IRC-Galleria

Trollbunden

Trollbunden

Promise I'll be kind.

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat -

TervaturpaseniLauantai 06.08.2011 02:35

Jahas, kun en ole tänne mitään kirjaillut asioiden saamista käänteistä, niin informoidaanpa. En tiedä, kiinnostaako se varsinaisesti ketään, mutta koska prologi on kerrottu, annetaan kakkososankin tulla.

Eli alkuvuodesta olin suuresti suunnittelemassa belgianpaimenkoiran hankkimista. Juttuhan sitten paisui siinä määrin, että suunnitelmista tuli totta ja tuo pieni belgi tuossa nyt on jo kuukauden päivät pyörinyt. :) Valinta osui loppujen lopuksi pieneen narttuun. Kennel, josta pentuni otin, kasvattaa näyttelylinjaisia, mutta lapsen vanhemmilla on hyvät tulokset myös käyttöharrastuksissa. Isä on käyttövalio jäljeltä, ollut monina vuosina piirimestaruuden kärkikolmikossa valjakkohiihdossa ja harrastaa myös hakua. Äiti kisaa jäljen 3. luokassa ja haun 2. luokassa. Näyttelypuolelta isä on muotovalio Suomessa ja Virossa, myös kansainvälisesti. Äiti on vuoden 2008 juniorimaailmanvoittaja ja vuoden 2007 juniorivoittaja, kuin myös muotovalio Suomessa, Ruotsissa ja kansainvälisesti. Eli melkoiset lähtökohdat on pennuillakin. Hiukan tahtoo välillä olla jopa paineita. :o

Kakarani nimi on siis Iiri ja laitan siitä kuvia tässä kunhan kerkeän. :)
OLEN :
[ ] mustasukkainen
[x] temperamenttinen
[ ] hiljainen
[/] laiska
[x] helposti innostuva
[x] itsepäinen
[x] hyvä kielissä
[ ] huonosti ruskettuva
[x] tuhlaajatyyppiä
[ ] muodinmukainen
[x] elokuvafriikki
[/] äidinkieliperfektionisti
[ ] riippuvainen jostain

TÄLLÄ HETKELLÄ
[x] minulla on nälkä
[ ] haluaisin kuolla
[ ] olen onnellinen
[x] minulla on liikaa energiaa
[ ] tahtoisin tappaa jonkun henkilön
[/] itkettää
[/] olen meikannut
[x] olen tylsistynyt
[ ] ulkona paistaa aurinko
[ ] haluaisin lähteä shoppailemaan
[ ] odotan jotain tiettyä päivää

MINULLA ON
[x] ihana perhe
[x] paljon valokuvia
[ ] aina karkkia jemmassa
[x] kuvat irc-galleriassa
[x] ihan uusi kännykkä
[x] paljon dvd-elokuvia
[ ] yli 5 farkut
[ ] todella paljon vöitä
[x] pitkät hiukset
[ ] papukaija tai undulaatti
[ ] rakennekynnet
[ ] "alistajalasit"
[ ] lakatut varpaankynnet
[ ] farkkuminihame
[x] vähintään 3 tätiä

PELKÄÄN
[x] kuolemaa
[ ] petetyksi tulemista
[ ] valehtelua
[ ] jotain tiettyä ihmistä
[ ] koiria
[x] väkivaltaa
[x] että joku yrittäisi raiskata minut
[ ] hämähäkkejä
[ ] ukkosta
[x] ufoja
[ ] verta

EN KOSKAAN TEKISI TÄTÄ
[ ] poseeraisi alasti
[ ] myisi itseäni
[ ] kokeilisi huumeita
[ ] viiltelisi itseäni
[ ] pahoinpitelisi ketään
[ ] ostaisi vaatteita kirpputorilta
[x] pettäisi seurustelukumppaniani
[ ] laulaisi karaokea julkisella paikalla
[ ] joisi itseäni umpihumalaan
[ ] lukisi Raamattua
[x] näyttäisi keskisormea vanhuksille
[ ] varastaisi mitään
[x] veisi jonkun muun seurustelukumppania

OLEN TEHNYT JOTAIN SEURAAVISTA
[x] leikannut itse hiuksiani
[ ] syönyt mustekalaa
[ ] yrittänyt itsemurhaa
[ ] käyttänyt itseruskettavaa
[x] ollut vähintään 2 päivää syömättä mitään
[ ] tehnyt abortin
[x] pitänyt kotibileet
[x] muuttanut pois kotoa
[ ] tehnyt itse toffeeta
[x] soitellut pilapuheluita
[x] saanut 10 historiankokeesta
[x] unohtanut lempipaidan jonnekin
[ ] käyttänyt Playboypupu -vaatteita

TULEVAISUUDESSA HALUAISIN
[/] suurperheen
[/] olla menestyvä artisti
[x] olla itsevarmempi
[ ] valmistua lääkäriksi
[ ] isot satuhäät
[x] asua ulkomailla
[x] lähteä vaihto-oppilaaksi tai au-pairiksi
[x] uskaltautua kuntosalille
[x] opiskella
[ ] työskennellä kaupan kassalla
[x] rohkeutta olla oma itseni
[ ] silikonit
[ ] viettää vauhdikkaita sinkkuvuosia, joita voi hieman häpeissään muistella vanhempana
[x] hypätä laskuvarjolla

Harrastuskaveri hakusessa :)Tiistai 04.01.2011 15:30

Tässä nyt vastikään sattuneen elämänmuutoksen takia olen tullut siihen ratkaisuun, että meille tulee koira. Ihan äkkiä turri ei ole tulossa, tässä kartoittelen kasvattajia ja hankin yleensäkin lisää rotutietoutta.

