IRC-Galleria

Quatermass

Quatermass

This is not a beak, my lovely child. It is a claw! For I am the finger!

Selaa blogimerkintöjä

Kiitos :]Keskiviikko 26.03.2008 05:58

Kiitos, Sanoma Magazines Finland, kun lähetitte minulle huomautuslaskun siitä hyvästä etten ole maksanut laskua jota ei ikinä edes toimitettu postilaatikkooni.
Siitä voisi kai kiittää myös Laukaan asiamiespostia joka on aiemminkin tupeloinut samalla tavalla. Tai oikeastaan syy ei ole Siwan henkilökunnan jonka työtehtävät ovat nyt asiamiespostin takia tuplautuneet, vaan Itella Oyj:n joka päättänyt säästää pari euroa ja samalla heikentää tämän julkisen palvelun laatua. Vielä syvemmälle kun mennään niin kiitetäänpä samantien Kansallista Sekoomusta(kok.) jonka ahkeroinnin tuloksena on mahdollista että julkinen postilaitos onkin voittoa tavoitteleva osakeyhtiö.

Siis KIITOS teille kaikille että jouduin maksamaan KOLME EUROA(!!!) ylimääräistä typerästä lehdestä jota en edes halunnut.(kiitos myös puhelinmyyjälle joka sai minut tilaamaan sen. "vain pieni postimaksu, muuten täysin ilmainen". unesta herätessä olen kuin kännissä, en minä silloin osaa sanoa ei.)

(Totuus) abortistaLauantai 22.03.2008 00:42

1. kuukausi

Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.

(Totuus:

Äiti, olen tämän lauseen pisteen kokoinen. Muistutan katkarapua, ja minulla on vähemmän aivosoluja kuin kärpäsellä, eivätkä aistini ole kehittyneet juuri lainkaan.)

2. kuukausi

Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.

(Totuus:

Minulla ei ole vielä peukaloa, vain räpylää muistuttavat käsien alut. Jos näkisit minut, olisin noin kahvipavun kokoinen. Alkeellinen tuntoaistini toimii lähinnä suuaukkoni ympärillä, tuskin tiedän onko täällä lämmintä tai mukavaa.)

3. kuukausi

Arvaa mitä äiti! Minä olen tyttö! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.

(Totuus: Arvaa mitä äiti, sukupuoleni varmistui jo hedelmöittymisen hetkellä! Kuuloaistini on vielä täysin kehittymätön, enkä todellakaan osaa vielä itkeä.)

4. kuukausi

Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.

(Totuus: Liikkeeni ovat spontaaneja, enkä harjoittele tietoisesti mitään - en tiedosta edes olemassaoloani. Reaktiot ulkoisiin ärsykkeisiin ovat refleksiivisiä, eivätkä tietoisesti tuotettuja. Olen pienen pieni robotti, joka on ohjelmoitu toimimaan tietyllä tavalla tietyissä tilanteissa.)

5. kuukausi

Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?

(Totuus: Minä en ole vauva, minä olen sikiö! Lapsi ei ole aikuinen eikä aikuinen ole vanhus. Siemen ei ole kasvi. Maanantai ei ole tiistai. En ajattele, ja minulla ei ole tietoisuutta, joka jäsentäisi tuntemukseni ymmärrettävään muotoon.)

6. kuukausi

Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!

(Totuus: Jos olisin tietoinen olemassaolostani, en varmaankaan tahtoisi syntyä, jos en olisi haluttu. Tietoisuuteni ei kuitenkaan ole vielä täysin kehittynyt, joten tuskin tiedostan edes hetkellistä, jäsentymätöntä kipua, jonka abortti aiheuttaa. Jos osaisin, valitsisin mieluummin sekunnin kivun kuin eliniän verran tuskaa. En kuitenkaan osaa. Jäsentynyt aivotoiminta ja kokemus itsensä olemassaolon tiedostamisesta syntyvät minussa vasta paljon myöhemmin.)

7. kuukausi

Äiti, olen kunnossa. Olen jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?

