IRC-Galleria

En päivitä enää riittävän usein. Joko meikäläiseltä loppui sanottava? Oi voi voi... Ehkä se tästä.

Sen verran voisin raportoida, että ostimme sisarusten kanssa äidille strutsinmunan. Miksi? Mene ja tiedä. Kutsuin sitä kerran voimauttavaksi artefaktiksi, koska kai sitä jotenkin olettaa, että tuollainen taiteellisehko sielu arvostaa esinettä, josta hautomalla syntyisi elämää. As if, mutta kaipa sitäkin voisi koettaa, jos ei halua syödä puolentoista kilon munakokkelia.

Eräs ystäväni julisti kerran, että kun hän alkaa kirjoittaa tutkimusta, hän kusee sillä akateemisuuden muroihin. Repesin, niin kuin repesi moni muukin. Hän tarkoitti siis sitä, että valitsee aiheekseen esimerkiksi niinku-sanan käyttö Salattujen elämien pioneerijaksossa tms. mistä ei ole mitään hyötyä kenellekään.

Itse keksin hieman lievemmän tavan lirauttaa tähän kulhoon. Luin muuan väitöskirjaa, jossa haastatellut informatit oli nimetty loogisesti koodeilla H1, H2, H3 jne. Sitten kun jonain päivänä (toivottavasti melko pian) minulla on informantteja, nimeän heidät näin: i623Rj4u, SunFlower, 6215400342010, Severi, C10H14N2 jne.

Hää hä!

"Onnetar on arponut teidät yhdeksi viidestä voittajasta. Onnittelut siitä. Palkintona on vapaavalintainen ExpressBusmatka jollakin 150 reitistämme. Matkan voi tehdä vuoden 2008 aikana. Sen vuoksi pyydänkin ilmoitusta, mille matkalle kirjoitan vapaalipun."

Huraa! Kannatti äänestää vuoden ExpressBus-ammattilaista! En kyllä kuolemaksenikaan muista ketä äänestin ja miksi... Perustelu saattoi olla jotain tähän malliin: "Nukahdin ennen Korpilahtea ja oli niin tasainen kyyti, että heräsin vasta Kalevassa."

Tuo palkinto on ehkä pikkaisen hölmö. Maksimaalisen hyödyn siitä saisin, kun yksinkertaisesti pyytäisin tiketin Jyväskylä - Tampere-välille, MUTTA reittihän voi olla mikä hyvänsä! Sen saa ilmaiseksi, joten eikös kannattaisi istua bussissa mahdollisimman suuri siivu? Ehdotuksia vastaanotetaan. Tiettävästi yksi autollinen ihmisiä on joskus ajanut Pomarkun suurimman risteyksen liikenteenjakajaan kuselle ja toinen autollinen ajeli joskus Turkuun tupakalle. Olisiko näillä kölveillä ehdotuksia, minne meikäläinen raahaisi luunsa ja miksi? Tässä ne määränpäät ja matkan tarkoitukset, joita minä olen tähän mennessä ehtinyt pohtia:

- Leville laskemaan kerran muovikassilla alas, jos siellä on vielä lunta
- Lahteen palauttamaan yksi dvd
- Kamppiin syömään hyvää jätskiä
- Ouluun ihan vain Oulussa käymisen riemusta
- Vaasaan etsimään Strömsö ja saamaan siltä kuumalta kokilta nimmari rintsikoihin (vieläkö se muuten on siellä?)
- Poriin pussaamaan Kallea päähän

Minulla on sellanen ruumis, jolla on kaikki mahdollisuudet näyttää hyvältä. Ongelma on se mieli, joka siinä ruumiissa asuu. Pitää alkaa selvittää sille mielelle, että kaikkea suklaata ei aina tarvitse syödä ja pulla ei ole lounas - ei edes silloin, jos sen päälle laittaa maapähkinävoita ja hilloa.

Taidanpas perustaa pienen polttorovion pihalle ja kantaa sen täyteen rakkaita disakkaridejani vai mitäikinäovatkaan. On vaikeaa päteä, kun muistaa biologiantunneista vain pikku pikku osasen.

Seisoin tänään yhteensä puolisen tuntia Häijään Säästömarket Oy:n televisiohyllyn edessä ja pohdin. Riittääkö 22 tuumaa? Tarvitsenko 26? Isommassa olisi digiviritin, mutta se on antenniverkkoon. Taskussa poltteli palkkakuitti.

Mitä tapahtui vanhalle Paukille, joka osasi laittaa rahaa piiloon? Eli vähällä, söi vähän, tyytyi melkein ei mihinkään?

Telkku on vielä hyllyssä.

Olisi se siskon vanha kuvaputkikonekin kotona.

Siinä ei ole mitään vikaa.

Niin ihania ja terveitä ja eloisia ja lutuisia kuin pojat ovatkin, niitä ei haluta lisää. Varsinkaan, jos jätkät saisivat päähänsä ryhtyä lisääntymään äitinsä kanssa. Siispä keneltäkään kysymättä ja ketään säälimättä molemmat raahattiin lekurille nips naps. Mitä nuorempana sen parempi, eikö niin? Eivät sitten ehdi kiintyä niihin palluroihin.

