IRC-Galleria

Trollbunden

Trollbunden

Promise I'll be kind.

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Tiistai 03.03.2009 19:22

1. Onko sinulla kaulakorua, jossa on nimesi ensimmäinen kirjain?
- Muistaakseni, siis sellaisia, joita myytiin paljon kultaisella 90-luvulla. Sitten mulla on sellainen, jossa lukee koko etunimi.

2. Millainen fiilis vallitsee kappaleessa, jonka kuuntelit viimeksi?
- En kuunnellut, mutta kuulin, kun soi bussissa tullessa. Se oli se Happoradion mikä lie Puhu äänellä, jonka kuulee. Lyriikat ovat mielestäni vähän naurettavat ja yhdistelevät taas niitä iänikuisia angstilapsikliseitä. Fiilis... Ehkä haikea. Vaikea arvioida kappaletta, josta ei pidä.

3. Millaisissa tilanteissa jännität ja miksi?
- Esimerkiksi tilanteissa, joissa luulen olevani sairastunut johonkin kamalaan tautiin.

4. Millainen sisustus viehättää sinua?
- Luonnonläheinen, eli paljon ruskeata ja vihreätä, ja sitten värikäs, trooppinen, etninen, kaikki sellainen kiva.

5. Jos seurustelet, miten suhteenne voi tällä hetkellä?
- Ihan hyvin.

6. Kaunein sukunimi, minkä olet koskaan huomannut?
- Näin yhtäkkiä tulee mieleen Humina.

7. Mikä/mitkä asiat herättävät sinussa helliä tunteita?
- Monetkin asiat, nämä peruspehmeiden arvojen jutut, kuten oma kumppani, lapset ja eläimet.

8. Mitä asiaa et tajua, vaikka muiden mielestä se on ihan loogista?
- Luonnontieteisiin, tai lähinnä matikkaan, kemiaan ja fysiikkaan liittyviä juttuja.

9. Käytätkö urheillessasi merkkivaatteita vai käyvätkö vanhat vaatteet liikuntaan?
- Sekä että. Kaikkia muita paitsi kesäistä lenkkeilyä varten on Torstain kevytvanupuku, kesäisin lenkillä pidetään random rytkyjä, kunhan ovat mukavia. Kotona sisätiloissa harrastettavaan urheiluun käy myöskin mitkä tahansa vaatteet mukavuusaspektilla varustettuina. Baletissa mennään taas sitten merkkiosastolle, oikeastaan kaikki alavartaloon käytettävät varusteet on merkkituotteita, ylävartaloon käy vielä toistaiseksi mikä tahansa trikoinen tai puuvillainen paita, joka on vartalonmyötäinen. Sitten kun tästä laihdun edes jokseenkin timmiksi, hankin puvun. Ne ovat niin saatanan kalliita, että en ala ostamaan tähän ruhoon, kun se on aika paradoksaalista: jos ostan puvun, sopii olettaa, että harrastan paljon, ja jos harrastan paljon, laihdun, ja kohta joudun ostamaan uuden puvun. Oho, tulipas pitkä vastaus.

10. Jos juot alkoholia, mitä haittaa luulet siitä sinulle olevan?
- Humalassa minusta tulee vähän sellainen, että kuvittelen kaikkien olevan kiinnostuneita minusta ja ajatuksistani ja elämästäni. Rupean jatisemaan yksityiskohtia, joita kaikki eivät välttämättä edes haluaisi tietää.

11. Mitä kaikkea lompakostasi löytyy?
- Öääh... En jaksa hakea, joten luettelen minkä muistan: kolikoita, erilaisia kortteja, hillitön kasa kuitteja, plektra tai pari, tuppo Jaakon hiuksia ja jotain muuta sekalaista.

12. Missä mielestäsi menee terveen mustasukkaisuuden raja?
- Epätervettä mustasukkaisuutta on ehkä jo se, että epäilee kaikkien kumppania viehättävän sukupuolen edustajien koettavan iskeä tätä. Itse olen aina välillä vähän mustasukkainen, mutta luotan Jaakkoon sen verran, etten usko sen antavan aihetta sille.

13. Mitä uutta ruokalajia yritit valmistaa viimeksi? Onnistuitko siinä?
- Yritin? Tein oikein hyvällä menestyksellä eilen illalla juustoista soijasuikale-paprikakastiketta ja mausteisia lohkopottuja. Paprika ei vaan ollut parhaassa mahdollisessa kuosissaan, joten kastikkeesta ei tullut niin raikasta kuin olisin halunnut. Ehkä myös paistoin paprikaa hivenen liian kauan. Hyvää se oli silti.

14. Kuinka korkealta uskallat hypätä uima-altaaseen?
- En muista, paljonko Tornion uimahallissa on korkein pudotus, mutta olen hypännyt sen. Olikohan se viisi metriä. En tosin ihan lähivuosina, nyt voisin hypätä ehkä muutaman metrin korkeudelta.

15. Mikä vaate ei sovi sinun vartalotyypillesi? Miksi?
- 1) Lantiomalliset farkut. Leveä lantio -> vaakasuora linja eli farkkujen "vyötärökaistale" korostaa leveyttä entisestään. 2) Sellaiset ihanat Jackie O. -tyyliset jakut, jotka ovat A-linjaisia ja kiinni vain yhdellä napilla kaulan alapuolelta. Isot tissit -> jos vaate ei ole tyköistuva, tissit nostavat kankaan roikkumaan samalla korkeudella myös vyötärön kohdalla, jolloin näytän ainakin kymmenen kiloa lihavammalta.

16. Oletko koskaan voittanut palkintoa jostakin lehdestä? Mitä voitit?
- Barbiauton voitin muistaakseni Barbie-kirjakerhosta. Se oli kova juttu.

17. Haluatko seurustella vakavasti vai tapailla vapaasti kiinnostavia ihmisiä? Miksi?
- Seurustella vakavasti, sillä pidän vakaudesta.

18. Onko kukaan koskaan myöntänyt olevansa sinulle kateellinen?
- Ei muistaakseni. On joku vissiin joskus päissään avautunut tisseistä.

19. Uskotko, että yksinäiset ihmiset ovat inhottavia, koska kukaan ei ole heidän kanssaan?
- Toiset ihmiset ovat, toiset eivät.

20. Mistä tekemästäsi asiasta olet kaikkein ylpein? Miksi?
- Paha sanoa. Olen aika ylpeä siitä äikän ällästä, olisikohan se sitten se.

