IRC-Galleria

eilen o li pörröinen olo..Torstai 30.10.2008 13:05

niin siis maanantaina tulin englantiin, 1h15min myöhässä koska vitun eurostarissa oli joku "technical problem" jota ne fiksas olevinaan koko ton ajan, ottaen huomioon belkkujen osaamattomuuden en ihmettele. ostin semmosen sikspäkin maesia asemalta andrealle vietäväksi mutta join koko paskan venaillessani sitä junaa ku rupes ärsyttämään. huhu ohhoh. junassa kittasin 3 duvelia vielä päälle, ihan vaan sen takia että mun vieressä istui aivan saatanan kamalalle haiseva äijä :< koko junamatkan ajan jouduin kuuntelemaan jonkun pennun gameboyn supermario ääniefektejä "doin, PINGG, dojoinggg" plus "piip piip".
vihdoinkin lontoossa sitten Eve haki asemalta, mentiin sen luokse heittämään mun kamat ja sitten käveltiin yli 3 kertaa koko oxford street suunnasta toiseen kun etittiin yhtä sushibaaria jota ei sitten löytynyt joten päädyimme garfunkeliin juomaan sivistyneesti chenet blanc sauvignonia ja puhumaan ihania ja mukavia.
tiistaina puolestaan jouduin heräämään kahdeksalta koska even piti mennä yliopistolle, sillä on vain yksi avainkortti joten menin paddingtonin asemalle semmoiset kolme tuntia etuajassa. istuin starbucksissa juoden cappucinoja ja lukien "odyssée" par homère. oli muuten paska lukukokemus.
vihdoin bathissa mentiin andrean kanssa jollekin sen randomille frendileja alotettiin dokaamaan 2pm. asia pihvi.
sen jälkeen muistikuvat vähän sumenevat, kuulemma soittelin jennylle joskus yöllä, ei siis tasan mitään muistikuvaa siitäkään sammuin jossain välissä yön ja aamun rajamailla ja heräsin 7 aamulla huonoon omatuntoon koska huomasin potkineeni andrean sängystään :D se paska oli vienyt tyynyt mukanaan lattialle...
koko aamun oli kauhea olo ja vapina join yli 9 kahvia eikä olo parantunut.
jossain vaiheessa pääsimme liikkeelle ja menimme etsimään gianttia pumpattavaa penistä anne saundersista rat&parrot baarin vessaan. minähän sen loppujen lopuksi menin ostamaan miesten vessasta koska kuulemma se olisi ollut nolo kokemus andrealle. ihme jätkä.
anne saunders'ista [pehmopornokauppa] kysellessämme giant inflatable peniseistä myyjä osoitti asiansa kokoajan minulle näyttäen kaikki heidän dildokokoelmansa luullen että minulla on jossain määrin "impotentti poikaystävä". voi herranjumala minä sanon.
andrean bath homiesitkin olivat eläneet jossain määrin siinä luulossa että minä ja andrea olemme intohimoisessä avoin&etäsuhteessa. kaikkea sitä pitääkin selventää ihmisille.
Bath is a lovely city, and definately got a lil' piece of julccu..
"if i had a heart... :D "
about perkiness....

-6 !!Torstai 23.10.2008 02:10

stress it all outtt

"The Love Letter"Tiistai 21.10.2008 21:44

project for thursday 50cmx70cm
counts 40% of the autumn report grade
fuckfuckfuck.!
SOUS CONSTRUCTION


>>until then, mio dolce amor, a thousand kisses;
but give me none in return, for they set my blood on fire>>
onnistuin hankkii paperiviillot kolmeen sormeet avaamalla juuston muovin.
en ole uusavuton, juustot ovat vain pahansisuisia ja verenhimoisia.

THANK YOU FUCKHEADSSunnuntai 12.10.2008 04:15

one especially. for fucking my night up, beating my friend up.
another one, thanks for stabbing my friend
you, not even to be mentioned for breaking my trust.
happy fucking jolly night everyone.
fucking jolly.



get castrated and learn to act human in a society of today.
pretending to be so civilized, european, openminded.
bullshit at my face, go ahead. throw some more of that shit.
cause i jsut bloody enjoy it. being the little person, who everyone opens up to, being the one to keep everything in.
btw, jenny, I love You. sorry for getting pissed off on the phone. i love you but i had my nerves fucked up. this is not pointed to you. it's general anger. and you know it. you did the right thing <3






fuckheads.
kysy aina iskältäs asioita kun se on "poikien" kanssa espanjassa viikonlopun ja lauantai-aamuna. ne ei osaa sanoo ei ku on pörrönen olo !
HIIHAA!

c'est rudebooy. Perjantai 10.10.2008 02:04

reggae music, aii

i'd give you anythingTiistai 07.10.2008 22:43

Well, she's walking through the clouds
With a circus mind,
That's running wild.
Butterflies and zebras and moonbeams
And fairytales,

That's all she ever thinks about ...

Riding with the wind.

9th period in amsterdam feelingsTiistai 07.10.2008 00:32

julccu:"ouai en finlande on sait pas rouler de pétch et en plus ja beuh vient de russie donc tu t'imagines..."
afonso:" D'LA BEUH DE RUSSIE?? putain"
bazi:"non jte jure, c'est la beuh radioactive! tu te lêve le matin d'aprés, tu regardes dans le miroir et tu voix un 3éme oeuil juste dans ton front!"
julccu:"le retour de tsernobyle quoi?"
X'DDD
[niin jenny se vaan että bazi sanoi että se on varma et venäjältä saa radioaktiivista shittii. et ku heräät seuraavan aamun ja katot peiliin ni sul onki kolmas silmä otsas]