Noh, Fergus sai rauhoituspiikin ensimmäisenä. Sen pörröinen alapää ajeltiin ja pussukat vedettiin auki, mutta palleja löytyikin vain yksi! Lääkäri poisti sen ja alkoi ammattitaitoisesti etsiä toista. En minä sitä kivestä tuomitse... Menisin itsekin piiloon. Pienen ronkkimisen jälkeen möhkäle löytyi ja se napsaistiin asianmukaisesti irti.

Fergus menetti siis miehisyytensä, mutta sai vastapainoksi maskuliinisen lautasantennin päähänsä. Tötterö on muuten koiralle äärimmäisen kätevä vehje! Sen äiti tai veli ei enää saa vietyä sen suusta yhtään mitään ja se saa syödä ihan rauhassa. Tietysti piskiparan korvia ei voi rapsuttaa liikaa niin kauan kuin sillä se avaruuslookki päällä.

Seuraavana päivänä piti olla Parsan vuoro, mutta äiti peruutti ajan:

"Parsa on muutenkin niin rauhallinen. Sitä paitsi eihän se kuohinta tuotakaan rauhoittanut, katso nyt! Sitä paitsi Parsa on vielä niin lapsi... Ei se mitään sellaisia ole tehnyt. Sen pallit olisi varmasti vielä pienemmät ja vaikeammat löytää."

Odottelen sitä hetkeä, kun äiti tajuaa, että Parsa on lisäksi universumin toisiksi kaunein koira ja olisi suorastaan tuhluruutta, jos se ei pääsisi jatkamaan sydänpäisiä, kikkaraisia ja tarkkaavaisia geenejään eteenpäin!

Onko ihmisellä silloin liikaa tekemistä, kun se ei ehdi ruokkia vampyyrejään eikä sille tule pieneen mieleenkään katsoa kokonaista elokuvaa alusta loppuun?

On.

Ehkä se tästä.

Melkein on yksi melkos kattava kielenhuoltopuoskarointi tehty ja palkkapäivänä taas muistaa miksi.

Kerron teille vielä yhden jutun, nyt kun kerran istuin alas:

Olin luopunut monista maitohampaistani kivulla ja tuskalla, ennen kuin tajusin, että se on turhaa. Hammas lähtee repimättäkin, jos sen antaa heilua riittävän kauan. Liikuttelin kielellä oikeaa kulmahammasta viikkotolkulla. Liikerata kasvoi ja kasvoi, kun uusi hammas puski maitohampaan alta esiin. Lopulta hammas roikkui vain yhden pienen luusäikeen varassa. Muistan tehneeni kertotaulukoetta (olisiko ollut kuuden kertotaulu?), kun hammas sitten irtosi. Siitä ei tullut verta, se ei sattunut, minulla vain oli yhtäkkiä suussani irtonainen hammas. Laitoin sen penaaliin, luultavasti ilmoitin tapahtumasta opettajalle ja jatkoin kertotaulujen väsäämistä.

Elämä on joskus niin helppoa.

Hellurei! Tässä päivässä on todennäköisesti jotain vialla. Eero kävi ostamassa kaupassa tuotetta äks (olen jo tässä vaiheessa rikkonut vaitiolovelvollisuuttani niin että rytisee) summalla yy. Löin kuuliaisesti henkilökunta-alennukset ja mitä tapahtui! Summa yy muuttui summaksi 6,66 €.

EIKÄ TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI!!

Pelasin hetki sitten - eikun itseasiassa vieläkin - vapaakenttää. Minulle arpoontui sieltä peli numero 666.

Pitäisikö ruveta hyvästelemään läheisiä?

Kun musiikki loppui, minä huudahdin Julian Castlelle, joka niin ikään oli kuin ukkosen lyömä: - Hyvä Jumala - elämä! Kuka pystyy ymmärtämään sitä edes rahtusen verran?
- Älkää yrittäkökään, hän sanoi. - Olkaa vain ymmärtävinänne.

Juhlistimme lauantaina siskoni syntymäpäivää käymällä Stam1nan keikalla nosturissa. Reissu oli sen verran hyvä, että kirjoitan tämän välittämättä tyyliseikoista, muotoseikoista tai seiko-kelloista (möhhöhhöööööö…)

Lämppäri oli vähän pyllystä. Sillä oli itsensä etsiminen kesken ja sen piti luoda katu-uskottavuutta heiluttelemalla vesuria lavalla. Huoh… Oikeesti jätkät! Kaikkia meitä hieman väsytti, joten emme edes yrittäneet änkeä moshpittiin. Kiipesimme siis parvelle. Kaikkien onneksi lämppäri lopetti aikanaan. Sitten aloitti Stam1na, joka petti yleisönsä soittamalla lähinnä uusia kappaleita. Ei se minua haitannut. Korvatulpat haittasivat, koska olin aivan liian tietoinen omasta kiljumisestani, mikä oli hanurista. Piti ottaa ne pois ja toivoa parasta (lapset, älkää tehkö niin kuin täti tekee, korvatulpat pitää olla, muuten menee kuulo pilalle). Parvella ei katsokaas kuule kun yleisö laulaa mukana, joten se pitää varmuuden vuoksi tehdä itse.