21. Onko sinulla outoja tapoja tai fetissejä? Mitä?
- Kaikenlaista löytyy.

22. Ovatko miehet koskaan kommentoineet pukeutumistasi? Miten?
- On kommentoitu, yksi tapaus oli Hevimestassa kerran kun olin pukeutunut kirkkaankeltaiseen halterneck-mekkoon, valkoiseen hellehattuun ja valkoisiin sukkahousuihin (oli muuten aika katseenkääntäjäyhdistelmä ko. baariin), setä sanoi, että näytän jostain italiaisesta elokuvasta reväistyltä.

23. Mitä ajattelet, jos näet jonkun minihameessa kahdenkymmenen asteen pakkasessa?
- "Tyttöraukka ei selvästikään tiedä, millaista on sairastaa virtsaputkentulehdusta."

24. Mikä saa sykkeesi kohoamaan?
- Urheileminen enimmäkseen.

25. Onko sinun helppo antaa muille ihmisille anteeksi?
- Joillekin on, joillekin ei.

26. Mitä teet, jos kesken keskustelun syntyy hiljainen hetki?
- Mietiskelen.

27. Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi?
- Filosofiaa näin on se vaan, hakuna matata...

28. Hyväksyisivätkö/hyväksyvätkö vanhempasi, jos polttaisit tupakkaa?
- Tuskin.

30. Osaatko koskettaa kielellä nenääsi?
- En. Enkä usko, että se on niin paljon osaamisen asia kuin kielen fysiologian tai lähinnä koon ja pituuden asia. Tosin moni pitkäkielinen on sanonut, ettei saa kosketettua, joten on se varmasti myös harjoittelukysymys.

31. Oletko koskaan kompastunut kengännauhoihin?
- En ainakaan lähivuosina, sillä en muista.

32. Missä kaupungeissa olet käynyt tänään?
- Jaa-a, Ikaalisissa, Hämeenkyrössä, Tampereella, Seinäjoella, Kokkolassa, Ylivieskassa ja Oulussa. Pitäisiköhän lähteä vielä Tornioon, niin olisin noiden lisäksi ollut vielä siellä ja Kemissä.

34. Mainitse yksi hetki, joka jäi viime vuodesta mieleesi?
- Vaikkapa penkkariajelu.

35. Ärsyttääkö joku julkisuudenhenkilö sinua? Kuka ja miksi?
- En sanoisi että ärsyttää, paitsi ehkä jotkut poliitikot.

36. Harrastatko riittävästi liikuntaa?
- En kyllä. Pitäisi lisätä.

37. Oletko koskaan juonut alkoholia niin paljon, että sammuit?
- En ole.

38. Antavatko vanhempasi sinun järjestää bileitä kotona?
- No saan minä kotona järjestää bileitä niin paljon kuin ikinä huvittaa, ja ovat ne antaneet omassa kodissaankin pitää.

39. Mitä tilasit viimeksi Internetistä vai etkö tilaa Internetistä lainkaan?
- Taisin ostaa yhdeltä forumilaiselta tavaraa. Tai sitten ne oli ne Jameran kirjat, jotka tilasin ihan viimeksi.

40. Mitä kiusausta sinun on vaikea vastustaa?
- Mässyä. Äärimmäisen vaikea.

41. Onko sinua koskaan petetty seurustelusuhteessa?
- Ei ole.

42. Lähetätkö joka ilta jollekulle hyvän yön toivotuksen tekstiviestillä? Kenelle?
- Enpä lähettele.

43. Mitä lääkkeitä olet käyttänyt viimeisen vuoden aikana?
- Migreenilääkkeitä, antibiootteja, e-pillereitä, särkylääkkeitä... Minut on ympätty täyteen lääkkeitä.

44. Katsotko usein romanttisia elokuvia vai ovatko ne mielestäsi turhauttavia?
- Eivät turhauta, katson aina silloin tällöin.

45. Luotatko helposti uusiin ihmisiin vai vaatiiko luottamuksen syntyminen aikaa?
- Täytyy aika kauan tuntea ennen kuin luotan.

46. Tekeekö raha onnelliseksi?
- Ei välttämättä.

47. Ymmärrätkö miksi niin monet hehkuttavat Twilight-elokuvaa?
- En oikeastaan. Kuulin, että kyseessä on sellaisia kiiltokuvavampyyreita, teinidraamaa ym. ihkua. Minusta vampyyrien kuuluu olla rosoisia ja vähän omituisia.

48. Loukkaannutko, jos sinua sanotaan teiniksi? Miksi?
- En, olen aika otettu, jos joku luulee minua teini-ikäiseksi. Ja tiedän käyttäytyväni välillä kuin teini. Toisaalta sana "teini" on viitannut myös ylioppilaaseen yliopisto-opiskelijana, joten ei sillä välttämättä edes ole paha kaiku.

49. Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi? Jos et, miten haluaisit sen muuttuvan?
- Kohtalaisen tyytyväinen, toki sitä voisi olla jotkut pikkujutut paremminkin.

50. Osaatko nauraa itsellesi vai suhtaudutko itseesi totisesti?
- Luulen osaavani. Ainakin pyrin siihen.

ShushMaanantai 02.03.2009 23:32



VAHINGOT
Oletko koskaan
[x kyllä se räsähti, muttei mennyt rikki] Hyppinyt sängyllä niin että se on räsähtänyt
[x] Kiroillut pienempien kuullen
[x] Laulanut hississä
[x ei se ole vahinko] Laulanut suihkussa
[x lukiossa laulettiin jatkuvasti] Laulanut luokassa
[ ] Ollut jälki-istunnossa
[ ] Hajoittanut vahingossa tv:n
[x] Leikannut veitsellä viillon sormeen
[x] Ommellut ompelukoneella sormeen
[x] Saanut 1 cm kokoista "tikkua" varpaaseen
[ ] Syönyt kärpäsen

KARKIT
Näitä karkkeja syön
[x] Bonbons
[x] Tikkarit
[x] Vaahtokarkit
[x] Aakkoskarkit
[x] Suklaarae
[x] Suklaapisarakeksi
[x] Irtokarkkipussi
[x] Turkinpippurit
[ ] Jim patukka
[x ei se ole karkki] Jenkki-purukumi
[x] Salmiakki
[x] Laku
[ei pitäisi] En syö karkkia

MIELIPITEET
Kännykkäni on
[x] Tekstaamista varten
[x] Soittamista varten
[/] Kuvien ottamista varten
[ ] Meseä varten
[ ] Paras
[ ] Uusinta mallia
[ ] Vanhinta mallia
[ ] Tv:n sisältävä huippukänny
[x] Jotain ihan muuta

TELEVISIO
Katson
[ ] Frendejä
[ ] O.C:tä
[ ] Teho-osastoa
[x] Lostia
[ ] Hurjaa Muodonmuutosta
[ ] Everwoodia
[ ] Huippumalli haussa
[ ] E! Entertaimenttia
[ ] Musiikkitv:tä
[x] Sinkkuelämää
[ ] Amorin apulaista

HIUKSET
Käytän hiuksiini
[ ] Geeliä
[ ] Muotovaahtoa
[x] Shampoota
[x] Hoitoainetta
[x] Hiustenkuivaajaa
[x] Väriaineita
[ ] Lakkaa
[ ] Tehohoitoa

PERHE
OVATKO VANHEMPASI:
[x] yhdessä
[ ] eronneet
[x] mukavat
[ ] rasittavat
[x] ihan ok
[x] ihanat

SISARUKSESI ON/OVAT:
[x] ihania
[x] kiusankappaleita
[x] ihan mukavia JOSKUS !

