IRC-Galleria

Selailin taaksepäin "saapuneet" -kansiota ja huomasin taas n+1 ihmistä joille olisi pitänyt vastata. Siitäkin huolimatta olen onnistunut taas ("eräällä nimeltämainitsemattomalla") HT.netin foorumilla jauhamaan ämpärillisen scheissea muutaman päivän aikana.
Miksi ihmeessä näin?

Jotenkin henkilökohtaisten asioiden kirjoittaminen toiselle ihmiselle on enemmän efforttia ja sydäntä vaativa asia kuin yleisten "mukavien" turiseminen kaikkien luettavaksi. Yksityisessä viestissä kohtaa toisen lukijan hyvin henkilökohtaisella tasolla - sillä on jotenkin paljon suurempi merkitys miten asiansa ilmaisee ja mistä asioista kertoo.
Keskusteleminen ei sinänsä vaadi niin suurta aivotyötä kuin toisen ihmisen suora kohtaaminen. Tässä blogissanikin olen varmaan puolelle lukijoista anonyymi kun taas osa tuntee minut aivan eri asiayhteyksistä. Kuka hevospiireistä, kuka scenetouhusta, joku on kenties vanhoja koulukavereitani tai sitten menneiden aikojen tuttavuuksia, baariseuraa, Tampereen kaveriporukkaa (joita minulla on edelleen maailman isoin ikävä)... jotka nyt sitten kaikki asuvat Tampereella kun minä muutin pois.

Ihmisellä voi olla niin monta eri tasoa ja särmää että lukijan mielikuva muodostuu lähinnä niistä asioista joista hän on itse kiinnostunut siinä määrin että pystyy niiden kautta tutkiskelemaan toisen ihmisen persoonaa.
Jos joku ei olekkaan demoscene tai BBS-ihmisiä, niinkuin harva varmaan onkaan, on osa teksistä suht merkityksetöntä hänelle. Hevosista kiinnostumaton taas tuskin analysoi sitä mitä olen hevosteni kanssa tehnyt ja saa minusta toimintatapojeni perusteella mielikuvaa. Olenko sitten rauhallinen, äkkipikainen, narunpyörittäjä vai kilpailuhenkinen harrastaja.

Nyt meni ohi niin että kohisi.
Pahoitteluni silti kaikille joille en ole saanut aikaiseksi vastata. Ehkä se kertoo vain arvostuksestani lukijaa kohtaa - en halua jauhaa lämpimikseen niinkuin 95% teksistäni yleisestiottaen teen :D

Ehkä tällä halusin kertoa että blogitekstit ovat niin irrallisia palasia tosielämästä että vaikka niitä voi ollakin mielenkiintoista seurata, ei niiden perusteella kannata kuvitella tuntevansa toista kuin pintaraapaisun verran. Sen haluan sanoa niille jotka ajattelevat julkisen päiväkirjan olevan "itsensäpaljastelua".
Jos selaan tätäkin taaksepäin, niin elämässänihän on ollut enimmäkseen kaikkea muuta vaikka myös sitä mistä olen kirjoittanut.

Nyt se elämä kutsuu, joten palailen astialle myöhemmin :)

Ennenkuin itse edes huomasin, ovat muut käyneet ihmettelemään miksi päiväkirjaani ei ole ilmestynyt lisää entryjä :)

No, asiaan on oikeastaan oikein positiivisiakin syitä - meillä on viimeisen viikon ollut perhe-elämää ja olen myös päässyt harrastamaan sosiaalisia suhteita!
Tuntuu tosi helpottavalta palata sen verran arkeen että pääsee tekemään itsekin vähän pihatöitä, laittamaan ruokaa ja istahtaa illan päätteeksi puoleksi tunniksi alas ennenkuin menen viemään pojan nukkumaan ja menen itsekin.
Sain Laurin ymmärtämään että vastuuta voi jakaa niinkin että hän on välillä lapsen kanssa ja minä pääsen muihin puuhiin. On aika vapauttavaa syödä ilman kantoliinaa ;)

Torstaina oli tarkoitus nähdä yhtä "kaveria" ja mennä sen jälkeen Miiaa morjestamaan Kirkkonummella. No tämä ensimmäinen tyyppi teki sitten oharit, joten jatkoin hiukan etuajassa Masalaan Miiaa ja Pilviä moikkaamaan.
Olikin tosi mukavaa jutella välillä jonkun aikuisen ihmisen kanssa ja vertailla vähän lasten kehitysvaiheita. Pilvi onkin jo vuoden ikäinen, joten Miialta on hyvä kysellä missä iässä hän oli oppinut mitäkin.

