IRC-Galleria

Loppuvuonna 2001 olin hieromassa Anun luona Kylmäkoskella Regalea, josta silloin piti tulla starttihevonen. Yli vuosi takaperin olin myynyt Säpsyn pois ja sinnitellyt muiden hevosten kanssa puuhailemalla.

Jotenkin se nuori pieni suomenhevostamma siellä karsinassa kiinnosti. Oli äidinkin kanssa vähän puhuttu jos hommattaisi yhteinen hevonen jolla voisi molemmat käydä ratsastamassa vaikka eri paikkakunnilla asuttiinkin. Tämä Matleena olisi juuri sopivan kokoinen vankka paketti. Ajettu hevonen - äkkiäkös sille laittaisi satulan selkään ja lähtisi lenkille.

Sovittiin Anun kanssa että käyn liikuttamassa sitä ja katsotaan sitten joskos ostattelisin tammaa. Äidinkin sain vähän nihkeästi innostumaan ja hän kävi muistaakseni joskus jopa katsomassa Matleenaa Kylmäkoskella.

Siihen aikaan en ollut niin kiinnostunut suomenhevosten suvuista, mutta Luonnos emän puolella viehätti. Myöskin T-kirjatut tammat ja hieman erikoinen isä olivat asioita joista olen etenkin myöhemmin iloinnut. Matleenalle on helppo löytää ori, erisukuinenkin koska sillä itsellään ei ole varsinaisia valtaoreja suvussa (Suikku, Hilu, Vieteri) vaikka perinteistä Murto-linjaa edustaakin. Tässä on Matleenan tiedot sukupostissa: http://www.sukuposti.net/fakta.php?Numero=86884

Juoksuttelin tammaa. Se oppi sen nopeasti. Muutenkin sille tuli hyvin pian pelisäännöt selviksi. Terävä tajuamaan, erittäin säpäkkä vaikka tarpeen tullen osasi antaa itsestään hitaan vaikutelman. Sitä se ei kuitenkaan ole. Väittäisin että se on liian fiksu minulle koska näinäkin päivinä se järjestää yllätyksiä elämään.

Ensimmäinen asia jonka opin Matleenalta oli nöyryys. On hevosia joille EI heitetä satulaa selkään ja lähdetä ajohevosen kärryjen perässä maastoon. Se tuntui itsestäänselvältä ja hyvältä idealta vielä siinäkin vaiheessa kun kävin tallinkäytävällä sen selässä.
Kuitenkin ensimmäinen "ratsastuskertani" päättyi yhden askeleen jälkeen kierrepukkiin ja senkin jälkeen Anulla oli hommia pitää tamma aloillaan että yleensä pääsin sen selkään. Mitään ei ennakolta varoittanut eikä ollut välittänyt satulasta tai muustakaan aikaisemmin.

2002 otin tamman lähemmäksi itseäni Tampereelle. Liikutin sitä useamman kerran viikossa ja aloimme jopa edistyä. Ratsastin kentällä kerran viikossa, teimme kävelylenkkejä maastossa kohdaten autoja ja muuta pelottavaa josta tamma ei välittänyt pahemmin ja juoksuttelin sitä sekä hangessa että sileällä. Ohjasajoin sitä liinoilla takaa ja joskus irtohypitimme tammaa ja sen tarhakaveria Diamond Sofiita.

Toiset päivät menivät hienosti. Tamma oli kuin ihmisen mieli. Sitten oli niitä päiviä jolloin kynnin kenttää liinassa tamman perässä ja heittelin sitä pikkukivillä kun se meinasi jäädä syömään toiseen päätyyn kenttää jäänyttä heinää kun olin vasta puolessa välissä matkaa sitä hakemaan.
Oli niitä päiviä jolloin pukkisarjasta ja kiitolaukasta narunpäässä ei tullut loppua ja puristin liinaa rystyset valkoisena. Joskus pyöröjuoksutin sitä tunnin melkein itkua vääntäen tarhassa kun tamma ei vilkaissutkaan minuun.

Ja sitten oli niitä helliä hetkiä. Raaputtelimme toisiamme karsinassa tunninverran, tamma seisoi irti käytävällä hievahtamatta harjattavana tai seurasi minua käskystä hoitotarvikekaapille. Talutin sitä pihalla ilman narua ja riimua ja se poseerasi kameralle kun vanhempani kävivät kuvaamassa sitä.

Eräänä päivänä olisin ratsastanut ilman satulaa. Tamma ei päästyänyt minua selkään. Ja kun melkein olin kyydissä se nakkasi minut tantereeseen. Tarvittiin kaksi ihmistä pitelemään sitä ja yksi punttaamaan että pääsin uudelleen selkään. Siitäkin huolimatta Matleena onnistui jyräämään useita askelia kuolaimet kireällä eteenpäin.
Vesiboksiin oli menty aina hyvin, mutta joskus se sitten päätti ettei enää. Keskusteltuamme peruutin sen sinne ja jouduin tekemään sen jokaisella kerralla. Se oli saanut päähänsä ettei se ole mukava paikka.

Matleena on hyvä kuljettaa ja vuolla. Mutta paskameinen lastata ja kengittää.
Tamma pysyy käsissä hyvin, mutta aikuisella ihmisellä joka tietää mitä tekee.
Se on ystävällinen kiltti, mutta siltä puutuu kaikki palvelunhalu ja nöyryys.

Kesällä 2002 vein Matleenan laitumelle Iittalaan ja se astutettiin. Syksyllä muutimmekin uuteen kotiin Vesilahdelle jonne sain rakentaa pyöröaitauksen ja ratsastushommat jäivät taas sikseen....