IRC-Galleria

Paukkelo

Paukkelo

n ei olisi pitänyt käväistä galleriassa... Karseeta nähdä oma ikänsä noin tarkasti. Yök!

Minne pääni meni?Perjantai 03.08.2007 00:38

Ensimmäinen päivä: Tuntuu niin pahalta, että heikottaa. Möykky vain kasvaa, eikä sitä saa purettua pois. Onneksi työpäivä ei kestä ikuisesti. En hymyile vahingossakaan.

Toinen päivä: Se pyörii mielessä. Ohjaan kaikki keskustelut häneen. Kylvän huonoa mustaa huumoria kaikkialle. Ihmiset ahdistuvat. "Ei, ei... Ei minua tarvitse lohduttaa. Kai siihen joku syy oli, juu. Kurjaa silti."

Kolmas päivä: Kaikki tietävät. Hyvä niin. Ketään ei tunnu kiinnostavan. Miksei kukaan tuntenut häntä? Miksi ketään ei kiinnosta, mitä hän teki, ajatteli ja sanoi?

Neljäs päivä: Edelleen mielessä. Yritän itkeä, mutten oikein osaa. Se harmittaa. En puhu hänestä, vaikka kokoamme lautapelissä aivonpalasia yhteen ja puhumme sen yhteydessä kirurgiasta. En syytä ketään hienotunteisuuden puutteesta, koska taisin itse aloittaa. Kysykää nyt joku, niin että voin taas vakuuttaa ääneen, ettei minulla ole hätää.

Viides päivä: Poistan tekstiviesteistä kaikki muut, paitsi ne neljä jotka ovat häneltä. Miksi niitä on niin vähän, vaikka pidimme toisistamme niin paljon? Kultaako aika muistot? Oliko hän oikeasti niin mukava? Pysähdyn illalla perkaamaan mustikoita. En ole enää vauhko. Ajatukset laskeutuvat aivokuoren pohjalle kuin muovilumi lasipallossa.

Olen vihdoinkin surullinen.

Laina-aika umpeutuiMaanantai 30.07.2007 01:38

On olemassa puheluita, joita ei halua saada juuri kun on lähdössä töihin. Itseasiassa on puheluita, joita ei välittäisi saada ollenkaan.

Kaveriani tarvittiin muualla. Ehkä taivaasta loppuivat urkurit tai kuoro oli vajaa.

KyberavaruusTorstai 26.07.2007 00:01

En tiedä miten aloittaisin tämän. On niin paljon helpompaa puhua ihmisistä etunimillä ja sitten tarkentaa pyydettäessä. Olisi tekopyhää sanoa ensirakkaus ja jotenkin liian tyhjää sanoa vanha luokkakaveri.

Äh.

Sanotaan näin, että eräs tuttavani makaa tällä hetkellä tajuttomana sairaalasta. Häneltä leikattiin aivokasvain, mutta operaatiossa tuli jonkinlainen kupru. Nyt odotellaan ja toivotaan, että tilanne ratkeaisi johonkin suuntaan. Hänen isänsä sanoi, että hän "roikkuu maan ja taivaan välillä". Minusta se oli hienosti selitetty.

Lähetin hänelle hetki sitten tekstiviestin. Ajattelin, että kun viesti ei mene perille, se häviää kyberavaruuteen. Jos hyvin käy, se menee samaan paikkaan tuttavani kanssa, ja joku taivaallinen operaattori nappaa sen ja toimittaa perille.

Mene ja tiedä...

RäjähdinKeskiviikko 25.07.2007 23:42

Löysin kätköistäni todella kauan sitten käydyn keskustelun, mikä on nyt pakko laittaa tähän.

10.1.2003
Juho (hämmästellen): "Sä söit äskön leivän, jonka päällä oli voita,
jonka päällä oli sokeria, jonka päällä oli suklaakuorrutusta, jonka
päällä oli lisää sokeria!!"
Anniina (hyvin pienellä äänellä): "Niin, mutta se oli grahamleipä..."

SitaattiTiistai 24.07.2007 01:47

Olohuoneessa oltiin pitkään keskusteltu rasismista, neekeri-sanan käytöstä ja sen sellaisesta, kun eräs tokaisi: "Mä oon huomannut, että rasismi on aika huono juttu".

Mitäs siihen sitten lisäämään.

("Siis munhan piti sanoo, että rasismi on HANKALA asia!")

Suppea jukeboksiSunnuntai 22.07.2007 01:44

Likaisen aktin näytän
VÄKIvalloin minä TARpeesi täytän
jos tahdot, tahdot erilaisen rakkauden todistajaaaa-aaa-aaaa...

Ei jessus kun soi tuollainen päässä. Ehkä se soi vielä keskiviikkona, kun menen töihin ja voin lauleskella sitä kassalla asiakkaille. Joo!

KuvapäiväkirjaKeskiviikko 18.07.2007 01:48

Siskoni poikaystävä on ottanut projektikseen laittaa nettiin yhden kuvan päivässä. Sieltä voivat sitten tutut ja sukulaiset ja ventovieraat käydä kyyläämässä mitä hänelle kuuluu. Se on vähän niin kuin irc-galleria, mutta jotenkin rehellisempi ja kypsempi.

Kerron tämän siksi, että matkalla kotiin näin jotain, mistä olisi saanut todella hienon valokuvan. En kanna kameraa koko ajan mukanani (ja vaikka kantaisinkin se on täysin hanurista, enkä osaa käyttää sitä), joten tyydyn kuvailemaan teille mitä näin. Tiedän, tylsää, mutta onpahan jotain.

