IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

Lauri hakkaa vielä viimeisiä johtokiinnikkeitä yläpuolellani. Vietimme vintillä pari tuntia sähkökaapeleita vetäen ja kerrankin minusta oli hyötyä näissä remonttihommissa. Kolme johtoa piti vetää, mutta kaapeli ei yllättäen riittänytkään joten taas tulee reissu rautakauppaan. Argh!

Aivan ihana viikonloppu pidennettynä versiona! Ollaan rötvätty sängyssä, hellitty toisiamme, ihan vaan tapettu aikaa yhdessä tekemättä juurikaan mitään hyödyllistä. Juuri sitä mitä keskellä pimeintä aikaa ihminen kaipaa. Ollaan varmaan rakastuneempia kuin koskaan ja katsottu lähes kymmenen elokuvaa muutaman päivän aikana.

Sunnuntaina oltiin isän luona syömässä hirvipaistia. Taas sai hävetä Hallan puolesta, joka alkoi kiukutella Marikalle ja pissasi kostoksi lattialle kun komensin sitä. Kerroin myös isälle salaisuuden, joka sai hänet liikutuksesta itkemään. Oli kyllä odottamaton reaktio, enkä aluksi tiennyt miten pitäisi suhtautua mutta Lauri oli sitä mieltä että varmaan ihan positiivinen tapa ottaa uutiset vastaan :)

Onneksi työviikko ei ole rakkaallani pitkä ja itsellänikin on taas tekemistä näiksi kolmeksi päiväksi. Huomenna nimittäin saadaan pitkään odotetut nastat hevosille ja pääsen ratsastamaan. Viime kerrasta on 2,5 viikkoa ja selkä onkin oireillut merkiksi siitä että satulaan pitäisi päästä. Mahtaa Severillä olla virtaa!

Paluu kuolleista.Perjantai 02.12.2005 18:50

Meillä on sähköt taas :)
47h tuossa välissä oltiin ilman. Tähän vuodenaikaan melko tympeä case.

Edessä on pitkä viikonloppu rakkaani kanssa. Pitäisi sitä kai jotain hyödyllistäkin saada aikaan mutta nyt just ei huvita ajatella muuta kuin sylikkäin köllimistä ja herkkujen syöntiä.

Paskat pitäisi vielä lappaa ennenkuin L tulee kotiin.

Eilinen oli most perseestä. Naapuri tuli tuhannen päissään käymään ja minulle tuli Hallan kanssa tappelu siitä meneekö se hyppimään vasten vai ei. Loppujenlopuksi koira antoi periksi mutta kusta lirutteli lattialle toiseen huoneeseen ikäänkuin kostoksi. Eilen jouduin myös perumaan kengityksen kun ei tuolla näe laittaa. Nyt odotellaan nastarenkaita sitten taas viikko ja hevoset seisoo tarhoissa tylsistyneenä.

Talven taikaa?Torstai 24.11.2005 20:24

...vai ikuista kuraa ja loskaa.

Olen ollut laiska.Keskiviikko 23.11.2005 13:18

Ja väsynyt. Maanantaina olin Heinäsissä ja menen sinne taas tänään illasta. Muuten en ole kauheasti viitsinyt laittaa tikkua ristiin minkään seikan takia.

Maanantaina tein vähän jouluostoksia.. voi olisin keksinyt miljoona asiaa jotka olisin halunnut äidille ostaa. Iski taas suru päälle ja illalla istuin kyynellet silmissä takan edessä tuleen tuijotellen. Niitä viimeisiä ja viimeisen jälkeisiä päiviä olen käynyt mielessäni läpi niin monta kertaa. Tietyt asiat saavat taas kyynelkanavat auki. Epätoivon tilalle tuntuu kuitenkin tulevan enemmän jo suru ja kaipaus.

