IRC-Galleria

Menin ostamaan pelin.

Koska Mysteries of Westgate julkaistaan PIAN (haha, toivotaan että se pian ei ole yhtä pian kuin ennenkin) ja on ainoastaan downloadattavissa Biowaren sivuilta niin kiitokseksi siitä että olen warettaen pelannut näitä huippuja pelejä, menin ostamaan Neverwinter nights - Legends-packin.
Siinä on ykkönen ja kaksi lisäosaa (toista niistä en ole pelannut!) sekä kakkosen OC.

Koska olen tykännyt pelisarjasta niin mietin jo aikaa sitten niitten ostamista kannatuksen vuoksi.
Nyt kun saadaan jo kolmas expansion (tai oikeammin adventurepack) kakkoseen niin meikäläisen oikeudentaju sanoo *klik*, vähän jotain sinnepäin myös.
Elämykset ovat olleet valtaisia etenkin kakkosen OC:ssa MOtB:ssa.

Kiitos Bioware. Ostan MoW:n heti kun saatte sen pihalle :)

Tajusin ettei minulla olen Juliuksen synnytyskertomusta missään. Haeskelin sen yhdeltä foorumilta jonne olen kirjoittanut sen 2,5v sitten ja tuikataan se nyt sitten tänne.
Jotkut ovat varmaan lukeneetkin tämän jo...

No anyway..

Kirjoitettu heinäkuussa 2006

Eli minulla alkoivat supparit joskus 23 aikaan la-iltana 17.6. Muistan että olin kykkinyt pihalla koiraa harjaamassa ja alkoi tuntua jotenkin erilaiselta. Ruvettiin katselemaan Moottoripyöräpäiväkirjat -elokuvaa (jossa on ihana Gael Garcia Bernal!!) ja ekan tunnin jälkeen aloin kellottaa supistuksia jotka tulivat 5min välein. Klo 1 soitin synnärille ja lähdettiin sinne sitten hiljaksiin ajelemaan ja heitettiin koira hoitoon anoppilaan.

Ilmoittauduttiin joskus puoli kolmen maissa ja pääsin käyrille. Kun kätilö kokeili vauvan päätä niin vedetkin meni ja supistukset voimistui. Oltaisikohan me päästy saiin joskus neljän aikaan?

Salissa sain peräruiskeen, mikä oli itseasiassa tosi hyvä juttu, ei tuntunut siinä tilanteessa yhtään epämiellyttävältä. Kävin vielä suihkussa ja puin sairaalan tamineet päälle Sitten kökin tuolissa ja koitin rentoutua. Itselleni sopi kaikkein parhaiten se että olin paikallani enkä liikkunut ollenkaan, vaikka toisilla liikkuminen helpottaakin. Ei ne supparit mitään miellyttäviä olleet, mutta ainakin omalla kipukynnykselläni ne kesti kun rentoutui ja antoi oman kropan "kuljettaa". Viimeisen tunnin torkuin supistusten välillä.

Klo oli hiukan vaille kuusi kun ihan yhtäkkiä alkoi ponnistuttamaan hirveän voimakkaasti alusta asti. Mies heräsi valitukseeni ja sanoin hänelle että painaa kutsunappia. Menin vessan kautta plintille ja siinä oli pakko maata kyljellään koska supparin tullessa oli aina niin voimakas tarve ponnistaa että tuntui että halkean enkä pystynyt kontrolloimaan enää kroppaani.

Supistukset olivat harvenneet vähän ja siksi ponnistusvaihekin kesti yli puoli tuntia. Kätilö koitti laittaa kanyylia jotta saisi oksitosiinia menemään mutta ruiskautti vain veret pitkin sänkyä (en kyllä huomannut itse sitä, mutta mies kertoi että oli lentänyt komeassa kaaressa sekä piikki että verisuihku). Katsoi sitten että hyvin tulee joten ei enää yrittänyt uudelleen. Jossain vaiheessa kutsui sitten toisen kätilön paikalle kun pää alkoi jo näkyä.

Kun sain pään puskettua pihalle, niin kivut loppui kuin seinään ja vauva alkoi samantien känistä. Siinä vaiheessa sain reiteen oksitosiinipiikin jotta istukka irtoaisi helpommin. Loppu vauvasta tuli kuin itsestään ja sain heti huutavan kaverin rinnalle. Hetken päästä isä leikkasi napanuoran ja vauvan maatessa rinnalla odottelimme istukan syntymistä. Sen jälkeen imetin ensimmäisen kerran molemmista rinnoista vartin verran ennen vauvan pesua ja pukemista. Kätilö tikkasi muutaman pienen nirhauman alakerrasta, mitään isompaa ei ollut tullut.

