeliäisyys. Ole tarkkana ettet paljasta toiselle mitään sellaista ruumiinosaa, jotka tavat ja luonto ovat peitettäväksi tarkoittaneet. Jos jaat vuoteen toisen kanssa, lepää hiljaisesti, äläkä turhaan kääntyile. Erityisen epäkohteliasta on vetää peitto toisen päältä. Yhteisenen peitto ei tietenkään ole suositeltavaa, sillä siveellisyyttä edistämään molemmilla pitäisi olla oma. Levätessä käsien olisi oltava peiton päällä.
Ennen nukahtamista tee kädelläsi ristinmerkki, ja omista itsesi Herrallemme osoittamalla lyhyt rukous Kristukselle. Se on hyvä tapa saada hyvät yöunet. On myöskin suotavaa aloittaa uusi huomen lyhyellä, mutta hartaalla rukouksella.
Kun olet herännyt, muista peittää peitettäväksi tarkoitetut alueet ennen nousua. Tämän jälkeen käytyäsi käymälässä, huuhtele kasvosi, kätesi ja suusi. Erityisesti nuorten on tämä muistettava, sillä nuorten on kaikki keinot käyttäen yritettävä pitää itsensä terveenä ja edustuskelposina. Niille, joille on määräytynyt alhaisempi, talonpoikaisempi syntyperä, nämä hyvät tavat ovat erityisen tärkeitä. Onhan selvää, että hyvillä tavoilla alhaisempikin kantaa moraalin kultaista kruunua päänsä päällä. Epäsuotuisa kohtalo voidaan ainakin osittain korvata tapojen kauneudella.

AmmattitautiTiistai 20.03.2007 01:17

Minulle on tullut jännä "ammattitauti" Kun vartijana ja järkkärinä patsastelen siinä kädet nyrkissä ja kädet edessä ristissä asennossa niin vasemman käteni nimetön on hinkuttanut
reiän (arpi nykyään) vasempaan kämmeneeni. Olenko liian ankarassa asennossa? Onkohan muilla poliisikouluun kelpaamattomilla samaa vikaa kämmenessä?

kylmääTorstai 15.03.2007 15:05

Tänään töissä oli jännä tilanne. Patsastelin kaasunpurkupaikalla kun yhtäkkiä venttiilistä alkoi roiskumaan päälleni nestemäistä butaania. Se on hieman yli -200 asteista. Nopeasti suojasin kasvoni ja liukkaalla alustalla otin hallittuja, tasapainoisia askeleita sivulle, kunnes olin poistunut roiskeen tieltä. Housut, kengät ja osa takista meni umpijäähän. Jaloista katosi tunto, samoin sormista ja keskikroppa ja munat olivat kylmissään. Pipo oli parista kohtaa tippojen jäädyttämä.

Pidän vaarallisista tilanteista. Tarkemmin niiden jälkeisestä olotilasta. On hienoa nähdä miten pystyy ennalta-arvaamattomassa ja vaarallisessa tilanteessa reagoimaan normaalia voimakkaammin ja silti järkevästi. Kun veri on lantrattu adrenaliinilla, todella harva toimii järkevästi. Yleensä ihmisiltä katoaa melkein kokonaan kontrolli ajatuksistaan. Vaatii kovaa harjoittelua, jotta voi pitää ajattelun kovassakin tilanteessa kurissa. Ellette usko, kiertäkää viikonloppuna kaupungilla tappeluita etsien. Tarkkailtuanne osapuolia väittelystä tappeluun, huomaatte miten ajatustoiminta katoaa adrenaliinin lisääntymisen myötä, kunnes se on olematonta.

Adrenaliiniryöpyn jälkeen tunnen todella olevani elossa. Jälkeenpäin on mukava miettiä miten toimi ja miten sen olisi voinut hoitaa paremmin. Tällä kertaa en keksinyt parempia toimintatapoja. Toivottavasti minulle tulee useamminkin vaarallisia tilanteita vastaan. Toivottavasti selviän niistä edellisten tapaan vahingoittumattomana.

