.. Unohtamatta niistä puoliakaan.
Ajasta.
Jää jäljelle
vain muisto.
Hauras,
kaunein muisto.
Sitä toistelee samaa lausetta taas -
Kerta toisensa jälkeen,
seurana vain
aina uusi kupillinen kahvia
kylmässä hämärässä talossa.
Jossa kukaan ei ole
ikinä kotona.
'Vain minä'
Kuiskaisin sen tuuleen -
ja kuulisitko sinä sen ?
Tulisitko ?
Sitten voisimme seisoskella tässä ikkunan edessä -
yhdessä.
Ikkunan - josta kylmä valo virtaa sisään.
Annetaan sen värjätä meidät.
Meidän ihomme.
Vaaleiksi.
'Oletko sinä onnellinen ?'
Lämpö joka hohkaa sisältäpäin.
Ilma väreilee,
minussa.
Se tulee ja kehon virkistää,
mutta sekoittaa pääni.
Väreet kosketuksesi lailla selkäpiitaani kutittaa.
Unohtuisiko kaikki muu ympäriltämme silloin --