IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

Pillu perkele.Tiistai 16.05.2006 19:19

Jumalauta ettei voi kävellä kun on alapää kipeänä sen lahtarilääkärin jäljiltä. Mitähän helvettiä se oikein minulle teki?

ViatonTiistai 16.05.2006 16:40

Kliininen tapaus, ongelmaton. Mutta neuvolantäti lupasi että seuraava aika sittenkin vasta kahden viikon päästä, eli ihan vielä ei tarvitse juosta joka viikko. Kaikki oli enemmän kunnossa kuin minkään järjen mukaan voi olla ;)

Nyt sitten vaan tallustellaan kohti juhannusta koska en tullut neuvolalääkärillä sen fiksummaksi. Minulle oli luvattu että tälläkertaa puhuttaisi synnytyksestä ja siihen liittyvistä asioista ja tarkistettaisi vielä tarjonta, mutta eihän tuo minun ikäiseni naislääkäri oikein niistä osannut mitään sanoa, oli dopplerinkin käyttö hieman hankalaa. Kysyi sitten minulta minne päin potkut tulevat, vähän paineli ja sanoi sitten että kai se edelleen on oikein päin. Paikat olivat vielä hyvin kiinni joten tuskin syntyy ennenaikojaan.

Hain äitiyspakkauksenkin tänään :) Jos jotakuta kiinnostaa niin tältähän se sitten minunkin versioni näytti: http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/100502155308EH?openDocument

Ei saa valittaa kun ilmaiseksi saa, mutta mielestäni valittamista ei ole se, että totean osan vaatteista lähtevän eteenpäin. Joku muu käyttää niitä mielummin kuin minä - itsehän siinä vaan häviän. Ja kun noita kuteita on jo ennestäänkin niin paljon niin voi vähän valkata mitä pojalle pukee päälle. Ei tuollainen keltainen tipukuosi ihan vastaa omia mieltymyksiä ;)
Tuon makuupussin lupasinkin jo pois, koska kaappien kätköstä löytyi vm. 80 pussi joka on mielestäni hienompi.

Vauva on koko päivän painanut ja potkinut keuhkoja tänään, joten hengitys on hieman työlästä. Jos nyt lepäilisin hieman. Voitaisi vaikka viettää Hallan kanssa yhteinen hellittelyhetki kun kunnolliseen sellaiseen ei ole ollut aikaa iäisyyksiin.

Tekevälle sattuu.Maanantai 15.05.2006 18:41


Johan on taas ollut päivä.. ja vasta alussa. Myös viikonloppu hujahti ihan eri merkeissä kuin piti. Osittain voisi sanoa jopa epäonnistuneeksi ja toisaalta taas tuli sellaisia juttuja tehtyä että voi olla itseensä tyytyväinen. Mitään dramaattista ei toki vielä ilmennyt, mutta turhia asioita joista ei vähäisin tämän päivän ojaan ajo.

Mutta aloitetaan siitä mihin jäätiin. Perjantai.

Lauri tuli ihanan aikaisin kotiin ja läksimme vielä käymään kaupassa viikonlopun viettoa varten. Sunnuntaiksi oli kaavailtu shamppanjaa ja herkkuja sängynpohjalla ennen ravintolaan menemistä joten näitä sitten haettiin. Roudasin Alkon kassia sisään, kun tulvalahkeeni tarttui meidän ainoan ulkoportaan rikkinäiseen raudoitukseen ja mätkähdin nurin - onneksi *vain* siideripullo hajosi joten sain kiikutettua Blondelin ehjänä jääkaappiin.
Kävimme vielä Nummelassa ja kovasti pahoitin mieleni isän soitosta kun hän tuntui niin pettyneeltä ettei oltukaan tulossa viikonloppuna saunaan ja hän olisi tarvinnut apua tavaroiden nostelussa. Puhelun jälkeen tirautin jokusen itkun ja päätin että jos nyt mennään kuitenkin käymään lauantai-iltana ja sunnuntai sitten ollaan kaksin.