(Totuus: Jos olen jo nyt Jumalan sylissä, mikseivät muutkin äidit lähetä vauvojaan taivaaseen jo ennen syntymää?)

Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän. Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Yksi suu lisää joka ei tule koskaan puhumaan. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi! kiitos.

(Totuus: Aborttia ei tule ottaa kevyesti; se ei ole ehkäisykeino. Kuitenkin jos äidin ja/tai sikiön henki on raskauden takia vaarassa, lapsi syntyisi vaikeasti vammautuneena, tai jos äidin elämäntilanteen takia ei yksinkertaisesti ole mahdollista huolehtia lapsesta, herää kysymys, miksi maailmaan pitäisi saattaa yksi ei-haluttu ihminen lisää kasvattamaan jo nyt liiallista populaatiota entisestään. Onko jokainen sellainen hukattu mahdollisuus, jolloin olisi mahdollista antaa alku uudelle ihmiselämälle, murha? Keskenmeno, masturbointi, ehkäisy, sterilisaatio, abortti, murhia kaikki? Eikö lapsi ole lapsi, vasta kun potentiaalinen lapsi, oli se sitten sikiö tai pelkkä haave tulevan äidin päässä, muuttuu halutuksi ja toivotuksi lapseksi?)

Jos luit loppuun asti..liitä omaan päiväkirjaasi.

LinkkejäMaanantai 17.03.2008 14:32

Matti Nikkin blogissa oli pari hyvää linkkiä. Siltä varalta että jotkut eivät jaksa kiertää suodatusta, laitan ne tänne:
http://vihrealanka.fi/node/1166
http://vihrealanka.fi/node/1137

Ja sitten oli vielä yksi, jonkun asiaan perehtymättömän valitus:
http://www.vihrealanka.fi/node/1190

Itse blogihan on osoitteessa http://lapsiporno.info kannattaa käydä lukemassa aika ajoin.

Edit: Sivusto ei _millään tavalla_ puolusta lapsipornoa.(vaan päinvastoin, omalta osaltaan taistelee sitä vastaan)

Edit: Haha, tajusin että rikon lakia. :D kun tuon sivun sensurointiahan perusteltiin virallisesti sillä että se sisältäisi linkkejä lapsipornosivuille, niin sehän tarkoittaa että minä tässä linkitän niihin myös. Irc-galleria sensuurilistalle!
7B97A21299244E968F9AA38F9C6D4E768F9AA38F9C4EA1979CA3A25C2E

Tärkeää asiaaKeskiviikko 05.03.2008 06:39

Hyvät kansalaiset!

Yhä lisääntyvällä ärtymyksellä olen seurannut kuinka "demokraattisesti valitut" kansanedustajamme rajoittavat oikeuksiamme, tyhjentävät taskujamme, laiminlyövät vanhuksiamme, riistävät, ryöstävät, raiskaavat, polkevat meitä! Ja kaikkien näiden tihutöiden jälkeen jollain ihmeen pelillä saavat itsensä vielä seuraavalle vaalikaudelle.
Kautta Perkeleen, viimeinkin jouduin myöntämään itselleni että rauhanomaisin keinoin ei saada mitään aikaiseksi. Niinpä päätin ottaa kovat otteet käyttöön ja perustin oman henkilökohtaisen armeijani joka kulkee nimellä PAHUUDEN ARMEIJA, eli lyhennettynä PA.
Vaan armeija tarvitsee miehiä. Ja naisia! (ja lapsia, ei ole vielä varaa miinaharavaan.) Joten pyydän teitä, hyvät kaltoinkohdellut kansalaiset, liittykää meihin ja taistelkaa pahuutta vastaan! Eikun.. pahuuden puolella vääryyttä vastaan. o_O niin.