Rotu on siis nyt päätetty, ja se on se belgianpaimenkoira. Mieluiten groenendael, musta muunnos siis, mutta tervuerenkaan ei paha ole. Pitää vähän seurailla näitä alueen pentueita ja niiden taustoja.

Joku varmaan ajattelee, että onkohan tuokaan nyt varautunut siihen, miten paljon liikuntaa ja virikkeitä belgit vaativat. Tiedostan sen kyllä, enkä usko, että sen kanssa tulee ongelmaa, sillä aion kokeilla koiran kanssa useampaa eri lajia. Suurin polte kohdistuu agilityyn, olen kaivannut lajin pariin vuosia. Olen katsellut myös tokovideoita ja sekin kiinnostaa pitemmälle kuin perustottiksen verran. Koirani olen aikonut myös luonnetestata ja harkita pk-lajeja, joissa on moniakin mielenkiintoiselta vaikuttavia. Tietenkään kukaan ei jaksa varsinkaan kilpailuhakuisesti treenata aivan kaikkea, mutta pitäähän tuota käydä kokeilemassa, mihin rahkeet riittävät ja into.

Minulla ei sikäli ole käytännön kokemusta belgeistä, sillä en tunne yhdenkään omistajaa. Näitä kaunottaria olen kuitenkin harrastuskentillä nähnyt sen verran, että uskon juuri tuollaisen eloisan koiran olevan omiaan minulle. Parasta tietty olisi tuntea belginomistajia ja tavata näiden koiria ennen lopullisen päätöksen tekemistä. Pitänee siis ruveta verkostoitumishommiin. :)
KOKEILE MIHIN JUURI SINÄ OLET RIIPPUVAINEN

Tietokone
[x] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[ ] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[x] Minulla on oma tietokone ja se on omassa huoneessani
[ ] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[ ] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon seinästä, koska se olisi heistä suurin rangaistus

Yhteensä: 5

Elokuvat
[ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[x] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[ ] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[ ] Säilytän kaikki leffalippuni
[x] Lainaan sanontoja elokuvista
[x] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[/] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[x] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä

Yhteensä: 4,5

Televisio
[ ] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[ ] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[ ] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[ ] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[ ] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[ ] Televisio on herätyskelloni
[ ] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran
[ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[ ] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[ ] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta

Yhteensä: 0

Urheilu
[ ] Katson urheilua joka päivä
[ ] Olen ollut jossain joukkueessa vähintään kolme kertaa
[/] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[ ] Olen tosi hyvässä kunnossa
[/] Kuntoilen koko ajan
[/] Lenkkeilen tai uin
[ ] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[ ] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[x] Minua ei haittaa hikoilla

Yhteensä: 2,5

Ruoka
[/] Rakastan ruokaa
[x] Haluan kokeilla kaikkea
[ ] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne
[ ] En välitä painostani, haluan vain syödä
[/] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.
[ ] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[ ] Menen juhliin ruuan takia.
[ ] Kaverini sanovat minua possuksi
[ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain
[ ] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla

Yhteensä: 2

Sosiaalinen elämä
[ ] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[/] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[ ] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[x] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
[/] En voi keskittyä tunneilla koska juoruilen kavereitteni kanssa
[ ] Kenen tarvitsee mennä töihin, jos voi olla kavereitten kanssa?

Yhteensä: 2

Shoppailu / vaatteet
[ ] Shoppailen vähintään kaksi kertaa viikossa
[/] En välitä kuinka paljon minulla on kenkiä tai asusteita, niitä tarvitsee aina lisää
[/] Kaapissani on aina tilaa uusille vaatteille
[/] Seuraan muotia
[/] Minulla on yli 30 paria kenkiä
[ ] Kauppakeskus on maailman paras paikka
[ ] Tuhlaan paljon rahaa
[ ] Jos olen kaupungilla, minun on pakko ostaa jotain
[ ] Haluan töihin lempikauppaan,i että saisin alennuksia

Yhteensä: 2

Alkoholi
[ ] Olen juonut itseni 1kk:n sisällä humalaan etten edes muista kaikkea siitä illasta
[x] Olen oksentanut juomiseni vuoksi
[ ] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä juomistani
[ ] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa
[ ] Joku on ollu huolissaan juomisestani viimeisen 3kk:n aikana
[ ] Olen lintsannut koulusta/ töistä ja lähtenyt juomaan
[ ] Olen perunut tärkeitä viikonloppusuunnitelmiani, jotta pääsisin juomaan
[ ] Muistan vähintään 10 Alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
[ ] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/ siidereiden hintoja
[ ] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen

Yhteensä: 1

Huonot asiat
[ ] Varastan säännöllisesti
[ ] Tupakoin säännöllisesti
[ ] Olen mennyt kouluun/ töihin/ kirkkoon krapulassa
[x] Juon kavereitteni kanssa ja teemme tyhmiä juttuja
[ ] Joudun aina tappeluihin
[ ] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa
[ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[x] Olen lintsannut koulusta/töistä 2 päivää putkeen