Katsoimme Laurin kerta Harry Potterin maanantaina ja se oli ihan hauska, vaikkakin ihan sikapitkä ja väkivaltainen. Itse olen aina nauttinut selkeistä karikatyyrihahmoista tyyliin "tyhmä lihava poika", "ilkeä ruma pahis", "voittamaton vahva sankari". Jälkimmäisen löytää lähinnä Ramayanasta tai Mahabharatasta, vaikka loppupeleissä Harry Potterkin ärsyttävästi aina voittaa. Onneksi välillä ihan tuurillakin.

Pitäisi lähteä kylille. Vastenmielinen ajatus että joudun kampaamaan tukkani.. enhän ole tehnyt sitä taas sunnuntaina jälkeen. On tässä oloneuvoksena puolensa, vaikka töihinkin olisi kiva mennä. Siihen tosin on todennäköisesti aikaa ennenkuin tartun taas leivänsyrjään ;)

Stella, stella, homostella...Lauantai 19.11.2005 19:48

Krrah. Onko turhempaa tapaa viettää lauantai, kuin koneen edessä istuminen.
Käytiin me tuossa Liisan kanssa maastossa päiväsellä, mutta siihen se sitten jäikin. Severikin oli ihan gay, kun oikeasti olisi ollut hevosten ruoka-aika ja kotiinpäin piti tahtia puolitölttiä.

Meillä on tällähetkellä sisällä +15 lämmintä, kun en ole onnistunut lämmittämään. Kahdesti sytytin takan ja pakenin peiton alle nekroilemaan, mutta kummallakin kerralla se sammui. Lauri on tämän viikonlopun duunissa, mikä on mm. perseestä.

Juujuu justiinsa juu.Keskiviikko 16.11.2005 21:21

Väsy painaa päätä, on ollut vähän huono päivä kaikenkaikkiaan.

Nythän on niin, että mersusta puhkesi yksi nastarengas. Vanteet olivat niin huonot että sisäkumit on joka jalassa. No, tässä on ajeltu sitten kolmella nastalla ja yhdellä vararenkaalla pari viikkoa. Ei muuten mitään, mutta viimeyönä alkoi pakkaset ja aamulla liukasta, joten en alkanut sinne Virkkalaan asti arpomaan. Jäin kotiin katsomaan seinää ja voimaan huonosti.

Päivällä irtosin senverta että ajelin Nummelaan hakemaan uuden Trekkerini, ostin sen kunniaksi myös uuden huovan ja kirkolta hain kouluvyön. Kotona soviteltiin ja ihan ok:ltra vaikutti. Itse en oikein osannut istua siinä, joten jätin ravaamatta. Juoksuttelin Hetaa vielä kun Anne ei päässyt tänään ja sitten Lauri tuli kotiin. Lähdettiin Karkkilaan hoitamaan asioita.

Huomaa ettei ole ollut elämää kun olen ihan liikaa kirjoitellut scheissea tänne. Tätähän tää on, aamulla ylös - hevosia - päivällä ehkä töitä: hevosia - iltapäivällä kotitöitä: hevosia ja illalla vielä pikkuisen hevosia.

Shit keeps comingTiistai 15.11.2005 20:32

Myrskynnyt koko päivän, hain elikot sisään jo kuudelta.

Koko päivä mennyt ravatessa maailmalla, tuntuu että patterit alkaa olla lopussa. Kämpässäkin on pirun kylmä, mutta Laksa saa lämmitellä kun tulee. Pitäisi olla kotona hyvinkin pian ellei myrsky ole tuonut jotain liikenneongelmia <3

Tulin tänään siihen tulokseen että olen elämäni kunnossa. Silmälääkäri sanoi että hyvältä näyttää ja molemmat simmut oli tosi lähellä +-0 ja tämän pitäisi olla se suht pysyvä laser-tulos nyt toistaiseksi. Mahtavalta tämä on tuntunutkin, elämä ilman laseja ruletz!

Verenpainekin oli 117/69 mikä on vallan mainio, eikä hemoglobiini olisi voinut olla paljon parempi, 138 ;) En suotta ole elämäni kunnossa. Parempi kuin uusi, vaikka perusparanneltu muutaman vuoden aikana.

