IRC-Galleria

Quatermass

Quatermass

This is not a beak, my lovely child. It is a claw! For I am the finger!

Selaa blogimerkintöjä

Paljastuksia.Lauantai 21.11.2009 21:19

En nyt jaksa enempää puida, kannanpa vain vähäisen korteni kekoon uutisten levittämisessä:

Sensaatiomainen tietovuoto: hakkeri paljasti ilmastotutkimushuijauksen!

Climategate levisi maailman mediaan: "Tämä ei ole savuava ase vaan sienipilvi!"



Kumma miten vähän tunteita tällaiset uutiset enää herättävät. Tietysti tunnen mielihyvää sen johdosta että tuo asia levisi julkisuuteen, mutta en ole tippaakaan yllättynyt tai järkyttynyt tuosta salaliitosta. Nykyään ei voi enää kuvitellakaan niin hirveitä salaliittoja etteivätkö ne voisi hyvinkin olla todellisuutta.
Joku yksityinen taho voisi tehdä koiranruokaa orpolapsista ja dumpata ydinjätettä pohjavesiin, ja saada sille EU:n salaisen hyväksynnän. Ihan realistinen ajatus, mikäli sopimuksen EU:lle(tai yhdysvalloille, tai vittu vaikka suomen valtiolle) tuoma hyöty olisi tarpeeksi merkittävä suhteessa kiinnijäämisen riskiin ja siitä aiheutuviin pr-haittoihin. Mikään ei enää yllätä, hyödytön viha ja turhautuminen vain kasvaa.

Ihmeiden kaupunkiLauantai 21.11.2009 21:02

Rakastan Jyväskylää.

Olimme kirjakaupassa. Yhtäkkiä sisään tömistelee kyyryssä kulkeva mummeli jonka selässä istuu punaiseen hattuun ja nuttuun sonnustautunut iso mies. Mies soittaa haitaria ja laulaa kovalla äänellä "lala la laa lai lai"
Noh, mummeli oli nukke, mutta se hämäsi minua parin sekunnin ajan, ja olin hyvin järkyttynyt. :D Niin oli kirjakaupan myyjäkin.
Lopulta ukko mummeleineen asteli tiehensä yhä laulaen.

Pientä iltapalaaPerjantai 20.11.2009 11:19

(tein ja söin illalla mutta en muistanut gallerian blogiin laittaa ennen kuin nyt)

Ruisleipien päälle taas tavalliseen tapaan margariinia(voi ja erilaiset kasvisöljyt käyvät hyvin myös), tomaattia ja juustoa.




Pariksi minuutiksi mikroon, ja sitten kuumien leipien päälle ananasta ja maustettua kermaviiliä. Itse sekoittelin sotkuun piripiri-mausteseosta, limepippuria, sekä paprikajauhetta. Maustamaton kyllä toimii ihan hyvin myös.
Suosittelen syömään veitsellä ja haarukalla, koska ananasmehu tuppaa muuten valumaan syliin ihan loiskumalla.

Best of timesMaanantai 16.11.2009 19:40

Viime aikoina on ollut niin paljon hyviä hetkiä, että alan jo pelätä tilastoja tasaavaa kohtalon salamaa iskemään minua päähän. Toivottavasti sitä ei tapahdu. ^^'



En yleensä näin henkilökohtaisista asioista blogaa, mutta nyt haluan jakaa teidänkin kanssanne että olen löytänyt itselleni elämänkumppanin, ja olen hyvin onnellinen. :) Epäsosiaalinen luontoni on koetuksella kun haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa hänen seurassaan. Meillä on mahdottoman paljon yhteistä, vaikka toisaalta olemme erilaisia kuin maalaistollo ja ylhäinen prinsessa. (anteeksi, Veera, mutta tunnen yhä itseni kovin kömpelöksi ja rahvaanomaiseksi loistossasi ^^')
Viikonloppuna teimme ruokaa, siihen tuli mm. lihaa, pakastevihanneksia, ja tomaattimurskaa.