HIUKSET
Hiustesi väri:
[ ] Musta
[ ] Ruskea
[ ] Punainen
[x] Blondi
[] Oranssi
[x] Sekava

KEHO
Pituutesi:
[ ] 100 - 114 cm
[ ] 115 - 124 cm
[ ] 125 - 134 cm
[ ] 135 - 144 cm
[ ] 145 - 154 cm
[x] 155 - 164 cm
[ ] 165 - 174 cm
[ ] 175 - 184 cm
[ ] 185 - 194 cm
[ ] 195 - 204 cm
[ ] 205 - --> cm

PELOT
Pelkäätkö:
[x] Pimeää
[x] Yksinäisyyttä
[/] Hämähäkkejä
[ ] Karhuja
[XXXX] Hammaslääkäriä
[ ] Piikkejä
[/] Kuolemaa
[x] Salaisuuksiesi paljastumista
[x] Raiskaajia

MIELIPIDE
tykkään...
[x] nimestäni
[/] kuivatuista hedelmistä
[x] jäätelöstä
[x] elokuvista
[x] kirjoista
[ ] koppakuoriaisista
[/] hämähäkeistä
[x] eläimistä
[x] koulusta
[x] autoista
[ ] suvustani
[x] luokastani/työkavereistani
[x] paikkakunnastani

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.02.2009 13:21



3 asiaa minusta (ja plussia kun kolme ei riitä).


30 vuotta sitten
1. Vanhempani suunnittelivat menevänsä naimisiin.
2. Isoveljeni sai alkunsa.
3. Itse olin jokin satunnainen hiukkanen jossain.

20 vuotta sitten
1. Olin vuoden ikäinen ja luultavasti osasin jo kävellä.
2. Ehkä sain jopa sanojakin suustani.
3. Tykkäsin vauvanruuasta.

10 vuotta sitten
1. Elin hillitöntä Abba-buumia.
2. Ja kaikki koulussa nauroivat minulle sen takia, opettaja mukaan lukien.
3. Tykkäsin enkusta ja suomensin Abban biisejä, ne tosin olivat aika ontuvia suomennoksia: "Oh but girl you're only a child" -> "Voi mutta tyttö, olet ainoa lapsi."

5 vuotta sitten
1. Päätin peruskoulun.
2. Sain äidinkielen ja kirjallisuuden stipendin. Se oli Edith Södergranin runokirja, joka on vieläkin minulle rakas.
3. Tasha syntyi ja hain sen itselleni.
+ Aloitin Madetojalla.
+ Minulla ei ollut siellä oikein kavereita, mikä ahdisti minua.

3 vuotta sitten
1. Olin talouskoulussa.
2. Se oli ihan jees, mutta tuli ikävä Madille.
3. Harkitsin au pairiksi lähtemistä.

Vuosi sitten minä
1. Kirjoitin uskonnosta E:n. Olin luonnollisesti täpinöissäni.
2. Tanssin balettia.
3. Se oli kiva kevät.
+ Syksyllä kirjoitin äikästä L:n. Esseekoetta tekemästä lähdettyäni minulla oli aika varma usko siihen, että nyt tulee hyvä arvosana.

Tähän asti tänä vuonna minä
1. Olen muuttanut.
2. Olen vakavasti harkinnut hakemista kasvatustieteelliseen tämän kevään yliopistohaussa.
3. Olen ollut melko varma, että se Oulun yliopiston TAIKA-ohjelma (taide- ja taitopainotteinen luokanopettajakoulutus) on minua varten.
+ Olen yrittänyt hankkia töitä. Huonolla menestyksellä.


Eilen minä
1. Olin matikankokeessa.
2. Tein sipsejä.
3. Astuin nastan päälle, ja se upposi kantapäähäni melkein tappiin asti.
+ Höyläsin itseäni juustohöylällä. Vahingossa siis.
+ Yritin ymmärtää kemiaa.

Tänään minä
1. Menen kemiankokeeseen. Se olisi taas yksi kurssi vähemmän, jos vaikka menisi läpi. En ole oikein kerennyt lukemaan noita kursseja, kun on ollut paljon kaikenlaista tässä.
2. Voisin tehdä jotain kehittävää sen kemiankokeen jälkeen. Niin kuin siivota tai tehdä rästihommia.
3. Ehkä vain teen ruokaa ja luen VAKAVA-kokeesta. Vaikuttaa pelottavalta.

Huomenna minä
1. Pakotan itseni aloittamaan rästihommien teon.
2. Toinen vaihtoehto on kirjoituksiin lukeminen. Periaatteen tasolla teen kyllä mieluummin niitä hommia, ne ovat kiireellisempiä.
3. Toisaalta lukeminen on helpompaa, joten noista kahdesta sorrun varmaan siihen, jos en ryhdistäydy.
+ Haluaisin jonkun tulevan kylään. Voisin tehdä jotain ruokaa ja jälkkäriksi voitaisiin syödä tuota jätskiä, jota tein sunnuntaina.

[Ei aihetta]Tiistai 24.02.2009 15:37

Niin no lukutaitokin on toki keksitty. Adressi koskee tapahtumaa, joka oli ja meni jo, niin ainakin käsitin kun googlettelin.

Hei nyt oikeasti.Tiistai 24.02.2009 15:14



Vuonna 2007 "taiteilija" Guillermo Vargas Habacuc otti kadulta kulkukoiran, sitoi koiran taidegalleriaan ja antoi sen nääntyä kuoliaaksi.
Useita päiviä "taiteilija" ja galleriavieraat katsoivat tunteetta tätä "mestariteosta", jonka koiran kuolinkamppailu muodosti. Lopulta koira menehtyi.

