IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

DippadaaKeskiviikko 24.01.2007 13:12

Jos lapsi tykkää Stratovariuksesta niin on sekin parempi kuin Antti Tuiskusta ;)
Ja minä olen taas vähän fanittanut vaihteeksi Tiamatia. Mut en paljon kun en ole ehtinyt määrättömästi kuunnella musiikkia.

On ollut rankka alkuviikko. Pakkasta on senverta, että olen pitänyt Hallan sisällä ja se osaa olla välillä tosi rasittava. Menen keittiöön niin elukka ampaisee kuin salama kerjäämään. Muutenkin koira on leikkauksen jälkeen hitaasti läskistynyt ja ahneutunut entisestään ja pitää vähän katsoa mitä sen pohjattomaan kitaan heittää. Lisäksi se olisi kokoajan menossa nuolemaan Juliuksen naamaa ja käsiä, mikä on todennäköisesti myös ahneutta kun lapsi haisee aina hieman maidolle.

Poika on myös suursyömäri. Tänään veteli valtavan satsin kaurapuuroa. Jouduin sekoittamaan siihen hieman soijakorvikemaitoa koska puurosta tuli liian paksua. Ja kyl oli hyvää!
Eilen maistateltiin ekaa kertaa naudanlihaa, enkä ole varma tuliko oireet siitä. Nimittäin posket punoitti loppuillan ja valitteli mahaansa ja itkeskeli. Samanlaisia oireita kuin maidosta, ja olen kuullut että jos maito ei sovi niin herkkyyttä voi olla jopa sitten naudanlihastakin. Jätetään nyt tuo toistaiseksi pois ja syödään vaan kanaa ja possua. Ehtii sitä sitten myöhemminkin. Tein loppulihoista evil-kastikkeen johon tuli jalapenoa ja aurinkokuivattua tomaattisilppua ja tuoretta tomaattia + mausteita. Oli muuten hyvää.

VIikonloppuna pidimme yhtiökokousen ja nyt minun pitäisi prokuraattini turvin mennä hoitamaan pankkiasioita. Vaan minkäs teet, mersu seisoo jo toista kuukautta eikä Lauri löydä siitä vikaa vaikka perä jumittaa aika-ajoin.. ja Lopelle pitäisi päästä. Ehkä sitten ensi viikolla joskus.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.