IRC-Galleria

Morsum

Morsum

They call me Sonic cuz I am faster than sound I keep on jumping around
Kaikki lapsistamme välittävät suomalaiset ovat usein ilmaisseet huolensa kansaamme rapauttavasta VAKAVASTA epäkohdasta, nimittäin koulupuvuttomuudesta. Koulupukujen tarkoitus on estää liian rento, irstas, tms varsinaista koulunkäyntiä vakavasti häiristevä pukeutumistyyli. Onhan selvää, että japanilaisiin pornoasuihin pukeutunut tyttölapsi suorastaan kutsuu ulkonäöllään yläasteikäisiä poikia SUOJAAMATTOMAAN yhdyntään, sillä nuoret pojat eivät ehkä vielä ole kehittäneet sivistyksemme vaatimaa häveliäisyyttä.

Koulupukujen myötä lasten eriarvioisuus kapenisi, sillä rahvaan perheistä tulleet lapset eivät joutuisi häpeämään vaatetustaan niiden lasten rinnalla, joille sallimus on suonut rikkaammat vanhemmat. Tasa-arvon parantuessa, samoin kuin siveellisyyden noustessa, olisi suora seuraus maamme koulutustuolesten DRAMAATTINEN paraneminen.

Koulupuvut ovat täyttä ARKIPÄIVÄÄ myös monessa vapaassa, sivistyneessä ja demokraattisessa maassa, kuten esimerkiksi liittolaismaissamme, Isossa Britanniassa ja Italiassa. Koulupukujen käyttö näissä maissa kumoaa täydellisesti koulupukuja vastustavien väitösksen, että koulupuvut ovat yksilönvapauksia ja demokratiaa rajoittavia. Päinvastoin, ne edistävät niitä. Koulupuvut vapauttavat rahvaan perheen lapset häpeästä, muodin asettamista paineista ja kiusaamisesta. Tällöin he voivat päästää todellisen luovuutensa valloilleen, opiskella ja menestyä elämässään. Näin heistä tulisi varmasti demokraattisia koulupuvun kannattajia omassa aikuisuudessaan. Rikkaiden lapset koulupuku vapauttaisi jatkuvasta uusien, SEKSISTISIEN ja IRSTAIDEN vaatteiden metsästykseltä, sillä kaikkien nuorten käyttäessä koulupukua, se olisi aina viimeisintä muotia.

Koulupuku voisi kesäisin olla pojilla esimerkiksi tällainen: Harmaa kauluspaita, johon kuuluu vanhan mallinen roikkuva solmuke, tai solmio. Solmion kanssa on käytettävä solmioneulaa. Housuina olisi yhden taskun reisitaskuhousu. ns Perstaskua ei voi sallia, sillä miepsuoliset varastoivat sinne esimerkiksi lompakkonsa siinä toivossa, että se kiihottaa heidän eturauhastaan. Näin saavat seksuaalista nautintoa, joka on vastoin kansamme luontaista siveellisyyttä. Kenkinä voisi olla armeijan käytössä olevat maihinnousukengät. Tällaiset kengät karaisisivat terveellä ja miellyttävällä tavalla nuorison jalkoja, sillä nykyiset lenkkarit ovat liian pehmeitä. Ne vaimentavat liikaa tärähdyksiä, jonka suora seuraus näkyy myöhemmin armeijassa marssimurtumina, kun nivelet eivät ole tottuneet oikeisiin kenkiin. Ulkona voisi olla käytössä valkoinen koululaisbaretti, puolipitkä takki varustettuna kahdella hyvällä taskulla ja mustat nahkahansikkaat. Reppuna olisi muodikas olkalaukku, jossa olisi hyvin tilaa oppilaan tarvitsemille välineille.

Kaikesta positiivisuudestaan huolimatta, koulupuku tulee herättämään ideana vastustusta. Ilmeisesti joitakin aikuisia miehiä kiihottaa nähdä, LAPSET pukeutuvat seksiasuihin, joita voisi kuvitella löytyvän pornokaupoista, ei normaaleista vaatekaupoista. En myöskään käsitä miten jotkut antavat tyttärensä tulla melkein pelkissä bikineissä kouluun. Haluatteko että tyttärenne harrastaa SUOJAAMATONTA seksiä keskellä koulun käytävää?! En voi ymmärtää, enkä edes yritä ymmärtää vastustajien kantoja. Jos on todistettu koulupuvun parantavan koulumenestystä, vähentävän kiusaamista, teiniraskauksia, sukupuolitauteja, parantavan yksilön itsemääräämisoikeutta jne jne. Miten voidaan perustella ettei maamme kipeästi tarvitse koulupukupakkoa? Itselleni ainakin herää aina kuullessani jonkun vastustavan koulupukua, että henkilö itseasiassa haluaa pahaa lapsillemme. Tasavallan presidentti, Tarja Halonen, kansasi ODOTTAA toimia!
Kaikkien hurskaiden, rehtien ja hyvien suomalaisten kannattama television lupamaksu on tunnetusti ja valitettavasti heikosti menestynyt kristillisessä maassamme. Kaltaiseni hyvät ihmiset maksavat joka vuosi maksunsa ilo sydämessään, turhia mukisematta. Valitettavasti keskuudestamme löytyy myös epäisänmaallisia MAANPETTUREITA, jotka ovat antaneet itselleen erikoisoikeuden olla maksamatta tätä tärkeää, yhteiskunnallemme suorastaan ELINTÄRKEÄÄ maksua. Tilannetta ei paranna yhtään maksun valvojien kyvyttömyys puuttua näihin rikoksiin.