Koht tars alkaa miettiä joulua. Kortteja ei kukaan saa tänävuonna, että terveisiä vaan ;) En jaksa sitä osoitteidenetsintärumbaa. Muutenkin tulee varmaan otettua hyvin rauhallisesti ja ehkä vähän surumielisissä merkeissä kyseinen juhla..

Ihan perkeleesti vettä!Maanantai 14.11.2005 22:38

Meidän piha on yksi hiton uima-allas.. ulkona myrskyää ja skeidaa tulee vaakasuoraan. Hain märät ja surkeat elukat ennenaikojaan sisälle ja kuivaa niskaan.

Muutenkin päivä ollut mäntti. Jouduin peesaamaan Lauria taas remonttitarvikkeiden ostossa ja vilauttelemaan pankkikorttia hävettävän isojen summien vuoksi. Sen uuden satulan pistin tilaukseen tänään, joten jotain vähän itelleni ja Sevelle. Kun nyt vaan tulisi kelit että pääsisi ratsastamaan. Sanomattakin selvää että tunti peruttiin tänään.

Huomenna on sitten kaikennäköistä. Toivottavasti saa nukuttua tuon persetuulen takia. Aika homo gaynes, sais tulla pakkasta ja lunta.

Lazing on a sunny afternoon..Sunnuntai 13.11.2005 14:53

Tänään todellakin paistaa aurinko :)
Aamutallin jälkeen nukuimme melkein 3 tuntia ja sitten tapoin aikaa katselemalla kun Lauri Quaketti.

Olimme eilen saunomassa Solstrandissa, ihanaa päästä pesemään lika pois (saastaa ei voi pestä) ja saatiin Hallalle pari kiloa hirvenriekaleita. Ei se tosin mitään olisi ansainnut. Sillä aikaa kun olin värjäämässä tukkaani, olivat Lassi ja Lauri häipänneet sikarille. Halla nappasi pöydältä puolikkaan ällömakean prinsessakakun ja skruudasi sen parempiin suihin, nuoli enää muovirasiaa kun saavuin kylppäristä. Tunnin päästä se riehui sokerihumalassa. Mönki ja ärhenteli lattialla ja haukkui olemattomia.

Ensi viikolla tuskin tulee tylsää. Huomenna ratsastustunti, jonka lisäksi käyn liikuttamassa Liinun Karkkilassa, tiistaina pari eri lääkäriä (mm. silmien jälkitarkastus) ja keskiviikkona ajelen jo jokaviikkoiseksi muodotuneelle Heinäsin hierontakeikalle ;)

Kohta pitäisi mennä mättämään scheissea.

Päivä kuin eilinen...Torstai 10.11.2005 22:35

Kärsinkö Deja vusta.... Olin tänään Heinäsissä hieromassa.. tosin pv-ruunien määrä oli tuplautunut verrattuna eiliseen ;)

Kotosalla ehdin vähän aikaa olemaan persuksillani ja sitten tallityöt kutsuivat. Severi juoksi liinassa komean näköisenä.. ihan kuin sille olisi tullut selkäpötkylää hieman lisää? Ruuna osaa näköjään myös pukittaa, ei tosin tee sitä ratsastajan kanssa.

Huomenna olisi ihan vapaa kaikesta säädöstä. Voisin pelailla ja vaikka ratsastaa.

Isänpäivä on ensi sunnuntaina, kiva muistutus taas siitä miten yksin toinen ihminen voi olla. Päivät seuraa toistaan ja vain koira on kuuntelemassa ajatuksia. Sekin alkaa jo olla niin vanha että uusi menetys kolkuttaa ovella. Itse koitan olla vahvam ehkä olenkin tai sitten tajuan jonain päivänä etten ole käsitellyt äidin kuolemaa vielä alkuunkaan. Onhan se muutamassa kuukaudessa aika vaikea asia ymmärtää.