Näyttävätkö oheiset kuvat sinusta taiteelta?
http://www.youtube.com/watch?v=0cBBudN0_-E&feature=re...
http://www.youtube.com/watch?v=3-jIP8i1djg&feature=re

Mutta tässä ei vielä ole kaikki: arvostettu taidebiennaali Visual Arts Biennial of the Central American on nyt kutsunut taiteilijan tekemään saman julman performanssin uudelleen tämän vuoden biennaaliin.
Auta pysäyttämään tämä taiteen nimissä tehtävä eläinrääkkäys!

Mene jommalle kummalle seuraavista sivuista:
http://www.petitiononline.com/ea6gk/petition-sign.html tai
http://www.petitiononline.com/ea6gk/petition.html
ja allekirjoita vetoomus "taideteoksen" pysäyttämiseksi. Lähetä tämä kirje kaikille tuntemillesi eläinihmisille. Ole kiltti. Allekirjoitus ei luonnollisestikaan maksa mitään ja aikaa siihen kuluu noin 30 sekuntia.

Tulipa paljon rastejaMaanantai 23.02.2009 01:52

Äidinkieli

(x) Rakastan kirjoittamista
(x) Esitelmät ovat ihania!
(x) ...niitä on kiva tehdä
(/) ...ja ihana esittää
(x) Tykkään ainekirjoituksesta
(x) Korjaan sun lauseet!
(x) ...eli oon äidinkieliperfektionisti
(x) Luen paljon
(x) ...ja kaikenlaista
(x) ...ja kaikkialla.
(x) Nytkin on väh. 2 kirjaa kesken
(x) Luen nopeasti
(/) n. 200 sivua tunnissa
(/) Kirjoitan itse tosi paljon. (novelleja, runoja, tarinoita,näytelmiä,artikkeleita)
(x) Tiedän mikä on infinitiivi
(x) osaan luetella unissanikin paikallissijat ja sanaluokat
(x) Olen tehnyt oman kirjan!
Yht. 15,5

Matematiikka

(x) opin alle viisivuotiaana paljonko on 1 + 1
(x) kertolaskut on helppoja
(/) neliöjuuren laskeminen onnistuu
( ) geometria on todella helppoa
( ) jakolaskut on parhaita.
(/) haluan tähtitieteilijäksi
( ) ...koska siihen tarvitsee loistavan matikkapään
( ) tykkään myös fysiikasta
(x) ja musiikista
( ) .. koska ne on lähellä matikkaa!
( ) opin kaikki asiat matikassa tosi nopeasti
( ) matikan numero vähintään 8
( ) aion lukea lukiossa pitkän matikan
(x) tiedän mikä on pii
(/) ja olen itse yrittänyt ratkoa sen
( ) katson netistä matikantehtäviä
(x) .. ja ratkaisen matikan kotitehtävät tosi nopeasti.
Yht. 6,5


Uskonto

(x) osaan kymmenen käskyä
(x) tiedän suurimmat uskonnot
(x) osaan luetella monen eri uskonnon tunnusmerkkejä
(x) tiedän mitä tarkoittavat syklinen ja lineaarinen aikakäsitys
(x) ...ja tiedän mikä on moskeija
( ) käyn kirkossa lähes joka sunnuntai
(x) olen käynyt/aion käydä rippikoulun
(x) Uskonto kiehtoo minua
(x) minulla on ystävinäni kristittyjä, juutalaisia, hinduja tai muslimeja
( ) luen ahkerasti Raamattua/koraania/tms. kirjaa
(/) haluan isona papiksi
( ) ...tai kirkkoherraksi
(x) olen käynyt/käyn seurakunnan järjestämässä kerhossa
( ) TYKKÄÄN jumalanpalveluksista ja saarnoista
( ) tahdon käännyttää ihmisiä uskoon
Yht. 9,5

Ruotsi

(x) Jag talar svenska jättebra.
(x) EI SAA ÄÄNTÄÄ VÄÄRIN RUOTSIA!
(x) ruotsi on kaunis kieli
(/) ...opin sen heti
(/) ... ja tykkään siitä
( ) Haluan muuttaa Ruotsiin isona
(x) Olen käynyt Ruotsissa
( ) Muistan kaikki epäsäännölliset verbit
( ) ruotsin numero kymppi tai ysi
(/) haluan isona kääntäjäksi
(x) luen ruotsinkielisiä lehtiä
(x) luen myös ruotsinkielistä kirjallisuutta
(x) Ruotsalainen koulu on parempi kuin suomalainen!
(x) tunneilla osaan AINA
( ) kuuntelen ruotsinkielistä musiikkia
( ) ja se on parempaa kuin suomalainen
Yht. 9,5

Biologia ja maantieto

(/) Muistan kolme maailman suurinta jokea
( ) ja niiden pituudet
(x) tykkään eläimistä
(x) ..niitä on kiva tutkia
(x) varsinkin keväisin seuraan lintujen elämää
( ) muistan suoralta kädeltä Suomen pinta-alan
( ).. ja tekojärvet
(x) muistan missä saukko viihtyy
(x) tiedän mistä löydän hylkeitä
( ) olen koonnut itse kasvion
(x) ja tehnyt lintukirjan
( ) minut tunnetaan lätäkköbongarina
( ) saapastelen kumisaappaissani ympäri suota etsimässä uusia lajeja
( ) Olen nähnyt kaulushaikaran!!
(x) Muistan kaikki Etelä-Amerikan valtiot
(x) Tiedän mistä löytää kengurun
(x)..ja olen nähnyt jääkarhun elävänä.
Yht. 9,5


Historia

(x) Muistan milloin alkoi ensimmäinen maailmansota
(x) Historia on kiehtovaa
(x) Tiedän kuka oli Hitler
(x) ...ja kuka Stalin
(x) Tiedän natsipuolueesta
(x) muistan milloin Suomi itsenäistyi
(x) Ja tiedän mistä Suomen sisällissota lähti liikkeelle
(x) Tiedän keiden hallinnassa Suomi on ollut ennen itsenäistymistä
(x) Katson paljon historiallisia elokuvia
(x)...ja luen historiallisia kirjoja
(x) Tiedän mitkä uhkaavat nykyisyyttä
( ) Osaan vertailla eri näkökulmista tulevaisuutta historian pohjalta
(x) Mietin millaista elämä olisi jos ei olisi ollut toista maailmansotaa
(x) Tiedän mihin Marie Antoinette kuoli
(x) Hissannumero on/on ollut kymppi!
( )..koska olen niin innostunut ja teen TOSI huolellista jälkeä
(x) Tiedän mitä Kopernikus teki
Yht. 15


