IRC-Galleria

Ah niitä päiviä kun olimme nuoria, kun olimme lapsia, vailla tulevaisuuden painostavia kauhukuvia. Joululahjat olivat silloin aivan extaasia. Ne päivät ovat nyt takanapäin, mutta yksi asia on säilynyt, nimittäin usko huomiseen ja itseensä ja lahjoja on edelleen kiva saada x) . Mutta jälleen on yksi viikko jonka aikana paljastunut toisen ihmisen julmuus ja kylmyys, ulkokuori pettää niin kuin jo monet viisaat ovat todenneet, se on mielenkiintoinen juttu kuinka sokeasti sitä oppii luottamaan toiseen ihmiseen, ihminen on toiselle ihmiselle peto. En tätä halua mitenkään Jouluun sotkea vaikka kai se joulupukkikin osaa olla ilkeä.

Toiset sanovat että olen enää palasia siitä tyypistä jota joskus olin, Liian monet murheiden sateet ovat pyyhkäisseet näitä arpisia kasvoja, olen kaukana ”kotoa” ja on niin paljon uutta ja outoa kohdattavana tulevaisuudessa, voisi kysyä että onkohan kukaan koskaan kertonut sitä totuutta kuinka vaikeaa taistelua ja kamppailua aikuiseksi kasvaminen voi olla? – On varmaan mutta ei sitä aina tule kuunnelleeksi, ajattelee vain että joo joo, siinähän ne vanhukset taas horisee. Seuraavaksi sitä tajuaakin jo itse olevansa kohta niitä ”vanhuksia”. Kaikki se lapsenomainen käytös mikä pitäisi muka jättää taakseen, paskanmarjat, jokainen olkoon sellainen kuin on, turha sitä on yrittää esittää fiksua ja filmaattista jos ei vain ole sellainen.

Taas ovat päivät uhkaavasti vähentyneet mennessä kohti sitä päivää kun joutuu täydellisesti vastaamaan omista tekemisistään. Toki vanhemmat ovat tukena ja turvana, mutta enää et voi syyttää ketään muuta kuin itseäsi, vastuuta ei voi paeta terveisin Suomen Keskusrikospoliisi :D

No Joulukin meni taas tasaisen tappavasti, pukitellen ja jouluruokia syöden. eipä oo Joulukaan enää samanlaista kuin joskus kakarana. Pukkia ja lahjoja odotettiin malttamattomina ja kytättiin ikkunassa joko sieltä joku pihalle tulisi. Ennen joulua piti aina kirjoittaa se kuuluisa kirje joulupukille,muutaman kerran muistan jopa postittaneeni sen mutta usein se jätettiin johonkin talon nurkalle ”tontuille” haettavaksi. Totuus oli se että mutsi sen sieltä kävi noukkimassa parempaan talteen. Pehmeät paketit olivat aina perseestä ja ne avattiin viimeisenä, jos siellä oli villasukat niin naama meni norsunvitulle ja kaikilla oli mukavaa. Nyt ne villasukatkin tuntuu ihan kivoilta x)

Joululaatikoitahan ei tietenkään voinut syödä eikä rosollia, nyt nekin menee alas. Tänä jouluna niitä tosin on joutunut tuon ”sivubisneksen” takia syömäänkin erinäköisissä pikkujouluissa oikein urakalla. Ennen uskottiin sinisilmäisesti joulupukkiin. Nyt sitä naureskelee täällä itsekseen kun on ”joutunut” itse esittämään joulupukkia. Sekin on loppujen lopuksi aika vastuullinen tehtävä, murrettu lapsen mieli voi olla pitkävihainen ;P muistan itse kuinka helvetinmoinen järkytys se oli kun näin ”joulupukin” istuvan lahjojen jakamisen jälkeen isän ja tuttujen kanssa keittiössä ja pukilla oli parta alhaalla… Yksi niitä muistoja jotka ovat syöpyneet alitajuntaan aika vahvasti. Siinä jäi lego-merirosvo laiva hetkeksi kakkoseksi. Onneksi joulu, lasten ja kauppiaiden juhla, on kuitenkin vain kerran vuodessa. No odotellaan tuota ”toista Joulua” eli synttäreitä tässä pikkuhiljaa.

ANTEEKSI JOS PILASIN JONKUN JOULUMIELEN x)