Tiedän, että me löydämme sen tien, joka vie meidät läpi unien, niin hyvien kuin painajaistenkin, perille saakka, sinne minne me kuulumme.
Halusin sen kuvan välityksellä hymyillä sinulle kun sinulla oli vaikeaa ja minä olin toisaalla.
Kumpa se piristäisi sinun oloasi, edes hetkellisesti. (ei liity ko kuvaan)
Minua karmi ajatus kahdeksasta sadasta kilometristä, vihasin jo valmiiksi niitä raiteita jotka veisivät minut yön pimeydessä kauaksi sinusta. (Mutteivät lopullisesti)
Ihminen on yllätävän sopeutuvainen, ja minä olin jo tottunut hetkellisiin kauempana oloihin, mutta yhtäkkiä tuntui niin hassulta koettaa voittaa muutama päivä puolelleen.
Ikävä tuntui muka liian suurelta kantaa, mutta loppupeleissä, tarkemmin ajateltuna, kaikki on niin suhteellista.
Odotin viikonvaihdetta tietyllä varautumuksella, vaikka toisaalta tiesin kaiken menevän hyvin, uskoin että kaikki voitaisiin viimein kuitata ja jättää taakse.
(Vieläkin enemmän kyllä odotin sitä, kun tapaisimme jälleen.)