Musiikki

(x) soitan jotain soitinta
(/) mulla on ihana ääni!
(x) muistan väh. viiden biisin sanat ulkoa
(x) Ooppera on kaunista
(x) Ja klassinen musiikki on ihanaa.
(x) Myös rock ja pop käyvät
(x) musiikki rentouttaa
(/) kuuntelen musiikkia 24/7
(x) omistan iPodin/mp3 -soittimen
( ) Pakko katsoa Euroviisut!
(x) MUSIIKKI ON HENKI JA ELÄMÄ!!!
(x) tiedän musiikin historiasta
(x) ja osaan selittää millainen soitin on bongorummut
(x) Soitan bändissa/olen soittanut bändissä
( ) Olen luokan paras musiikissa
(x) olen LAHJAKAS musiikillisesti
(XXX) musikaalit on parhaita.
Yht. 14

Kuvaamataito

(/) Osaan piirtää hyvin
(x) tiedän millaiset värit ovat liitupastellit
(x) olen maalannut öljyväreillä
(x) TYKKÄÄN PIIRTÄÄ
(x) Piirtäminen rentouttaa
(x) kuviksen tunnit on koulupäivän parhaita
(x) olen kokeillut sarjakuvan piirtämistä
(x) tussaan töitäni
( ) käyn taidepainotteista koulua/käyn piirustuskoulussa tasaisin väliajoin
(x) Ihailen Hugo Simbergiä ja hänen töitään
(x) tiedän kuka on Milla Paloniemi
(x) ...ja tykkään hänen stripeistään
( ) osaan piirtää mangaa...
(x) ...mutta reaalikuvaukset ovat erikoisalaani
(x) humoristiset kuvatkin käyvät,
( ) esittelen mielelläni töitäni
( ) piirustustaitojani kehutaan usein.
Yht. 12,5

Kotitalous

(x) LEIPOMINEN <33
(x) teen usein ruokaa perheelleni
(x) ja leivon jotain hyvää
( ) olen aikamoinen mestari keittiössä
( ) haluan kokiksi!
(x) tiedän mitä eroa on vesi-ja rasvaliukoisilla vitamiineilla
(x) kotitalouteen kuuluvat myös silittäminen ja mankelointi!
( ) Ja tykkään niistä.
(x) "Köksä" tai "kotsa" ovat lyhenteitä joita käytän kotitaloudesta
( ) Tiskaaminen on kivaa
(x) Olen puhdistanut wc-pöntön
( ) OPIN SEN KOTITALOUSTUNNILLA!
( ) ...ja halusin kokeilla...
(x) ruuanlaitto on kivaa
(x) ja kaunis kattaus kruunaa kaiken
(x) Minulla on monia lempiruokia
(x) syöminen on kivaa ja nautinnollista
Yht. 11


Käsityöt

(x) osaan tehdä itse villasukat
(x) ...ja lapaset
(x) tiedän mitä tarkoittaa ohje 2o2n
(x) käsityöt ovat kivoja
(/) osaan käyttää vasaraa taitavasti
( ) olen rakentanut seinän (avun kanssa tai ilman)
(x) Olen parsinut sukkia
(x) Leevi and the leavingsin Vasara ja Nauloja -biisi on ihana!
(/) ja osaan sen ulkoa...
(x) Linnunpöntön rakentaminen on kivaa
(x) Askartelukin on hauskaa
(x) olen kätevä käsistäni
(x) töitäni kehutaan ammattilaisen töiksi
(x) olen tehnyt itse vaatteita
(x) käytän niitä
( ) ...koska ne ovat niin hyvin tehtyjä ja huolellisia!
(x) Kotonani on paljon lankoja, neuloja ja kankaita ja teen niistä lähes päivittäin jotain kivaa.
Yht. 14


Liikunta

( ) Kuntotestit on parhaita!..
( ) koska niissä saan näyttää olevani paras.
( ) Käyn kuntosalilla
(x) ja lenkkeilen
(/) juokseminen on ihanaa
( ) ja moukarinheitto..
( ) ja pituushyppy
( ) liikuntatunneilla olen parhaimmillani
(x) UINTI ON IHANAA!
( ) ...koska saan näytellä treenattua ja upeaa vartaloani
( ) Punnertaminen on parasta
( ) vatsalihasliikkeita menee helposti 20 / 30 sekuntia
( ) Liikkanumero ysi tai kymppi.
(/) Hiihto ja luistelu on kivaa.
( ) Käyn aktiivisesti urheiluleireillä
( ) ja treenaan koko ajan
( ) MUSTA TULEE KILPAURHEILIJA!
Yht. 3

Pulla-Ulla goes NikoLauantai 21.02.2009 23:47

NIKO
[/] Hymyilet aina
[ ] Harrastat uintia
[x] Kuuntelet pop-musiikkia
[x] Vilkuilet aina ympärillesi
[/] Muiden mielestä kaikki kommenttisi ovat huvittavia
[x] Olet tyttömäinen
: 4

SOFIA
[ ] Juot paljon alkoholia
[x] Hiuksesi ovat vaaleat
[ ] Olet ainoa lapsi
[ ] Olet asunut jossain laitoksessa
[ ] Tyylisi on aika tavallinen
[ ] Suvussasi on paljon alkoholisteja
: 1

OONA
[x] Sinulla on rastat
[ ] Tykkäät animesta/mangasta
[ ] Isäsi on rikollinen
[/] Pukeudut erikoisesti
[ ] Vanhempasi ovat eronneet
[x] Sinulla on isoveli
: 2,5

ELINA
[ ] Sinulla on punaiset hiukset
[ ] Olet asunut Tampereella
[ ] Suhteesi epäonnistuvat aina
[ ] Olet pannut jollekin muulle varattua miestä
[/] Onni on mielestäsi hieno nimi
[/] Olet bisnesnainen
: 1

ISMO
[ ] Sinulla on iso nenä
[ ] Ja iso maha
[ ] Olet menettänyt perheenjäsenesi
[x] Olet köyhä
[ ] Tykkäät pelata rahapelejä
[ ] Olet huono suhdeasioissa
: 1

ULLA
[/] Olet kova juoruamaan
[x] Sinulla on hyvä mielikuvitus
[x] Sinulla on kiharat hiukset
[x] Olet hyvä leipomaan
[/] Tykkäät runoista
[ ] Olet pettänyt miestäsi
: 4

JUULIA
[ ] Sinulla on sisko
[ ] Tykkäät emopojista
[ ] Olet rikkaasta perheestä
[ ] Sinulla on mekaanikon taitoja
[x] Olet opiskelija
[x] Olet muuttanut hiljattain
: 2