Kolikot ja setelitKeskiviikko 07.03.2007 05:20

Minä pidän rahasta. Ajattelen sitä päivittäin, ja lähes päivittäin olen sen kanssa läheisessä tekemisessä. Ilman rahaa en tule toimeen, etkä tule sinäkään. Rahaa kutsutaan myös mammonaksi. Mammon on oikeamielisessä kristinuskossamme rikkauden ja ahneuden demoni. Toimintana on houkutusten demonien johtajan virka. Siitä kai tuleekin sanonta "palvoa mammonaa"

Raha pyörittää maailmaa. Syvällisemmässä keskustelussa raha saa lähes aina pahan leiman. Se on syyllinen maailman kurjuuteen. Siinä mitataan myös hengelliset arvot, jopa ihmisarvo. Raha on kuitenkin yksi parhaita ihmiskunnan keksintöjä. Sen suotuisalla myötävaikutuksella ihminen on pystynyt teknologisesti kehittymään nykyiselle tasolle. Raha on myös estänyt tuhoisia sotia. Erityisesti nykyaikana se tekee katastrofaalisen tuhoisat sodat tulivoimaisten teollisuusmaiden välillä lähes mahdottomaksi. Maamme ovat nimittäin sitoneet itsensä taloudellisesti, eli rahallisesti toisistaan riippuvaisiksi. Toisaalta se myös takasi P-Korealle mukavan energiabonuksen ja aikaa kehittää uutta kiristyssuunnitelmaa millä kiusata maailmaa.

Mitä raha on? Raha on materiaan tiivistynyttä työtä, onnea, hyvin nukuttuja öitä, mielenrauhaa yms. Se on vaihtokaupan väline. Limukkapullo sisältöineen maksaa Lidlissä 0,85 rahaa. Vietyäni tyhjän pullon takaisin saan 0.20 rahaa takaisin. Raha on hyvä olla olemassa, mutta sen merkitys on mielestäni noussut nykyaikana liian korkeaksi. Joidenkin (suurimman osan) ihmisten elämän ainoa tarkoitus tuntuu olevan haalia mahdollisimman paljon rahaa kasaan. Tätä epätoivoista rahankeruuta jatketaan vielä siinäkin vaiheessa, kun sitä on niin paljon ettei mitenkään pysty käyttämään kaikkea. Ilmaisia asioita ei monetakaan osaa enää arvostaa. Molemmissa työpaikoissani on herättänyt huvitusta ilmoitukseni mennä työvuoron jälkeen kirjastoon. Saan sieltä ilmaista huvia. Bonuksena vielä tietoa jos lainaan tietoa tuovan kirjan. Myöskin kahvipöytäkeskustelut joissa olen kertonut eilisestä yhteiskuntafilosofisesta väittelystä serkkuni kanssa on synnyttänyt jopa naurukohtauksia. Onneksi puheenvuorojeni jälkeen asia on nopeasti palautunut terveelle palkan pienuuden valitukseen, johtajien haukkumiseen ja pillujuttuihin. Joskin toisessa työpaikassani ilmeisesti keskitason tallaajaa suurempi huomiokykyni ja yleistietoni on saanut nykyään osakseen jopa hieman kunnioitusta. Henkisyyden kehittäminen voi siis sittenkin tuoda rispektiä. Sitä täytyy vain kehittää todella paljon, ahkerasti ja kauan. Silti se ei yleisesti voita rahan tuhlaamisen tuomaa iloa. Ei ole ehkä koskaan voittanutkaan.

