IRC-Galleria

Paukkelo

Paukkelo

n ei olisi pitänyt käväistä galleriassa... Karseeta nähdä oma ikänsä noin tarkasti. Yök!

Lavia osa 2.Torstai 09.08.2007 21:05

Aikani ratoksia ja teidän iloksenne ajattelin tarkentaa yhtä noista ranskalaisista viivoista, joita näpyttelin aiemmin. Tämän päiväkirjamerkinnän nimi on "Miksi minä en pidä kissoista".

(Isä, teidän kissassanne ei ole mitään vikaa. Se on lajinsa edustajaksi varsin siedettävä ja toisinaan jopa hellyyttävä. Minä nyt vain olen koiraihminen.)

Kaikki ovat nähneet kissoja. Ne ovat pörröisiä, sulavaliikkeisiä ja älykkäitä otuksia, sen kaikki tietävät. Ne ovat myös lihansyöjiä. Koiran kanssa tätä peto-asiaa ei tule ajatelleeksi, koska koirat eivät yleensä kotioloissa tapa mitään. Kissat tappavat. Vuosituhansien jalostuskaan ei ole saanut niistä kitkettyä pois verenhimoa, mikä kotona näkyy jokapäiväisestä käyttäytymisestä: hiipimisestä, vaanimisesta, hyökkäämisestä ja kynsien teroittamisesta.

Turha jatkaa tästä aiheesta pidempään, te ymmärsitte kyllä.

Ja sitten on se luonne. Luin jostain, että naiset rakastavat kissoissa kaikkea sitä, mitä he vihaavat miehissä. Kissat ovat kotieläimiksi aivan liian itsenäisiä ja niiltä puuttuu tyystin koirille ominainen halu miellyttää. Ne tulevat luokse vain silloin, kun hyötyvät siitä itse. Vai oletteko koskaan nähneet omistajan komentavan kissaa, joka häntä koipien välissä ja surkeana tottelee? (Tämä on oikea kysymys, johon saa vastata.) Eräs ystäväni kertoi, että hänen kissansa alkaa kähistä, jos sitä komentaa. Se siis tottelee, mutta häpeää se ei tunne. Kuka haluaa asua sellaisen otuksen kanssa, joka ei tunne häpeää?

Vielä muutama sana kissan ja ihmisen välisestä rakkaudesta. Eilen illalla otin Rob Royn kanssani sänkyyn hetkeksi ennen nukahtamista. Ajattelin, että siitä on pikkuisen seuraa ja sillekin voisi olla mukavaa olla ihmisen kanssa, kun on joutunut olemaan pitkän päivän yksin. Se purki hetken energiaa metsästämällä varpaitani peiton alta ja tuli sitten kylkeeni kehräämään. Kyhnyttelin sitä uppoutuneena Leijoihin Helsingin yllä, kunnes yhtäkkiä huomasin, että minua purraan. Kehräys ei missään vaiheessa loppunut, kissa vaikutti täysin tyytyväiseltä, mutta silti jostain käsittämättömästä syystä se jäyti minun kättäni. Hetken päästä se jo kalasti sormia suuhunsa pienillä kynsillään. Miksi se teki niin? Miksi se satuttaa, jos sen on kerran hyvä olla? Ymmärrän sen, että kissa "leipoo" joskus tassuillaan. Se kertoo kai liian aikaisesta vieroituksesta tai on muuten vain jäänne siitä, kun elukka vielä eli emänsä maidolla. Puremista en silti ymmärrä. Kivun ja nautinnon sekoittaminen on minusta perverssiä. Kissat ovat perverssejä otuksia.

Yleistin kissat. Anteeksi siitä. Yksilöitähän ne kaikki ovat.

Sanon kerran vielä yleisesti, että minä en vihaa kissoja. Kissat ansaitsevat paikkansa maan päällä huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi marsut tai miljoonakalat. Minä vain en tunne oloani kotoisaksi, kun sellainen otus hiiviskelee nurkassa ja suunnittelee maailmanvaltausta. Siinä kaikki.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.