KARI
[ ] Juot paljon kaljaa
[ ] Tupakoit
[ ] Olet yrittänyt itsemurhaa
[ ] Olet tehnyt rikoksia
[ ] Tykkäät käyttää pipoa
[ ] Olet erittäin suojelevainen sisaruksiasi kohtaan
: 0

SALLA
[ ] Olet sairaalloisen kiinnostunut toisten asioista
[ ] Olet ollut kaupassa töissä
[/] Tykkäät poliiseista
[ ] Olet pirttihirmu
[ ] Olet siisteysintoilija
: 0,5

HELI
[ ] Olet hikari
[/] Ihastut opettajiin
[x] Tykkäät tytöistä
[ ] Olet vanhanaikainen
[/] Kerroit isällesi kaikki huolesi
[x] Olet liian ankara itsellesi
: 3

JENNI
[x] Olet blondi
[ ] Sinulla on ollut paljon miehiä
[/] Olet ollut ihastunut itseäsi nuorempaan mieheen
[ ] Olet ollut baarissa töissä
[/] Ostat jatkuvasti uusia vaatteita ym. joihin sinulla ei olisi varaa
[ ] Huolehdit paljon ulkonäöstäsi
: 2

SEPPO
[ ] Raviurheilu on kiinnostavaa
[ ] Penkkiurheilu myös
[ ] Olet harrastanut antiikkia
[x] Sydämesi on joskus reistaillut
[x] Olet suvaitsevainen
[/] Tykkäät viiksistä
: 2,5


ROMEO
[ ] Sinulla on emohiukset
[ ] Käytät nahkatakkia
[/] Sinulla on ruskeat silmät
[x] Tykkäät lapsista
[ ] Olet varastellut paljon
[ ] Olet seurustellut huumeidenkäyttäjän kanssa
: 1,5

[Ei aihetta]Torstai 19.02.2009 17:16

Olen käyttänyt huumaavaa/päihdyttävää ainetta...
[] syömällä
[x] juomalla
[] polttamalla
[] imppaamalla
[] nokittamalla, siis vetämällä esim. viivoja nenään
[] rännäämällä suoneeni
[] pitämällä kielen alla
[] rektaalisesti

Olen ollut päihtyneenä...
[x] kotona
[x] baarissa
[x] ulkona
[x] Sukulaisten/tuttavien synttäreillä
[x] vanhempieni edessä
[] poliisin edessä
[] sairaanhoitohenkilökunnan edessä
[] apteekissa
[x] kaupassa
[x] ojassa

Olen oksentanut seuraaviin paikkoihin:
[x] vessanpönttö kotona
[] vessanpönttö baarissa
[x] vessanpönttö kaverin luona
[x] vessanpöntön vierus
[] vessanpöntön lauteet
[] vessanpöntön vesisäiliö
[x] vessan lattia
[] vessan matto
[x] vessan lavuaari
[] keittiön lattia
[] keittiön pöytä
[] keittiön lavuaari
[] jääkaappi
[] olohuoneen lattia
[] olohuoneen matto
[] televisio
[] kaiuttimet
[] sohva
[] sänky
[] jonkun ihmisen päälle
[x] itseni päälle
[] kännykän päälle
[] taksitolpalle/taksiin
[] ravintolan lattialle
[] ravintolan pöydälle
[] tuoppiin
[] kirjan päälle
[] tietokoneen päälle
[x] pihalle

Olin kerran niin päihtynyt, että...
[x] suutelin samaa sukupuolta olevaa henkilöä
[] haukuin rakkaani maanrakoon
[x] haukuin naapurin akan
[] yritin iskeä kaverini seurustelukumppania
[XXX] tanssin tosi seksikkäästi koko illan
[] hukkasin toisen kenkäni kuin Tuhkimo
[x] lauloin karaokea
[] join Lasolia tms.
[x] näin hallusinaatioita
[] juttelin unikornien kanssa
[x] aamulla silmäni olivat punaiset
[] aamulla en tajunnut mistä heräsin
[] olin paneskellut tuntemattoman kanssa muistamatta koko asiaa
[] sammuin kesken rakastelun
[] minun päälleni/alleni sammuttiin kesken paneskelun
[x] teini-angstasin kesken illan
[x] kävin oksentamassa kesken illan

Lisäksi olen aiheuttanut iljetystä seuraavilla teoillani:
[] itsemurhaaminen
[x] nenänkaivanta julkisella paikalla
[] kuseminen julkisella paikalla
[] kuseminen housuihini julkisella paikalla
[] kuseminen jonkun toisen housuille julkisella paikalla
[] paskantaminen julkisella paikalla
[] paskantaminen housuihin julkisella paikalla
[] paskantaminen jonkun toisen housuille julkisella paikalla
[] paneminen julkisella paikalla
[x] känni-itkeminen julkisella paikalla
[x] rintaliivien asennon korjaaminen julkisella paikalla
[x] kovaääninen huutaminen ja mekastus julkisella paikalla
[x] BYÄÄH KUKAAN EI RAKASTA MUA -huuto julkisella paikalla
[ ] lyöminen julkisella paikalla
[ ] lyödyksi tuleminen julkisella paikalla
[ ] suihinottaminen julkisella paikalla

Gallup oli mielestäni:
[x] aika naseva
[x] todella ihkupihku
[x] kannattavaa ajanvietettä
[x] henkisesti kehittävä
[x] maailmaa mullistava
[ ] nyt hävettää kun tajusin millainen iljetys olen!

[Ei aihetta]Torstai 19.02.2009 11:57



YHDELLÄ sanalla!!!

Se on vaikeampaa kuin luulet!! Näin sinun tulee tehdä...äläkä pilaa huvia... Kopioi nämä ohjeet ja kysymykset, vastaa niihin ja merkitse joukko ihmisiä...

(Ei kukaan merkinny muakaan, miksi mä merkitsisin?)


Missä sinun kännykkäsi on? Piilossa.

Hiuksesi? Ikihuonosti.

Isäsi? Töissä?

Lempiasiasi? Könsikkääni.

Millaista unta näit viime yönä? Unetonta.

Lempijuomasi? Ananasmehu.

Tavoitteesi/Unelmasi? Supernaiseksi.

Missä huoneessa olet nyt? Makuuhuoneessa.

Pahin pelkosi? Kaikki.

Missä näet itsesi 6 vuoden päästä? Kotona.

Muffinssi? Joo.

Maitoa? Kaakaoon.

Mainitse yksi asia toivelistaltasi? Iloisuus.

Missä kasvoit? Torniossa.

Viimeisin asia jonka teit? Ärtyilin.

Mitä sinulla on päälläsi? Vaatteita.