Nyt olen pitkästä aikaa hetken omissa oloissani, ja kokkaan tuon ruoan tähteistä täydentäen sitä pinaatilla ja valkoisilla pavuilla. ^^


Iltapäivällä vedimme pientä roolipelintapaista porukalle, eli Hero's Quest -lautapeliä reippaasti venytetyillä säännöillä ja roolipelielementeillä. Siitä kirjoittelen tuonnempana, mutta nyt syömään. :)

hiiPerjantai 13.11.2009 22:47

Kuva ei mahdu tähän liiteenä, joten http://i38.tinypic.com/r6zkmp.jpg
Alan tykästyä tähän hahmoon. :)

Synkkä tuomioTorstai 12.11.2009 21:26

Doom se osaa olla hellä rakastaja. :) Tiputtaudun ahtaaseen huoneesseen josta ei ole poispääsyä. Kas, tuolla lojuu BFG kuin syötti karhunloukussa. Tuskin ehdin tarttua tarttua kyseiseen kanuunaan, kun ovi aukeaa edessäni ja Baron of Hell leipaisee minua suoraan naamaan vihreällä tulipallolla. Peräännyn kiireesti BFG hyristen käsissäni, ja huomaan samalla että ahtaaseen huoneeseen liittyy seuraksi kaksi Pain elementalia jotka oksentavat ilmoille Lost souleja.
Kiihkeä taistelu kestää vain muutaman sekunnin. Sen päätyttyä huokaisen helpotuksesta ja vaihdan aseen haulikkoon. Kömmin ruumiiden ylitse, ja... kas, uusi salaovi aukeaa ja vielä yksi Pain elemental hyökkää tervehtimään sielukkaasti hönkien.

Laatuaikaa. <3

pistetään nyt tännekinTiistai 10.11.2009 23:31

Vaahtosin vähän ihmiskunnasta yhdessä ketjussa.

--

Minun nähdäkseni ihmiskunnalla olisi nykyisen teknologian ja tietämyksen ansiosta täysi potentiaali muuttaa maailma onnelliseksi utopiaksi jossa kaikilla on yhtä hyvä olla, ja yhtä tasaiset mahdollisuudet tehdä sitä mitä haluaa tehdä. Millään "alemmalla" eläinlajillakaan ei tarvitsisi olla ihmistä huonommat oltavat.

Niin, se olikin tosi helposti sanottu. Perusluontomme takia se vain tuskin tulee ihan helposti tapahtumaan. Innokkaimmatkaan maailmanparantajat eivät voi saada kuin vähän muutosta aikaan, sillä suuri enemmistö on aina niitä joita ei kiinnosta paskaakaan kunhan oma elämä on kunnossa, ja lopun hoitaakin sitten se pieni vähemmistö joka keskittyy haalimaan rikkauksia omalle eturyhmälleen.

En pidä kristinuskon opetuksista, mutta yksi osuva taivas-helvetti vertaus muistui mieleen. Jumala vei jonkun henkilön tutustumaan ensin helvettiin: Se oli huone jossa oli ihmisiä kalterien takana, ja keskellä huonetta oli pata täynnä soppaa. Ihmisillä oli pitkät lusikat joilla he ylettivät kalterien takaa pataan, mutta eivät kuitenkaan pystyneet lusikoimaan soppaa suuhunsa, ja niinpä kaikilla oli jatkuvasti nälkä.
Seuraavaksi mentiin taivaaseen. Täysin identtinen huone patoineen kaikkineen, mutta täällä ihmiset käyttivät lusikoita syöttääkseen vastapäätä olevia, ja niinpä kaikki saivat syödäkseen.
Jos nyt riisutaan uskonnolliset viittaukset tuosta, niin tuohan kuvaa aika lailla miten pääosa ihmiskunnasta elää(poikkeuksiakin on), ja miten meidän pitäisi elää.

