IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

"Nukkuneen" rukousSunnuntai 29.07.2007 12:00

Julius on ollut kipeänä, tai siis jotenkin kummallisesti vain öisin.
Nyt kahtena peräkkäisenä yönä on oksennellut ja minä olen valvonut. Eilen peruin maastoreissun Marinkan kanssa kun olin niin pihalla, mutta tänään voisin kuitenkin käydä köpsöttelemässä pienen lenkin - ei tästä muuten mitään tule.

Päivällä poika oli kuitenkin ok ja söikin mukavasti. Hain hälle mansikoita ja vadelmia ja silläaikaa kun olin tallilla niin oli syönyt ainakin 10 mansikkaa ja Laurin kanssa puoliksi ison määrän vattuja. Tämä viimeyö ei ollut yhtä paha kuin edellinen, mutta eipä silti paljoa enää kolmen jälkeen nukuttu.

Näin mielenkiintoisia unia: Horza oli ollut Venäjällä ja tiesi paljon vanhojen kartanoitten arkkitehtuurista ja materiaaleista. Hän oli pukeutunut harmaaseen paitaan.
Unessa oli myös ainakin Poutsi ja Jab ja istuttiin iltaa jossain... Tunnelma oli kuitenkin kauhean vaivautunut. En tiedä miksi. Oli jotain muutakin, mutta en muista enää paljoa. Jossain vaiheessa oltiin korkean kerrostalon pihalla ja heiteltiin jotain ilmaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.