Lupamaksun tarkoitus ei ole kiusata kansalaisia, vaan varmistaa valtiollisen tiedotusvälineen toiminnan jatkuvuus. YLEn tehtävänä on tuoda päättäjiemme oikeaksi katsomaa materiaalia kansalaisten tietoon. Yleensä tämä materiaali ei ole kaupallisesti kannattavaa sen viihdearvon vähäisyyden vuoksi. Tämä viihteettömyys ei kuitenkaan tee siitä yhtään vähempiarvoista. Päinvastoin, YLEn tarjonta on kansallemme ELINTÄRKEÄÄ, sillä se on kaupallisuudesta riippumatonta tietoa, oikeaa politiikkaa, kulttuuria ja kristinuskoa. YLEn tehtävä on on AINA ja JOKAISESSA TILANTEESSA tuoda parasta mahdollista tietoa kansalaistemme saataville, myös mahdollisessa kriisitilanteessa, joissa kaupalliset kanavat eivät pysty toimimaan. Tämän vuoksi lupamaksusta laistaminen onkin käsittämätöntä petturuutta, sillä se sabotoi valtiollisessa mittakaavassa elintärkeän viestintävälineen kehittämistä ja ylläpitoa. Haluaisitko sinä jäädä kriisitilanteessa ilman tietoa, tai viranomaisten antamia selvietymisohjeita? Haluisitko että lapsesi kuolevat ja äitisi raiskataan silmiesi edessä vain sen vuoksi, että muutamat ovat jättäneet lupamaksunsa maksamatta? Haluatko!?

Kuten varmasti jo arvasit, minulla on pettämätön ratkaisu tarjolla. Tasavaltamme presidentin ja puolustusvoimiemme ylipäällikön, Tarja Halosen, on VIIVYTTELEMÄTTÄ otettava tässä ongelmassa kovat keinot käyttöön. Lupamaksu nykyisessä muodossaan on lakkautettava, ja se on muutettava JOKAISTA Suomessamme asuvaa henkilöä koskettavaksi pakolliseksi veroksi. Verotuksen on tietysti myös kosketettava niitä, jotka eivät televisio omista. Onhan selvää, ettei kenelläkään ole oikeutta laistaa valtiollisen, ELINTÄRKEÄN viestimen ylläpidossa. On myös perustettava muutama poliisinvirka, jotka tutkivat yksinomaan TV lupamaksun aikaisia maksamattajättämisiä. Näitä henkilöitä on sitten jälkikäteen rankaistava koko lain suomalla ankaruudella, mutta kuitenkin rakastavasti, ei vihalla. Heidät on saatava ymmärtämään ja katumaan rikostaan, joka on samalla synti. Raamattuhan kehottaa tottelemaan laillista ja oikeassa olevaa virkavaltaa. Poislukien kaikkein raskauttavimmat lupamaksun aikaiset rikokset, on nämä pyrittävä ratkaisemaan siten, ettei henkilön talous kärsi pysyvää, vakavaa vahinkoa.

Lupamaksun muuttamisella pakolliseksi veroksi olisi HUOMATTAVIA positiivisia vaikutuksia. YLE pystyisi lisääntyneen rahan ansiosta huomattavasti laajentamaan ohjelmatarjontaansa, esimerkiksi heiltä kirjeessäni toivomaani virsikaraokeen. Mikä olisikaan parempi tapa viettää esimerkiksi juhannusta, kuin laulaa läheistensä kanssa virsiä karaokena viinilasillisen ja juustotarjottimen kera? Myös suomalainen sivistys kasvaisi kohisten! Lisää ohjelma-aikaa uutisille ja kulttuurille saataisiin niin televisioon, internettiin kuin radioonkin. Olisi myös mahdollista palkata muutama henkilö levittämään nuorisolle muokattua kristillistä ja kulttuurillista sanomaa esimerkiksi IRC-Gallerian irkkiin, Demin keskustelukanavaille yms nuorison suosimille alueille. Myös kesäfestarit voisivat saada paikan päälle tuotavan YLEn infopisteen.

Nyt viimeistään kaikille on selvää lupamaksujen merkitys valtiomme itsenäisyyden säilyttämiseksi, niin ihmettelen todella tämän lukeneita henkilöitä, jotka yhä laistavat kansalaisvelvollisuudestaan. He ovat epäisänmaallisia, epäkristillisiä, narkkareita ja hakkereita, joita ei lähimäistensä, ei edes äitinsä ja lastensa hyvinvointi kiinnosta pätkääkään. Velvollisuutemme on lähettää äänestämillemme kansanedustajille kirjeitä, joissa vaadimme lupamaksun muuttamista PAKOLLISEKSI veroksi, ja lupamaksuissa laistaneiden jätösten ilmoittamista poliisille, jotta he voivat korjata pahantekijän talteen.
Kaikki vapaat suomalaiset miehet, jotka asioista mitään ymmärtävät, ovat sitä mieltä ettei maamme liikennejärjestelmä toimi! Yksityisautoilun yleistyessä jatkuvasti, liikennekäyttäytyminen tuntuu vain huononevan kansan lihavoitumisen myötä. Asialle on VÄLITTÖMÄSTI saatava muutos. Päättäjien vihdoinkin paneuduttava tähän, maamme yhteen suurimpaan ongelmaan sen vaatimalla VAKAVUUDELLA.