Yhteensä: 2

Pelit
[ ] Pelaan rahasta
[ ] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[ ] Lottoan säännöllisesti
[ ] En pysty kävelemää pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalta sinne 20 senttiä.
[ ] Olen pelannut noppaa rahasta
[ ] Ostanut vähintään kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[ ] Olen ollut voitolla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[ ] Pelaan yleensä siihen asti, ettei minulle jää enää yhtään rahaa
[ ] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[ ] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa

Yhteensä: 0

Musiikki
[x] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[ ] Ollessani kotona kuuntelen lähes koko ajan musiikkia
[x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[x] Omistan ainakin 30 levyä
[x] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[x] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[x] Kuuntelen joka päivä musiikkia
[x] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[x] Omistan mp3:n ja se on aina mukanani
[ ] Minulla on kännykässäni ainakin yli 200 biisiä

Yhteensä: 8

Eläimet
[x] Omistan jonkun lemmikin
[x] Minulla on ollut useita lemmikejä, joiden vastuu on ollut yksin minulla
[x] Harrastan/olen harrastanut eläinläheistä asiaa kerhossa/ryhmässä tai muussa vastaavassa
[x] Pidän eläimiä viisaina otuksina
[x] Olen saanut nimetä jonkin eläimen itse
[x] Olen ollut eläinlääkärissä
[x] Eläin on ihmisen paras ystävä
[x] Pidän lähes kaikkia eläimiä ihanina
[x] Voisin vaarantaa oman henkeni eläimen vuoksi
[x] En ikinä tappaisi eläintä (siis ilman mitään siihen oikeuttavaa syytä)
Yhteensä: 10

Koiruuksia ja muita karvaisia kavereitaTorstai 25.11.2010 20:36

Kylläpä tekisikin taas mieli omaa koiraa. Eikä vain koiraa, vaan oikeastaan sitä sun tätä lemmikkieläintä. Ja se, mikä tämän kuumeen erottaa tavanomaisesta "olisipa kiva saada joku karvainen otus, mutten oikein tiedä, mikä"-kuumeesta, on se, että tiedän haluavani useampia eri eläimiä, ja haluan oikeasti niistä jokaisen. Tietenkään tähän elämäntilanteeseen ei passaa, että tempaisen tuosta vaan neljä uutta lemmikkiä entisen kolmen kaveriksi, mutta onhan se mukava suunnitella.

Pistänpä tässä listaa, mitä haluaisin ja miksi.

1. Koira
Koiraa olen halunnut vuosia, mutta elämäntilanne on monin tavoin ollut sitä vastaan. Enimmäkseen rotuvalinta on pyörinyt shetlanninlammaskoiran ympärillä, mutta nyt oikeastaan rupean kallistumaan vähän isomman koiran puoleen. Shelttien ongelmana on herkkähaukkuisuus, ja sitä en niin kamalan mielelläni soisi. Nykyisin haaveilen siis belgianpaimenkoirasta. Huomasin sen joskus teini-ikäisenä agilitykentiltä; sen eloisuuden, turkin kauneuden ja älykkyyden. Lainasin kirjastosta belgeistä kertovan kirjan, ja on se sen verran ihastuttava ja monipuolinen koira että sellaisen perheeseeni haluaisin.

2. Siili
Siilikin on ollut mietintämyssyssä kauan. Ennen pupun hankintaa harkitsin vakavasti ottavani mieluummin siilin, mutta niiden kalleuden ja suoraan sanottuna kehittymättömän lemmikkifaktapohjan takia en halunnut sellaista hankkia. Koetin etsiä kirjastosta kirjaa lemmikkisiileistä, ihan turhaan. En löytänyt netistäkään tietoja siitä, että sellainen olisi kirjoitettu. Haluaisin siis, että siilitieto olisi kehittynyt ja siilien pito lemmikkeinä jalostunut kunnolliselle tasolle ennen kuin sellaisen ostaisin.

3. Kani
Tämä nyt on varmaan ajankohtaisin asia. Yksi pupu minulla on ollut noin vuoden, ja olisihan sille mukava saada lajitoveri. Nykyinen pupu on poika, paras ystävä sille voisi olla siis tyttö. Sitä ennen poika täytyy kuitenkin leikkauttaa ja antaa parantua kunnolla operaatiosta. Leijonanharjakselle haluaisin niin ikään leijonanharjaskaverin. Leijonaluppaakin harkitsin, mutta pystykorvat ovat niin somia terhakoine ilmeineen, että sellainen meille voisi tulla.

4. Kissa
Tässä on taas asia, jonka suhteen olen varautunut odottamaan vuosia. Minulla on jo kaksi kissaa, mutta mikä minut kolmatta rupesi harkitsemaan, on kiinnostuneisuus rotukissaa kohtaan. Nykyiset kaksi kissaani ovat kumpikin "rotumaatiaisia", rotukissaa muistuttavia pitkäkarvoja. Molemmat sain jokseenkin epäilyttävistä oloista; vanhempi oli niin pieni, etten kehtaa edes sanoa, nuoremman mukana tuli ärsyttävä korvapunkkitartunta. Kolmas olisi norjalainen metsäkissa.