Tarvitsemme:
Sotilaita (paljon)
Tiedemiehiä (mieluiten hulluja sellaisia, kehittelemään kauheita pommeja ja mutantteja.)
Arkkitehdin (pahaa päämajaa suunnittelemaan. bonusta jos on tutkinto ansojen rakentamisesta.)
Sihteerejä (kauniita. pahat sihteeriköt ovat aina petollisen kauniita.)
Helikopteri- ja hävittäjäpilotteja
Muutama sellainen hirveä korsto joita ei saa hengiltä millään, ihan vain siltä varalta että sankarit onnistuvat tunkeutumaan päämajaan.
(päivittelen listaa aina kun keksin jotain uutta ja pahaa)

Jos ajattelet että sinusta on johonkin ylläolevista tehtävistä, ilmoittaudu yhteisössä PAHUUDEN ARMEIJA

Ja muista: jos et ole meidän puolellamme, olet vihollinen ja sinut TUHOTAAN ja MURSKATAAN! ò___ó

Hyödyllinen sivuLauantai 23.02.2008 06:58

http://www.exitmundi.nl/bible/

Ei ihmeempiä pälinöitä tänään, halusin vain jakaa tuon kanssanne. Ei mitään uutta, vain raamattua sivuavia tieteellisiä totuuksia jotka on tiedetty jo ties kuinka kauan, ja jotka jääräpäisimmät kreationistit ja muut silmänsä sulkeneet edelleen kieltävät.

öhKeskiviikko 20.02.2008 09:13

*** Quit: Sabbe- (Ping timeout)
<Quatermass> NOOOOOO
*** Join: Sabbe (~samu@xxx.xxx.xxx.xxx)
<Quatermass> YEEESSS
*** Quit: Sabbe- (Ping timeout)
<Quatermass> NOOOOOO
*** Join: Sabbe (~samu@xxx.xxx.xxx.xxx)
<Quatermass> YEEESSS
*** Quit: Sabbe- (Ping timeout)
<Quatermass> NOOOOOO
*** Join: Sabbe (~samu@xxx.xxx.xxx.xxx)
<Quatermass> YEEESSS
*** Quit: Sabbe- (Ping timeout)
<Quatermass> NOOOOOO
*** Join: Sabbe (~samu@xxx.xxx.xxx.xxx)
<Quatermass> YEEESSS
*** Quit: Sabbe- (Ping timeout)
<Quatermass> NOOOOOO
*** Join: Sabbe (~samu@xxx.xxx.xxx.xxx)
<Quatermass> YEEESSS

I shot you down bang bangLauantai 16.02.2008 10:20

Viikon paras leffa: Smokin' Aces
En oo hetkeen taas viihtyny leffan parissa näin hyvin. Ja nykyään tuntuu olevan niin harvinainen näky elokuvissa että ihmistä ammuttaessa tulee jopa verta. Oletteko huomanneet? Hollywood pelkää verta. Veri nostaa leffan ikärajaa, jostain ihmeen syystä.
Niinpä, ihmisiä saa ampua ja hakata palasiksi miten paljon huvittaa, mutta verta saa näkyä vain muutama pisara.
Verettömyyttä enemmän vituttaa typerät leikkaukset. Esimerkkinä vaikka joku kirvesmurha: katsojalle näytetään kun kirves lähestyy uhrin naamaa, sitten yhtäkkiä leikataan johonkin ikkunaan tai murhaajan kasvoihin johon ilmestyy veriroiskeita. Itse kirveen ja lihan impaktia ei näytetä, koska sehän on VÄKIVALTAISTA ja tunnetusti väkivallan näkeminen muuttaa katsojan itsensä raivohulluksi. Eikö?
Ei. Näin siinä sensijaan käy. Katsoja odottaa näkevänsä kunnon rytinää ja jyskettä, mutta pettyy katkerasti verettömiin luodinreikiin ja mielikuvituksen varaan jätettyyn kirvesmurhaan. Järkytys on katsojalle liian suuri, varsinkin kun leffa on muuten ollut mainio ja realistinen. Katsoja ei voi sallia tällaista! Hänen on pakko saada NÄHDÄ!!!
Niinpä hän ottaa revolverin lääkekaapista, käy noutamassa kirveen liiteristä, ja lähtee tapaamaan sitä vittumaista naapuria joka antaa koiransa paskia hänen pihalleen. Kohta elokuvakokemus on täydellinen ja hän saa tietää miltä luodinreiät ja kirveen osuma näyttävät.

