IRC-Galleria

krapula, kliseisesti ensimmäisenä. kamala vapina, litra vettä on mennyt ja näppäimistö kuulostaa siltä kuin joku pudottelisi pommeja korven juurella. eli suhteellisen kamala.
haisen aivan kauhealle, sekin on huomioitava yksityiskohta.
eilen siis, tai tänä aamuna, miten sen sitten haluaakin formuloida, oli hauskaa. minulla ainakin. halailin pullonpalautusroskista, koskettelin himokkaasti jokaista kolmijalkaista joka eteeni sattui, nolasin itseni totaalisesti, kappas vain.
santulla oli mukavaa aloitella kiltin luotettavan perusporukan kanssa, vallan mainiota. jäin niiden kellarin vessassa LUKKOJEN TAAKSE ja olin ensimmäinen ihminen joka oli viiteen vuoteen edes saanut sitä saatanan lukkoa kiinni. siellä ulisin paniikkihäiriön partaalla ja inisin kuin pikkulapsi ja santtu rauhallisesti puhui oven takaa selittäen että kyllä avaimenreiästä pilli mahtuu eli en jää ilman juomia >.< henkka amisputkimies pelasti minut kun luiskautin sille avaimen oven alta ja se vemputti sitä reilut 10minuuttia pelastaen minut, henkka oli illan sankari <3
olin myös personal mentorina psycholle yms.
illan kohokohtia oli epäilemättä että tapasin JA pokasin jack sparrow:n. ! istuin portugalilaisinvaasiossa, join tequila boom-boom:eja kuin vettä vaan, kolme pamautusta pöytään ja ykkösellä alas aiheuttaen suurta ihmetystä ja hämmennystä jopa heidän miespuolisten keskuudessa. herrat F ja A myös selittivät omatunnontuskiaan koska ostin niille lemonvodkashotit. "humalaisen hyväksikäyttöä" oli heidän valitsema termi.
noh. asiaan kuitenkin, j.sparrow oli kuin ilmetty, menin puhumaan mukavia, jonka avulla taas onnistuin saamaan ilmaisia drinkkusia. jossain vaiheessa iski peruutuspaniikki kun se rupesi höpöttelemään että minulla on ihana luonne [huom kännissä olen ihana], kaikkea muuta peruspaskaa. menin miestenvessaan, revin afonson kuselta ja minun kanssa vessaan vähäksi aikaa piilottelemaan herkistelijäpiraatilta. olin vissiin unohtanut palauttaa piraattihatun, sillä jossain välissä muistan heittäneeni sen vessan oven yli vessan lattialle :|
siinä vaiheessa herra merirosvo oli oletettavasti lähtenyt joten jatkoin hyvin mielin ja omatunnoin dokaamista kuten kunnon Julcun kuuluukin.
muut muistikuvat edellisillasta lienevät sumeita.
jos aamulla olo on kauhea, hävettää aika paljon tietämättä spesifisesti mikä, kitalaki on palanut tequilaboomboomeista jotka siis sytytetään palamaan, kuvia ei erityisemmin löydy ja löytyy ainakin yksi mustelma kropasta ja muita pikku vinkkejä en nyt keksi, on oletettavaa että ilta oli kostea.

kiitos ja kuulemiin pikku piimäsuut <3

perjntai on kivaLauantai 04.10.2008 05:10


BELGGARIT -93 <3 :D
ahh mun "weedplantation in my closet in finland"
LE CHANT D'OISEAU
uuh ! jenny oli pikku belkkujen suosiossa! eksoottinen naaras ;)

kaks nakkii ja oliiveja :D

sama ku 2v ja 2pv sitte tehtyTiistai 30.09.2008 22:54

TÄMÄNHETKINEN:

1. Sijainti? - Koti
2. Opiskelu/työpaikka? - école européenne 2, bruxelles
3. Vaatetus? - mustat housut, aistén<3koru, 2 paitaa + broidin sukat
4. Olotila? - ihme
5. Musiikki? - vive la fête-nuit blanche
6. Ärsytys? - tota. ihmiset
7. Ilon aihe? - pian vklp ja loma
8. Ihastus? - joku ihku <123
9. Ajatus? - the love letter
10. Mieliteko? - mennä dokaa koulun sijasta huome

VIIMEISIN:
1. Humala? - lauantaina jos oikein muistan
2. Automatka? - maanantaina
3. Kalenterimerkintä? - siis tämä?
4. Elokuva? - donald duck :D
5. Tekstiviesti? - joku 15min sit
6. Lääkäri/sairaalakäynti? - 2vk sit
7. Vaateostos? - dublin shopping bébé<3
8. Matka? - irlantiin
9. Pettymys? - tänä
10. Unohdus? - jos muistais unohtaneensa ni ei vissii unohtais. frendin synttärin eile...