Lauantai alkoikin ihan ok merkeissä. Lauri oli ostanut uuden hienon kompressorin ja ajatteli vaihtaa mersun etuiskarit kun se olisi pitänyt tehdä jo reilu kuukausi sitten. Itse vetelehdin pihalla seurana ja Annekin tuli liikuttamaan Elsaa. Keli muuttui kuitenkin aurinkoisesta pilviseksi ja toi voimakkaan tuulen mukanaan. Hieman sen jälkeen kun L oli saanut toisen iskarin vaihdettua ja etupyörän irroitettua, tuli valtava puuska joka heitti valjashuoneen oven päin kompressoria kaataen sen ja repäisten virtajohdon hajalle. Hommat loppuivat siihen.
Lähdimme käymään Solstrandissa ja ostettiin samalla sopivaa johtoa Säästöpörssistä jotta Lauri saisi sitten paskarrella uuden piuhan koneeseen.

SS-leirillä söimme ja turisimme. Jossain vaiheessa mummu soitti Lassille ja kun kuuli että olemme käymässä, sai mielestään hyvän idean. Eli tulisivat huomenna käymään meillä, kun muutenkin liikkuivat tällä suunnalla. Ei siinä auttanut kieltää kun eivät ole koskaan vielä nähneet meidän kämppää. Sovittiin jotta sitten kolmen maissa, joten haaveet romanttisesta löhöily-päivästä kaatuivat siihen sitten.

No. Tultiin kotiin senverta myöhässä ettei kauheasti siivoushaluja ollut. Ilta menikin siihen että Lauri pelasi Oblivionia ja nukahdin sohvalle. Kömmittiin jossain vaiheessa petiin ja heräiltiin aamusella kymmenen maissa. (toim. huom. kävimme joskus 7 aikaan kyllä heittämässä heinät hevosille) Juotiinkin siinä shamppaa ja syötiin herkkuja, mutta minua stressasi se, että oli hoppu päivä tiedossa. Pari tuntia halittiin, juteltiin ja sitten lähdettiin ravintolaan syömään kun kello näytti jo puolta päivää. Voi hitto oikeasti että otti pattiin! Viimeisiä yhteisiä viikonloppuja ja pitää siltikin mennä KELLO KÄDESSÄ että ehtii toteuttaa sukulaisvelvollisuutensa.

Ruokailu on epäonnistunut. Koska oli äitienpäivä, oli a'la cartella noin kuusi eri ruokalajia, eikä esim. sisäfiletta ollenkaan. Jouduin tyytymään grillipihviin ja ranskalaisiin perunoihin (hesestä olisi saanut vastaavantasoisen ruuan paljon halvemmalla), ketsuppiakaan ei löytynyt ja lisäksi mediumini on läpikypsä ja jopa hieman kuivahtanut. Yök!
Jätin palautteen palautelaatikkoon. Kävimme vielä ABC:lla kahvilla ja jälkkärillä, kun ei oikein lähtenyt nälkä tuosta pikkuannoksesta.

Kotona sitten siivosin reilun tunnin niin että päästä nousi höyryä ja juuri olin saanut keittiön ok-kuntoon kun vieraat jo tulivat. Ei siinä mitään, isovanhempia on ihana nähdä :) Olihan se mukavaa kun he tulivat käymään, ajankohta vaan olisi voinut olla toinen. Kahviteltiin ja 1,5h siinä juteltiin. Niinpä niin, sekin päivä valui kiireeseen. Siivoilin vielä illalla hiukan hyllyjä, pesin kertaalleen kylppärin lattian että Laurin on parempi raaputella ennen saumaamista jne.
Pakko sanoa että harmitti tämä mennyt viikonloppu - ja hartaudella odotettu laiskotteluun varattu 2v hääpäivä. Toisaalta sitten tuli siivottua ja nähtyä tärkeitä ihmisiä.