Näiden asioiden kanssa ei parane kiirehtiä. Nykyiset kolme lemmikkiänikin tulevat jo minulle varsin kalliiksi sairastuessaan, ja onhan niissä aina se tilakysymys. En minä kaksiooni ottaisi belgianpaimenkoiraa hosumaan, vaikka kuinka olisi tarkoitus käydä sen kanssa pitkillä juoksulenkeillä. Kaikilla pitäisi olla oma tilansa, ja vieri vieressä olevat eläintenhäkit eivät oikein ajaisi sitä asiaa. Odottamalla muutaman vuoden voin huomata siilitiedon edistyvän, koiranpentujen tulevan ja menevän, itseni saavan ehkä ammatin ja toimeentulon alle ja asunnon vaihtuvan johonkin isompaan ja näille kamuille otollisempaan. Katsotaan nyt tässä.

Leffat on jees :)Lauantai 13.11.2010 00:37

Jos saat yli 70, sinulla ei ole elämää
[ ] Saw
[ ] Saw II
[ ] Saw III
[ ] Saw IV
[ ] Saw V
[ ] Perhosvaikutus
[1] Forrest Gump
[2] Million dollar baby
[ ] Oldboy
[ ] Danny the Dog
[ ] Lady Vengeance
[ ] Sin City
[ ] Lentävien tikarien talo
[3] Hiipivä tiikeri ja Piilotettu lohikäärme
[4] Kill Bill vol.1
[5] Kill Bill vol.2
[6] 28 päivää myöhemmin
[ ] 28 viikkoa myöhemmin
[ ] 30 päivää kaamosta
[ ] The house of voices
[ ] Orpokoti
[ ] Kauna
[ ] Kauna 2
[ ] The Ring
[ ] The Ring 2
[ ] Liikkuva linna
[ ] Kissojen valtakunta
[7] Henkien kätkemä
[ ] Naapurini Totoro
[ ] Kikin lähettipalvelu
[ ] Paprika
[8] Harry Potter ja viisasten kivi
[9] Harry Potter ja salaisuuksien kammio
[10] Harry Potter ja Azkabanin vanki
[11] Harry Potter ja liekehtivä pikari
[12] Harry Potter ja feeniksin kilta
[ ] Hevoskuiskaaja
[ ] Kavahda naapuriasi!
[ ] Funny games
[ ] Grimmin veljekset
[13] Narnian tarinat: Velho ja leijona
[ ] Narnian tarinat: Prinssi Kaspian
[ ] Creep
[14] X-men
[15] X-men 2
[ ] Paksuna
[ ] The holiday
[ ] Mean girls
[ ] Donnie Darko
[ ] Event Horizon
[ ] Uhrilampaat
[ ] Hannibal
[ ] Punainen lohikäärme
[ ] Nuori Hannibal
[ ] Silmänkääntäjä
[ ] Maissilapset
[ ] Kuudes aisti
[16] Hohto
[ ] Hide and seek
[ ] El Mariachi
[ ] Desperado
[ ] Once upon a time in Mexico
[ ] Natural born killers
[ ] Hostel
[ ] Hostel 2
[ ] 300
[ ] Silent Hill
[ ] The Descent
[ ] Evil dead
[ ] Evil dead 2
[17] Indiana Jones ja kadonneen aarteen metsästäjät
[18] Indiana Jones ja tuomion temppeli
[19] Indiana Jones ja viimeinen ristiretki
[20] Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta
[ ] Reservoir dogs
[ ] Sahara
[ ] Memento
[ ] Minority report
[ ] Klick
[ ] Pulp fiction
[21] Pirates of the Caribbean - Mustan Helmen kirous
[22] Pirates of the Caribbean - Kuolleen miehen kirstu
[23] Pirates of the Caribbean - Maailman laidalla
[ ] Dog soldiers
[24] Snakes on a plane
[ ] Lost in translation
[ ] The terminal
[ ] Resident evil
[ ] Resident evil 2
[ ] Rec
[25] Taru sormusten herrasta - Sormuksen ritarit
[26] Taru sormusten herrasta - Kaksi tornia
[27] Taru sormusten herrasta - Kuninkaan paluu
[ ] Linnut
[ ] 13
[28] Star wars I: Pimeä uhka
[29] Star wars II: Kloonien hyökkäys
[30] star wars III: Sithin kosto
[31] Star wars IV: Uusi toivo
[32] Star wars V: Imperiumin vastaisku
[33] Star wars VI: Jedin paluu
[ ] Surkeiden sattumusten sarja
[34] Lara Croft: Tomb raider
[35] Lara Croft Tomb raider: Elämän lähde
[ ] Magnolia
[ ] Apinoiden planeetta
[36] Cast Away
[37] Gladiaattori
[ ] The insider
[ ] Signs
[ ] Ladykillers
[ ] Zodiac
[38] Full metal (jacket?)
[ ] Herrasmiesliiga
[39] Interview with the vampire
[ ] Fight club
[ ] Manchurian kandidaatti
[40] Neljät häät, yhdet hautajaiset
[ ] The eye (alkuperäinen versio)
[41] Gothika
[42] Van Hellsing
[ ] Blade
[43] American pie
[ ] American pie 2
[ ] American pie: The wedding
[ ] American Pie presents: Band camp
[ ] American pie presents: The Naked mile
[ ] American pie presents: Beta house
[44] The village
[45] Terminator
[46] Terminator 2