Olipas pitkä intro. Tämänkin olisi voinut tiivistää näin: ensin soitti kakka lämppäri, jonka nimi oli Rytmihäiriö, sitten soitti Stam1na. Anteeksi, ensi kerralla jaarittelen vähemmän.

Keikan jälkeen nojailimme parven kaiteeseen ja pohdimme mennäkö vai eikö mennä tunkemaan ulospäin. Sitten taivas lähetti pitkänhuiskean vastauksen rappusia ylös ja ohitsemme. Puristin refleksinomaisesti pikkuveikan rannetta (kiva olla mestoilla jonkun sellaisen kanssa, joka osaa todennäköisesti myös arvostaa tätä). Veljpoika katseli tapansa mukaan hyvin hyvin hyvin neutraali ilme kasvoillaan miehen perään ja totesi: ”Hmh, Jussi” NO NII-IN!! Minä nousin varpailleni ja pohdin, ostiko joku Jussille jo kaljan? Ostiko hän sen jo itselleen? En halua juosta perään, mutta oikeastaan vähän haluan. En silti juossut. Tulimme sisarusten kanssa siihen tulokseen, ettei ulko-ovi vedä, joten voimme ihan hyvin jäädä tähän vielä hetkeksi. Otin sisaruksilta tilaukset ja menin tiskille. Pääni pyöri kuin Breakdance, Jussilla varmasti on jo kalja. Vai onko? Sattuisiko tuo matkalle?

Sattuihan se! Hyyrynen ilmestyi baaritiskille sellaiselle etäisyydelle, että pystyin siirtymään kommunikaatiolle soveliaaseen asentoon vain kääntämällä päätäni neljäkymmentä astetta vasemmalle. ”Jussi, onko joku jo ostanut sulle kaljan?” Hyvämä! Jesh! Just näin Paukki! Et melkein yhtään punastunut!

Mitä tekee Jussi Hyyrynen? Jussi Hyyrynen hämmästyy ja kysyy, mistä mä tiedän sen nimen. Sanoin, että onhan hän toki julkkis. Kun mies vaatimattomasti kielsi, sanoin, että onpahan julkkiksen veli. Oluesta hän kieltäytyi, koska ei olisi pitänyt sitä korrektina, koska hänellä oli seurassaan ystävä, jolla oli syntymäpäivä. Sanoin, että olisin halunnut ostaa sen kaljan, hoidin oman tilaukseni, maksoin, toivotin hyvää syntymäpäivää ja hyvää loppuiltaa ja painelin takaisin sisarusteni luo. Jussi ojensi kätensä ja sanoi: ”Anteeks, mutta mikä sun nimi olikaan?”

IHIIIIIIIII!!!

Mä oon kommunikoinut julkkiksen kanssa nolaamatta itseäni ihan täysin!

Eikä tässä vielä kaikki!

Myöhemmin kun jonot ulos alkoivat vetää ja teimme lähtöä, Jussi ja hänen vaaleanpunaiseen tutuunsa sonnustautunut miespuolinen kaverinsa (huomaatteko: tämä oli tähän asti täysin toisarvoinen tieto ja on muuten sitä vieläkin) tulivat keskusteluetäisyydelle. Ja pitihän heidän kanssaan sitten keskustella. Minä ja sismo kehuimme kaveria kauniiksi prinsessaksi sillä välin kun veli etsi Jussin kanssa yhteisiä tuttuja, löysivätkin melkein yhden, hemmetti sentään. Elämä on joskus jännittävää, pitäisikö sittenkin käydä Helsingissä useammin?

Jussi Hyyrynen on yllättävän helppoa hengailtavaa. Ehkä meidän sisarusparvemme törmääminen oli hänelle virkistävää vaihtelua puolituntemattomana julkkiksen veljenä oloon. Hän kiitti kaksi kertaa siitä, että tunnistin hänet. Juuhei, ole hyvä vain, ei ollu paha vaiva. Pitäähän sitä miehen saada ryöpyllinen kosteaa, joskin väsynyttä ihailua veljensä bändin keikalla. Normisetti, duh!

Jussi varasi option toukokuulle. Puoskareilta tulee uusi levy mikä tarkoittaa kiertuetta. Minulle annettiin lupa tulla nykimään hihasta. Minulle… Nykimään Jussin hihaa. Hihii!

Kylläpäs irtoaa aikuisesta naisesta kikatusta. Hohhoijjaa.

Jos aivoni toimisivat nopeammin ja olisin ihan aikuisten oikeasti halunnut pönkittää sen kitaristinplantun miehistä egoa hyvän maun rajoja pirstoen, olisin saattanut mainita, etten olisi täällä ilman häntä. Se oli Jussi, joka joskus kehaisi veljeään jossain foorumilla ja sai minut kiinnostumaan Stam1nasta. Jos Jussi diggaa, diggaan minäkin, sanoi Pauliina kahdeksan vee. Jäi sanomatta. Pitäisikö lähettää sille hepulle linkki tänne?

Hyi kamala mikä ajatus. Hrr…