Minkä merkkinen tv sinulla on? Olematon.

Lemmikki? Kissat.

Tietokone? Läppäri.

Elämäsi? Yhdenlaista.

Mielialasi nyt? Ärtynyt.

Ikävöitkö jotakuta? Jaakkoa.

Autosi? Kaupassa.

Lempikauppa? Monet.

Kesäsi? Kaukana.

Lempivärisi? Kirkkaat.

Milloin nauroit viimeeksi? Eilen.

Milloin itkit viimeksi? Maanantaina.

3 ihmistä jotka meilaavat minulle? Sinulle?

3 lempiruokaani? Piilossa.

3 paikkaa joissa olisit nyt mieluummin? Kaupoissa.

3 ihmistä jotka varmasti vastaavat tähän kyselyyn? Jotkut.


Minä:
001. Nimesi?: Katariina
002. Ikäsi?: 21
003. Syntymäpaikka?: Kemi
004. Hiustenväri?: vaalea-ruskea-musta
005. Silmienväri?: vihreä
006. Pituus?: 159
007. Syntymäpäivä?: 12.2.
008. Horoskooppisi?: Vesimies

Lempi.. :
009. Värisi?: mm. vihreä, keltainen ja violetti
010. Ruokasi?: intialainen, erityisesti kasviskorma
011. Juomasi?: vissy
012. Ystäväsi?: tykkään kaikista :)
013. Bändisi?: Queen
014. Artistisi?: en osaa yhtäkkiä vastata
015. Biisisi?: Spice Girls - Spice up your world <3
016. Karkkisi?: salmiakki
017. Jäätelömakusi?: minttusuklaa, om nom nom
018. Hedelmäsi?: mandariini
019. Vihanneksesi?: kurkku
020. Marjasi?: mustikka
021. Kalasi?: rausku
022. Lintusi?: pingviini
023. Nisäkkääsi?: poro
024. Kotieläimesi?: ei ole kuin kissoja, siis kissa
025. Viidakon eläin?: leijona
026. Maasi?: Suomi on jees
027. Valtiosi?: Suomi edelleen
028. Kaupunkisi?: Oulu
029. Paikkasi?: koti
030. Kulkuneuvosi?: juna
031. Esineesi?: Jaakon tekemä puusydän
032. Kouluaineesi?: uskonto

Tietokoneesta:
033. Sinulla on kuvia irc-galleriassa, entä ii2:ssa?: oli joskus ii2:ssa, en tiedä, vieläkö tili on olemassa
034. Niin mikäs se sinun nimimerkki siellä on?: hiljaa
035. Paljon kuluu aikaa tietokoneella päivässä?: aika monta tuntia päivästä riippuen
036. Sinullahan on myös msn mesenger, eikö?: ei ole MSN, vaan Pidgin
037. Montas nimeä sieltä mesestä löytyy?: aika vähän :(
038. Linkitä joku suosikkinettisivusi tähän näin?: www.youtube.com
039. Miksi juuri se on niin hyvä sivu?: saa soittaa vaikka Spaissareita!
040. Osaatko kymmensormijärjestelmän?: osannut melko kauan
041. Käytätkö sitä?: harjoittelen kymmensormijärjestelmää viidellä sormella
042. Löytyykö webkameraa?: on se jossain, en tiedä toimiiko enää
043. Entäs mikkiä?: on sekin noissa kuulokkeissa

Kirjoista:
044. Mikä on lempikirjasi?: luin reilu viikko sitten aivan ihanan kirjan nimeltään Gondwanan lapset, sanotaan vaikka se
045. Miksi juuri se?: se kertoi pingviinistä ja oli aika filosofinen
046. Oletko lukenut Pikku Prinssi -kirjan?: olen joskus kauan, kauan sitten
047. Mitä pidit?: vissiin tykkäsin
048. Tietenkin olet lukenut ainakin yhden Harry Potterin, mutta entä kaikki?: suomeksi ja englanniksi
049. Luetko sisaruksillesi iltasatuja?: ei ne tykkää, niiden lapsille sen sijaan luen
050. Mitä pidät lastenkirjoista?: <3
051. Kuka kirjoitti muumit?: Tove Jansson
052. Kuka kirjoitti Peppi Pitkätossusta?: Astrid Lindgren
053. Kirjailija, joka kirjoittaa hyvin?: mm. kumpikin edellisistä
054. Pitääkö kirjassa olla onnellinen loppu?: tykkään onnellisista lopuista, muttei ne välttämättömiä ole

Elokuvista:
055. Lempielokuvasi?: Mamma Mia! on aika ihku
056. Pidätkö kauhusta?: jonkun verran
057. Komediasta?: riippuu komediasta
058. Seikkailuista?: jos niihin ei liity näsäviisaita kaikkivoipia lapsia
059. Paras miesnäyttelijä?: perus Johnny Depp, Gary Oldman, Heath Ledger
060. Paras naisnäyttelijä?: Kate Winslet, Nicole Kidman, Helena Bonham-Carter
061. Paras elokuvaohjaaja?: Christopher Nolan, Tim Burton
062. Paras Disneyleffa?: Kaunotar ja Hirviö, Leijonakuningas, Pieni Merenneito, Aristokatit, 101 Dalmatialaista...

Ystävät:
063. Paras ystäväsi?: niitä on monia
064. Sanohan tähän ainakin 5 ystävääsi?: Milla, Elina, Mervi, Helena, Minttu
065. Ystävän 3 tärkeää ominaisuutta?: mukavaa seuraa, luotettava, ymmärtäväinen
066. Kaunein ystäväsi?: nehän on kaikki kauniita
067. Puheliain ystäväsi?: ne höpöttelee kaikki sille päälle sattuessaan
068. Vaarallisin ystäväsi?: Riina
069. Mistä erottaa ystävyyden ja kaveruuden?: se suurempi läheisyys, jonka luo useammat ja syvällisemmät keskustelut ja tapaamiset sekä myös aika
070. Onko sinulla paljon ystävyyssuhteita?: ystäviä ei kyllä
071. Mitä teette ystäviesi kanssa?: reubaillaan ja höpötellään

Tämä päivä:
072. Monelta heräsit?: myöhään :D
073. Mitä olet tehnyt?: kakkukahvitellut emännän kanssa, kasannut kangaspuita ja sairastanut
074. Mitä aiot vielä tehdä?: kasata noita kangaspuita ja paapata
075. Mitä sinun piti tehdä, mutta jäi tekemättä?: soittaa hammaslääkärille, ei tällä äänellä
076. Oletko tavannut paljon ihmisiä tänään?: äitin
077. Oliko kivaa?: ihan joo
078. Mikä päivä nyt on?: tiistai vissiinki
079. Tapahtuuko mitään merkittävää?: Hista kävi täällä <3