[47] Terminator 3
[ ] Alien - Kahdeksas matkustaja
[ ] Aliens - Paluu
[ ] Alien 3
[ ] Alien - Ylösnousemus
[ ] Alien vs. Predator
[ ] Alien vs. Predator 2
[48] Ace Ventura
[ ] Ace Ventura 2
[ ] Kolmetoista ja risat
[ ] Perjantai on pahin
[ ] Emily Rosen riivaaja
[ ] Espoon viimeinen neitsyt
[49] Levottomat
[50] Minä ja Morrison
[ ] Levottomat 3
[51] Kuutamolla
[53] Pahat pojat
[ ] Zack & Miri puuhaa pornoo
[54] Menolippu Mombasaan
[ ] Helmiä ja sikoja
[ ] Tyttö sinä olet tähti
[55] Saksikäsi Edward
[ ] Scary movie
[ ] Scary movie 2
[ ] Scary movie 3
[ ] Scary movie 4
[ ] Epic movie
[56] Amélie
[57] Jali ja suklaatehdas
[ ] Pieni suklaapuoti
[58] Blow
[59] Green mile
[ ] Boogeyman
[ ] Boogeyman 2
[ ] Boogeyman 3
[ ] Riiviöt
[ ] Riiviöt 2
[ ] Painajainen Elm streetillä
[ ] Painajainen Elm streetillä 2 - Freddyn kosto
[ ] Painajainen Elm streetillä 3 - Unien soturit
[ ] Painajainen Elm streetillä 4 - Unien valtias
[ ] Painajainen Elm streetillä 5 - Painajaisten lapsi
[ ] Viimeinen painajainen Elm streetillä - Freddyn kuolema
[ ] Painajainen Elm streetillä 7 - Uusi painajainen
[ ] Freddy vs. Jason
[60] Manaaja
[61] Manaaja 2
[ ] Dark floors
[62] Notting Hill
[ ] Tappajahai
[ ] Tappajahai 2
[ ] Tappajahai 3
[ ] Tappajahain kosto
[63] Sex and the city
[64] Sex and the city 2
[65] Jurassic Park
[66] Jurassic Park 2
[67] Jurassic Park 3
[ ] Sauna
[68] Twilight - Houkutus
[ ] Twilight - Uusikuu
[ ] Twilight - Epäilys
[ ] Bruce taivaan lahja
[69] Mamma mia
[ ] Yes man
[ ] Solaris
[ ] Sunshine
[70] Brokeback mountain
[71] Spiderman
[ ] Spiderman 2
[ ] Spiderman 3
[ ] Pan's labyrinth
[72] Da Vinci-koodi
[73] National treasure
[ ] National treasure 2
[74] 1408
[ ] Langories
[ ] Musta hevonen
[75] Päätön ratsumies
[ ] Piukat paikat
[ ] Astronautin vaimo
[ ] Smokkimies
[76] Ota kiinni jos saat
[77] Mr. & Mrs. Smith
[ ] Hymypoika
[ ] Dark water
[ ] The hills have eyes
[ ] The hills have eyes 2
[ ] Rush hour
[ ] Rush hour 2
[ ] Rush hour 3
[ ] Liftari
[ ] Vain muutaman dollarin tähden
[ ] Hyvät pahat ja rumat
[ ] Dirty Harry
[ ] Paahde
[ ] Norbit
[ ] Burn after reading
[ ] Paha pukki
[ ] Grinch
[ ] Eläintohtori
[ ] Eläintohtori 2
[ ] Eläintohtori 3
[78] Valehtelija, valehtelija
[79] Australia
[ ] Operaatio Valkyrie
[ ] Rööperi
[80] Uinu uinu, lemmikkini
[ ] Uinu uinu, lemmikkini 2
[81] Vicky Cristina Barcelona
[ ] Passion
[ ] New Yorkin kadut
[ ] Sekaisin Marista
[ ] Rocky
[ ] Rocky II
[ ] Rocky III
[ ] Rocky IV
[ ] Rocky V
[ ] Rocky Balboa
[ ] FC Venus
[ ] John Q - Oikeuden puolesta!
[ ] Tanssii susien kanssa
[ ] Stuck on you
[ ] Tuulen viemää
[ ] Pearl Harbor
[ ] Sooloilua
[ ] Pelastakaa sotamies Ryan
[ ] Black out
[ ] Ganes
[ ] Musta jää
[ ] Blade runner
[82] Maailmojen sota
[ ] The day after tomorrow
[ ] Mission impossible
[ ] Mission impossible 2
[ ] Mission impossible 3
[83] Men in black
[ ] Men in black 2
[ ] Perhe on pahin
[ ] Lumottu
[84] Batman
[85 Batman - paluu
[86] Batman forever
[ ] Batman & Robin
[87] Batman begins
[88] Batman - Yön ritari
[ ] The last action hero
[ ] Run away vacation
[ ] Zathura
[ ] E.T.
[89] Jumanji
[90] The Blair witch project
[ ] Urbaanilegendoja
[ ] Urbaanilegendoja 2
[ ] Troija
[ ] Kindom of heaven
[ ] Beowulf
[ ] Perhe on painajainen
[ ] Kuningas arthur
[ ] Perjantai 13
[ ] Halloween - Naamioiden yö
[ ] Halloween 2
[ ] Halloween 3 - Pahuuden yö
[ ] Halloween 4
[ ] Halloween 5
[ ] Halloween 6
[ ] Halloween H2O
[ ] Halloween: Resurrection
[ ] Halloween
[91] Rautanaamio
[ ] The transformers: The movie
[ ] Transformers
[92] Marie Antoinette
[ ] Mona Lisa smile
[ ] Domino
[ ] The fast and the furious
[ ] 2 fast 2 furious
[ ] The fast and the furious - Tokyo drift
[ ] Fast and furious 4
[ ] Hamekyttä
[ ] Hamekyttä 2.