Maanantai-aamu valkeni minulle 7 jälkeen kun kello piippasi. Otin lukua viitisen minuuttia ja sitten hoitamaan eläimiä ja pukemaan päälle. Viimetöikseni potkin Laurin ylös ja starttasin mersun kohti Otalampea. Vihdintiellä ovat tietyöt menossa ja näköjään nyt siinä pisteessä että 1km ennen kuin olisin kääntynyt sivutielle, oli toinen kaista asfaltoinnissa. Niimpä siinä seistiin 10min valoissa ennenkuin päästiin jatkamaan. Olin kuitenkin suht ajoissa Mirkan luona ja nappasin Siporin siemenet kyytiin. Kurvasin pois pihasta ja otin vesihuikkaa pullonsuusta, kun tajusin että jumaliste, mullahan on toinen puoli autosta ojassa!

Koitin ohjata nätisti ja katsella eteenpäin jos oja nousisi niin saisin nykäistyä auton takaisin tielle, mutta alle sekunnissa tajusin että ei - tähän jäädään. Mersu jäi hieman mahastaan kiinni ja kallelleen kun häpeillen kömmin ylös ja kävelin takaisin tallille josta sitten repäisivät minut kuorkilla ylös. Tätä olen kerjännyt ne kymmenet kerrat, kun olen kirjoittanut tekstiviestejä, syönyt hampurilaisia, vaihtanut cd-levyä jne. huolimattomasti auton ratissa. Opinko mitään? - No en. Söin kolmioleipää evääksi loppumatkalla Lohjalle.

Olin Marjon luona vähän ennen kymmentä, kun oltiin sovittu että Corinne tulisi kympiltä katsomaan ja siementämään. Heta olikin oikein hyvässä kiimassa eli ekalla ei ollut natsannut. Marjolle oli tullut viime yönä toinen Juli Patilainen varsa, ihana pieni läsipää tämäkin. Ihastelimme sitä ja tuota viikon vanhaa, mutta koska tuli kylmä mentiin sisälle istumaan. Ja saatiinkin istua... Jossain vaiheessa soiteltiin Mokille, joka oli kuulemma "lähdössä kohta" tulemaan. Pari tuntia siinä taisi vierähtää, koska kotiin lähtiessäni kello oli 12:45... Eikä itse siemennys tapahtumana ollut kauhean pitkä.

Folikkelit eivät olleet oikein vielä kypsiä joten ilmeisesti tämä siemenhakureissuni oli vähän turha. Ne laitettiin silti kun kohdunsuu oli senverran auki ja keskiviikkona on uusinta. Siporin sperma on kuitenkin tosi elinvoimaista ja itsekin pääsin kurkkaamaan menneitä pikku ravilupauksia mikroskoopin kautta. Heta saataneen kotiin siis vasta torstaina ja ehkä Elsa sitten samalla reissulla sisään. Huoh, on tämä pitkäpiimäistä.

Nyt istun kotona, kello tulee neljän ja koko päivä on taas valunut "sormienvälistä". Ulkona tuulee ihan homona ja voisin hakea Hallan kohta sisään. Että vielä vähän enemmän säntäilyksi menisi, pitää iltasella lähteä Laurin porukoille suihkuun kun aamulla on neuvola heti klo 8.

Ei jumalauta tämä äitiyslomailu on rankkaa!
Jotain iloista sentään: Posti toi lapun jolla voin hakea äitiyspakkauksen. En kuitenkaan enää viitsi lähteä kirkolle kun saan sen sitten huomenna joten syön kynsiäni täällä siihen asti. Vaikka lupasivat kyllä että olisi vuoden 2006 paketti :)

[Ei aihetta]Perjantai 12.05.2006 17:41

Nyyh, ei ollut äippäpaketti tullut vielä tänään. No, siivosin sen sijaan tunninverran keittiössä ja palkinnoksi tomaattikeittoa. Ruletz!

[Ei aihetta]Perjantai 12.05.2006 15:45

Mítään en saanut eilen aikaan, enkä saa tänäänkään. Prixit eilen hain ja äsken täyttelin nuo viime vuoden astutustodistukset (vituttaa lähettää tuollaisia "ei tiinehtynyt" -lappuja kaksin kappalein...)