Tuollaista ei tietenkään tapahtuisi mikäli elokuvat tehtäisiin alusta loppuun KUNNOLLA. Smokin' Aces teki sen onneksi kunnolla, joten minun ei tarvitse mennä uudelleennäyttelemään kohtauksia vittumaisten ihmisten kanssa. Ja Perkele tietää että niitä suomesta löytyykin.

Näihin näkymiin, armaat kansalaiset.
On aika tullut päivän levon.

ps. vihaan teitä
pps. rakastan myös
ppps. en ehkä kaikkia tasapuolisesti

Yksityisyys kunniaanPerjantai 15.02.2008 07:57

Heipähei, rakkaat kansalaiset. Setä Samuel täällä taas.
Viime aikoina on yhä suuremmassa määrin vituttanut kansalaisten yksityisyyden kaventaminen. Näitä toimia perustellaan yleensä kahta hyödylliseksi osoittautunutta taikasanaa käyttäen, ne ovat "terrorismi" ja "lapsiporno". Kun ilmoittaa vastustavansa noita asioita, saa tehdä aivan mitä hyvänsä. Jos vastustat yksityisyyden loukkauksia, sinun tulkitaan kannattavan terrorismia ja lasten hyväksikäyttöä. Siksipä heikkoleukaiset poliitikkomme eivät viitsi juuri sormea kohottaa vastalauseeksi.

Lapsipornosuodattimista ovat varmaan kaikki jo lukeneet, ja ajattelukyvyn omaavat henkilöt ymmärtänevät myös noiden suodatinlistojen oikean tarkoituksen.(jos joku keksii millä tavalla ne muka vaikeuttavat lapsipornon levittäjien ja ostajien hommia niin tulkaa ihmeessä kertomaan)

Kannattaa lukea tämän henkilön blogia: muzzy Hän on niitä harvoja jotka ovat viitsineet puuttua asioihin ja vaatia vastauksia, siitä huolimatta että sensuurilain vastustajat leimataan helposti lapsipornon kannattajiksi. Hatunnosto hänelle.

Vanhempaa juttua:
http://www.tietoviikko.fi/doc.te?f_id=1233105
Tästä asiasta on ollut huolestuttavan vähän keskustelua. Useimmat eivät ilmeisesti käsitä miten kapeaksi yksityisyytemme on jo kutistunut.

Joten älkää hyvät ihmiset puhuko jonkun messengerin tai gallerian yksityisviestien kautta yhtään mistään asioista joista viranomaiset saattaisivat olla kiinnostuneita. Muutenkin mitä vähemmän käytätte näitä välineitä tiedonsiirtoon, sen parempi.
Jos sitten tulee jotain oikeasti tärkeää asiaa, olet vaikka järjestämässä mielenosoitusta tai haluat ostaa suomessa kasvatettua kannabista, niin SUOJAA YKSITYISYYTESI.
http://piraattiliitto.org/artikkelit/2006/10/n-in-luot-oman-darknetin - tässä selkeät ja yksityiskohtaiset ohjeet oman darknetin tekemiseen. Se on hitusen hankalampi kuin tavalliset viestiohjelmat, mutta helvetin paljon turvallisempi. Jos et halua että viestejäsi pääsee kukaan ulkopuolinen vakoilemaan, jokin tämänkaltainen ohjelma on ehdoton välttämättömyys.