SEURAAVA/TULEVA:
1. Keikka/konsertti? - I<3 TECHNO gent
2. Yöpaikka? - himas tai nepal
3. Ostos? - röökit, 2 enkunkirjaa
4. Rahanlähde? - duuni?
5. Tavattu ystävä? - salee afonso
6. Soitettu puhelu? - roflmao :]
7. Teko tämän kyselyn jälkeen? - kirjoittaa kuuden sivun analyysi narcissuksesta, pirauttaa pikku puhelun ja tilaa se vitun junalippu lontoosta bathiin
8. Juhlan aihe? - white night bxl!!!!
9. Lupaus? - "jos nyt vaan yhet.."

LEMPI:
1. Jogurtti? - danonen nature
2. Tupakkamerkki? - L&M red / next full flavour
3. Piirretty elokuva? - ne disneyn perus
4. Itsetehty ruoka? - totanoi..
5. Rakkauslaulu? - illusion
6. Baari/Ravintola? - celtica tai floris
7. Auto? - ei ole kun ei oleee
8. Sunnuntain viettotapa? - chillaa
9. Ruokakauppa? - ? white night shop :D
10. Levyn kansi? - --

EPÄMIELUISIN:
1. Virvoitusjuoma? - tropicana hedelmälihalla :|
2. Asia kotipaikkakunnallasi? - kaikki on kaukana
3. Herätys? - aikainen
4. Suudelma? - ku examit loppu, mr. machoman
5. Karkki? - ne kirpeet!
6. Puoli itsessä? - juon liikaa, puhun liikaa, vittuilen liikaa
7. Sairastettu tauti? - krooninen lauantainen krapula
8. TV-ohjelma? -
9. Alkoholijuoma? - tango ei itseasiassa nappaa. pisang!
10. Kieli? - langues du maghreb

laLAlandSunnuntai 28.09.2008 23:37


A part of your soul ties you to the next world
or maybe to the last but I'm still not sure

kesyily paikallaanLauantai 27.09.2008 03:23

on muuten vitun vinkeätä vastaanottaa tämän b-sortin, ellei suorstaan c-kategorian viestejä kun itse sattuu harrastamaan selvää perjantai-illan viettoA:
"haha theres this bloke i swear i knew he was german! hahaha being tipsy is awsome n i still got like 1.6l of duvel awsome!" ensinnäkin kerroppas vähän niistä saksalaisista, niistähän kuulee heti "jAH" älähdyksestä että ne on sen maalaisia kun on + ISO PLUS, duvel on mun vauva. perkele.
"hahaha im drunk! avd youve got watermelons!" nii in
"i might give you a call to check the state of you later! haha for the moment to a guy in italy, but if you want i could just marry you :p wohoo doomsword" en edes uskalla kertoa mikä doomsword on..
"perky kitten!"
ja siihne sorttiin. jos tekisin niitä helvetin kategorioitakin niin nämä menisivät "säälittävät D"-mappiin. oivoivoi.
niin ja kiitti david joka aiheutti lievän stressitilan soittaa DONALDvittuSONin tunnin aikana 3 krt,kauhee värinä housuissa vaan alkoi puutua kinttunen kun se vaan jatkui, jonka jälkeen kun soitan takaisin kauheessa häsässä, se kertoo että on kauheessa kusessa, DANS LA MERDEEEE ja sitten kun pääsen paikalle vihdoinkin pelastamaan sen pikku tahmatassun ongelma oli se että nyt on RAMADAN, ja kaikki coffeeshopit on kiinni >.< eli piti soitella ympäri brysseliä nuttura vinossa diileriä etsien että se saisi sen perkeleen päiväannoksensa. vitun ramadan mä sanon eikös ne voisi muuten vaan näännyttää itseään ja pitää ne "teehuoneet" [=coffeeeshopit] auki yhteishyvän vuoksi. ei tommonen ole kivaa average kansalaista kohtaan perkele.

nii ja vittu mä kuolen sunnuntaina ku pitää yrittää väkertää kauheessa kanuunassa artin projekti, tiivistelmät du chant 5-6-7 de L'Odyssée, sitten se äikän kirjotelma vois olla aika jees ku en vieläkään ole sitä tehnyt päätettyäni etten palauta lievää pakinaa/satiiria elämäni suurimmasta vaikuttajasta. sitten olin kirjoitellut kaikkea muuta ihanaa TÄNÄÄN ostamaani agendaan mutta ei sen puoleen että nyt jaksaisin hilata herkkupeppuani sitä etsimään.

we come one.

mhmm.. perky nipples ... mmmm :DKeskiviikko 24.09.2008 01:35

autoton sunnuntai .. ?Sunnuntai 21.09.2008 16:01

suhteellisen mielenkiintoista ellen paremmin sano.
napakettujen eli nuorten toimikunnan kokous tänään muuten! se pajatso pitää saada!