IRC-Galleria

Trollbunden

Trollbunden

Promise I'll be kind.

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

- Vanhemmat »

Voi erkki ja huutomerkki.Sunnuntai 30.10.2005 04:55

Kylläpäs ankstituttaa. Tiedän, tiedän, uni on angstin puoskari, mutta ei huvita edes siirtyä sänkyyn hukuttamaan pyhiä murheitani unisaarta ympäröivään jorpakkoon. Se tavallinen tarina. Teini, joka valittaa ja vituttaa jatkuvasti, mutta joka ei halua apua eikä terapiaa ongelmiinsa. Millä nimellä edes kutsuisin nk. onkelmiani?

Voisin laittaa soimaan jotain rähinää. Tai Niskalaakin rikinkatkuisimpia. Tai CMX:n sekopäisimpiä. Kolmikärki. Jee. Sellaista varten tarvitsee kuulokkeet, ettei vahingossakaan häiritse kanssaeläjiä. "Mutsi tulee niinQ raivoaa!!11"

Janottaa. Janottaa jatkuvasti. Janottaa niin maan perhanasti. Kaadan kitaani litroittain appelsiinimehua ja vettä, eikä jano sammu. Kuulostaapa lyyriseltä. Tosin sana kita eikä sana appelsiinimehu sovi kuvaan.

Minun pitäisi kirjoittaa useammin. Siis jotain proosapaskaa. Olen harmitellut tässä jo kauemman aikaa, etten saa avattua Wordia, kehitettyä aihetta ja kirjoitettua. Jos saankin, alku rasittaa siinä määrin, että maalaan koko tekstin ja painan backspacea. Ja suljen ohjelman. Että se kaunokirjallisuudesta.
Löysin pöytälaatikosta vanhaa tarinaa vuodelta 2003. Käsinkirjoitettua, hirveätä tekstiä lukea. Käsiala oli huono, puhumattakaan kielestä. Saattoi johtua siitäkin, että sitä kirjoitettiin sängyssä puoli tuntia ennen nukahtamista.

Sammakko kuittaa.

np: CMX - Pimeä maa (live @ Tavastia '95)

No jopas.Perjantai 28.10.2005 19:39

Kaverihan alkoi käyttämään tätä uutta ja ah, niin ihanaa palvelua päivittäin. Todennäköisesti se on tällä hetkellä vain uutuudenviehätystä, eiköhän tämäkin unhoitu ajan mittaan. Tai sitten tästä tulee masentuneen teini-ikäisen ainoa ystävä; "kukaan ei ymmärrä mua... ;___;" Saan kertoa tähän päivittäin uusimmat angstini ja elämäni synkimmät hetket. Nyyh. Eiku jee.

Päivän sanalista:
* skenepisteet
* mediaseksikäs
* kliffa

Nämä sanat ovat kirvoittaneet ärtymystä tai vähintään kysymyksiä tuttavapiirissäni. Suosituin ärsyke on ollut sana 'kliffa', joka heräsin käyttämään tuossa muutama viikko sitten. Lähes kaikki ovat kysyneet, mitä se tarkoittaa. Kukaan ei ilmeisesti seuraa/seurannut Spede Show'ta.

Hmm, ketähän todella kiinnostaa moinen? En puhu Spedestä, vaan tästä "sanatutkimuksesta". Tosin, jos alkaisin miettiä jokaista kirjoittamaani sanaa pohjalta "ketä kiinnostaa?", joutuisin ikävä kyllä supistamaan kirjoitusteni määrän olemattomiin. Sehän suurinta osaa ihmisistä riemastuttaisi. Toisaalta, jos kaikki näihin päiväkirjoihin kirjoittajat alkaisivat suodattaa tekstejään samalla periaatteella, tällaiset päiväkirjapalvelut kuten tämä ja journalit, blogit, yms. huomaisivat itsensä piakkoin hyödyttömiksi.