Pari ihan törkeätä katsomatonta, mm. Pulp Fiction on pitäny kattoa jo kauan. Samoin Resident Evilit.

[Ei aihetta]Torstai 23.09.2010 19:05

Tässä on sanoja. Kirjoita mitä jokaisesta sanasta tulee ensimmäisenä mieleen. Älä jää miettimään vaan anna tulla ensimmäinen assosiaatio suoraan syvältä mielestäsi. Voit käyttää tarvittaessa usempaa sanaa/lausetta mieluiten kuitenkin yhdellä sanalla kuvaten.

0. KÖYHÄ: kulkuri
1. AUTO: Lamborghini
2. KOIRA: Hista
3. RAKKAUS: Jaakko
4. MAAILMA: pallo
5. USKONTO: sikhiläisyys
6. RUOKA: kiinalainen
7. ÄITI: muoririepu
8. KUOLEMA: pakotie
9. KUKKA: kielo
10. MATKA: Edinburgh
11. SURU: kyynel
12. HÄÄT: kukkakimppu
13. SAIRAALA: puhdasta
14. AHDISTUS: paniikki
15. ORLANDO BLOOM: könsikäs
16. ELOKUVA: Cellular
17. SORMUS: Kalevala
18. TUPAKKA: nikotiini
19. HUUMEET: Subutex
20. ONNELLISUUS: hymy
21. VAPAUS: veljeys, tasa-arvo
22. FACEBOOK: sinivalkoinen
23. YSTÄVÄ: ilo
24. ROMANTIIKKA: hellyys
25. MUSIIKKI: mahtipontinen
26. YKSINÄISYYS: tyhjyys
27. KESÄ: aurinko
28. MERI: kylmä
29. SALAISUUS: salamyhkäisyys
30. SEKSI: pakkomielle
31. PARTATERÄ: angstiset teinit
32. URHEILU: autuus
33. SUKLAA: pahe
34. VAPAA-AIKA: sekavuus
35. LAPSI: tiitterä
36. HOMO: ihminen
37. TUOKSU: kahvi
38. TUNNE: ilo
39. PALOMIES: kaverien isä
40. NÄLKÄ: kalvava
41. HILJAISUUS: CMX
42. LÄÄKKEET: välteltävät
42. MAINOS: räikeä
44. PETOS: vakavuus
45. JÄÄTELÖ: murokulhossa
46. MUSTARASTAS: mustavaris
47. IKÄVÄ: tuleva
48. KUUTAMO: kliseinen
49. KAHVI: hyväntuoksuinen
50. ISÄNMAA: koti, uskonto ja isänmaa

Food is secondaryKeskiviikko 05.05.2010 17:35

Testaa, oletko kaikkiruokainen vai nirso!

Sen verran nyt vielä tarkennan että meinaan jokaisesta ruksaamastani ateriasta kasvisversiota.

Rastita kaikki joista pidät.
[x] hernekeitto
[ ] pinaattikeitto
[ ] maksalaatikko
[ ] ohrapuuro
[x] kaalikeitto
[ ] läskisoosi
[ ] simpukat
[x] pizza
[x] ranskalaiset
[ ] kebab
[x] makaronilaatikko
[x] lasagne
[ ] poronkäristys
[x] oliivit
[ ] kinkku
[x] lanttulaatikko
[ ] kanakeitto
[ ] kanakastike
[/] mämmi
[x] tippaleivät
[x] sienet
[ ] paistetut muikut
[ ] mäti
[ ] kinkkukiusaus
[ ] tonnikalapasta
[/] kasvispihvit
[ ] pinaattiletut
[ ] veriletut
[ ] paella
[ ] spagetti
[ ] tyrnimarjat
[x] luumut
[/] puolukat
[ ] greippi
[/] marenki
[ ] verimakkara
[x] aurajuusto
[ ] kesäkeitto
[x] sipuli
[ ] katkaravut
[x] ananas
[ ] salami
[x] salmiakki
[x] pavut
[ ] silli
18/45

0-15: SUPERNIRSO. HALOO, jotain rajaa! Eikö sinulle ole lapsuudessa opetettu mitään tapoja, vai satutko vain olemaan niin ennakkoluuloinen, että et ole edes maistanut minkäänlaisia normaaleja ruokia? Nyt olisi aika ryhdistäytyä.
15-30: KESKITIEN KULKIJA. Sinulle menee suurin osa ruuista, vain osa ei maistu millään. Muistathan, että kun kymmenen kertaa maistaa jotain tiettyä ruokaa, niin se alkaa maistua hyvältä? Voisit vielä hieman yrittää petrata makuaistiasi ja totutella uusiin makuihin.
30-45: KAIKKIRUOKAINEN. Onneksi olkoon, sinulla ei ole ongelmia nirsoilemisen kanssa! Lähes kaikki menee ongelmitta alas. Hieno juttu, sinulla ei luultavasti ole hätää, jos tulee ruokapula ja täytyy tyytyä vaatimattomaan muonitukseen.