Vaan aika raskasta on kuitenkin reissata lapsosen kera maailmalla. Kävin vielä Petikossa ostamassa Jullelle jumppalelun ja sitten lopen uupuneena ajelin kotiin.

Ensi viikolla mennään jo syyskuun puolelle ja se tarkoittaa sitä että Heta ja Anne palaavat kesälaitumilta kotiin! Oi onnea!
Kun tammat on saatu kengitettyä, alan liikuttaa säännöllisesti Elsaa ja olisikin tarkoitus nostatella vähän kuntoa ja alkaa sitten katsella uudemman kerran kantakirjausta.

Ollaan samassa pisteessä kuin vuosi sitten. Sänkipellot ja syksyn kirpeä tuoksu - maastolenkille punaisella tähtipäällä. Se on oikeus josta en tule tinkimään. Ehkäpä kutsumme taas opettajankin tuntia pitämään kun rastastus alkaa muuten sujumaan jälleen.

Olen huomannut kuolevaisuuteni. Jaksamisen ajattelu tuli minulla kerrankin eteen, vaikka tähän asti olen jaksanut olla Super-Jenni ja paahtaa asioita täyttä vauhtia eteenpäin. Kuitenkin pienen pojan äitinä oleminen on pakottanut pysähtymään ja niinä hetkinä kun kävelen lapsi kantoliinassa kämppää edestakaisin, on minulla ollut myös aikaa miettiä tulevaisuutta.

Katkeransuloista on se, että me haluamme lisää lapsia ennenpitkää. Tulevaisuudessa näen tätä samaa kuin nyt. Mutta ehkä myös pienen lapsen iso kypärä päässä törröttämässä hevosen selässä ja kokeilemassa miltä äitin harrastus tuntuu.
Se hevonen ei vaan ole Matleena. Se ei voi olla Matleena. Kaikesta yhteispelistämme ja vuosistamme huolimatta (tai juuri sen tuntemisen vuoksi) en luota pieniä sen selkään. Vaikka tamma on kiltti ja fiksu, se ei ole perhehevonen.
Severistä piti tulla meille sellainen, olisi varmaan tullutkin aikaa myöten, Elsa taas on valmiissa paketissa kaikkea sitä rauhallisuutta tasaisuutta ja varmuutta mitä perhehevoselta vaaditaan. Sillä voi myös ajaa kärryillä, eikä se sinkoa arvaamatta pienemmänkään taluttajan päälle. Matleenalla on liikaa ylpeyttä ja luonnetta vaikka se kiltti onkin.

Ja kun katson eteenpäin, en halua nähdä komeaa tammaa tylsistyneenä seisomassa tarhannurkassa mitääntekemättä. Tämä kesä todisti sen, että varsojen laiton resurssit on minullakin rajalliset. Jo nyt jouduin tekemään kompromissin molemmista käyttämistäni oreista ja Lauri repi taas verkkareitaan ylimääräisen rahanmenon ja ajankulun johdosta. En tiedä tuleeko ensi kesästä sapattivuosi astutusten suhteen vai haenko tälläkertaa Elsalle ihan oikean raviorin siemenet jostain, selvää kuitenkin on etten voi joka vuosi laittaa kahta tammaa.
Elsan saan kantakirjattua, laitettua sellaisia varsoja joilla on paremmat jälleenmyyntimahdollisuudet ja sen lisäksi minulla on siinä rauhallinen maastopumppu itselleni kun haluan irtioton arjesta.

En tiedä olisiko tilanne toinen jos Severi eläisi eikä olisi paineita luopua toisesta siitostammasta.
Tuntuu toisaalta tyhjältä kun 5 mennyttä vuotta pyyhkäistään kenties pian pois, mutta itkenyt en ole. Ehkä sitten kun perävalot katoavat mäen alle.
..vai pyyhkäistäänkö niitä vuosia kuitenkaan. Kuin hitosti tämä tamma onkaan minulle opettanut. Lisäksi jos saadaan kaupat tämän lupaavan ostajaehdokkaan kanssa aikaan, on minulla jonain päivänä Matleenasta se kauan kaipaamani tammavarsa kasvamassa, sen kanssa nuo paineet tulevat vasta muutaman vuoden kuluttua jolloin voin ehkä irrottautua uloskin ilman että rinnanpäällä keikkuu pikkuinen jota en uskalla viedä hevosten tuupittavaksi.