Katso:
080. Katso oikealle, mitä siellä on?: ikkuna, vihreät pitsiverhot, kampauspöytä, sängyn toinen reuna, kauhea määrä tavaraa
081. Katso vasemmalle, mitä siellä on?: no nuo kangaspuut, niin ikään hirveä määrä tavaraa, kaapinovet, huoneenovi
082. Katso eteen, mitä siellä on?: tapetoitu seinä, itsekudottu viltti, täkki, tietokone
083. Katso taakse, mitä siellä on?: tapetoitu seinä ja hirveä määrä tavaraa
084. Katso ylös, mitä siellä on?: katto ja kattolamppu
085. Katso alas, mitä siellä on?: tissit

Jompi ja kumpi:
086. Kahvia vai teetä?: sekä että
087. Mansikkaa vai mustikkaa?: mansmustikkaa!
088. Mustaa vai valkoista?: molempi parempi
089. Laukku vai reppu?: samat sanat
090. Muroja vai puuroa?: muroja ja puuroa!
091. Kirjoja vai lehtiä?: kaikki käy
092. Puita vai kukkia?: kaikki on kivoja
093. Musiikkia vai elokuvia?: musiikkielokuvia!
094. Kumpi vai kampi?: kampi, kampien takia piti käyttää noita kangaspuita vielä auki, vaikka olin jo perusrungon kasannut. Päivän sana on siis kampi.
095. Kissa vai koira?: kissa ja koira!
096. Maaseutu vai kaupunki?: maaseutu lähellä kaupunkia
097. Poika vai tyttö?: kaikki
098. Isä vai äiti?: molempi parempi
099. Minä vai sinä?: minäminäminä, miinäminäminäminä... sinä ja minä liikennevaloissa!
100. Elämä vai kuolema?: i choose life
101. Sipsit vai popcornit?: suorastaan sipsit, mutta voisi oikeastaan tehdä poppareita 8)
102. Tietokone vai televisio?: kaipaisin vähän telkkaria, mutta tietokone on monipuolisempi ja voi toimia telkkarinakin
103. Matkapuhelin vai lankapuhelin?: kaipaan lankapuhelinten nostalgiaa
104. Ystävä vai kaveri?: bring 'em all in!
105. Tämä vai tuo?: tämä

Mitäs näistä sanoista tulee mieleen:
106. Kaakeli?: porvari
107. Shampoo?: se, etten ole muistanut pestä hiuksia aikoihin
108. Tuoksu?: Christina Aguilera tuoksui hyvälle
109. Karva?: se, joka oli Jaakon silmäss
110. <3?: <3<3<3
111. Paviaani?: Repe
112. Kaali?: pizzeria
113. Kaijutin?: se, että sanassa on kirjoitusvirhe
114. Kymmenen?: Moi Dix Mois

Onko sinulla:
115. Omaa huonetta?: vaikka kuinka monta
116. Omaa puhelinta?: missä lie, on kuitenkin
117. Yli 3 paria kenkiä?: yli 30 paria kenkiä?
118. Pinkkiä paitaa?: onon
119. Vihreitä housuja?: joo, ne ei vaan mahdu jalkaan :(
120. Onnellinen perhe?: toivottavasti
121. Energiajuomariippuvuus?: eäh
122. Kahviriippuvuus?: ei sitäkään
123. Älykkyyttä?: missä lie
124. Huonoa omatuntoa jostain asiasta?: vähäsen

Jos saisit lahjan:
125. Olisiko se kallis vai halpa?: kallis toki
126. Iso vai pieni?: iiiso
127. Lahjapaperissa vai ei?: joo
128. Niin mitä haluaisit?: helikopteri ois kiva
129. Ja keneltä?: siltä, joka sen haluaisi minulle ostaa

Suhteista:
130. Sinulla on poika/tyttöystävä?: joo
131. Olethan kuitenkin ihastunut?: joka päivä, rakastunut jopa
132. Sanohan joku hyvä iskurepliikki?: ihk <3
133. Ethän kuitenkaan ole kihloissa?: en :(
134. TAI PERÄTI NAIMISISSA?: en :(

Silloin, kun olit pieni:
135. Sinullahan oli barbi?: aika monta
136. Tai siis tarkoitan pikkuautoa?: niitäkin oli paljon
137. Leikitkö paljon ulkona?: melko lailla
138. Ja oliko paljon kavereita?: jonkun verran
139. Saitko viettää päivät kotona vai olitko päivähoidossa: sekä että, jossain vaiheessa olin kotona ja jossain vaiheessa hoidossa
140. Onko sinulla sieltä saakka kavereita?: ei oikeastaan, tai no on, muttei ne tulleet hoidon kautta
141. Hyvä muisto, jonka muistat lapsuudestasi?: kesät mummolassa

Ja tähän väliin kaikkea turhaa:
142. Onko myöhä?: joo, kohta ei voi enää kasata kangaspuita meluisasti
143. Mielialasi on nyt?: ookoo
144. Poltatko kynttilöitä?: aika harvoin
145. Juotko alkoholia?: harvoin sitäkin

Pukeutuminen:
146. Sinullahan on paita päällä, minkä värinen?: keltavioletti
147. Ja housut jalassa?: joo, alushousut
148. Sukatkin, niin onko samaa vai eriparia?: ei ole sukkia
149. Niin ja onko koruja?: ei, jos tuota ponnarina toimivaa pantaa ei lasketa
150. Missä ja millaisia?: no jos tuo lasketaan, se on tupeen ympärillä, neonvihreä ja joustava
151. Lävistyksiä?: ei ole kuin noita korvareikiä
152. Missä?: niitä just
153. Haluaisitko?: olishan ne kivoja
154. Mihin?: kulmasta tykkäisin ja bridgestä, huuleenkin olis kiva, muttei se oikein huilunsoitossa toimi
155. Tatuointeja?: ei ole
156. Haluaisitko?: joo
157. Mihin?: yläselkään ja käsivarteen ainakin

Huoneesi:
158. Onko sänkysi pedattu?: ehei
159. Tiesin kyllä, että petaamaton, eikö?: joo
160. Siellä on mitä elektroniikkaa?: ei muuta kuin tämä läppäri
161. Ovessako on lukko?: ei ole tämän huoneen ovessa
162. Valehtelitko, koska toivoit, että olisi?: en minä tähän tarvi, tärkeämpi se tuossa asunnon ovessa on

Vain yksi kysymys:
163. Väsyttääkö?: vähäsen