Ehkäpä ainoa keino miten utopian saisi oikeasti toimimaan, olisi jos(nyt mennään scifi-vaihteelle) jollakin ryhmällä olisi käytössään niin järjettömän mahtava voima että voisi ihan pakottaa koko muun yhteiskunnan järjestykseen, ja rakentaa tämän utopian vielä sillä tavalla että se myös pysyisi kasassa vaikka joku vallanhimoinen pelle yrittäisi sitä muokata omaksi edukseen. Ja sen olisi parasta sitten toimiakin, koska jotta utopia olisi täydellinen, täytyisi tämän vallassa olevan ryhmän luopua tästä valtansa välineestä lopullisesti, niin että kukaan ei voisi sitä enää saavuttaa. Muuten mentäisiin aika nopeasti kohti Big Brother -valtiota.
No, tietenkään en missään tapauksessa toivo minkään ihmisryhmän ikinä saavuttavan sellaista voimaa, koska uskon että 99% todennäköisyydellä se päättyisi huonosti.
Suurvaltioillahan periaatteessa jo olisi siihen verrattava mahti ilman käsistä ryöstäytynyttä Internetiä(tämä on hyvä asia), jota ei voida enää kunnolla kahlita.(vaikka yritystä tietysti on, esim turhat sensuurijärjestelmät)

No, ehkä olen optimisti, mutta mielestäni viimeiset vuodet ovat olleet ihmiskunnan kannalta parasta aikaa. Pitkälti juurikin mainitun internetin ansiosta. Se on paras väline mitä meillä on ikinä ollut, mitä tulee sananvapauteen ja hallitsijoiden kritisoimiseen. Mutta edelleen muutamat hyväntahtoiset yksilöt voivat saada aikaan vain jonkin verran, koska lajina olemme edelleen aivan mahdottoman perseestä.
Ehkä ainoaksi vaihtoehdoksi sitten jääkin maapallolle hyökkäävä muukalaisrotu joka pistää asiat järjestykseen väkisin. ;)

Alieneita odotellessa voimme vain elää elämäämme ja yrittää vaikuttaa parhaaksi katsomallamme tavalla. Pienilläkin asioilla on väliä, ja ne voivat saattaa liikkeelle suuria tapahtumia. Niin hyvässä kuin pahassakin. Koulukaverin tölväiseminen saattaa katkaista kamelin selän ja aiheuttaa uuden kouluammuskelun. Kohtelias ele tuntemattomalle saattaa saada tämän käyttäytymään itsekin hyvin muita kohtaan, ja niin edelleen. No, aikamoista jossitteluahan tämä, mutta uskaltanee silti sanoa että koko maailman kannalta on aina parempi mitä enemmän olemme mukavia toisiamme kohtaan.

MössöäTiistai 10.11.2009 15:56

Pelasin tuossa juuri Hexeniä ja join kahvia samalla. Kulauttaessa kuppia tyhjäksi huuleni koskettivat jotain inhaa ja toisesta maailmasta kotoisin olevaa. Katsahdin kuppiin. Siellä oli MÖSSÖÄ.
Maitokahvin väristä kiinteää mössöä. Kahville se maistuukin. Mietin vain että mitä helkkaria se on ja mistä se on tullut.
Todennäköisin johtopäätös on että se on mössähtänyttä munkkia. Söin sitä pelatessa, ja on mahdollista että sitä tippui epähuomiossa kuppiin noinkin iso palanen.

Naapuri on hienoinMaanantai 09.11.2009 09:14

Tuttu koputus kuului ovelta. Naapuri siellä seisoi syli täynnä tavaraa.
"Toin sulle vähän evästä."
Ruisleipää, patonkia, pullaa, kääretorttua, hillomunkkeja. :D

huhLauantai 07.11.2009 11:29

En ole syönyt melkein vuorokauteen. O__o Eilen vain jotenkin meni päivä syömättä, ja sitten kävinkin nukkumaan ja kerrankin en edes herännyt syömään kuten yleensä teen.
Näin muuten aika eläviä unia.