IRC-Galleria

Valehtele valehtele valehtele minulle.

In a middle of nowhere
with a self-made god -
she started to believe in nothing.

Now she had her own habit to handle this world.

Walls are falling down -
slowly.

On the border of this world,
theres girl with a suspicious mind
and a chair with a broken smile.

There is also one, in a sad desert with a melancoly rains,
whose hiding under the black umbrella,
a boy with many secrets,
an' he is hiding it all inside.

There was no one to judge him for his lies.

Lost in a street of thousand ways.
This is the street we choose,
the street where we may lose ourselves.
Did you find your way ?
You'll find it.

'I will come for you
If you ask me to.'

It was ash.

Last nigth felt like eternity.

Suddenly with all those rare thoughts -
I started to realize how I hate you,
just a little,
and not at all.
I felt myself so unstable again.

I was afraid that you're just one of those fucking liars.

I remember that sunny afternoon when I was leaving,
I remember all what you said to me..
And I saw through you.

I remember that touch,
without any feelings.

I remember your words,
without any feelings.

Without anything behind.

And I started to think -

em I stupid, 'cause I let you come so near me ?
em I stupid, 'cause I think that you're just playing with me ?
em I stupid, 'cause I do love you ?

I remember all those good times.
What makes a difference,
Im just a air.

I realize that I miss your voice.

Ei jää aikaa ankstailuunkaan ko kerta
Juha-Matin äitee teki vohveleita :3

Tässä olen.
Mutta haluan toisaalle.

Kuinka monta vieraalle tuntuvaa hetkeä
vielä täytyykään kulkea,

että
voin jäädä vierellenne.

Ilman sitä tunnetta,
että jokin on vielä hieman hankalasti.

Hankala lienee nyt helpoin sana kuvaamaan.

Mutta se ei toisaalta kata kaikkea.
Ei puoliakaan -
kaikista -
näistä oloista.

Huvitti ihan, kuinka tämä oli saanut kaiken pois raiteiltaan.
Vapauttanut ja vanginnut.

Minusta tuntui hyvältä ajatukselta lähteä.
Tuntui hyvältä jäädä.

En kai kaivannut suunnannäyttäjää.
Tai minkäänlaista syytä.

Epäileväinen mieli.
Ei ajatellen minua,
vaan sinua, rakkaani.

Ilman minkäänlaisia takeita -

irroittaudun ihan mielelläni
tästä hetkestä -
kaikista näistä paineista.

Mutta asiat eivät muutu itsekseen.

Vihaan
sinua ja sinunlaisiasi ihmisiä.

Vihaan
olla ovimatto.

Et välittänyt sen kummemmin -
meni se sitten miten tahansa.

Näinä aikoina -
joina,
aikakin oli tiukoilla,
luultiin kai,
kaiken vain hiljalleen unohtuvan.

'Yksi huokaus vain.'

Miten tahansa -
mutta olin tosissani.

Se tuntui asfaltti-ihottumalta,
Hiljaisuuden turvin -
Kun ajatusmaailma oli hauraimmillaan,
teki kaikesta
vaikeampaa -
tahallaan.

Sentimentaalinen skeptikko.
Sokeana uskoi kaiken mitä sanottiin.

Kunnes kohotti sormensa kohti taivasta,
ja kun ei tarvittu sanoja,
piirtäen
ilmaan hennon sydämmen,
puhaltaen
sen tuulten vietäväksi.

'Mitä mielessänne sitten oikein liikkuisikaan -
minä odottaisin.'

Sinä yönä,
heikoksi leimattu mieli,
halveksuen
hautasi vääristyneen maailmankuvansa,
ja
kieltäytyi
jäämästä kenenkään jalkoihin.

'Hyvää yötä.'
- huokaan itsekseni
laittaessani nukkumaan,
jotenkin toivoen, että kuulisitte sen.

Toivon, että muistatte sanani,
jotka annoin mukaan matkallesi.

Enkä sano moisia asioita turhiksi.
Tarkoitin joka sanaa.

Vaeltaen uuteen päivään haaveillen.
Muistellen kaikkia niitä pienimpiäkin hetkiä.

'Mutta oletko varma mitä haluat ?'

Pidän kovin hymystäsi,
se jäi hyvin mieleeni,
niistä aurinkoisista hetkistä -
bussin takapenkeiltä.

'Ei pidä luulla, mutta aina saa toivoa.'