IRC-Galleria

kiirettä kiirettäTorstai 10.11.2005 12:03

Noniin taas ei ole ehtinyt pahemmin kirjoitella joten kirjoitellaan taas jälkijunassa.

Eilinen oli kyllä toiden puolesta aikamoista haipakkaa ja hommia sai tehdä ja juosta paikasta toiseen pää kolmantena jalkana. Noh ainakin sai taas jonkin verran tehtyä, hauskaa on että yleensä kun jotain alkaa tulee niin sit tulee roppakaupalla ja taas toisaalta on ihan hiljasta.

Eipä kummoisempia eilisestä, pyykkipäivä itsellä lähinnä. Ja väliajat sitten leikittiin Bastin kanssa. Maukuminen ja etsiminen on loppunut lähes kokonaan, jos ollaan virkeitä ja hereillä niin sitten leikitään pallojen ja narujen kanssa tai ruinataan ruokaa ja syödään. Kun on riehuttu tarpeeksi mennään nukkumaan joko sohvalle tai sitten syliin tai kiipeily/raapimispuun koloon, miksi sitä nyt kutsuisi. Pikkuhiljaa Bast alkaa tekemään riiviömäisempiä hommia ja sitä saa komentaa hieman enemmän.

Esim jos itse olet syömässä ja Bast huomaa sen niin mikään ei pidä sitä poissa yrittämästä pöydälle varastamaan ruokaasi. Tuolien selkänojat ovat mukavempia raapimispuita kuin raapimiseen tarkoitettu paikka (täytynee hankkia lisää sellaisia jos joku niistä kelpais). Verhoissa on opittu jo kiipeämään ja pöydällä oleva kuva ja raamit on oikein hyvä purulelu. Ajan kanssa oppii tottakai vielä se on pieni.

Myös nukkuma-ajat alkavat oleen hieman tutumpia. Kyllä yleensä väsy iskee siinä yhdeksän aikaan ja sitten nukutaan kunnes me omistajat menemme nukkumaan siinä noin yhdentoista aikaan... tässä vaiheessa hieman piristytään ja koitetaan leikkiä mutta nopeasti huomataan että omistajat yrittävät nukkua ja mennään palloksi peiton päälle myös nukkumaan. Aamulla ollaan hereillä juuri ennen kellon soittoa tai herätään siihen ja heti muistetaan että nyt saadaan ruokaa.

Saa nähdä mitä tänään sitten. Ainakin töissä on hommia tuossa odottamassa että saisi ne tehtyä, pitää taas ottaa ahkeruuspuuska ja tehdä ne pois alta niin voi vaikka kirjoitella tänne lisää. Harkkoihinkin tänään pääsee, saa nähdä miten siellä menee jalka hieman kipeenä ja varpaat on aika kipeenä kun tuli taas tiistaina ne hieman väännettyä mutta eiköhän se siitä, nyt treenataan kun ollaan vielä nuoria ja hyvin voivia :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.