IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

Piiskaa vuonna 1997Perjantai 09.06.2006 18:51

Kävin 9. luokkaa toista kertaa. Huoneeni vanhempien luona oli jaettu ikäänkuin kolmeen osaan kaapin ja sohvan avulla. Puolet huoneesta oli selkeästi oleskelutilaa, avaraa ja valoisaa. Yhden nurkan jakoi sohva, hylly ja tietokonepöytäni. Siinä istuin usein vihreässä tuolissa, näppis sylissä, Harman-Kardon itki armoa ja modeeni paukutti laskua.
Toinen perimmäinen nurkka oli varattu 120cm leveälle joustinsängylleni. Yöpöydän virkaa toimitti kaijutin ja siinä kaijuttimen päällä oli kelloradio. Kouluaamuina herätys oli 6:45

Ei ollut yksi tai kaksi kertaa kun herätessäni soi Apulannan kappale Anna Mulle Piiskaa.
Nytkin nuottikirjasta kappaleita lauleskellessani (autuaassa kodin yksinäisyydessä) tuo biisi tuo minulle mieleen ne aamut, sen tupakantuoksuisen talven ja Tanelin joka oli usein hyvin vaikea saada hereille. Sain hänet pukemaan viimetingassa ja siitä sitten isän kyydillä Hätilään josta lähdin muka-kouluun ja Taneli muka-kauppikseen. Todellisuudessa kävelimme yleensä kaupunkiin jossa vetelehdimme Sokoksella siihen asti kunnes kauppiksella (HILTI) oli ruokis ja kävimme sitten skruudaamassa ilmaiset sapuskat.

Niiltä ajoilta muita elementtejä olivat Diorin huivini, musta vyölaukku (ylettömän tyylikästä), Kangaroon lenkkarit, kampaus joka kesti mopokypärän takuuntumatta.
Olin neulonut Tanelille pitkän kaulahuivin joka oli hänellä päällään lähestulkoon aina. Tanelilla oli isoja luomia selässä ja tutkin niitä usein mielenkiinnolla. Painoimme jossain vaiheessa saman verran, mutta hänellä oli pituutta melkein 30cm enemmän.

Kirjoitimme välillä yhteistekstejä, vuoronperään pari riviä. Poltimme liikaa pilveä ennenkuin eräänä keväisenä päivänä päätin että loppuu minun osaltani. Sinä talvena tähyiltiin Hale-Boppia eräänä talvisena iltana vanhan hautausmaan vieressä olevassa leikkipuistossa. Mukana oli myös Ährö joka ilmeisesti tänä päivänä on kuollut.

Nuoruudenmuistot hiljentävät taas. Ja silti, olin se minä. Se tyttö joka sitten puhalsi niitä saippuakuplia eron jälkeen ja Tanelin kaverit olivat varmoja että olen tullut hulluksi koska oli tammikuu. Sillä erotuksella että vuosi oli 98.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.