Matleenasta on tehty tarjous. Katsotaan millaiseen sopimukseen päästään...

Ihan yhtä paljon omaa aikaa siitäkin huolimatta :(

Poika on nyt sitten reilut 6kg ja noin 58cm pitkä.
Mutta mitä mitä... nyt pitäisi muka alkaa jotain tuttia hänelle antamaan. Minä en ihan kaikkea kyllä rupea tekemään neuvolan ohjeiden mukaan. Se, että Julle on maistellut nyrkkejään nyt muutamana päivänä kertoo mielestäni enemmän siitä että hän on huomannut niiden olemassaolon, kuin siitä että olisi tarve imeä jotain. Muutenkin kyse on enemmänkin pureskelusta.

Sain vihdoin tilattua Ergon ja sen MaM Econkin meidän kylän jälleenmyyjältä :D
Ensi viikolla haen sitten ne kotiin.

Nyt on viikonloppu edessä, uudet vaipat pyörii koneessa ja kaapissa on yksi uutuussiideri kylmenemässä. Vielä ihana suloinen poika tuhisee tuossa kantoliinassa rinnalla ja muutenkin tuntuu että elämä ruletz tällähetkellä :)

Olen saanut kosketusta menneeseen ja todella hyvällä mielellä siitä. Vaikka vanhat asiat eivät välttämättä varsinaisesti vaivaa, ne ovat käyneet joskus mietityttämään.

Vielä on kuitenkin yksi juttu.
Eilen huomasin kaipaavani TAAS hyvin paljon erästä ihmistä. Siitä on kohta vuosi kun tapasimme viimeksi. Hänestä tuli "rokkitähti" ;) ja hänkin meni naimisiin.
Ja vuodesta ja kuukaudesta toiseen palaa mieleeni meidän hilpeät illat Rusty Angelissa. Hänen juomansa vodkashotit ja yleinen känninen intoilu ja jorina.
Onko tämä nyt sitten tietynlaista rakkautta, kun nämä asiat eivät jätä minua rauhaan.
Vaikka meillä on omat elämät niin sitten on se toinen puoli siellä jossain, jonka pelkään kadonneet kasvamisen myötä paksun ja kirjavan arkimaton alle.
Eikä sitä sieltä oikein voi enää kaivaa esiin. Se on jotain ihan muuta.

...voin vielä luoda jotain.
Nyt sanat eivät vain tule. Vielä syksyllä yritin, mutta kun pahin tuska oli mennyt huomasin niiden olevan tyhjiä. Tekstin on synnyttävä tunteesta johon voi lähinnä ahdistus tai yksinäisyydentunne pakottaa.

Kun enää jäljellä oli suru, ei se riittänyt tuomaan minulle inspiraatiota.
Severin kuoltua teki vain lähinnä mieli huutaa kirosanoja kylmään talviyöhön, mutta niiden päivien jälkeen olin liian väsynyt.
Vieläkin hävettää että nukuin sinä yönä. Jos olisin tiennyt olisin viettänyt jokaisen viimeisen hetken ruunan luona. On käsittämätöntä miten jokin suuri hengittävä ja elämää täynnä oleva kokonaisuus vain lakkaa. Kuolee pois. Enkä minä voinut sille mitään. Painoin viimeisen kerran otsani valkeaa tähteä vasten, katsoin vielä kerran klinikan karsinan nurkkaan ja kävelin pois. Musertava tyhjyys. Tunsin itseni tosi pieneksi klinikan leveillä käytävillä. Likainen tukka mytyssä ponnarilla, aamukiireessä pois silmiltä sitaistuna. Koko päivän päällä olleet paskaiset tallihaalarit joita en tajunnut vaihtaa kun paniikissa lastasin viimeisillä voimillaan huojuvaa hevosta kotona.

Soitin ensin isälle kun pääsimme autoon ja liikkeelle. Muistan sanoneeni, että ei kai pahaa voi sattua määräänsä enempää kuitenkin... Sen jälkeen itkin aivan helvetisti koska tiesin että tiputushoito ei tule riittämään. Kuuden jälkeen ne sitten soittivat ja annoin lopetusluvan, hoidimme Matleenan ja Hetan ja menimme Laurin kanssa peiton alle itkemään sylikkäin.