Tavallisen sähköposti/messenger/IRC/muun viestinnän salaamiseen voi myös käyttää kryptausohjelmia. Itselläni on käytössä CryptoLab jonka saa ladattua täältä: http://www.softpedia.com/get/Security/Encrypting/CryptoLab.shtml
En jaksa alkaa vääntämään mitään käyttöohjetta, ja olen sitäpaitsi huono selittämään, mutta se on aika simppeli ohjelma. Tosin minulla se oli vaativinaan jonkin rekisteröitymisen jotta toimi, mutta siihen voi laittaa väärän sähköpostin jos tekee mieli.
Homma pelittää suunnilleen näin: Kopioi haluamasi tekstinpätkä siihen isoon ikkunaan, valitse vasemmalla olevasta listasta jokin salausmenetelmä ja haluamasi avainsana(mieluiten pitkä), ja paina Encrypt. Teksti muuttuu sekavaksi puuroksi.
Seuraavaksi lähetät tuon puuron vastaanottajalle jonka kanssa olette ennestään sopineet(mieluiten suullisesti) käytettävän salausmenetelmän ja avaimen jotka hän sitten naputtelee ohjelmaan ja dekryptaa puuron, joka sitten muuttuu selväksi suomeksi.(tai hepreaksi, ei kukaan kiellä puhumasta hepreaa..)

Isoveli senkuin valvoo mutta pienellä vaivalla on helppo suojautua kaikennäkevältä silmältä. Kehitys on menossa ikävään suuntaan, mutta itse toimimalla voimme ainakin hidastaa rappiota, ja yrittää jopa saada hyviä asioita aikaan. Miettikääs sitä, kansalaiset.

Kovaa menoa aamuyölläMaanantai 11.02.2008 07:17

Irkkaaminen ei tee hyvää mielenterveydelle.. ja btw, mie olen tuolla RevPulppu.

<Tokkie> Comrades. I require your assistance. The matter is most grave.
<RevPulppu> Bring it on
<Tokkie> I have created something. Something evil. Something so vile, that the light of day boils when exposed to it.
<Tokkie> This... this THING. This abomination...
<RevPulppu> New version of Windows? :O NOOO
<Tokkie> I swear, the first bite was like peering into hell-- nay, into the abyss.
<Tokkie> I fear that my tongue may have fallen off.
<Tokkie> Gentleman, this concoction of mine is a weapon.
<Tokkie> A pure, seething lump of death and destruction as yet unseen by the depths of hell.
<Tokkie> Like the poor, misfortuned Doctor Jekyl, I find myself growing attatched to my mistake.
<Tokkie> As we speak, my pallet thirsts for just ONE. MORE. BITE.
<Tokkie> I dread the consequences of such an indulgence.
<Tokkie> Oh my.
<Tokkie> And apparently my body has betrayed me.
<Tokkie> My treacherous appendages have once again delivered the vessel to my tongue and teeth.
<Tokkie> And I find that half of the mixture is now missing.
<Tokkie> My waking self shivers at the thought of the toilet visit to come.
<Tokkie> Be prepared for a horror that the eyes refuse.
<Tokkie> My friend... this... is a sauerkraut/ham/turkey/vinegar/pesto/mustard sandwich. On white.
<RevPulppu> :O
<Tokkie> GRAGH.
<Tokkie> The pain.
<Tokkie> It is... painful.
<Tokkie> Apparently my eloquence has been lost along with my craving for knowledge of the unknown horrors which dwell on the bottom shelf.
<Tokkie> ...or... apparently not.
<Tokkie> GAWAAAAGH.
<Tokkie> MY SYSTEM.
<Tokkie> THE QUICKENING HAS COME.
<RevPulppu> Quickening?
<Tokkie> SUCH A BIOLOGICAL ASSEMBLY AS MINE DEFIES THE SHELLEY-ESQUE CONSTRUCT THAT IS THE PRODUCT OF THE LUNATICS FEVERED NIGHTMARES
<Tokkie> WISH ME LUCK IN THE AFTERLIFE, GOOD REVEREND!
<Tokkie> I SHALL SURELY NEED IT!
*** Tokkie is now known as Tokkie|Poop
<RevPulppu> Oh.. you meant THE quickening..

*** Tokkie|Poop is now known as Tokkie
<Tokkie> Okay. I believe I have just released a reborn Elder God into the Malone sewer system.
<RevPulppu> Well that was fast
<Tokkie> So was Hiroshima.


edit: täytyy lainata tuota kaavaa omiin hulluihin kokeisini joskus. zombi-virukseni tarvitsisi vähän potkua.