IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

Kuten eilisestä päiväkirjamerkinnästä käy ilmi, oli Tammelassa hyvissä ajoin - ennen klo 14. Tamma piehtaroi juuri sopivasti pienessä varsomistarhassa kun ajoin pihaan ja oltiin ihan fiiliksissä että kyllä se kohta sieltä tulee. Muutenkin välillä kulki rauhattomasti ja ja tömisteli. Kävi pieharoimassa.

Aika vaan kului ja olisi tullut aika lähteä nukuttamaan lasta joten päätin jäädä Juliuksen kanssa Suvin luo yöksi. Lauri käväisi tervehtimässä tammaa ja toi Batterya minulle. Klo 22 alkoi jo hämärtää. Ja Matleena jatkoi samaa rataa. Se käveli tarhassa ympäri, vaikutti levottomalta ja muutenkin hermostuneelta. Välillä se kävi ikkunan takana katsomassa syyttävästi meitä - en tiedä huomasiko se että katselemme.

Puolen yön jälkeen alkoi olla jo tosi pimeää ja nökötimme nenät lasissa kiinni tuijottaen ikkunan alla olevaan tarhaan. Tamma muuttui aina vaan levottomammaksi, kävi maaten, nousi ja kiersi tarhassaan. 1:05 se maatessaa yhtäkkiä ähkäisi ja noustessaan ylös huomasimme että vedet olivat tulleet. Tamma hörisi ja haisteli, alkoi olla jo ihan fiiliksissä varsan vuoksi.
Muutamassa minuutissa se ponnisteli etujalat ja pään näkyviin, pimeässä tosin erottui vain jotain valkoista mustan hahmon hännän alla.

Odottavan aika on pitkä, mutta ponnisteluista huolimatta tuntui että varsa tule ulos enempää. Suvi kävi hieman auttamassa ja varsa luiskahti maailmaan. Hän repäisi nopeasti kalvot ja kipitti takaisin sisälle - jätettiin tamma huolehtimaan kun varsa kerran oli ollut hyvissä voimissa. Hetken hevoset makasivat. Sitten Matleena nousi ylös kiivaasti höristen ja alkoi nuolemaan varsaa. Kaikki sujui aivan kuten aina ennenkin.

Tämä oli tosi reipas varsa, alle puolessa tunnissa nousi tukevasti jaloilleen ja jos sattuikin kaatumaan, pääsi heti ylös. Varsa oli heti tosi "vanhan" oloinen. Ei ollenkaan sellainen jolla luut kolisee vaan suht täydet kupeet, varmat askeleet ja "asiantuntijan" elkeet. Se juoksi ja taaperteli määrätietoisesti emänsä ympärillä joka kieppui höristen ja koitti vähemmän hellästi tuuppia pikkuista imemään. Jälkeisetkin putosivat ennenpitkään ja olivat täydelliset.

Imemisessä oli vähän hankaluuksia aluksi kun varsa oli niin korkea eikä tajunnut kumartua nisän perässä. Varmistimme kuitenkin että se sai imettyä jonkinverran maitoa parin tunnin sisään. Sitten oli pakko otta pienet torkut.
Jostain syystä Matleena oli tosi huolestuneena kokoajan tuossa varsomistarhassa ja varsa sai levätä hyvin vähän. Tamma ajoi sen aina ylös etusella tai puremalla ja taas ne kiersivät kehää. Varsa kuitenkin sai syödäkseen, kakkasi ja pissasi ja ne pääsivät ennen lähtöäni tutumpien hevosten pariin.

Voi olla että outo tarha ja tutun johtajatamman puuttuminen vaikutti Matleenan synnytykseen niin että se pitkittyi ja tamman supistukset olivat siksi heikot. Sen kuulemma tunsi kun auttoi varsaa maailmaan. Matleena oli kuitenkin kipuillut jo pitkin päivää ja valuttanut maitoa eli olisi laittanut varsan ehkä jo aikaisemmin jos olisi tuntenut olonsa turvallisemmaksi.
Tämä on kuitenkin ihan vaan spekulaatiota, ihan mahdollista sekin että varsa olisi syntynyt itsekin. Nyt katsottiin vaan parhaaksi auttaa hieman.

Tässä on se tammavarsa jota olen odottanut vuodesta 2002.. joten nyt pidetään peukkuja että homma lähtee alun jälkeen sujumaankin yhtä hyvin. Mikäli en itse pitäisi varsaa niin Suvi haluaisi sen itselleen ;) Joten tämä ei ole myynnissä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.