IngaSunnuntai 25.04.2010 02:34

Kun sä ensimmäistä kertaa
tähän maailmaan silmät avaat
Se on mahdollisuuksia täynnä
Mikä vaan voi onnistaa

Pieni tyttö, olet kaunis
kun sä kädestä mua tartut
Pidät siitä lujasti kiinni
aina vuodet seuraavat

Kunpa voisin sulle kauniin elämän taata
Ei varjot kultatieltä ottaa sua saata
Mutta joskus täytyy irti susta päästää
Ei sen väliä nyt, sillä tänään
Olet sylissäni

Äidin onni on myös huoli
Katsoo lasta kasvavaa
Vaarat kodista voi poistaa
muttei tuolta ulkoa

Pieni lapsi, ole kiltti
Muista isää totella
Ne niin paljon sua rakastaa
Ei sitä aina huomaakaan

Kunpa voisin sulle kauniin elämän taata
Ei varjot kultatieltä ottaa sua saata
Mutta joskus täytyy irti susta päästää
Ei sen väliä nyt, sillä tänään
Olet sylissäni

..

Enpä ole ennen harrastanut biisin sanojen kirjoittamista Galtsuun, mutta kertapa se on ensimmäinenkin. Biisi on tehty suvun uusimmalle kersalle. :)

NäkökulmaaTorstai 01.04.2010 06:54

Tämä on tehty ennenkin, mutta lisään vähän näkökulmaa pistämällä viereen haamupisteet asioista, joita minulla olisi, jos olisi rahaa/tilaa/aikaa/tmv.

Porvaritesti
[ ] akvaario (1)
[1] arabian astioita (2)
[ ] arkkupakastin (3)
[ ] astianpesukone (4)
[ ] autotalli
[2] digiboxi (5)
[3] digikamera (6)
[ ] digitaalivaaka (7)
[ ] dvd-soitin
[ ] farmariauto
[ ] henkilöauto (8)
[4] hiirimatto (9)
[5] hiustenkuivain (10)
[ ] höyrysauna
[6] iittalan astioita (11)
[ ] ilmakiharrin
[ ] ilmankostutin
[7] jenkkisänky (en pistä numeroa kun en huolis jenkkisänkyä, jos ois rahaa olla huolimatta :D)
[8] kahvinkeitin (12)
[ ] kahvipannu
[ ] kannettava dvd
[ ] kannettava tietokone
[ ] keittiövaaka (13)
[9] kenkäteline (14)
[ ] kerrossänky
[ ] keskuspölynimuri
[10] kirkasvalolaite (15)
[ ] kopiokone
[11] kotiteatteri (16)
[ ] kottikärryt
[ ] kuisti (17)
[ ] kuivausrumpu
[ ] kultaisia koruja
[ ] kuntolaitteita
[ ] kuntosalikortti (18)
[12] kylpytakki (19)
[13] laajakaista (20)
[ ] lankapuhelin
[14] langaton hiiri (enpä huolis tätäkään)
[ ] leipäkone
[15] leivänpaahdin (21)
[16] lemmikkieläin (22)
[17] litteä tietokonenäyttö (23)
[ ] maasturi
[18] matkapuhelin (24)
[19] mikroaaltouuni (25)
[ ] moottorikelkka
[ ] moottoripyörä
[20] mp3-soitin (26)
[21] musiikkisoitin (27)
[ ] navigaattori
[ ] oikeustieteellinen tutkinto
[ ] oma ranta (28)
[ ] omakotitalo (29)
[ ] ompelukone (30)
[ ] osakkeita
[ ] pakettiauto
[ ] partakone
[ ] parisänky (31)
[22] parveke (32)
[ ] pelikonsoli
[23] polkupyörä (33)
[24] polttava cd-asema (34)
[ ] porakone
[ ] poreallas
[ ] pyykinpesukone (35!)
[25] pölynimuri (36)
[26] pöytätietokone (37)
[ ] rappuset
[ ] rikkaimuri
[ ] rullaluistimet (38)
[ ] salarakas
[ ] sauna (39)
[27] sauvasekoitin (40)
[28] silitysrauta (41)
[29] skanneri (42)
[ ] suihkulähde
[ ] sukset (43)
[ ] sykemittari
[ ] sähköhammasharja (44)
[30] sähkövatkain (45)
[31] sälekaihtimet (46)
[ ] takka (47)
[ ] yli 40 tuumainen telkkari
[ ] tauti
[ ] teepannu
[ ] tekohampaat
[32] tietokonepöytä (48)
[ ] traktori
[33] tulostin (49)
[ ] TV-tuoli (50)
[ ] uima-allas (51)
[ ] ulkorakennus (52)
[ ] jäätelökone (53)
[ ] useampi televisio käytössä
[ ] vapaa-ajan asunto
[34] vedenkeitin (54)
[ ] vene
[ ] verenpainemittari
[ ] vhs-videonauhuri (55)
[ ] videokamera (56)
[ ] viinaa (57)
[ ] villamatto (58)
[ ] vohvelirauta (59)
[ ] voileipägrilli
[35] vuodesohva (60)
[ ] web-kamera (61)
[ ] wokki-pannu (62)
[ ] yleiskone (63)
[ ] yläkerta
[ ] ydinenergianuorten jäsenyys

