Responsiivinen IRC-Galleria testissä osoitteessa m.irc-galleria.net. Käy kokeilemassa ja jätä palautetta

IRC-Galleria

En varmasti ole ainoa, josta välillä tuntuu, että pään sisällä on joku muukin. Joskus epäilen oikeasti, että sairastan lievää skitsofreniaa. Olen melko varma, että minulla on ainakin kaksi tai useampikin persoona, jotka enemmässä tai vähemmässä määrin osaavat sulautua toisiinsa.

Kävin eilen ystäväni kanssa katsomassa elokuvan "Jali ja suklaatehdas". Yksi monista Johnny Deppin tähdittämistä elokuvista. Kun nyt olen nähnyt tämän lisäksi mm. elokuvat From Hell, Cry Baby, Blow, Pirates of the Caribbean ja legendaarisen Edward Saksikäden, mieleeni juolahtaa pakostakin, että miten yksi mies voi noin vakuuttavasti näytellä niin montaa erilaista roolia. Roolihahmot kuten Kapteeni Jack Sparrow, Willy Wonka ja Edward Saksikäsi ovat erittäin mielenkiintoisia persoonia ja roolisuoritukset ovat huikeita. Välillä sitä melkein miettii, että herra Deppillä olisi monta persoonaa, jotka astuvat esiin elokuvissa...

Onko minulla monta persoonaa vai osaanko vain näytellä vakuuttavasti? Näyttelenkö itselleni?

Voivatko ihmisen mielialat muuttua viiden minuutin välein? Omani ainakin muuttuvat. Eilenkin olin ensin täysin huipulla, liitelin jossain kaukana innoissani katsellessani videoita lempiyhtyeideni live-esiintymisiä, seuraavassa hetkessä olin katkera ja kateellinen, etten itse voi saavuttaa mitään samankaltaista. Sitten mieleni muuttui pelottavan päättäväiseksi ja kunnianhimoiseksi. Sitten vaivuin itsesääliin ja turhautumiseen... Onko tämä osa puberteettia? Vai olenko vain päästäni vialla?

Katsoin eilen Green Dayn nettisivuilla bändin uuden musavideon "Jesus of Suburbia". Kappale on mielestäni aivan mahtava, nerokas. Video oli vaikuttava. Se sai minut ajattelemaan lisää maailmaa, uskomuksia, politiikkaa, tunteita... kaikkea. Kuuluuko asioiden mennä näin? Voisivatko ne ikinä olla paremmin? Voimmeko me tehdä mitään? Entä oma elämämme? Voiko sille tehdä mitään? Voiko mihinkään oikeasti vaikuttaa?

Minulla riittää ajatuksia, kysymyksiä, mielipiteitä... Joskus vain tuntuu, ettei ole ketään kenelle kertoa, keneltä kysyä... Silloin tuska alkaa pakkautua omaan päähän... Silloin yleensä raapustan riipiviä kuvia ja tekstejä paperille. Se on tapani purkaa tunteitani. Nyt kuitenkaan en saa tartuttua paperiin ja tuntuu, että päässä pamahtaa. Sitten mieleeni vain tulee aukko ja tuska haihtuu pois huomaamattani.

Olenko epänormaali?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.