IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 03.04.2009 16:44

Eipä tullut eilisestä eilen kauheasti kirjoiteltua, vaikka ajatuksena olikin. Mieleni harhautui jälleen muille poluille ja lanka katkesi lopulta.
Joop, käytiin sitten eilen tyttöjen kanssa Porissa vähän kiertelemässä kauppoja. Mun oli ensin tarkoitus mennä yksin, sitten pyysin Karia mukaan ja lopulta Mari ja AB:kin olivat messissä. Mentiin Poriin ja olin sopinut tapaavani Riksankin pikaiseen, joten käväisin sen kanssa Hunussa kahvilla. Sen jälkeen kierreltiin tyttöjen kanssa kauppoja ja mä löysin tarpeellisten kengännauhojen lisäksi 5 euron t-paidan. Tavattiin Heidi ja Miikkakin. Mari lähti etukäteen Heidin kyydissä Nakkilaan ja me jäätiin Karin ja AB:n kanssa Poriin. Käytiin piipahtamassa AB:n isän luona ja sen jälkeen suunnattiin Mikon luo kahville. Timo oli siellä ottamassa tatuointia. Ai että on hienoa nähdä kun iso mies itkee. :D

Palailtiin Nakkilaan ja menin kauppatielle laulelemaan Singstaria tyttöjen ja virolaisen vaihto-oppilaamme Patrikin kanssa. Uniklubin Huomenna soi taas lujaa ja moni muukin biisi. Kivaa oli. Lähdin siitä sitten ajoissa kotiin nukkumaan.

Tänään oli vittumainen päivä koulussa, kun suunnitelmat hajosivat palasiksi ja olin kymmeneen mennessä valmis ampumaan jonkun, ihan kenet tahansa. Asia onneksi korjaantui ihan kivoilla englanninkielen tunneilla, jotka jatkuukin sitten maanantaina.

Jeps, oli tarkoitus tänä viikonloppuna mennä vierailemaan vanhempien luona Somerolla, mutten sitten menekään. Jää ensi viikonloppuun. Tänä iltana siis suunnataan baariin Annin, Henkan, Karmenin, Patrikin ja Jaanin kanssa. Riksakin kai mahdollisesti piipahtaa siinä jossain välissä, en tie. Toivottavasti saadaan taas kiva ilta aikaiseksi. Huominen menee makoillessa ja kattoon syljeskellessä. :/

Empty days, just hanging around...Perjantai 03.04.2009 00:47

Joop, kovin on ollut omituista seilailua vaan nää viime viikot. Projektit alkaa pikku hiljaa olla kaik purkissa, muutamia lisäpäiviä lukuun ottamatta. Ensi viikolla vaihtuu jaksokin koulussa. Muut alottavat yhteisten aineiden kuivat teoriatunnit ja meikäläinen pohtii rankasti mitähän vittua sitä tekisi...

Viime viikonloppuna kävin Alajärvellä hommaamassa itselleni kesätyöpaikan. Semmonen reilun viidensadan kilometrin reissu oli, mutta kannatti. Anni oli viikolla täyttänyt kahdeksantoista, joten lähdimme sitten samana iltana vielä Poriin baariin. Matkalla soittelin porukkaa läpi ja sainkin jätkät kasattua Baarikaappiin. Tarjosin Annille synttäridrinksun ja istuskeltiin siinä sitten iltaa poikien kanssa. Heha, että oli hauskaa taas olla viihteellä, vaikken mä mitään juonutkaan. Rahat oli vähän finaalissa ja muutenkaan ei kauheesti huvittanut vetää kännejä, niin että olin autolla. Oli kyllä taas yks ihan ikimuistoisen hauska ilta ja Annillakin oli helvetin kivaa. Olin niin iloinen, että sain sille järkättyä hauskan ensimmäisen baari-illan. Parasta oli kuitenkin kun pääsi pikkusievästi vittuilemaan Riksalle. xP

Tää viikko on mennyt koulussa monikameraa harjoitellessa. Huomenna ois tiedossa itse varsinainen lähetys. Keskustelun aiheessa tatuoinnit ja lävistykset ja totta helvetissä meikäläinen joutuu sitten leikkimään juontajaa... :/ No mikäs siinä, mitä nyt oisin vähän äänistä ja kuvamiksauksesta tarvinnut vielä harjoitusta...

