IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

Sleepless Nights 1996Torstai 02.08.2007 11:25

(Taustoja tuntemattomille - tässä tekstissä mainittu Lauri ei ole mieheni vaan edesmennyt ystäväni jota tässä muistellaan)

Atom Heart Motherin ensimmäinen purkkimiitti pidettiin kevättalvella 1996 Hämeenlinnassa. Se oli vain yhden yön kestävä joskin jo edellisenä iltana saapuivat Viznut ja Idce (jonka kanssa heilastelin siihen aikaan). Ilta sujui kuitenkin nörtteilyn parissa enkä muista siitä juuri enempää.

Lobotomy saapui joskus aamulla ja lähdimme kävellen rautatieasemalle Nosfea ja Xoxxoa vastaan. Kaikki muut olivat ennestään tuttuja, mutta vain Nosfen oli tavannut Xoxxon aikaisemmin.

Nimitys Xoxxo tuli lentävänä läppänä joskus messuillessa. Lauri oli purkissa nimella Xaztur Azagthoth enkä osannut kirjoittaa sitä oikein. Vuonna 1995 olimme Viznutin ja Trevizen kanssa Puijon metsissä kävelyllä ja Viznut dippasi käpyä johonkin vesilätäkköön. Kun ihmettelimme mitä hän tekee, hän kertoi "syöttävänsä Xoxxoa".
Myöhemmin adoptoin tuon nimen tarkoittamaan Xazturia ja siitä se vakinaistui.

Näimme jo kaukaa Nosfen tutun hahmon. Idce sanoi että "tuo näyttää Nosfelta mutta sillä on joku tyttö mukana!" Totuus paljastui kuitenkin kun he pääsivät lähemmäksi. Se ei ollutkaan tyttö, vaan minun pituiseni nahkatakkiin pukeutunut tyyppi joka poltti kädet hieman täristen tupakkaansa. Suuntasimme Alkon kautta takaisin Haperotielle.
Minä ja Idce joimme puoliksi Pöytäviinapullollisen, Nosfe ja Xoxxo taas ostivat pullon Sawonwiinaa. Jos Nosfe lukee tämän, tiedän että hän ajattelee vieläkin "Sawonwiina on parasta!" ja minä ajattelen "Höpöhöpö! Pöykky on parasta!"

Illan tärkeimpiä ohjelmia oli tietty Black Sabbathin kuuntelu. Voi olla että miittiin tuli vielä muitakin (Tino ainakin) mutta en muista tarkasti yli 10 vuoden päähän koska aloimme kaataa aika pian tultuamme paikanpäälle. Nosfe ja Xoxxo viettivät aikaa paljolti kuistilla mutta tulivat iloisesti moshaamaan. Hakkasimme päitämme lattiaan ja muuta älykästä mitä alaikäiset humalpäissään puuhaavat.

Illan episoidi.
Olimme juuri iloisesti idcen kanssa peuhaamassa yläkerrassa kun nosfe tuli sanomaan että Tino oksentaa verta. Mä tietty juoksin heti alakertaan ja Tino oli voipuneena vessan lattialla. Soitimme ambulanssin (hänen omasta pyynnöstään vieläpä!) ja ampparimiehet kävivät vain toteamassa että oksennuksen punainen väri johtuu todennäköisesti juodusta viinistä.

--

Seuraavan reissun teimme porukalla Kuopioon Demolitionille saman kevään 96 aikana.
Minulla on sieltä valokuviakin mutta niitä ei ole koskaan skannattu. Matkustimme porukalla minä, Idce, Nosfe ja Xoxxo. Jälkimmäisillä ole kiljua mukanaan ja partyilla tulikin huomattua miten sangen petollista ainetta tuo oli.
Liimauduin Puhelimen ja Vissyn mukaan kun joku (Viznut?) haki heille juotavaa ja sain itsekin ujutettua seteleitä pariin kaljaan. Kalja oli kuitenkin niin pahaa etten voinut juoda sitä, joten Nosfe suostui vaihtamaan litran pullon kiljuunsa.

Juoksimme Xoxxon kanssa hihitellen nurkan taakse ja menimme boozaamaan piiloon ettei kukaan näe. Istuskelimme partyplacen takana penkillä, poltimme tupakkaa ja hörpimme kiljua. Kurkimme välillä ettei kukaan näe ja loppujenlopuksi hoipuimme ihmisten pariin hassuttavissa fiiliksissä. Olin iloisella tuulella ja halailin kaikkia (paitsi Lemmingiä!). Vissyn kanssa sitten jämähdettiin pitemmäksi aikaa, mutta se on historiaa.

Xoxxo tapansa mukaan nukkui melkein koko seuraavan päivän (joka partyilla sama meininki, ekan illan valvoi, tokan päivän nukkui) ja me Nosfen kanssa joinasimme Hirmuun ja kaveerasimme Primonin kanssa.

--

Nyt jälkikasvu heräsi. 96-vuodelta on vielä monta hyvää ja hellääkin muistoa. Ne pitää saada kirjoitettua ylös etteivät unohdu.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.