Mielestäni rahan täydellinen ylivalta on erään aikakautensa päässä. Uskon vakaasti tulevan ekokatastrofin pakottavan hallituksia puuttumaan kansalaisten hallitsemattomaan kulutusvimmaan. Toivottavasti kansalaisten pään turruttavat propagandakamppaniat saavat ihmiset enemmän kiinnostuneiksi myös ilmaisiin huvituksiin. Keskusteluihin, talkoisiin, yms kliseisiin. En kuitenkaan toivo rahan häviävän kokonaan. Sen häviäminen olisi musertava isku ihmiskunnan kehitykselle. On oltava jokin vaihtokaupan yleisväline, jolla kaikki voidaan mitata. Myös ihmishengen arvo on tietyissä tapauksissa voitava mitata jollain. Raha on siihen erittäin hyvä mittari. On totta että ajatuksissani on pienehkön ristiriidan poikaknen. Kaiken mittaava raha ja sen merkityksen väheneminen voivat olla melkoisen toisensa poissulkevia ajatuksia. Siksi ainoa tarjoamani vaihtoehto rahan "arvon" alenemiselle onkin pakko. Syytän tarjoamani vaihtoehdon heikkoudesta äärikapitalistista serkkuani. Hän on ainoa henkilö jonka kanssa kykenen pitkiinkin syvällisiin maailmanparannuskeskusteluihin. Raha asioissa hän on kuitenkin jääräpää, eikä suostu edes harkitsemaan tarjoamiani vaihtoehtoja. Näin ollen en ole saanut ajatuksiani testautettua kenelläkään.

Kuten jo aikaisemmin sanoin, pidän rahasta. Raha on hyvä ystäväni. Tilastoissa elän köyhyysrajan alapuolella, mutta saamani rahamäärä on elämänvaatimuksiini riittävä. Sitä ei juurikaan jää silti säästöön ja yllättävät menot ( sairastuminen, pyörän rikkoutuminen jne ) tyhjentävät joka kerta tehokkaasti tiliäni kun olen saamassa rahaa uuteen tehokkaaseen pelitietokoneeseen. Olisi kiva saada se kun siihen on kuitenkin hieman yli 2 vuotta säästetty. Onneksi äiti <3 varmaankin lainaa ellen saa rahasummaa kasaan ennen nykyisen koneeni vanhenemista käsiin. Onneksi tulen toimeen. Olen onnellinen etten joudu hermoilemaan rahan riittävyyden vuoksi. Järkevällä, joidenkin mielestä kituuttamalla elämällä tuloni ylittävät menoni. En edes haluaisi olla kovin rikas. En varmaankaan olisi kovin pidetty. Ihmiset taitaisivat silloin pitää enemmän rahoistani kuin minusta. Kertovathan roskalehdistötkin välillä miten ystävät ovat kaikonneet äkkirikastumisen myötä. En silti uskoisi kaikkoamista tapahtuvan omalla osallani, mutta onneksi en ole sikarikas.

Lopuksi pieni ylistävä runo ystävälllemme rahalle

Raha. raha.
Onneksi et ole paha.




Levin työmatka on ohiLauantai 03.03.2007 15:31

Levillä tuli oltua viikko. Tämä matka poikkesi kahdelta osin huomattavasti edellisistä. Ensinnäkin olin tällä kertaa ykkösjärjestyksenvalvoja, jolloin minulla oli paljon enemmän mahdollisuuksia hoitaa turvallisuutta oman mieleni mukaan. Toisena porukka oli paljon pienempi. Tämä tarkoitti enemmän töitä, lyhyempiä öitä ja vähemmän viinaa. Pienestä porukasta johtuen yhteisytö oli paljon tiiviimpää, kuppikuntia ei muodostunut ja yhteishenki oli todella hyvä. Seuraavaksi tiivistän levireissuni tapahtumia.

Sunnuntai: Lähdimme Timpan kanssa Torniosta leville. Automatka meni jutellessa nopeasti. Lähinnä suunnittelimme miten paljon tinneriä juodaan ja muuta yhtä kehittävää. Perillä ei tietenkään ollut vielä ryhmästämme juuri ketään, sillä oli vaihtopäivä. Sunnuntai-illan vietin itsekseni, sillä en jaksanut lähteä baariin.