Miksi kelaan tätä taas?
Yön pimeinä tunteina muistan elämäni pahimpia hetkiä. Ei saisi juoda Batterya enää klo 16 jälkeen...

Välillä tuntuu että Halla on aikuistunut tämän kesän aikana tosi paljon, mutta viikonloppu oli taas aika karsea esimerkki siitä millainen ahne nuori koira voi olla.
Sunnuntaina, kun vieraita alkoi tulla, koira rupesi vahtimaan pöytää jossa voileipäkakut olivat. Se mm. murisi eteisessä yhdelle serkuistani ja irvisteli vähän muillekin sekä pyrki varastamaan kaiken mahdollisen mikä oli jäänyt riittävän lähelle pöydänreunaa.
Itse en sitä ehtinyt komentamaan kun oli vauva sylissä ja muita se ei sitten uskonutkaan vaan melkein puri Lauria joka koitti ottaa siltä varastetun suupalan pois.

Loppuviimein koira sai olla juhlien ajan ulkona kun ei keittiössä voinut kokoajan pitää vahtia.
Tämän jälkeen Halla onkin ollut erityisen hermostuneen oloinen. Maanantaina oli kauppareissun aikana syönyt Lansinoh-tuubini (onneksi melkein tyhjä) ja meinasi vetää herneet nenään minullekin kun komensin. Tosin loppuillan väisteli liukkaasti ja totteli välittömästi kun olin ojentanut sitä.

Erityisen törkeästi se on tuijottanut pari päivää muitten ruokia, sai eilen oman luunkin jonka sai rauhassa syödä mutta se ei poistanut ahneutta mihinkään. Tänä aamuna piste i:n päälle oli kun vein sitä klo 6 aikaan pihalle ja se karkasi ollen 1,5h poissa. Ei kuunnellut huutoja tai mitään. Yllätin sen sitten levittelemästä poltettavia roskia pöntöstä pitkin pihaa. Siellä jossain joukossa oli Hesen papereita joten niitten perässä varmaan sitten.

Kun liikkuu kämpässä niin tuntuu että täällä olisi ainakin 6 koiraa. Samoin kun syö, liikuttaa vähänkään sormiaan tai rapistelee jossain niin koira ryntää heti katsomaan jos se saisi jotain syötävää. Laiha se ei ole ja sapuskakin tulee 2krt päivässä... en tajua mistä juontaa juurensa moinen pohjaton ahneus. *huokaus*

Sen ajan mitä Juliuksen vaatimuksilta olen kerennyt, olen käynyt netissä shoppailemassa uusia kestoja nyt kun saatiin siihen rahaa.
Huomasin miten aina vaan olen joutunut laittamaan liian pieniä harsoja pojalle johtuen siitä että yli puolet meidän muotoonommelluista ovat menneet laatikkoon uutt käyttäjää odottamaan.

No, nyt sitten kokeiluun iguja ja Minkin pari eri mallia, kun Laurin mielestä nepparilliset vaipat ovat hankalia. Itse tykkään noista Fuzzeista ja Loveybumseista ja tilaisin niitä lisää, mutta kun en ole ainoa vaipattaja. Samoin parit AIO:t Hilivinksikseltä... eli nyt vaan oottelemaan tilausta. Että mitä ihanaa sieltä meille tulee.. :D

Minäkin heräsin jo 1,5 tuntia sitten. Jotenkin outoa kun poika nukkui niin pitkät unet. Oli pakko vähän herätellä häntä ettei tissit räjähdä. Reilut 6h putkeen on ennätys, mutta eilen sitten valvoikin koko päivän, mitä nyt jossain välissä nukkui 30min. Illalla oli jo niin väsynyt että oli pirun vihainen. Olisi syönyt vaan, mutta kun ei mahaan mahtunut niin sitten puklattiin ja huudettiin.
Nyt tiedän mihin ihmiset käyttää tuttia ;) No, meille ei sitä tule siltikään.

Perjantai venyi pitkäksi hevosreissun osalta. Yllätys - liikenteessä Annen kanssa :D
Tälläkertaa Julle ja isä saivat jäädä kotiin.