Suomen lujan kansan liikennekäytös on perseestä. Ihmiset ottavat huimia riskejä, jopa lapset kyydissä mm. Aloittamalla ohituksen keltaisella viivalla, ajamalla huimia ylinopeuksia ja ¨unohtamalla¨ turvavälin. Yhtään pienempiä pahoja eivät ole kiilaukset ja oikeissa tilanteissa ohituksen ESTÄMINEN. Tällaisilla vastuuttomilla ja epäkristillisillä toimilla, autoilija ei vaaranna pelkästään itsensä, vaan myös lähimmäisensä hengen. Sitten näitä ylinopeuden ajajia ja kiilaajia vielä kuunnellaan vakavasti, kun he valittelevat jostain "alinopeudesta", jota Suomen laki ei tunne. Ei ole olemassa alinopeutta, ainoastaan ylinopeus.

Ongelmaan on HETI puututtava maassamme poikkeuksellisen armottomin rangaistuksin ja kurinpitomenetelmin. Jotta ongelmaa päästään ratkomaan, on kansamme johtajan, presidentti Tarja Halosen välittömästi tehtävä seuraavat päätökset:

1. Autokoulun pituutta on lisättävä vähintään 50%. Tällöin opettajalle jää suuremmat mahdollisuudet havaita virheet opiskelijan ajotavassa ja isällisesti valistaa häntä oikealle tielle. Opetuaikaa on tietysti näissä tapauksissa lisättävä, jotta nähdään asennemuutos. Ellei tyyli muutu, on opettajan velvollisuus evätä ajokortin saantia vähintään kahdella vuodella.

2. Poliisien määrää liikenteessä on dramaattisesti lisättävä. Poliisi voisi myös värvätä vapaaehtoisia, joille annetaan tarvittava liikenteenvalvontakoultus. Nykyaikaisilla apuvälineillä nämä kansamme turvallisuuden puolustajat voisivat tehokkaasti tallentaa rikoksia tehneen auton tiedot, ja syyllistä voitaisiin jälkikäteen rankaista koko lain suomalla ankaruudella.

3. Rangaistuksia on TUNTUVASTI korotettava. Nykyinen pehmoilulinja ei ole suhteessa sopiva perseilyn määrään liikenteessä. On säädettävä tiettyjä rikkeitä, joista olisi automaattisena seurauksena auton MENETYS isänmaalle. Tällaisia voisivat esimerkiksi olla. Räikeän tahallinen ja vaarallinen ohitus keltaisen viivan alueella, kiilaus, yli 40km/h ylinopeus ja rattijuopumus. Lisäksi toistuvasti turvavälin jättämättä jättämisellä voisi autonsa tehokkaasti luovuttaa valtiolle. Ajokortin pitkäaikaisia menetyksiä on myös TUNTUVASTI lisättävä. Miksi ottaa ajokortti huonolta kuskilta pois muutamaksi viikoksi, kun sen voi tehdä myös muutamaksi vuodeksi? Kaksi vuotta voisi hyvin olla minimiaika ajokortin menetykselle. Tähän voisi tuoda poikkeuksen ainoastaan rikoksen tehneen korkea yhteiskunnallinen asema.

Kolmella edellämainitsemalla kohdalla tilanteeseen voitaisiin saada tehokasta ensiapua. Tietysti on tehtävä paljon muutakin, kuten vähentämällä autojen hankintaa autoveron ankaralla kiristyksellä ja ajokilometrien määrää autoihin menevän fossiilisen polttoaineen lisäverotuksella. Tämän lisäksi on myös saatava tienkäyttömaksut.

Kansamme on hurskas, rehti ja pelkäämätön, mutta liikennekäytöksemme uhkaa jo isänmaamme itsenäisyyttä, niin huonoksi se on mennyt. Miten näin on käynyt? Siihen en osaa sanoa. Tilanne on kuitenkin vakava, ja siihen on puututtava ankarin ja armottomin keinoin.

Jokainen vapaa, asioista mitään ymmärtävä suomalainen on pikkuhiljaa kypsä oikean kirkkomme verotukseen. Vero on lisäksi todella helppo KIERTÄÄ, eroamalla kirkostamme. Näin henkilöt, jotka nostavat mammonan henkisyyden yläpuolelle, ovat eriarvoisessa asemassa kuin muut suomen vapaat, mutta kirkolle uskolliset kansalaiset. Tämän vuoksi kirkon verotusoikeus on VÄLITTÖMÄSTI lakkautettava! Näin eksyneet lampaat eivät saa epäreilua taloudellista etua meihin hurskaisiin kansalaisiin nähden, jotka emme pelkää antaa vähästämme, tai vähän enemmästämme käytettäväksi hyvään tarkoitukseen.

Rahaa kuitenkin tarvitaan jopa kirkon toimissa, vaikka korkea moraali ja Taivaan nostattama työinto sen tarvetta vähentävätkin. Ratkaisu ongelmaan on hämmästyttävän yksinkertainen. Valtio alkaa keräämään kirkolle kuuluvaa rahaa JOKAISELTA kansalaiselta. Valtion taholta tulevaa verotusta ei voi välttää, ja näin kansalaisemme saavat nauttia tasa-arvoisen isänmaamme hedelmistä mm näkemällä hyvin hoidettuja kirkkoja ja saamalla hyvin hoidettuja hautuumaita, minne poistuneet lähimäisemme voimme haudata. On myös laitettava eduskunnallemme harkintaan jonkinlainen takautuva rangaistuspykälä, jossa poditaan miten ennen lakia velvollisuutensa hoitamatta jättäneitä rangaistaan ankarasti, oikeudenmukaisesti ja heidän talouttaan pysyvästi vaurioittamatta.