Maanantai: Maanantaina saapuivat loput porukkamme. Mukana oli myös yksi aikaisemmin tuntematon kasvo. Oli mukavaa nähdä työkavereita pitkästä aikaa kokoontuneena saman katon alle. Kauaa ei kuitenkaan ehditty jutella, sillä kiire oli kova. Tavaraa piti roudata vähän vaikka minne, suunnitella illan tapahtumaa ja hoitaa tuhatta pikkutehtävää. Ilta huipentui Revoluutiossa Sirkan tökärillä, jossa päällepäsmäröin ensimäistä kertaa EWn järkkäri-iltaa yksin. Ilta sujui rauhallisesi. Muutamalla äänenkorotuksella selvittiin. Illan jälkeen nopeat loppupalaverit ja suunta mökille. Siellä maistelimme vähäisen määrän alkoholia, saunoimme ja paistoimme maggaraa.

Tiistai: Päivä oli melkoisen helppo. Muu porukka lähti kelkkailemaan, mutta jäin itse mökkiimme. Nukuin, huolsin järjestyksenvalvontavälineitä ja paistoin makkaraa. Mukavaa oli. Kelkkaretkeläisillä meni yksi kelkka rikki, jolloin aikataulut hieman muuttuivat. Heidän palattuaan olikin jo kiire Ylläkselle, josta myöhästyimme 30 min. Kasasimme äänen ja valontoiston ennätysajassa ja lykkäsimme discon loppumista 30 min. Asiakkaat olivat tyytyväisiä. Paluumatkalla keikka-automme takaikkunan sijaa tehnyt jätesäkki lähti irti. Oli eksoottista ajella ikkunattomalla autolla talvipakkasessa. Onneksi lämmin yhteishenki ja tiiviisti pakkautuminen piti auton suorastaan kuumana.
Mökille päästyämme vaihdoimme vaatteet, kävimme suihkussa ja suuntasimme Baariin. Siellä tanssin yhden tytön (naisen) kanssa hitaita. Kovia kännejä ei ottanut kukaan.

Keskiviikko: Keskiviikko alkoi rauhallisesti, mutta aamutoimien jälkeen olikin taas kova tavaran roudaus edessä. Päivän aikana toinen deejiimme meni kihloihin naisensa kanssa (sitä jota tanssitin) ja sen kunniaksi ostimme hieman viinaksia. Illan disco ei sujunut ihan mieleni mukaan. Kokemattomilla järjestyksenvalvojilla oli vaikeuksia keskittyä työhönsä, joten kävin puolessa välissä pitämässä pienen paskasaarnan radioetiketistä ja omalla vastuualueellaan pysymisestä. Tilanne parani tämän ja parin muun peliliikkeen jälkeen huomattavasti. Ilta sujui kohtalaisen rauhallisesti ja hyvin. Asiakkaat tuskin huomasivat meillä olleen mitään ongelmia. Discon jälkeen nopea tavaran kasaus autoihin seuraavan päivän rinnetapahtumaa silmälläpitäen. Tämän jälkeen huristelimme mökille, jossa alkoi viinan juonti. Osa porukasta lähti baariin juhlimaan kihlajaisparin kanssa, mutta osa jäi kanssani mökkiin. Söimme hyvin makkaraa ( ylläri) joimme paljon ja nauroimme niin että tuli pää kipeäksi. Saunominen kuitenkin keskeytyi baariporukan tullen kesken kaiken sisälle. Yksi naispuolinen oli juonut itsensä sammuksiin ja hänet piti tuoda tietysti mökkiin. Teimme tarvittavat toimet ja jatkoimme juhlimista.
Aamun sarastaessa minä jäin vahtimaan tajutonta ja katselin vierestä kuinka kaksi pariskuntaa yritti noin kahden tunnin ajan tehdä lapsia. Ryske ja lotina oli kova. Lopulta sammuneen ystävämme tajuttomuus muuttui nukkumiseksi ja aloin itsekkin nukkumaan.

