IRC-Galleria

Paukkelo

Paukkelo

n ei olisi pitänyt käväistä galleriassa... Karseeta nähdä oma ikänsä noin tarkasti. Yök!

Muistokirjoitus koiralleTiistai 04.09.2007 22:25

Meidän mummo lähti tänään taivaan kotiin. Vatsapatti teki etäpesäkkeitä aivoihin ja lopulta pienen hauvelin elämä kävi niin kivuliaaksi, että äiti vei sen lääkäriin.

Mietin pitkään, mitä kirjoitan tänne. Otanko kepeän huumorilla ja kertoilen teille siitä, miten se piski nyt kerjää taivaallisissa ruokapöydissä ja saa kilokaupalla juustoa eikä kukaan heitä sitä ulos rauhoittumaan? Vai kirjoittaisinko haudanvakavan muistokirjoituksen ja kävisin läpi otuksen elämänvaiheet syntymästä hamaan loppuun saakka? Kuka sellaista jaksaisi lukea? Ihmistenkin muistokirjoitukset ovat useimmiten tylsiä. Tuttujenkin muistokirjoitukset ovat joskus tylsiä (vaikka enhän minä nyt kovin montaa ole nähnyt).

Kaipa teen perinteiset ja kuvailen vainajaa muutamalla sanalla.

Meippu oli (kaikkien kuolleiden muisteluiden "olipa kerran") hyvin.. hmm... luonnikas otus. Sen ihanuudesta oltiin vahvasti kahta mieltä. Jos Meipun viereen laitettiin toinen koira, se toinen sai enemmän hellyydenosoituksia osakseen. Kenties se johtui siitä, että pienestä koostaan ja syötävän suloisesta pörröisyydestään huolimatta Meippu ei ollut sylikoira. Se tuli vapaaehtoisesti syliin vain silloin kun sitä väsytti, sillä oli kylmä tai se pelkäsi. Meipun rapsuttaminen vaati siis aina kumartamista, ellei se tullut kylkeen nyhjäämään sohvalle, mitä se toki teki paljon - varsinkin karvanlähtöaikaan.

Meippua piti myös käsitellä varovaisesti. Sitä ei ihan noin vain menty hellimään kesken unien. Se vaati aina oman tilansa ja puri hanakasti niitä, jotka eivät osanneet sitä arvostaa. Se nukkui elämänsä ehtoopuolella paljon eteisen naulakon alla. Katselin joskus kun pikkuveljeni työnsi sinne ahterinsa ja ojensi kätensä kohti nukkuvaa karvapalloa. Yhtä hyvin hän olisi voinut ryömiä krokotiilin pesään, mutta Juhoa Meippu ei koskaan purrut. Tai no, koskaan ja koskaan, mutta ei ainakaan viimeisinä vuosinaan. Ehkä se johtui siitä, että heillä oli vain viisi vuotta ikäeroa ja Juho muutti virallisesti kotoa vasta pari päivää sitten.

Ihana lemmikki se oli. Ainakin perheenjäsenet tunsivat itsensä tärkeiksi, kun vieraat saivat varoa sormiaan ja ihailla kurttuisen kuonon alta paljastuvia ikeniä. "Ei se mitään tee, se on ihan kiltti. Kunhan et koske siihen, et katso silmiin etkä näytä pelkoasi."

Lepää rauhassa pikkuinen. Olit ihana.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.