Vasemmistolaisuustesti
[ ] Marxin Pääoma (1)
[ ] kuubalaista julistetaidetta
[ ] rommia
[ ] maatuska-nukke (2)
[ ] Agit Propin levy
[ ] Chydenius-kokoelma
[ ] Venäjän alkeet -oppikirja
[ ] vakosamettihousut (3)
[ ] punaviiniä
[1] raidallinen pusero (4)
[2] maihinnousukengät (5)
[3] räsymatto (6)
[ ] Amnestyn jäsenyys
[4] kaurahiutaleita (7)
[5] kissa (8)
[ ] kapakasta pöllittyjä tuoppeja (9)
[6] Openoffice (10)
[ ] Solidaarisuus-kalenteri
[ ] itsepainettu kangaskassi (11)
[ ] Marimekon olkalaukku
[7] kynttilöitä (12)
[ ] vinyylisoitin (13)
[8] kodintekstiilejä 70-luvulta (14)
[ ] lävistys (15)
[ ] Erittäin hienoa suomalaista tai Linna-sampoota
[ ] anorakki
[ ] kännykkä ilman internetyhteyttä
[9] puuhelmet (16)
[10] µTorrent tai vastaava (17)
[11] käytettynä hankittuja huonekaluja (18)
[ ] roskalavalta hankittuja huonekaluja
[12] kasettisoitin (19)
[13] vuokra-asunto (no ei ois, jos ois rahaa tai työpaikka ostaa oma, joten kai tähän ei tuu varjoruksia :D)
[14] kirpputoriastioita (20)
[15] itsekudotut villasukat, jonkun muun kutomatkin kelpaa (21)
[16] kirjastokortti (22)
[ ] roudarinteippiä (23)
[17] julkisen liikenteen kausikortti (24)
[ ] dyykattua ruokaa
[ ] videonauhuri (25)
[ ] shakkilauta (26)
[18] tulitikkuja (27)
[ ] tupakkaa
[19] kumisaappaat (28)
[20] sarjakuva jääkaapin tai vessan ovessa (29)
[21] Body Shopin kosmetiikkaa (30)
[22] monen päivän sänki (kasvoissa, kainaloissa, säärissä) tai trimmaamaton parta (31)
[ ] Reilun kaupan kahvia (32)
[23] vuodesohva (33)
[24] tiskiharja (34)
[ ] sakot pummilla matkustamisesta
[ ] rintanappikone (35)
[ ] Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira (36)
[ ] humanistinen tutkinto (37)
[ ] terassirusketus
[ ] villapaita kirpputorilta (38)
[25] huumorintaju (39)
[26] koristossut (40)
[ ] sinipaita
[ ] bongi (41)
[27] kahvinkeitin (42)
[28] Bob Marleyn tai Rage Against the Machinen albumi (43)
[ ] hampusta tehty vaate (44)
[29] isot muovisankaiset silmälasit (45)
[30] Mari-paita (46)
[ ] Che-pinssi tai muuta Che-krääsää
[ ] kuukuppi
[ ] perunanuija tai -survin
[ ] olutta (47)
[ ] En valinnut asiaa -kokoelmalevy
[ ] punaiset lapaset (48)
[ ] akustinen kitara (49)
[31] vanhat neuvostoliittolaiset propagandajulisteet (50)
[ ] neuvostoarmeijan hattu (51)
[ ] muut itäblokin kitsch-esineet (52)
[ ] Pablo Nerudan runokokoelma
[ ] Palestiina-huivi
[32] suitsukkeita (53)
[ ] hyvätuloiset vanhemmat (54)
[33] useampi kuin kaksi roskista eri kierrätysroskia varten (55)
[ ] djembe tai digeridoo (56)
[33½ :D] kärsineen näköinen ylioppilaslakki (57)
[ ] Neuvostoliiton lippu
[34½] suihkuverho (58)
[35½] työttömyysjakso
[ ] Kleinin No Logo
[ ] pakasteviinimarjoja (59)
[36½] korkeintaan kaksikerroksista wc-paperia (myös sanomalehden riekaleet lasketaan) (60)
[37½] reilusti alaspäin levenevät housut (61)
[ ] irtona ostettuja kuivattuja papuja (62)
[ ] putkimakaronia (63)
[ ] villainen slipoveri (64)
[ ] puinen tai muovimattolattia (parketti tai laminaatti ei kelpaa)
[38½] asumistuki (jos ois rahaa niin ei tarvis :P)
[39½] rastat (65)
[40½] punaiseksi tai mustaksi värjätty tukka (66)
[ ] ammatillinen tutkinto (67)
[ ] valurautainen lettupannu (68)
[41½] opiskelijakortti (69)

Tulokset:

Porvari: 35
Vasemmistolainen: 41½

Wannabe-pisteet :P :
Porvari: 63
Vasemmistolainen: 69

Materianhimoni riittää siis niukin naukin ollakseni vasemmistolainen. Paradoksaalista. :D
« Uudemmat -