Torstai: Torstaina nukuimme pitkään. Porukalla tuntui minua lukuunottamatta olevan krapula. Päivä kului yllättäen tavaroita kuljetellen paikasta toiseen aina iltaan saakka. Tällä kertaa lähdimme Ylläkselle hyvissä ajoin, ettemme myöhästy. Valon ja äänentoisto oli edelliskerran jälkeen valmiiksi kasattu, joten alkuvalmistelut olivat helppoja. Ilta sujui hyvin, mutta lopussa tarvittiin järjestyksenvalvojien puuttumista parin kaveriporukan erimielisyyksien selvittelyn vuoksi. Sekin saatiin kuitenkin hyvin hoidettua, joskin jouduinkin pari kertaa karjaisemaan pari käskyä. Kovia voimakeinoja ei kuitenkaan tarvittu. Ilta oli ihan onnistunut. Väkeäkin oli yllättävän paljon.
Torstai yö mökissä sujui iloisissa merkeissä. Alkoholia juotiin kohtuudella, saunottiin ja syötiin hyvin.

Perjantai/lauantai: Perjantaina heräsimme aikaisin, mutta päivä ei ollut kiireinen alkua lukuunottamatta. Rinnetapahtuman kasaamisen jälkeen minä istuskelin valomiehen kanssa jutellen niitä-näitä toimitusjohtajamme neuvotellessa jotain. Syötyämme siivosimme hieman mökkiä, sillä se piti palauttaa lauantaina. Lisäksi yhtä lukuunottamatta porukkamme lähtisi yöllä pois, sillä viikonloppuna muutama henkilö vaihtuu. Mökkiin jäävä säästi meiltä paljon aikaa siivoamiselta, sillä hän lupasi hoitaa alakerran.
Illan disco sujui ihan hyvin, joskin ilmassa oli jonkin verran jännitettä. Discon jälkeen perinteistä tavaran kasausta ja suunta kohti Torniota.
Tornioon meno oli melkoisen vittumaista siltä osin, että jätesäkin räpätys piti 95 desibelin meteliä koko matkan. Keskustelu tapahtui huutamalla, minkä vuoksi ääni oli mlekoisen hyvin käytetty perillä.

Levin viikko oli jälleen todella mukava. Vaikka tekemistä on paljon höystettynä kiireellä, kaikilla tuntuu olevan suurimman osan ajasta mukavaa. Viinan kulutuskin laski edellisvuodesta vähintään 50%. Odotan innolla seuraavaa levin keikkaa.

elintapamuutoksen merkitPerjantai 23.02.2007 19:11

Melko kovat elintapamuutokseni ovat alkaneet näkyä. Rasvaa on hävinnyt varsinkin keskivartalosta. Painoni on silti lisääntynyt lihasmassan mukana. Toivottavasti minusta ei koskaan tule mitään lihasvuorta, mutta ajattelin kasvattaa niitä tästä hieman. Lisäksi jos niitä saisi jopa hieman esille..

KierrätysTiistai 13.02.2007 13:18

Sain idean tähän kun tänään aamulla vein kompostipussin roskakatokseen, ja huomasin sinne ilmestyneen metallin ja lasinkeräyspisteet! \o/. enää puuttuu paristojenkeräys ja muovinkeräys.

Kierrätys on yksi tämän ajan muotisanoista. Kaikki periaatteessa kierrättävät ja periaatteessa kannattavat sitä. Kaikki myös varmasti tietävät mihin suurin osa materiaalista kuuluu. Suurin osa ei kuitenkaan gallupeissa jaetuista sympatioistaan ja periaatteellisesta kierrätyksestään huolimatta kierrätä. Esimerkiksi minua hieman suututtaa nähdä esimerkiksi maitopurkkien menevän sekajätteeseen, puhumattakaan ongelmajätteisiin kuuluvasta materiaalista. Onneksi edes biojätettä kierrätetään välttävästi.

