IRC-Galleria

Quatermass

Quatermass

This is not a beak, my lovely child. It is a claw! For I am the finger!

Selaa blogimerkintöjä

NyyhLauantai 22.11.2014 03:51

Palasin pitkästä aikaa Thief: The Dark Projectin pariin. Viime kerrasta onkin muutama vuosi, enkä tainnut kirjoittaa siitä paljoakaan vauhtiin päästyäni. Ei ihmekään.

Trauma on ehkä hitusen liian vahva sana - mutta hilkusti - kuvaamaan jälkeä, jonka peli minuun silloin jätti. Dark Project on sarjan ensimmäinen, mutta pelasin sen viimeisenä, ja kaksi muuta osaa olivat totuttaneet minut hiiviskelyyn jossa kauhuosuudet olivat vähemmällä sijalla ja enimmäkseen vapaaehtoisia. Ja, etenkin kolmosessa kentät olivat jo aika suppeita kokonaisuuksia. Niinpä en ollut lainkaan valmistautunut Dark Projectin jättimäisiin labyrintteihin, joista vain muutamat olivat normaaleja murtokeikkoja ihmisten ilmoilla, ja loput sijoittuivat toinen toistaan kauheampiin luolastoihin. Oli kummittelevaa kaivosta ja vieläkin kummittelevampaa katedraalia, oli muinaisia hautaluolia jonka käytävillä tuuli soitti aavemaista musiikkia... ja sitten oli maanalainen kadonnut kaupunki jossa harhailin tuntikausia, TUNTIKAUSIA, koska en löytänyt tietä pois. Se taisi pahiten horjuttaa mielenterveyttäni, ja, masokisti kun olen, se myös varmisti että koukutuin loppupelin ajaksi.

Tai ehkä loppuelämäni ajaksi. Tällä pelikerralla olen jo selvinnyt kummituskaivoksesta ja ehtinyt hautakammiohin asti, ja nyt olen taas eksyksissä ja peloissani. Kaikkialla on zombeja, ja maassa lojuvat ruumiitkin örisevät minulle vaikka eivät aikoisi nousta kävelemään, ja ansojakin täällä on ja voi helvetti taisin juuri nähdä jonkinlaisen palavan henkilön jollaista en muista viime pelikerralla nähneeni lainkaan. Voikohan sitä ampua.

Kävi ilmi että palava henkilö juoksee hyvin hyvin nopeasti. Onnistuin kuitenkin hyppäämään alas tasanteelta, mutta huono uutinen on se, että pelin vihollisilla on täydellinen suuntavaisto, ja se näki minne hyppäsin, joten nyt se tulee minua kohti jotain vaihtoehtoista reittiä pitkin.

Pelottaa. Tekisi mieli sammuttaa peli ja tehdä jotain muuta. Mutta tiedän etten kuitenkaan tee niin. Jatkan pelaamista ja joka tehtävän jälkeen kadonnut kaupunki on yhä lähempänä.... pääsenkö tälläkin kertaa pois, vai jäänkö jo ikuisesti vaeltamaan sen käytävillä?



Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.