IRC-Galleria

Se mitä sanoin joskus,
minä myös tarkoitin sitä.
Oikeasti..
Se ei ole leikinasia.
Itseasiassa pidän sitä sen verta vakavana juttuna,
etten sano sellaisia turhiksi.

Mietiskellen kaikenlaista peittojen ja tyynyjen lomassa. Pehmeässä.
Naputan kynää paperia vasten, kuin olisin hermostunut, tai minulla olisi kiire.
En luovuta vaikka olen tietoinen siitä, ettei väsyksissä välttämättä tule mitään mieleen.
Kokemuksesta muistan.
Viimein siirrän paperin ja kynän syrjemmäs ja laitan makuulle.
Helpotuksen huokaus.
Ajattelen menneitä, ajattelen tulevaa, annan ajatusten virrata, mutta silti en saa mieleeni
mitään mainitsemisen arvoista, tai mitä en olisi jo aiemmin muistiin kirjoittanut.
Tuskallista. Syvä huokaus.
Suljen silmäni viimein.. Uni on tervetullut.

Ei ole kiire. Kukaan ei odota.
Minun sieluni, se on jäänyt luokseni kaikista kadonneista ja rikkoontuneista muistoista.
Minun sieluni.
Tallella olet ja tulet olemaan - sinua en halua menettää.
Unohtaa ja muistaa - mutta mitä varten ?
Luulenpa, että on aika kestää muistot ja aika unohtaa, aika kaivata:
elämäntilanteita, kaikkia niitä hetkiä, rakkaan ihmisen kosketusta ja olemusta..
Muistatko, kun lapsena heräsit kesäaamuna, tuuli lennätteli pitsistä ikkunaverhoa,
haistoit kahvin tuoksua keittiöstä ja kuulit iloisia ääniä ?
Muistatko, tähtikirkkaan pakkasillan, kun tapasitte rakkaan ystäväsi kanssa ensikerran?
Jotkut muistot maistuvat kaipaukselta.

"Kipu on aistien harhaa, epätoivo mielen harhaa."

Olo on nyt niin kumman vapaakin.
Mutta jotenkin - jotenkin, jollain tapaa haluan takaisin. Haluaisin.
Eipä.
Tulee uusi aika.

Haluaisin tuntea teidät lähelläni. Haluaisin, että kulkisitte hetken vierelläni.
Oli elämä vaikeaa tai ei, tulen aina kuitenkin kulkemaan vierellänne,
tulen aina olemaan tukenane.
Jos -
tahdotte.
Eikä kuolemakaan meitä erottaisi, kun kuollaan, kuollaan vierekkäin.
On se ainakin mukava ajatella tällä tapaa.
Edes hetken aikaa.

Olen ajatuksissani taas, enkä sen vuoksi huomioi ympärillä olevia ihmisiä, tapahtumia,
liikkeitä.
Annan aistieni havaita vapaasti. Olen ummistanut silmäni.
Istun kaupungin laidalla, puistossa. Puistossa jossa tuoksuu aina meri.
Ja jossa kasvaa kauniita omenapuita.
Kuulen pienen virtauksen kohinan purosta ja lintujen huudot mereltä.
Haistan omenapuun kukat. Ne niin kauniin vaaleat.
Niin keväinen ilma.
Lämmin ja kolea. Samaanaikaan.
Avaan silmäni. Ympäristö näyttää lapsekkaan keltaiselta hetken, ennen kuin silmäni
tottuvat valoon.
Aurinko paistaa kirkkaasti ja lämmöllä.. muttei minulle.
Minä hylkään sen tuoman lämmön.. Istun varjossa.
Avaan kirjan ja alan kirjoittaa -
"Ihmiset eivät itse tajua sitä, mutta salaisuuksien paljastuessa heidän
sisällään kuolee jotakin.
Näiden asioidentietäminen ei tuo onnea.
On onni olla tietämättä."
Kirjoitan yleensäkin aika paljon - ja kaikenlaista ylös.
Aistimuksia, tuntemuksia, ajatuksia..
mutta kuitenkin.
"Muuta ajatuksiasi, niin muutat maailmaasi.
Olisi kivaa olla rakastunut, olisi kivaa olla rakastettu.
On kivaa tuntea kaikki."