Valtion periessä kirkollisveroa, on sitä perittävä kaikilta Suomen kansalaisilta. Jokainen suomalainen on äiti kirkollemme elinikäisessä, korvaamattomassa velassa, joten nykyisen kirkosta eroamisbuumin aikana, tämä ¨pakkovero¨ on välttämättömyys. Ehkä se myös rohkaisisi pysymään kirkossamme.
Vaikka moni poliitikkomme ja sotilasjohtajamme on jo seuraavan asian minua korrektimmin ilmoittanut, on se ilmeisesti liberaalien, vihreiden ja äärivasemistolaisten painostuksesta jäänyt pohjattomaan Ö mappiin. Sotilaallinen heikkoutemme on hyvinvoivan suomen välitön LOPPU!

Koska isänmaamme varallisuus on laiskahkon, viinaan ja tupakkaan menevän ja osittain selkärangattoman kansamme työpanoksesta huolimatta rajallinen, on jäljellä vain yksi oikea vaihtoehto. Suomen on VIIVYTTELEMÄTTÄ liityttävä sotilasliittoon ja kasvatettava X määrällä sotilasmenoja. Lisäksi puolustusvoimien on otettava henkisiltä kyvyiltään vähintään MINUN veroiseni henkilö varmistamaan, ettei rahoja hassata helvetin kalliisiin paraatipanssarivaunuihin, tai taistelukyvyttömiin ilmatyynyaluksiin, joiden rakenne ei kestä edes ampumista tai joukkojenkuljetusta. Näillä ilmatyynyillä oli tarkoitus varmistaa jokin asia, mutta taisi olla vain massiivista rahantuhlausta.

Asevelvollisuus on itsestäänselvyys, eikä sen poistamista saa edes ajatella. Kaikkinainen toiminta, jopa keskustelu asiasta on ankarasti kiellettävä, myöskin sitä vastustava toiminta (totaalius) on tehtävä MAHDOTTOMAKSI. Sivareita on alettava suostuttelemaan aseettomaan asepalvelukseen ja asevelvollisuus on laajennettava myös naisiin ja jehovantodistajiin. Asepalveluksen minimipituutta on lisättävä ainakin 3kuukautta, jotta saamme parempilaatuisia sotilaita itsenäisyyttämme puolustamaan ja maailman kriisipesäkkeitä poistamaan. Erityisesti suomen on panostettava offensiiviseen toimintaan, sillä emme voi vaikuttaa maailmaan odottamalla terroristien hyökkäävän Suomeen, sillä välissä on melkoinen puskurivyöhyke, jonka liittolaisemme puolustavat. Suomen on vietävä taistelu terroristien maaperälle.

Päästäksemme mukaan toimintaan, johon jo pelkkä sivistysvaltio statuksemme meidät VELVOITTAA, täytyy meidän liittyä sotilasliittoon. Näen tähän kaksi vaihtoehtoa.

1. Liitymme NATOon. NATO on kaikkien tuntema puolustusliitto, joka on ollut vuosikymmeniä aktiivisesti mukana poistamassa vääryyttä maailmasta. NATO on maailman suurin sotilaallinen voima ja sillä on kyky taistella lyhyellä varoitusajalla missäpäin maailmaa tahansa, jopa useilla näyttämöillä yhtäaikaa. NATO toivottaisi Suomen varmasti tervetulleeksi perheeseensä. Siellä saattaisimme myös nopeasti edetä johtotehtäviin, sillä yhteistyömme ansiosta tunnemme jo NATOn toimintatavat ja järjestelmämme ovat NATO yhteensopivia.

2. Muodotamme sotilasliiton ystävällisen ja vahvan naapurimaamme, Venäjän kanssa. Venäjä on nopeasti jälleenvarustamassa suurta armeijaansa. Tavoitteena sillä on lähitulevaisuudelle: Ole kykenevä taistelemaan menestyksekkäästi lähialueella kahdessa suuressa sodassa ja missäpäin maailmaa tahansa kahdessatoista pienemmässä konfliktissa yhtäaikaa. Uskon sotilasliiton Venäjän kanssa olevan Suomelle hyväksi. Samalla se toisi ehkä tervettäkin vastapainoa NATOlle. Venäjän rinnalla toimemme saattaisivat lisäksi olla terveellä tavalla NATOn toimia rohkeampia ja suurempaa menestystä terroristeja vastaan tuovia.

Asia sotilasliittoon liittymisestä on nyt siis itsestäänselvä välttämättömyys, joten tasavaltamme presidentin, jalosukuisen Tarja Halosen onkin VIIVYTTELEMÄTTÄ aloitettava tunnustelut toisen ehdottamani vaihtoehdon toteuttamisessa. Lisäksi meidän on julistettava sota kaikkia maailman terroristijärjestöjä ja niitä tukevia maita vastaan, kuten Irania. Israelille on myös tarvittaessa lähetettävä materiaaliapua, jos Iran päättää toteuttaa presidenttinsä uhkauksen pyyhkäistä juutalaisvaltion pois maailmankartalta. Onhan meidän autettava kaikin tavoin liittolaisiamme.

Puolustusvoimien ylipäällikkö, Suomen kansa odottaa toimia!
Ajattelin lykätä tämän kirjoittamista tuonnemmaksi, mutta USAn osavaltio, Lousianan päättäjät ovat lukeneet ajatuksiani ja säätäneet SIVEETTÖMÄT housut laittomiksi. Taas kerran Amerikan Yhdysvallat näyttävät isänmaallemme mallia sivistyksestä ja todellisesta vapaudesta nauttia vapaan maan hedelmää.