Huomenna illalla ois kanssa taas tarkoitus mennä Annin kanssa baariin ja kai nuo jätkätkin sinne ilmaantuu jossai välissä. :D Lauantaina mahdollisesti kuvaukset ja sunnuntaina sitte viimestää Somerolle päin vanhuksia katsomaan. Ens viikolla takaisin tänne ja sitte oon sopinu meneväni joku päivä Niinan kanssa päiväkaljoille Hunuun. ^^
Ens viikon viikonloppuna ois pääsiäinenkin. Niin ja jossain vaihees pitäs taas harkit tatuointia jos rahat riittää. :P

Hassua kun on ollu ihan semmoi outo olo, kun oon koittanu pohtia että mitähän vittua tässä kuussa oikeesti tekis. Meen varmaan jossain vaiheessa käymään uudestaan siellä Alajärvellä, että voin tesmailla tallin hevosia ja muutenkin tutustua lisää paikkoihin.
Niin juu ja Crucial Inchkin soittelee Vaasassa tossa 25. päivä ja Freddy meinasi tulla täällä päin käymään niihin aikoihin. Nii ja vittu allekirjoittaneella on kuun loppupuolella synttäritkin... Ei helvetti...

[Ei aihetta]Maanantai 23.03.2009 22:26

Hiphei, mulla on toivottavasti pian töitä kesäksi. Hylkään taas kaiken entisen pariksi kolmeksi kuukaudeksi ja hiihdän Pohojanmaalle duuniin. Jeij!
On tullut taas painettua rankasti kuvauksissa ja helevetin kivaa on kyllä ollukin. Nyt taas jatkuu puurtaminen koulun penkillä ja vapaa-ajallakin oisi tarkoitus taitojaan kartuttaa. Saa nähä mitä tulee.

Voihan kakka. Mun piti tänään taas käydä pyykillä mutta arvatkaapa unohinko... :X

[Ei aihetta]Perjantai 13.03.2009 21:55

Meni vähän myöhään eilen kuvauksissa. Olin kotona joskus kahden jälkeen ja nukkumaan pääsin puoli kolmen aikaan. Ei oikeen hotsittanut herätä aamukahdeksaksi kouluun... :D
Heräsin kahdelta iltapäivällä tänään ja pari tuntia meni siinä ihmetellessä maailman menoa ja pohtiessa että mitäs tänään piti oikein tehdä.

Nyt oon taas naapurissa kahvilla ja hengailemassa enneku lähden Poriin hengailemaan vähän lisää. Tili ei anna oikeen periksi juoda, joten meen omalla autolla ja olen selvin päin. Tarkotus ois nähdä vähän kavereita ja mennä kattoon Memoiraa Vaakunaan, ku kert Janille lupasin. (:
Toivottavast tulee kiva ilta.

Kuulin eilen, että isä oli joutunut sairaalaan sappitulehduksen vuoksi ja tänään sain lisätietoja, että sillä on korkeat tulehdusarvot mahassa ja useampia sappikiviä. Isä pääsee huomenna kotiin ja sen tulehdus hoidetaan pois antibiooteilla, jonka jälkeen leikellään sappikivetkin helvettiin. Säikähdin eilen ihan saatanasti kun äiti laittoi vain viestiä, että isä on sairaalassa. Onneksi ei ollut mistään pahemmasta kyse.

Saatanan työnarkomaani.Torstai 12.03.2009 16:25

Menin sit taas lupautuu kuvauksiin. Tuuraamaan vaan tällä kertaa tosin. Tänää ja sunnuntaina paikkaan kakkoskamera-assaria, Mikkoa. Ihan kiva toisaalta päästä välil taas hommii ku on ny kerenny vähän lepäämään ja kun ei tarvii pitkäst aikaa sitoutuu ni ei tuu itteään kulutettuu loppuun.

Huomen tarvis men Vaakunaa Memoiraa tukemaa ja varmaa sit siitä tai jo etukäteen parille kavereiden kanssa. (:

[Ei aihetta]Torstai 12.03.2009 11:26

Nää viimiset pari päivää on olleet odottamattoman mukavia. Tiistaina käytiin Karin kanssa Porissa ostoksilla. Meidän piti mennä elokuviinkin, muttei sitten jaksettukaan. Syötiin romanttinen voileipäillallinen kynttilänvalossa ja Kari jäi yökylään.

Eilen kun koulusta päästiin, mä menin naapuriin askartelemaan. Tuunattiin vähän paitoja ja pidettiin Antsa-valvojaiset. Antsa oli eilen Voicella telkkarissa! Sen eka haastattelu tuli ulos puol kuudelta illalla. Oleilin Marin, Karin ja AB:n luona yhdeksään asti illalla. Mari teki pannaria, huonolla menestyksellä tosin, mutta oli se ihan syötävää. Enkä oo vielä kuollu...