Eli kirjoittakaamme silti, kiinnosti se jotakuta eli ei.

J0U!!!1Torstai 27.10.2005 20:20

Pitää ruvetakin kirjoittamaan tähän vähintään 2-3 kertaa päivässä, niin ne harvat ihmiset, jotka ovat minut Kaverit-osioonsa liittäneet, repivät ne viimeisetkin hiukset päästään. Minä nimittäin olin repiä äsken, kun hankin takaisin umpeutuneet vee ii peeni. Kavereissa on pari sen ykköstestiryhmän jäsentä, eikös etusivu ilmoittanut niidenkin kaikki merkinnät katsastamattomina. Onneksi niitä ei tarvitse katsoa yksitellen, niitä merkintöjä nimittäin. Homma on ohi yhdellä klikkauksella ainakin yhden ihmisen osalta. Tai jos ei kiinnosta kuolleen kärpäsen vertaa yhdenkään tyypin uusi merkintä, voi senkin homman ohittaa yhdellä klikkauksella.

VähäX siistii. Ja mahdoton uutuudenviehätys, kun saa jauhaa pashaa jo GaLtSussakin. Ei tarvitse naputella siihen osoiteriville www.livejournal.com tai www.deadjournal.com. Kaikki tämä vain kolmen klikkauksen päässä Jälleriän etusivulta!

Olen ilmeisen addiktoitunut noihin Veri Impootänt Pööson -ominaisuuksiin. Hiipivä kauhu iski joka kerta, kun klikkasin tapani mukaan kohtaa "Kaverit" pääsemättä katsastamaan ihmisten pärstöjä (miten tuo sana muuten taivutetaan monikon partitiivissa?). Tosin Galleria on viime aikoina tehnyt tämänkin tavan turhaksi ilmoittamalla uusista kuvista etusivulla. Shame on them.

Nim. Veri-impotentti persoona

edit. Tulikin mieleeni, että ehkä pääsen siitä neuroosinomaisesta "Kaverit"-osaston klikkailemisesta eroon, kun on muutakin tekemistä yön sydämessä elämättömänä. Voi kirjoittaa tänne! IhQ!!1

edit2. Minut saa hirttää palleista, jos vielä kerran aloitan tällaisen sanoin "pitää ruveta".

Päiväkirjamerkintä nro 2Keskiviikko 26.10.2005 15:36

Pitänee sitten tylsien hetkien ratoksi ruveta tarinoimaan tähän. Kuinka jännittävää.

Tänää oltii Marin, Hellun, Jallun ja Jassun kaa landel ette nev4h know keitä siel nähtii?++?

... Not.

Mikähän sattuisi ottamaan päähän... Vitutuksista saa aina mukavasti juttua. No, se vituttaa ainakin, että ne prkln iltapäivälehdet eivät tunnu jättävän tätä aihetta Nightwish. Kunpa huomenna olisi jo jotain muuta lööpeissä... Helppohan se Tarjan on päästä pois, menee vain sinne Argentiinaansa, mutta entäpä Tuomas? Ei muuta eristäytymismahdollisuutta kuin se oma saarensa, jota tosin on esitellyt niin hanakasti, että taitavat toimittajat ja paparatsit tunkea sielläkin jo ikkunoista sisään. Minun sympatiani ovat tässä asiassa enemmän bändin poikien puolella, olen hirvittävän pettynyt Tarjaan. En tosin ole verisesti loukkaantunut kummallekaan, ymmärrän osin Tarjaakin, mutta ehkä enemmän poikia.

No niin, nyt tuli sitten otettua kantaa johonkin tällaiseen koko kansan juoruasiaan. Seuraava askel on Matti ja Mervi.

...Tiistai 25.10.2005 22:21

Että tämmöinen juttu. Kliffaa.

Nyt voin purkaa kaikki sieluni syvimmät syöverit ilman, että kukaan näkee koskaan! \o/
- Vanhemmat »