Koko illan oli satanut ja korkealla taivaalla muhi vielä muhkuraisia, raskaita pilviä. Laskeva aurinko yritti puskea niiden välistä niin hyvin kuin osasi, mistä seurasi valojen ja varjojen kaaos. Kaiken tämän näin ensin. Sitten katsoin alas, jossa etupyöräni työnsi hiljaa röpelöistä asvalttia taakseen. Ojat olivat niittokoneen jäljiltä sängellä ja keskeltä katkaistuja timoteita kohosi suuri musta siipi kohti majesteettista taivasta.

Kuvitelkaapa se!
En mennyt viime viikonloppuna Kiikoisten Purpureille vaikka piti. Iski pihiys ja laiskuus. Olisin myös mielelläni mennyt koko päiväksi, mutta kun työt loppuvat kuuden jälkeen, niin eihän siinä olisi ehtinyt juuri mitään.

Jotain tärkeää missasin kuitenkin. Ensinnäkin huilisti-isäni tähtihetket, kun hän soitti suuren hanurin takana. Toisekseen purpureilla julkaistiin Timo Yli-Nokarin toimittama Kiikoisten murteen sanakirja Kuijja kuistekki. Tilaisuus oli kuulemma hauska. Tietenkin se oli, koska minä en ollut siellä. Tieto synnytti tarpeen, joten ryhdyin kuumeisesti miettimään, miten saisin opuksen kivuttomasti siirtymään Kiikoisista minulle. Tunnen yhden hepun sieltä päin, mutta olisin nähnyt hänet vasta viikon päästä, enkä millään olisi pystynyt odottamaan. Niinpä juoksutin vanhaa isääni ja sain kirjan käteeni jo seuraavana päivänä. Teos on loistava! Paitsi sanasto, siinä on melko kattava kielioppiosuus sekä vino pino tarinoita kuuluisista kiikoislaisista. Yksi niistä toi mieleen pomoni, joten kirjoitan sen tähän. Tunnistakoon itsensä, jos tahtoo.

"Mattilan Väänneri oli Porissa lihantarkastamossa tarkastuttamassa sonninmullikkaa, joka oli kuollut vähän epäilyttävissä olosuhteissa. Eläinlääkäri veti puukolla viillon ruhon poikki ja sanoi:
- Tuosta poikki, etupää kelpaa ja takapää patterille.
Mattila kysäisi:
- Kattos toi hyvä poika, eikö sitä takapäätä saisiv viäräk Kiikosiin ketuille?
Eläinlääkäri tunsi Mattilan Väännerin hyvin ja määräsi:
- En, se pannaan täällä patterille. Jos minä annan sen teitille, niin viikon päästä se on palvattuna torilla."

Lainausjonossa on jo kolme ihmistä.

KolahtiPerjantai 13.07.2007 20:52

Olen onnistunut olemaan kirjoittamatta tänne yhtään lyriikoita, enkä aio aloittaa nyt. Yksi kappale on kuitenkin pakko mainita, koska se on naurettavan kaunis. Minä, joka pidän siitä, kun aikuiset miehet huutavat nokkeluuksia särökitaran tahdissa, pysähduin täysin kun tämän kappaleen kertosäe lähti soimaan ensimmäisen kerran. Kylmät väreet juoksivat selässä, eikä maailmassa hetkeen ollut mitään muuta kuin ääntä. MIKSEI KUKAAN OLE TEHNYT TÄTÄ AIKAISEMMIN!?

Maria Mena - Just hold me

Silmän motoriikastaTorstai 12.07.2007 21:42

Olen kirjoittanut tänne ylös kaiken, minkä keksin. Aina kun olen ollut jotenkin nokkela tai hauska tai muuten vain jollain ihmeellisellä tavalla ylittänyt itseni, raportoin siitä tänne. Tämä tiedoksi kaikille, jotka eivät sitä itse vielä ole keksineet.

Siitä on jo jonkin aikaa, kun vietin aikaa Säästömarketin kahvihuoneessa. Työtoverini pyrähti sisään, laittoi lisää kahvia tippumaan ja lähti. Jäin yksin istumaan. Silmäni nauliutuivat kahvinkeittimeen. En tiedä miksi, mutta Säästömarketin Moccamaster on hitaampi kuin kuolema. Tuijotin sitä herkeämättä vähintään viisi minuuttia. Tippuva kahvi on jotekin hypnoottista. Sen pinta elää ja liikkuu niin kiihkeästi, että kofeiinin voi melkein nähdä. Visuaaliseen elämykseen liittyy myös miellyttävällä taajuudella soiva, nopeatempoinen pulina sekä lämmin tuoksu. Toisin kuin palava tuli ja virtaava vesi, tippuva kahvi on surullisen väliaikaista, myös vanhalla mocciksella. Suodatinpussista valuva kahvinoro heikkenee ja muuttuu jonoksi pisaroita, jotka harvenevat harvenemistaan ja loppuvat kokonaan. Keittimen ympärille laskeutuu hiljaisuus. Pinta on tyyni, kun juurisynnytetty kahvi lepää rauhallisesti pannussa. Satunnainen pisara tiivistynyttä höyryä rikkoo pinnan kuin laukaus hiljaisuuden.

Ei, minulla ei ole kahvifetissiä. Kunhan opin arvostamaan taas yhtä elämän pientä, onnellista hetkeä.