Heitimme ensin Carmen-aasin takaisin kotiinsa Millitallille ennen klo 19, jonka jälkeen ajeltiin Lohjalle.
Pitihän se arvata ettei sieltä niin vaan päästy. Marjo oli tökännyt heinähangon varpaastaan läpi ja vajaa tunti istuttiin suklaan ja cokiksen ääressä turisemassa hevosjuttuja. Niitä aina riittää. Sitten pitikin jo sanoa että itseasiassa meillä on jopa hieman kiire.
Rykäistiin Hemu traikkuun ja lähdettiin ajamaan Nurmijärvelle.

Hetahan laitettiin kokeeksi nyt sitten Juli Patilla. Se on siemennetty tänä kesänä 5 kertaa Siporilla ja joka kerta kaiken on pitänyt olla kohdallaan, ultrassakaan ei ole näkynyt mitään poikkeavaa. Siitä huolimatta tamma on ollut joka kerta tyhjä. Anne päätti koittaa vielä tämän viimeisen kerran eri orilla jos Sipori ja Heta vaan yksinkertaisesti ei sovi yhteen. Eipä tuo paljon lisää tässä konkurssissa tunnu... No, tammat ultrataan sitten syyskuussa kun Hetakin tulee kotiin. Katsotaan kaikki samantien.

Kello oli jo melkein 21 kun olimme saaneet Hetan laitumelle ja läksimme takaisin Nummelan suuntaan. Hilpaisin käymään Röykän Siwassa kun arvelin että Lauri polttaa verkkareitaan kotona lapsen kanssa - sitäpaitsi olin kuolemassa janoon ja arvelin ettei Mötleyn lastaaminen ainakaan oloa paranna.

Palasimme Millitallille puoli kymmenen maissa. Siellä Matleena jo omahyväisenä katselikin minua sähkölankojen yli. Se oli yli viikko sitten hajottanut riimunnarunsa kun olivat sitoneet sen parteen kiinni(!), mutta minulla oli vanha tuttu hinausköysi.
Lastaaminenkin meni vanhaan malliin. Soutamista ja huopaamista melkein 30min, kunnes tamma antoi periksi ja käveli traikkuun.
Olen itse oppinut jo kärsivälliseksi. Nyt tuntui välillä että palaa pinna kun kotijoukot odottavat, mutta sain onneksi pidettyä coolin ulkokuoren. Jos hermostun niin se on Matleenalle erävoitto. Jokainen virhe pidentään vakavuusasteesta riippuen lastausaikaa. Esim. raipaniskusta tulee 5min/osuma ja liinojen esiin tuomisesta 10min/yritys. Jos olen 5min vihainen, niin lastaus vaatii 15min enemmän rauhallista suoritusta ;)
Mutta tosiaan loppuviimein tamma käveli perässäni traikkuun. Siellä se on aina rauhallinen ja matkustaakin hyvin. Kotona olimme n.22:30 ja Elsa ja Matleena lyöttäytyivät kimppaan välittömästi.

Eilen saatiin aidattua mäen mutkassa oleva niitty kuntoon tammoja varten ja yön ne jo viettivät siinä. Heinää on melkein selkään asti, joten eiköhän tässä riitä viikoksi-pariksi vielä syötävää. Nyt kun aamusella kävin niitä katsomassa niin seisoivat tyytyväisinä metsikönrajassa kylki kyljessä.

Noin muutoin eilinen meni Solstrandissa nimenantojuhlaa valmistellessa. Täyttelimme Lassin kanssa 5 voileipäkakkua ja yhden täytekakun. Tänään on sitten vuorossa koristelu.
Jonkinlainen kiitoskorttikin pitäisi väkertää. Itse en photoshoppia osaa käyttää, mutta ehkä Lauri voi puolestaan tehdä sen, kun me muut keskitytään ruokapuoleen.

Njoo. Tässä voisi alkaa vähitellen miettiä suihkuun menemistä ja sitten valita parhaat vaipat reissuun. On aika nihkeä olo, kun Julle pissasi eilenkin päälleni ja puklasi sitten illalla vielä oikein sydämellä. Puolentoista tunnin päästä lähdetäänkin sitten takaisin SS-leirille jatkamaan valmisteluja. Vähän toivoskelen että saataisi rahaa lahjaksi - minulla on katsottuna se kantoliina jonka haluaisin ostaa. Mam-Eco, joko antrasiitin tai viinin värisenä (http://www.babyidea.fi/kantoliinoista/mameco.html) ja sitten pitäisi hommata kohtapuoliin se Ergo Lauria varten.