Suomen on heti seurattava perässä, ja odotankin jo HUOMENNA, 15.6.07 ylisuurien housujen ja erityisesti alushousut paljastavat housut kielletyiksi julkisilla paikoilla. Tämä laki parantaisi huomattavasti Suomen moraalista tasoa, sillä kaikki kunnon kansalaiset ovatkin jo kyllästyneet katselemaan nuorison ja jopa AIKUISTEN (pääasiassa) miesten pukeutumista monta kokoa liian suuriin farkkuihin. Liian suuret housut ovat VAKAVAN esteettisen haitan lisäksi myös vakava turvallisuusriski. Niiden käyttäjät joutuvat kävelemään leveästi estääkseen housujaan tippumasta. Tämä ei ole ihmisen luonnollinen kävelyasento, jonka vuoksi tasapaino on heikempi, samoin tarvittaessa suoritettavat korjausliikkeet onnistuvat huonommin, joissain tilanteissa ne ovat jopa mahdottomia! Tämän vuoksi ylisuuria housuja käyttävät ovat jatkuvassa hengenvaarassa lisääntyneen onnettomuusriksin vuoksi. Eikä tässä kaikki! Oman turvallisuutensa lisäksi, he vaarantavat myös LÄHIMMÄISTENSÄ turvallisuuden. Usein ihminen vetää tavalla tai toisella myös LÄHIMMÄISIÄÄN mukaan onnettomuuteensa. Näin ollen kukaan ei ole turvassa liian suurilta housuilta!

Yhtään vähäisempi ei ole ylisuurien housujen, tai jopa liian PIENIEN housujen irstaan paljastava vaikutus. Ne roikkuvat yleensä pelkästään miehen elimen, jonka mainitsemista luonto, eikä sivistynyt häveliäisyytemme salli, varassa, jolloin esiin tulevissa, monesti kiiltävissä boksereissa näkyy räikeä pullistuma. Tämä pullistuma johtuu em elimestä, ja aiheuttaa monissa ihmisissä sopimattomia ajatuksia, jopa KIIHOTUSTA! Onko meidän todella pakko joutua katselemaan, miten nuoret miehet esittelevät miehuuttaan kaikelle kansalle? Olisi paljon parempi, mikäli me kaikki kulkisimme siveissä vaatteissa, jotka peittävät kunnolla sukuelimemme, rintamme napamme ja ruoansulatuksemme päätöksen.

Olen valmis sallimaan edellämainitut vaatteet ihmisten kotona, yksityistilaisuuksissa, yökerhoissa ja erityisissä tapahtumissa, joissa tällaisten vaatteiden käyttö on perusteltu. Matkalla em tilanteisiin, vaatteiden käyttö luonnollisesti olisi kielletty.

12-13.6.07Keskiviikko 13.06.2007 11:24

Pitkän evakkomatkan jälkeen sitsemän ihmisen siirtokunnan asukkaat laskeutuivat jollekkin tunemattomalle, elinkelpoiselle planeetalle. Planeetta ei kuitenkaan ollut Maa. Myös hallitusmuoto, seitsemän siirtokuntaa hylättiin, ja tilalle tuli vain siirtokunta. Jossain vaiheessa, ilmeisesti vuosien kuluttua, Galactica lähti suorittamaan jotain tuntematonta tehtävää, ja jätti siirtokunnan puolustamisen uudelle avaruuslaivastolle: Legion Colonium tai Colonum. Logona on keskiruumiiltaan todella pitkä, sivulle katsova, siipensä levittänyt kotka, joka on piirretty paksuista, kulmikkaista, mustista viivoista pyöreyttä vaativia kohtia lukuunottamatta.

Legioonan aluskanta on lyhyessä ajassa rakennettu varsin suureksi, joskin ne taitavat suurimmillaankin olla frigatin kokoluokkaa. Ehkä oudoin alus, joka oli myös aluksista pääosissa, oli valtava, toisen maailmansodan lentokoneen muotoinen alus. Se oli maalattu punaiseksi, ja sen aseistus koostui muutamista lasertykkipattereista? Lisäksi oli putkimaisista rakenteista rakennettu raskas ohjusvene ja lukuisia muita aluksia, joita en enää muista.

Uni jatkuu kun piraattien (mistä ne ovat tulleet) odotetaan hyökkäävän siirtokunan kimppuun ja tappavan ihmiskunnan. Seuraavaksi näen kuinka pieni hävittäjä lentää punaisen lentokonealuksen yläpuolella ja aloittaa pian tulittamaan sitä. Se ampuu muutaman kerra, ja pudottaa(!) pommin. Siirtokunnan alus avaa tulen ja tuhoaa sen kahdella osumalla.

Etsimme Galacticaa vuosia, tehtävänämme on pidättää Adama ja tuoda Galactica puolustamaan siirtokuntaa. Löydämmekin Galactican taistelussa jotain vastaan. Minulle annetaan kolme toimintavaihtoehtoa. Autamme Galacticaa, teloitamme Adaman, emme tee mitään. Muistan hyvin vastaykseni. "Emme voi tehdä mitään koska tuo on Adama!". Sitten näkyy demon tyylinen kohtaus missä Galactica tuhoutuu. Ilmeisesti pakenemme paikalta.

Saavuttuamme takaisin siirtokuntaan, sama avaruustaistelu on jatkunut piraatteja vastaan jo 50 vuotta. Kävelen talvisessa siirtokunnassa, jossain asutuksen ulkopuolella 'soramontussa' Kun näen tutunnäköisiä kappaleita. Hieron kuuran pois, ja näen sen lentokonealuksen siiven logoineen, miehistön nimikirjoituksineen yms tunnuksineen. Ympärillä näkyy lisää aluksen osia, sekä ilmeisesti myös aikaisemmin mainitseman putkialuksenkin osia. Jostain syystä tunnen epätoivoa, vaikka siirtokunta ei ole kovin huolissaan taistelun lopputuloksesta.