Mutjoo.
Heräsin tänään sitten siihen, kun kylmä kevät-talven ilma hiipi salakavalasti peiton alle. Kiitokset siitä Heidille, joka oli avannut parvekkeen oven "tuulettaakseen". Mä makasin paksun petarin päällä lattialla sohvan takana, kääriytyneenä epätoivoisesti peittoon, mutta eihän se auttanut. Ensimmäiset sanat heti herättyäni taisivat olla "voi vittu". Hienoa. Hytisin siinä aikani ja yritin korjailla peittoa kunnes sain tarpeekseni, metsästin housuni olohuoneen lattialta ja pukeuduin. Rintaliivit jäivät lojumaan jonnee sohvan nurkkaan, mutta mitäs niistä. Krapulassa villinä ja vapaana...
Noudin eteisestä takkini ja väsyneen mutinalla kiroillen suuntasin parvekkeelle tupakalle. Kello oli puolenpäivän ja katselin valoisaa kaupunkia yrittäen saada päätäni käyntiin. Savukkeen loputtua talsin takaisin sisään ja liityin Mirvan, Heidin ja Hennan seuraan sohvalle katsomaan telkkaria. Aamupurtavaksi sipsejä ja cokista. Keräilin itseäni siinä sohvalla tunnin verran ja ajoin porukoiden luo. Het oli tarjolla voileipää ja teetä sekä keskustelua.

Tiedän, etteivät mun vanhempani pidä eivätkä hyväksy kaikkia asioita, joita elämässäni teen. Mutta ihmeen hyvin ne on sopeutuneet asioihin. Tällä tarkoitan siis sitä, että olen edelleen osa perhettä ja aina tervetullut. Mua ei ole hylätty, vaikka olenkin tällainen. En olisi ikinä uskonut vanhempieni olevan näin suvaitsevaisia. Himohelluntalaiset entiset elättäjäni ovat pystyneet elämään sen tiedon kanssa, että heidän tyttärensä on eronnut kirkosta eikä usko yliluonnollisiin voimiin. Samoin nämä isänmaalliset ihmiset ovat kyenneet jättämään huomiotta sen seikan, että kannatan anarkiaa sekä totaalikieltäytymisen periaatteita. Lisäksi he ovat vielä painaneet villaisella tupakointini, alkoholinkäyttöni sekä tatuointini. Kolmesta viimeisestä he muistuttavat aika ajoin, mutta en ole kertaakaan joutunut tappelemaan niistä. Äitini on niin kiintynyt äitiyteen, että en olisi ikinä uskonut hänen pystyvän luopumaan velvollisuuksistaan täytettyäni kahdeksantoista, vaikka olenkin aina ollut itsenäinen lapsi. Tästä hyvästä teosta kiitän häntä, sillä pakkomielteinen tavoitteeni elämässä on että pärjäisin täysin omillani, riippumattomana, itsenäisenä... Vailla minkäänlaista apua.

Enivei. Hyvää naistenpäivää kaikille pillun omaaville.

Salo Night LiveLauantai 07.03.2009 21:31

Onko mitään kamalampaa kuin linja-auton tyhjäkäynti pienessä laskuhumalassa? Voi sitä kaameaa täristystä selkääsi ja päätäsi vasten. Kiitin luojaa kun kello tuli yksi yöllä ja bussi lähti liikkeelle. Nämä tunnelmat on eiliseltä illalta. Olin Porissa julkisilla, koska en saanut kuskia ja suunnitelmissa oli ottaa muutamat parin kaverin kanssa. Näin tapahtuikin. Istuin iltaa Riksan, Juhon, Idan ja Carmenin kanssa. Oli varsin mukavaa, vaikka jouduinkin lähtemään aikaiseen. Mielelläni olisinkin jatkanut vielä pidempään, mutta lauantain alkuiltapäivän ohjelmassa oli luvassa isoveljen kihlajaiskahvit, joten mun piti lähteä jo puoliltapäivin ajamaan Somerolle.

Aamulla herättyäni katselin loppuun Pasilan ensimmäisen tuotantokauden DVD:n, söin aamupalaa ja lähdin kohti Someroa. Kahvit ja sitten porukoiden ja ABC:n kautta Saloon. Tänään käydään varmaa Rockin' Hoodissa ja Pulpukassa. Oi niitä aikoja kun näissä baareissa ja maisemissa pörrättiin enempikin. Silloin asuin vielä vanhempien luona, vaikken sielultani koskaan oikein olekaan Somerolle kuulunut. Ei kyllä kauheasti ole ikävä peruskoulua ja niitä päiviä. Mulla on asiat niin paljon paremmin nyt.

Vois ehkä repäistä ja käydä vetämässä karaokea. Mutta Onnela kyllä kierretään kaukaa! :D

[Ei aihetta]Perjantai 06.03.2009 01:30

Mitä vittua? Etkö kuule minua?
Kun laulan sinulle kauneinta laulua
Kädet ristissä, silmät väsyneet itkemään

[Ei aihetta]Keskiviikko 04.03.2009 22:02

Hengailin tänään Marin, Karin ja AB:n luona. Kateltii leffoja ja Jamie Cullumin live-DVD:tä. Juotiin kahvia ja käytii ruokaki hakees Hima Kebabista. :D

Enukka lisäili mulle tänää uusii kuvei ja mäki löysin kaikkee kivaa AB:n koneelt. Kuten ehkä jo huomasittekin... Jeij.

Huomenna taas kouluu ja ahkeroimaan.