Eiköhän sitä saa jonkun tekosyyn varjolla ottaa huolettomasti loppuviikon. Äippälomakin alkaa virallisesti huomenna ja voisin juhlistaa sitä juomalla puolikkaan siiderin iltasella. Pihalle en viitsi mennä kun en halua että naapurit tulevat lässyttämään mahasta jotain. Vielä en ole lähimmäisten naapurien kanssa joutunut puheisiin niin että raskaus näkyy, enkä toisaalta haluakkaan. Oikeastaan olen vältellyt koko ihmisiä kun ei tässä nyt kaivata enempää small-talkia kuin mitä ensi viikolla alkavat jokaviikkoiset neuvolakäynnit aiheuttavat.

Olen aika hyvällä ja levollisella fiiliksellä vaikka tekstistä voikin saada toisenlaisen kuvan. Vesiputket aukesivat eilen ja kohta voisikin mennä tyhjentämään tiskikoneen 1. satsin! Se pyöri viimeyönä tehopesuohjelmalla ja tänään laitoin vielä normaaliohjelman kertaalleen. Helmikuusta asti ovat seisseet joten ei tarvinne sanoa että aika irstaita astioita olivat.
Sitten kun saadaan pesukone kiinni, niin voin kaivaa (h)OMO pesuaineen esille ja heittää vauvanpyykit tulemaan, pedata pinnasängyn poikaa varten. Hellää Homoa, sensitiivistä ja tuoksutonta. Pitäisiköhän katsoa noita Queenin musiikkivideoita joita minulle on koneella <3

Loppuviikon mietteitäTorstai 11.05.2006 15:14

Huomenna on taas perjantai. Voisi ehkä sanoa että tämä elämä on laadukasta, kun tylsää ei ainakaan ole, eikä oikein tunnu mitään isompaa puuttuvan. Jaksamista, terveyttä ja rakkautta riittää ja huolenaiheet rajoittuvat lähinnä aikataulujen järjestämiseen ja läheisten hyvinvointiin.

Jorvi on nyt nähty, eikä se ollut sen kummempi kuin oltiin odotettukaan. Mitään synnytyspaineita en ole vielä saanut kasattua vaan edelleen ollaan menossa ilman ennakkoluuloja ja hyvillä mielin katsomaan mitä tulee tapahtumaan. En ole edes tullut ajatelleeksi että tämä voisi tulla ennen aikojaan, mutta nyt kun monelle netissä on "lupailtu" ettei vauvat ehkä jaksa odottaa laskettuun aikaan, niin tuli itsellekin mieleen jotta mistäs sitä tietää koska poika meinaa syntyä.

Laurilla on sitten ilmeisesti sairaalakammo ja hänen piti lähteä kesken kierroksen pihalle ottamaan happea, kun pisti kylmän hien pintaan ja muutui vihreäksi.. Katsotaan mitä tosipaikan tullen tapahtuu. Itse jatkoin kierroksen loppuun ja sitten kiirehdin huolehtuneena autolle mutta kaikki olikin ollut hyvin siitä saakka kun oli päässyt ulos sairaalasta. Synnytyssali täynnä ihmisiä vaan taisi olla vähän liikaa. Katsotaan kummalle tuo itse synnytys on sitten pahempi paikka... veikkaanpa että tulevalle isälle ;)

Nyt kun mietin äkkiseltään niin tulee mieleen ainakin 4 asiaa jotka pitäisi/voisi tehdä. Ja jos vähän tarkemmin funtsin niin perään heti muutama lisää. Toivottavasti lopputulos ei ole se, etten taaskaan tehnyt niistä mitään.
Tänään oli se päivä kuukaudesta jolloin uskallauduin pyörähtämään pääkaupunkiseudulla.