Seuraavaksi kävelemme presidentin kanssa varuskunta alueella. Suremme tyhjiä, aluksien mukaan nimettyjä varuskuntia, koska joukot ovat taistelemassa. Välillä istumme toimistossa ja juttelemme mitä etsintäretkellä tapahtui. Saan nuhteita toimintavaihtoehdoissa väärin valitsemisessa. Sitten taas kävelemme varuskunta-alueella. Presidentti yrittää huutaa parille kaukana pyöräileville sotilaille, mutta nämä eivät kai kuule.

Vankila ja vegaanin ihmisoikeudet!Keskiviikko 13.06.2007 00:22

Tänään menetin uskoni lopullisesti suomalaiseen oikeusvaltioon, ihmisoikeuksien toteutumiseen, itseeni ja maailmankaikkeuteen. Osoitteesta http://www.voima.fi/content/view/full/2147 Löytyy järkyttävä vuodatus eläinaktivistinaisen kohtelusta. Hänen vakauttaan EI KUNNIOITETTU vankilassamme. Tämä kunnioituksen puute ilmeni siten, että hänen erikoistoiveitaan EI TOTEUTETTU!

Kyseiselle naiselle ei kelvannut normaali ruoka, joka on vankiloissakin hyvin korkealaatuista ja noudattaa valtion virallista ruokaympyrää. Tämän vuoksi hän sai vakaumeksena mukaista ¨Vegaaniruokaa¨, joka ei sisältänyt tarpeeksi proteiineja, eikä B12 vitamiineja. Nainen ei myöskään saanut ajoissa vegaanista shampoota (WTF? En ole aikaisemmin tähän termiin), ei vegaanista hoitoainetta, eikä edes liuk...kosteusvoidetta. Tämän vuoksi hänen ihonsa meni todella huoksi. Uskoisin osasyynä olevan aliravitsemus, joka johtui liiasta nirsoudesta oikeaa vankilaruokaa kohtaan. Luonnollisesti naikkonen ei voinut myöskään kusta ämpäriin, koska se oli EU Standardien vastainen. Naiselle ilmeisesti oli myös suuri järkytys saada tietää olevansa vankilassa, eikä hotellissa.

Koko uutinen on kyllä puhdasta anarkistien ja hippien levittämää propagandaa. Vaikka yrittäisin tarkastella asiaa naisen näkökannalta, en oikein ymmärrä miksi hän kokee tulleensa kaltoin kohdelluksi. Ymmärtääkö nainen mikä on vankila? Vankila on RANGAISTUSLAITOS, jonne joutuu toimista sivistynyttä yhteiskuntaamme vastaan. Nainen oli eläinaktivisti, joten hän on todenäköisesti syyllistynyt törkeisiin rikoksiin isänmaatamme palvelevia turkistarhaajia vastaan. Naisen sitten jouduttua tekosistaan vastuuseen, hän kirjoittaa katkeralla kalkilla höystetyn itkukirjeen. Onhan se tietysti joillekkin yksilöille suuri järkytys huomata ettei ole yhteiskunnalle korvaamaton YKSILÖ, vaan tarpeeksi räikeästä perseilystä saattaakin joutua vankilaan. Olisihan se tietysti mukavampi kotona tofua syöden ihannoida paremmasta maailmasta välillä pahoja turkistarhaajien omaisuutta turmellen.

Nainen haluaa kohtelustaan tehtävän selvityksen, pääsyynä hän pitää oman vakaumuksensa loukkaamista vankeusaikana. Jos jostain infernaalisesta syystä todetaan vankilan todella rikkoneen naisen vakaumusta, missä menee raja? Jos vankilaan joutuisi henkilö, jonka uskonnollinen vakaumus on hirvi-ismi. Uskonnon pyhimpiä sakramentteja on päivän aloittaminen hirvenmaidolla ja joka aterialla on oltava hirvenlihaa, pitäisikö vankilan toteuttaa tällainenkin? Maailma on vakaumuksia täynnä, eikä vankila TODELLAKAAN ole oikea taho niitä toteuttamaan ahkerien veronmaksajien rahoilla. Vankilassa tarjotaan varmuudella hyvää ruokaa, eikä kukaan kärsi aliravitsemuksesta, paitsi tietenkin niin itse tahtoessaan. Myös pesuaineet saa täysin varmuudella. Ellei niitä huoli, on turha valittaa ihmisoikeusrikkomuksista. Mikäli kaikenlaisille vähemmistöille aletaan jopa VANKILASSA antamaan periksi, joudutaan siellä kohta tekemään tuhatta erilaista seremoniallista ja vakaumuksellista ruokalajia. Vankila pysyköön vankilana myös vegaaneille.

