IRC-Galleria

Trollbunden

Trollbunden

Promise I'll be kind.

Selaa blogimerkintöjä

2009Perjantai 02.01.2009 06:22

Vuosi on siis vaihtunut, siitä me lienemme kaikki perillä. En periaatteessa usko uuden vuoden lupauksiin, mutta tietenkin kyse on siitä, miten niihin asennoituu. Kenties paras tapa saada pidettyä tällainen lupaus on tiedostaa lipsumisen riski, mutta suhtautua kuitenkin optimistisesti tavoitteen saavuttamiseen. Taidan laittaa tähän siis joitain tavoitteitani vuonna 2009.

1. Laihdutusprojekti
Olen lihonut häpeämättömän paljon parina viime vuotena, noin kaksikymmentä kiloa, jos tarkkoja ollaan. Haluan päästä takaisin siihen kuntoon, jossa olin yhdeksännen luokan lopussa. Sinne on matkaa 26 kiloa. Vaikeinta on rajoittaa herkuttelua. Tosin juuri tällä hetkellä olen niin täynnä joulun ja uuden vuoden mässyjä, että tuskin olen hetkeen niistä kiinnostunut.

2. Fyysinen hyvinvointi
Tämä kulkee käsi kädessä edellisen kanssa. Liikun niin vähän, että turpoan. Olen niin paljon sisällä, että altistun kaiken maailman tunkkaisissa sisätiloissa piileskeleville pöpöille ja allergeeneille. Silmäni avautuivat asian suhteen kun kissa raapi käsivarteni ja sain tapauksen johdosta hillittömän allergisen reaktion. En halua luopua kissoistani. On tehtävä jotain. Migreenikin varmasti helpottaisi, jos ulkoilisin enemmän.

3. Siisteys ja hygienia
Nämähän kulkevat ketjussa. Olen niin hirveä sottapytty ja epäsiisti sontakasa, että kotonani haisee aina vähintään tunkkaiselle, yleensä myös pahalle. Lattia on täynnä kaiken maailman murusia ja hiekkaa ja ties mitä. Nojatuolin alta löytyy tupareiden aikaan kaatuneen boolin tahmaiset jäännökset. Tiskit ovat niin saastaisia, että saamme keittiöön mahtavan banaanikärpäsarmeijan.

4. Ylioppilas
Olen käynyt lukiota jo kauhean kauan. Olisi hienoa vihdoinkin saavuttaa jotain. Yliopistoonkaan ei oikein ole asiaa, ellei ole valkosamettista vappuhattua päässä. Minä haluan yliopistoon.

5. Kohtuus
Otin opintolainan. Nyt vähän pelottaa se vastuu, joka ylimääräisessä kuukausittaisessa kolmessa sadassa eurossa tulee mukana. Vähimmäinen vaatimus ja odotus tässä on se, etten ole koko ajan käsi ojossa vanhempien edessä.

6. Kirjaprojekti
Pohdin tuossa joku ilta sitten, että voisin saada kirjani valmiiksi vuonna 2010. Minulla on jo jonkun verran pohjustusta. Kirjaprojektiin liittyy myös se, että yleensäkin luen enemmän kuin menneinä vuosina, joina olen lukenut melko vähän. Kun lukee paljon, on omakin kieli sujuvaa.


Suurin osa näistä tavoitteista on melko vaivattomia. Tai en ehkä sanoisi vaivattomia, vaan sellaisia, jotka vaativat tietynlaista rutiinia. Rutiineja, jotka täytyy omaksua ja sisäistää, minkä jälkeen niiden noudattaminen on melko helppoa. Tietysti tuon laihdutusprojektin kilomäärä on aika suuri. Olisin toki mielissäni, jos saavuttaisin tavoitteeni tänä vuonna, mutta en vajoa masennukseen, jos se ei ihan tämän vuoden sisällä täyty. Kuten sanottua, kilomäärä on aika suuri ja liikunta kasvattaa lihaksia, jotka taas painavat enemmän kuin läski. Vaa'an kaveriksi on paras ottaa mittanauha, joka kertoo totuuden sentteinä.
Jätin tästä pois sellaisia tavoitteita, joita en koe niin tärkeiksi kuin mitä nämä koen. Nämä ovat minusta erittäin olennaisia osia oman fyysisen ja henkisen hyvinvointini kannalta. Nelonen ja kutonen liittyvät lähinnä ns. kultturellin onnistumisen tunteisiin, mutta ovat sellaisia, jotka olen aina halunnut elämässäni saavuttaa. Niiden eteen olisi syytä tehdä töitä.
Ykkönen, kakkonen, kolmonen ja vitonen edustavat käytännöllistä onnistumista, terveyttä ja taloutta. Haluan panostaa tulevaisuuteen. En halua olla sairaalloinen ja lihava keski-ikäinen, joka säälii itseään ja omaa elämäänsä, jonka kokee epäonnistuneeksi. Minusta tuntuu jo kauhean ikävältä olla sairaalloinen ja lihava kaksikymppinen. Ero nuoruuden ja keski-iän välillä on se, että tässä iässä voin vielä suhteellisen helposti tehdä asioille jotain, keski-ikäisenä kiroilen itseäni, kun en ole nuorena tehnyt mitään asian eteen, myöhemmällä iällä kun tuollaisten asioiden parantaminen on vaivalloisempaa.

Luettelenpa tässä nyt lopuksi kuitenkin niitä tästä kuuden koplasta pois jääneitä tavoitteita, josko vaikka saavuttaisinkin niitä vielä lisäksi. Voin sitten vuoden päästä analysoida näitä juttuja.
Vähäisempiä tavoitteita ovat siis ompeluharrastuksen lisääminen, saamen kielen opiskelu, vesi-, akvarelli-, akryyli- ja/tai öljyvärien tekniikoiden jonkinlainen hallinta, piirustusharrastuksen lisääminen, kodin sisustaminen miellyttäväksi, spagaatti ja useammin tapahtuva juopottelu.

Siinäpä sitä työsarkaa riittävästi tälle vuodelle.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.