Oikeastaan kaikki alkoi jo viime yönä, kun Laurilla oli pieni duunikeikka Oulunkylässä. Itse työt kestivät vain puolisen tuntia, mutta autossa istumistahan tuli noin tunti suuntaansa joten lähdin mukaan seuraksi. Lahnuksen Shelliltä haettiin evästä ja vedettiin rundia Paloheinässä. Kämppä jossa muinoin kommuunissa asuimme (ex Texas, meidän aikana Neuvostoliitto) oli saanut etupihalleen TOISEN TALON. Tsiisus mikä tilaihme... no eipä tartte sielläkään enää kenenkään huolehtia haravoinnista (*Reps*) tai leikata ruohoja. Sama Saabinraato oli kuitenkin mätänemässä pihalla edelleen.

Palailtiin kotiin kolmen maissa ja painuttiin nukkumaan. Itse heräilin klo 9 ruokkimaan elukoita ja kympin jälkeen aamusella hypättiin taas autoon.

Heitin Laurin töihin ja ajelin seikkailemaan. Jumbossa ei ole tullut käytyä pitkään aikaan joten piti mennä ihmettelemään sen "uutta" lisäsiipeä. Ostin melkein Elsalle uuden satulahuovan Kaira-Shopista, mutta jotenkin sitten kuitenkin laskin sen viimehetkillä käsistäni. Myöskin vaatekaupoista ja Sin Citystä lähdin tyhjin käsin, ei oikein mikään napannut. Alkoi jo oikeastaan väsyttää siinä vaiheessa kun taapersin vanhalle puolelle hakemaan Body Shopista matkakokoja ihmisenhoitoaineita synnärille mukaan.

Siellä uudella puolella on joku Tex Mex -paikka jonne sitten yhden maissa päädyin syömään. Väsymys oli varmaan osittain nesteenhukkaakin koska aika pian ruokailun jälkeen tuli parempi olo. En kyllä pystynyt syömään koko Burritoa, oli sen verta iso annos (ja hyvää myöskin!) ja sitten naapuripöydässä pisti ensin yksi lortto tupakaksi ja melko pian toisessa lähipöydässä päätti joku muukin tupruttaa neuvoa-antavan ennen ruokailua. Sen verta teki pahaa että närpin salaatit naamariin ja läksin.

Pyörähdin vielä Petikossa tankilla ja Nummelassa ostamassa jätskiä unohtaen kokonaan että olisi pitänyt hakea Prixejä tänään. Ehkä tuolla on vielä sen verran Elsalle että haen ne huomenna. Enää en kerkeä Agriin, kun pitää olla taas kohtapuoliin Espoossa. Mennään ihmettelemään Jorvin synnäriä. Pakko oli kuitenkin tulla piipahtamaan kotona kun Halla on täällä yksin ja tarkastamaan että hevosilla on vettä. En kerinnyt tänään pitää niitä vihreällä, eilen olivat 30min, mutta ei ole onneksi vielä hoppu totuttaa.

Voi olla että ensi yönä nukunkin sitten vieläkin sikeämmin (jos mahdollista), sitten toivotaan ettei tule asiaa Kehä III:n sisäpuolelle pahemmin ennenkuin lähdetään vauvaa hakemaan. Eipä siellä ole kauheasti mitään mitä tarvittaisiinkaan.

Ei paluupostia.Tiistai 09.05.2006 16:39

Uusi folikkeli kasvamassa ja siemennys uudelleen varmaan viikonlopun tienoilla. No, aina ei tärppää heti. Elsa saa vielä odottaa ja sen sijaan pääsee lenkille kohta. Hevoset hirnuvat ihmeissään kun tultiin tyhjällä kopilla takaisin.

Hevosreissuun lähdössäTiistai 09.05.2006 12:48

Nyt kaikki sitten peukut pystyyn että Hemulla on alkio sisässä niin saadaan seuraava potilas sisään jo tänään :)

[Ei aihetta]Maanantai 08.05.2006 16:16

Voisinpas mennä pesemään vaikka auton. Jos saisi vihdoin tehtyä jotain tuon Skodan myynnin suhteen, kun Laurilla ei tunnu aikaa riittävän siihen...