Kaikki vapaat suomalaiset ovat varmasti kuulleet hippien, hakkerien ja kannabiksen käyttäjien ylläpitämästä järjestöstä, joka ajaa rappioittavaa aatetta: EROA KIRKOSTA! Osoitteessa http://www.stabu.net/ löytyy paljon tietoa kirkon vihollisille. Ilmeisesti ylläpitäjä onkin saatananpalvoja, koska sivun pääotsikko on "Stabu.net — sivu joka haiskahtaa sarvipäälle™" Miksei tällaisia sivuja suljeta? Eikö näitä voi sensuroida lapsipornoa sisältävien sivujen ohella? Tämä nuori? herrasmies ei yhtään kunnioita äitikirkkomme ikiaikaisia saavutuksia sivistyksen ja oikean uskon levittämisessä. Pääasiassa sivusto on keskittynyt kristinuskomme halventamiseen ja Jumalanpilkkaan, mutta se verhoaa itsensä poliittiseksi sivustoksi muutamalla, yllättäen jopa hyvällä poliittisella mielipiteellä. Ne eivät kuitenkaan poista sivun yhteiskunnallisesti vaarallista vaikutusta, sillä esimerkiksi suomalaisten suosiossa olevassa IRC-Galleriassa on kirkosta eroamiselle omistettu jopa KOKONAINEN YHTEISÖ! IRC-Gallerian ylläpitäjät eivät yhteisöä pyynnöistäni huolimatta ole poistaneet.

Kaikki asiaan perehtyneet voivat kuitenkin helposti kumota JOKA IKISEN tuolta sivulta löytyvän syyn erota kirkostamme. Tässä muutama nuorison mielestä chool syy erota.

"Sotilaalliset ja oikeudelliset valat vannotaan edelleen kristinuskon Jumalan nimeen, vaikka suurelle osalle valan vannojista jumalan nimi ei merkitse enää yhtään mitään."

Näkee, ettei tämä, ilmeisen harhaoppinen ole asioista kovinkaan hyvin perillä. Sotilaalliset ja oikeudelliset valat voi myös vannoa kunnian ja omantunnon kautta. Silti ylivoimaisesti suurin osa suomalaisista, jopa KIRKOSTA ERONNEET vannovat yhä Jumalan nimeen nämä valat. Se osoittaa selvästi suomalaisten uskon, vaikkakin kirkosta eronneet ovat hieman kerettiläisiä.

"Kirkko käyttäytyy nykyään kuin liiketoimintaa harjoittava yritys, tosin yrityksistä poiketen se ei maksa veroja ja harjoittaa kannattamatonta liiketoimintaa. Suomen valtavaa valtion velkaa olisi helppo vähentää kirkon varoista."

Tämäkin on väärää tietoa. Kirkko on palkannut ihan ammattilaissijoittajia hoitamaan liiketoimensa puolestaan, eikä sijoituksia tekevä yritys, ei edes pyhä kirkkomme VOI TOIMIA tekemällä kannattamatonta liiketoimintaa. Kirkko saa sijoituksistaan voittoa, joskin kirkkomme toiminta on on monin paikoin eettisempää kuin monien muiden toimijoiden. Valtion velka on NIMENOMAAN valtionvelkaa, ei kirkon velkaa. Eihän Nokiaakaan laiteta maksamaan valtionvelkaa, miksi siis kirkkomme pitäisi se maksaa?

"Kirkko ottaa aktiivisesti kantaa poliittisiin asioihin, esim. EU:n perustuslakiin."

Eurooppa on kristillinen manner. Kristilliset arvot määrittävät kaikkea yhteiskunnallista toimintaamme, miksei siis kirkkomme saisi antaa isällisiä ja opettavia neuvoja näiden arvojen seuraamisessa ja tulkitsemisessa?

"Demokratialla valitut poliittiset päättäjät joutuvat aika-ajoin taipumaan kirkon tahdolle, ainoastaan sen massiivisuuden takia. Tällainen järjestelmä ei ole demokratiaa, se on teokratiaa tai enemmistödiktatuuria."

Tämä olkoon viimeinen ja lopullisen naulan sivuston arkkuun lyövä kohta. Tuo ei siis ole demokratiaa, vaan enemmistödiktatuuria. Mitä se demokratia sitten on? Kirkkohan ei ole kykenevä pakolla taivuttamaan ketään tahtoonsa, mutta jos kirkon rakastavia neuvoja noudattamaton poliitikko voi joutua demokraattisen kansamme epäsuosioon, koska ei toimi kansan arvojen mukaisesti.

Osoitteesta http://www.stabu.net/ löytyy noiden lisäksi paljon muutakin kristinuskon vastaista, jopa JUMALAA PILKKAAVAA materiaalia. Valitettavasti se on kirjoitettu teiniXXmäiseen muotoon, ja näin houkuttelee tehokkaasti vaikutteille altista nuorisoamme helvetin tielle. Miksei poliisi tee asialle mitään? Täytyykö minun HENKILÖKOHTAISESTI valvoa joka ikistä suomalaisen nettisivua? Täytyykö minun todellakin ilmoittaa kaikki epäasiallisuudet poliisille, koska he itse eivät asioita seuraa tarpeeksi valppaasti?