Kierrätys ei ole kovin vaikeaa. Puhdistetaan pakkaus, jos siihen on tarvetta. Tämän jälkeen juntataan se mahdollisimman pieneksi, ja varastoidaan vaikka muovipussiin. Pussin täyttyessä viedään se vaikka työmatkalla lähimpään ekopisteeseen, tai sopivasti varustettuun taloyhtiön jätekatokseen.

Mielestäni valtion tulisi puuttua kansalaisten kyvyttömyyteen oma-alotteiseen kierrätykseen. On huvittavaa, miten pari viikkoa sitten kollektiiviseen massatietoisuuteen, Susan Kurosen rinnalle ponnahtanut ilmastonmuutos on saanut kansalaismassat vaatimaan ehdokkailta toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Itseltä ei kuitenkaan ole vaadittu sen enempää. Edes kaikkialle tunkeva roskalehdistö ei ole edes yhtä palstaa uhrannut kansalaisilta vaadittaviin toimiin. (Inhoan kuluttaja sanaa, enkä suostu käyttämään sitä. Se on ihmisiä halventava sana) Jopa ympäristöjärjestöt tuntuvat unohtaneen kansalaisten romunkierrätysvelvollisuuden.

Olisiko aika säätää kierrätykseen velvoittava laki? Aloitetaan vaikka lasin, paperin, pahvin, kartongin ja pienmetallin kierrätykseen velvoittavilla pykälillä. Jo pelkästään näiden PAKOLLISTAMINEN olisi jättiläismäinen edistysasken ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä. Muutamaa vuotta myöhemmin voitaisiin kierrätysvelvollisuutta laajentaa suurempiin ja vaikeasti kierrätettävämpiin komponentteihin, kuten esimerkiksi rikkinäisiin huonekaluihin. Siirtymäaika tulisi myös tarpeeseen, jotta kunnat ehtisivät varata keinoja huolehtimaan valtavasti lisääntyneestä kierrätysmateriaalista. Lisäksi täytyy myös järjestää keinoja saada em huonekalut kierrätyspisteisiin. Emmehän halua vaatia kansalaisilta kohtuuttomia?

Valtion puuttumisella nykyiseen, kestämättömään tilanteeseen, olisi nopeasti havaittavat vaikutukset. Olen vakuuttunut roskien selvästä vähenemisestä luonnossa. Kaatopaikkojen kasvu hidastuisi merkittävästi. Käyttökelpoista, hyväkuntoista tavaraa saataisiin helposti kuntien ylläpitämiin, lukumäärältään lisääntyneisiin kierrätyskeskuksiin myytäväksi, jopa jaettavaksi köyhimmille. Tämä tiestysti poikisi vinon pinon vastalauseita nykyajan epäjumalan, mammonan ylipapeilta. Heidät olisi kuitenkin mielestäni korkea, aika syrjäyttää. Lähdenpäs viemään nuo tomaattisosepurkit metallinkeräyslaatikkoon!

PS. Oletteko koskaan päässeet tutkimaan mitä kaatopaikka pitää sisällään? Sieltä voi löytää lähes uudenveroisi televisioita, sohvia, sänkyjä, toimivia tietokoneita, kodinkoneita ja kaikkea muutakin. Ne ovat toimivan, jopa hyväkuntoisten tavaroiden aarreaittoja.

Kolmas päiväMaanantai 12.02.2007 11:24

Nyt on kolme päivää saleilun aloittamisesta. Toissapäivänä yläkrpan etupuoli treenattiin timmiksi. Eilen takapuoli ja nyt on paikat kipeänä. :< Onneksi on välipäivä nyt.

Ensimäinen kertaniLauantai 10.02.2007 22:51

Tänään oli eka kertani. Paikat on niin hellänä että hirvittää. Sain hienoa opastusta asian saloihin kokeneelta veteraanilta. Tänään oli vuorossa rinta ja vatsalihakset. Huomenna selkä. Sitten on 1-2 välipäivää ja sitten jalat, sitten kädet ja taas rinnat ja vatsat.