Suljen kirjan. Laitan sen sivuun hetkeksi.
Puiston äänet ovat hiljentyneet.
Ei näy ketään missään. Ei kuulu yhtikäs mitään enää.
Suljen silmäni uudelleen. Aistit vapautuvat.
Käteni lipuvat ympäriinsä vallattomasti.
Tunnen käsissäni pehmeän nurmen, kukkien terälehdet..
Tuuli humisee puissa ja lennättää kahisevia lehtiä ympäriinsä.
Sitten tuuli voimistuu. Se lennättää hiuksiani hennosti.
Mutta vieläkään minun ei ole kylmä.
Se tuntuu tarttuvan minuun.
Painan pääni alas. Tunnen kuinka tuuli painautuu vasten.
Vasten paljaita olkapäitäni ja niskaani. Mutkattomasti ja varmuudella se menee jokaisen
vaatekappaleen lävitse. Olen kuin alaston.
Ajatukset juoksevat ympäriinsä hullunlailla - täysin rajoitta.
Tuuli kuiskuttelee korvaani hiljaisia hajanaisia sanoja.
Sitten tuuli kääntyy. Nyt tuuli tulee mereltä ja aistin että aurinko kiitää piiloon
pilvien taa.
Sitten.
Kuiskauksia ilmassa..
Hiljaisuus laskeutuu. Tuuli tyyntyy, mutta aurinko - se pysyy piilossaan.
Huokaus.

Sitten säpsähdän.
Yllättäen tunnen kosketuksen olallani.
Avaan silmäni ja katsahdan taakseni.
Te.
Te taisitte tulla hakemaan minua.
Kanssanne.
Ojennatte kätenne.
Se valloittavin hymynne..
Otan tukea ja nousen ylös, hymyillen teille takaisin.

Olen kuin unessa.

Minne menette ?

Viivyttekö pitkään ?

Tuletteko lainkaan enään takaisin ?

Kokopäivä kuin unessa kulkien..

Voi.
Naurattanu ees.
Nyt on pääpipiö.

Hmm.
Mullapa oli tänää reffit -
punasen talon nallen kanssa !
(Ootte varmaan nyt kateellisia !)

Mutku joo - taas näitä.
Juha-Matin kanssa toilailuja.

Nyt musiikki rytmineen -
vie mut mukanaan.

Hei muuten -
sinä siellä -
juur sinä.

Olit jälleen unessani viimeyönä,
no,
kuten sanoin silloin,
se on enemmän sääntö kuin poikkeus,
mutta se uni oli jotain -
erillaista.

Suunnittelin seikkailuani.
Vein asiaa hiukka etiäpäin.
Voiko päiviä varata ?
No, sillä tietyllä tavalla..
mutta niin,
varasin päiviä.

Maltan tuskin odottaa,
että pääsen maalaamaan mieleeni
tyystin uusia maisemia.

Sellaisia kivoja -
Erillaisia muistoja.

Voisinpa nyt käyttää sen yhden toiveen
niistä kolmesta,
ja hallita aikaa.

Leimaa minut.
Laita sivuun.
Unohda sen sileän tien.

Siirry seuraavaan.

Mutta herrasmies kun olet ja tavat omaat,
niin teethän sen nätisti.

Mutta -
ei se käy näin mennä.

Miten se menee ?

Ottaisit minut mukaasi.
Olisin oikein kiltisti.

Pyydän.

Hmm.
Väsynyt.

Ihan naatti olo.

Ensiviikolla alkaisi työt sittemmin kahvilanpuolella.
Ja työajat muuttuu hiukka inhimillisemmiksi,
ajatellen nuita työpäivien alkamisia.
Ei enää viiden tai kuuden aamuja !
Whau.

No kymmeneksi.
Toisaalta..

Oli kyllä juuri prasta kun meni aikaseen
niin pääsikin niin aikasin.

Kaikkea sitä.

Enivei.
Puuduttavaa.
Täppi on parantunut yllättävän nopiaan.
Nyt jo kuin solis ollu siinä jo vuosia.
Huaa,
hyvähän se kyllä vaan on.

Viikonloppua odotellessa.
Kivkiv, pääsee Juha-Matilla käymään taas.
Ihan pras ystävä - yli kaiken !

Niinh - mutta joo -

Kaipais !
Jotakuta.
Jonnekkin..

Muutamat ihmiset ovat
elossa vain siksi että laki
kieltää tappamasta heitä.
- E.W. Howe -

rly ?

Älä polta siltoja takanasi.

Et varmaankaan ymmärrä pointtiani nyt,
mutta luulenpa,
että
joinain niinä hiljaisina hetkinä,
tulet ajatelleeksi tuota lausetta.

Ja

ehkä

ymmärrät mitä tarkoitin.

Epämääräistä.
Jännitys.
Kipu.

Niskat jumissa jumaliste.

Aikakaan ei meinaa kulua.
Ei tappamallakaan.
Se ei vaan liiku.

Such a perfect illusion.
Can't find myself.
I've seen the person who I used to be
and it's not me.

Damn.
These feelings make me feel - so rare than earlier.

Im gonna be stronger.

"This is not a last goodbye
Open your eyes and stop pretending.."

Hmm.

"I wish I could leave this world behind..
I wish I had the will to end it all.
But I shall paint my nightmares,
And things will never be the same again.."

Äääw, päivät ja yöt - en nää niissä niin eroa enää.
Jotain epämääräistä yhtenäistä mössöä.
En osaa nukkua samallain öisin kuten ennen.
Hommat hanskassa -
hanskat hukassa.