Monikulttuurisuus on köyhyyttä!Sunnuntai 10.06.2007 05:42

Kaikki suomen sivistyneet miehet ovat varmasti kuulleet vasemmistolaisen väitteen: "Monikulttuurisuus on rikkaus" Jopa muuten niin viisas kristillisen tasavaltamme presidentti, Tarja Halonen on näin sanonut. Totuus on kuitenkin täysin toisenlainen. Kaikki, jotka ovat asiaa ajatelleet ja asian sisällön täysin ymmärtäneet, ovat kanssani sitä mieltä, että asia on täysin päinvastoin! Monikulttuurisuus johtaa vahvan ja sivistyneenkin yhteiskunnan rappioon.
Ihmiskuntamme on hieno laji, olemmehan luomakunnan kultainen kruunu. Emme kuitenkaan viihdy liian erilaisten seurassa. Tämä on tieteellinen tosiasia, eikä kukaan voi väittää toisin. Näin ollen liian erilaiset kulttuurit väistämättä joutuvat jonkinlaiseen konfliktiin. Täällä Oulussa ainakin itse erotan usein monikulttuurisen kerrostalon. Räikein ja korviin pistävin on muukulttuuristen tapa puhua arkipäiväisistäkin asioista kovaa huutamalla. Siinä missä me suomalaiset olemme hiljaista kansaa, monet muut kansat ovat erittäin äänekkäitä. Tällainen äänekkyys ei sovi isänmaahamme, ja aiheuttaa pelkoja etenkin varttuneemmassa väessä. Toinen hyvä esimerkki on pihan jumalaton roskapitoisuus. Ei ole mitenkään ainutlaatuinen tilanne, että kulttuuriimme sulautumaton maahanmuuttaja yksinkertaisesti HEITTÄÄ roskapussin parvekkeelta taloyhtiö pihalle, jonnekkin roskakatoksen suuntaan. Toki tätä tapahtuu myös suomalaisten toimesta, mutta suhteessa enemmän maahanmuuttajien toimesta. Valitettavaa on myös SOPEUTTAMATTOMIEN maahanmuuttajien korkea riski syyllistyä rikoksiin, erityisen erikoistuneita he ovat seksualistisiin rikoksiin.
Ongelmia ei voi kuitenkaan sysätä yksin SOPUTUMATTOMIEN maahanmuuttajien niskoille. Vaikka olen sitä mieltä, että vuosia Suomen maassamme asuneen pitäisi itsekseenkin sopeutua ja ymmärtää pohjoiset tapamme, ei viranomaisten toimintaa sopeuttamisessa voi tarpeeksi painottaa. Ylisuvaitsevainen yhteiskuntamme todellakin seuraa orjallisesti mantraa "Monikuttuurisuus on rikkaus." yhtään ajattelematta. Pahojen äärivasemistolaisten kukkahattutätien vuoksi useimpia maahanmuuttajia ei edes yritetä integroida suomalaiseen valtaväestöön, vaan he saavat pitää isänmaahamme kelpaamattoman kulttuurinsa. Seurauksena on usein elinikäinen työttömyys ja ymmärtämätömyys suomalaisista tavoista.
Maahanmuuttajat ovat ihmisiä, ja ihminen on hyvin viisas, jopa ajattelematon harmaa massa. Kukkahattuatätiemme väsymättömien ponnistelujen johdosta, maahanmuuttajien ei ole mitään syytä edes yrittää sopeutua suomalaiseen kulttuuriimme, sillä KAIKKI heidän kulunsa maksetaan veronmaksajien ahkerasta työstä. Onneksi yleinen oppivelvollisuutemme PAKOTTAA maahanmuuttajien lapset kouluun, joka on kansallinen sulatusuuni, mutta valitettavasti muutamat maahanmuuttajataustaisita lapsistakin silti jäävät vanhempiensa, Suomeen kelpaamattomaan kulttuuriinsa täysin sisälle. Onhan selvää vanhempien olevan lapsien tärkein esimerkin lähde. Mikäli vanhemmat vain keräävät Kelamme rahat mitään tekemättä, lapset saattavat oppia heiltä tuon yhteiskunnalle niin vahingollisen tavan. Ei ole mikään salaisuus, että pohjoinen kulttuurimme on päiväntasaajan alueelle ja sen eteläpuolelle sijoittuvia kulttuureja yritteliäämpi ja sopeutuvaisempi.
Vaadimmekin siis uudelta hallitukseltamme ja erityisesti viisaalta pääministeritämme, Matti Vanhaselta tiukkoja, mutta inhimillisä otteita maahanmuutto-ongelman ratkaisemiseksi. Kuten Vanhanen on monta kertaa sanonut TYÖPERÄISTÄ maahanmuuttoa on kannustettava, mutta kuten minä sanon, sosiaalitukiperäistä maahanmuuttoa on hillittävä rautaisella kädellä. KAIKKI maahanmuuttajat on yritettävä tehokkaasti integroida suomalaiseen kulttuuriimme ja opetettava heitä suomalaisille tavoille. Vaihdattamalla maahanmuuttajien kulttuuri suomalaiseen, ennaltaehkäistään moninaisia ongelmia. Tärkeimpänä ongelmana pidän työllistymistä. Ei kukaan työnantaja halua palkkalistoilleen täysin oudot tavat omaavaa ihmistä, vaan kristillisten arvojemme mukaan elävän henkilön. Myös rikollisuus laskisi ROIMASTI tehokkaan integraation myötä. Ei ole mikään salaisuus, että SOPUTUMATTOMAT maahanmuuttajat tekevät väkilukuunsa nähden aivan KÄSITTÄMÄTTÖMÄN paljon rikoksia. Koska päättäjämme ymmärtävät, että sulauttamalla monikulttuurisista maista tulevat maahanmuuttajat isäntämaamme kulttuuriin, maahanmuutosta voisi olla enemmän hyötyä kuin haittaa? Tanska tämän on ymmärtänyt, voimme vain rukoilla Suomenkin tämän pian tajuavan.
Näin lopuksi esitän kysymyksen äärivasemistolaisille suvaitsevaisuusfasisteille. Mikäli monikulttuurisuus on todella rikkaus, kuten väitätte, miksi suurin osa EU:n maista ei hamstraa itselleen tätä rikkauta? Päinvastoin, ne tappelevat kuka "joutuu" ottamaan vähiten vastaan tätä loppumatonta rikkautta. Onko syynä rajaton solidaarisuus EUn muita valtioita kohtaan, vai olisiko syynä sittenkin se, että muunkulttuuriset maahanmuuttajat ovat vakava rasite isäntämaalle?