Tuntui että olisin voinut hypätä ylös ja juosta maratonin.... kunnes yritin liikkua Oli nimittäin paikat senverran hellinä että siirtyminen osastolle otti aikansa. Siellä sainkin koko synnytyksen ensimmäisen kipulääkityksen, nimittäin 2kpl Panadoleja. Olo oli kuin hakatulla parin päivän ajan. Perhehuoneessa oli helvetillisen kuuma ja olin kiitollinen että saatiin levätä muutama päivä sairaalassa ennen kotiinlähtöä

10 pisteen poika ilman mitään kivunlievitystä (ilokaasuakaan en halunnut kokeilla ette tule paha olo) tai kommervenkkejä. Olin sanonut etukäteen että haluan epiduraalin jos menee sietämättömäksi mutta sitä ei nyt kuitenkaan tarvittu. Toivon että pystyn synnyttämään samalla kaavalla myös tulevaisuudessa. Näin jälkeenpäin synnytys oli kokonaisuudessaan todella positiivinen tapahtuma, imetyshelvetti alkoi sitten varsinaisesti vasta kotona ja se onkin toinen stoori josta kuitenkin selvittiin myös voittajina kaikki.

Oli vielä yksi ylimääräinen kasvukontrolli kun tuossa puolen vuoden kieppeissä oli sitä takkuamista.
Poika kasvaa omalla käyrällään, hoikkia poikiahan nää meidän molemmat on :)
Julle on aina ollut -1 ja sinne taitaa Sevekin asettua.

Mitat 72,1cm ja 8960g, hattu 44,1cm

"
-Tukea vastan kävelee, laskeutuu siitä hallitusti alas
-Murisee, tavuja tapailee "mäm-mä
-Kasvu ok, hapanmaitotuotteet maistel.
-Alaraajoissa ****ensaaselvää**** karheus -> rasvaus sään.
"

Severi on kyllä mämmättänyt jo pari kuukautta mutta nyt vasta antoi neuvolassa taidonnäytteensä ;)
Seuraava neuvolakäynti on sitten vuoden iässä.

Vertailukohtana Juliuksen mitat samassa iässä (eli n.9,5kk) olivat 73,3cm 9440g ja hattu n.45,5cm.

Tätä on odotettu 5 vuotta!
Välihuone on vihdoin saatu siihen kuntoon että sinne voi muuttaa.
Ei tuossa ollutkaan lattia auki kuin pari vuotta, kun se pirulainen saatiin rakennettua niin äkkiä tuli seinää, laminaattia ja sähköä (äkkiä tarkoittaa kuukausia) ja huomenna ajattelin roudailla sinne jotain tavaroita jo. Listoja yms. uupuu vielä mutta jesjesjee! Tämä on iso askel asumismukavuudessa. Pojat saa oman huoneen jonne muuttavat.. joskus ;)

Leila kävi tänään testaamassa Kekeä ja tykkäsi mennä sillä. Lauantaisin siis liikutukset on siinä tästä eteenpäin :)
Itse ratsastin torstaina ja poni oli oikein mainio. Verkkasin perus volttityöskentelyä, suoristus näyttäisi olevan ruunan heikko kohta ja sitä täytyy nyt treenata. Edelleen oikea kierros on myös heikompi, puree hieman sisältä kiinni. Siirtymistyöskentelyyn olen todella tyytyväinen, toimii mitenpäin vaan ja muutaman laukkasiirtymisen jälkeen oli eteenpäinpyrkimyskin parempi ja vauhdikkaampaan siirtyminen täsmällisempi. Tosin pyrki nousemaan muodosta hieman kun innostui, mutta ehkä tämä ei ole niin kovin suuri rikos. Oli mukava ratsastaa ja huomenna ajattelin jos kerkiäisin valoisaan aikaan heittämään pienen maastolenkin.

Giittan kanssa ei olla tehty sitten viime viikon, tänään jos illalla heittäisin energiat kentällä - nimittäin jos Johanna tulee huomenna niin olisi kiva jos keskittyisi. Nyt vaan näyttää siltä että kelit alkaa mennä huonompaan suuntaan joten voi olla että aktiivijaksolle tulee pian taukoa ja olisi hauska saada ratsautuminen pois alta ennen sitä. Harjoitteluahan tämä kevät on. Varsinaisesti aletaan ratsastushommat vasta syksyllä ja kyselemäni ratsuttaja on jotenkin nihkeä saada kiinni.

Mut sitten Urpo-pappa... nii-in.
Sen piti lähteä viikko sitten, mutta kummasti se vielä törröttää tuossa pihassa ja minulle ei ole kukaan ilmoittanut mistään mitään sen jälkeen kun 2h ennen sovittua ajankohtaa S ilmoitti että hakijat eivät pääsekkään nyt.
Sen jälkeen ei ole mitään kuulunut vaikka olen pari tekstaria heittänyt perään. Kai sitä pitää ottaa puhelin seuraavaksi ja pirauttaa.
Muoks: Illalla tuli soitto lähtö su.

Nojoo, valitus seis. Eiköhän tää tästä kun otan ajoissa ohjia käteen. En anna tilanteen mennä siihen mitä se oli 5 vuotta sitten Dojanin (Nice Shoes DK) kanssa. Sen omistaja oli teillä tietymättömillä pari kuukautta, hoiti kuitenkin sitten kunnialla maksut ja muut minulle joten pisteet siitä kotiin.

En mä ole ehtinyt mitään kirjoittamaan... nyt kun olen taas päivät kolmisin lasten kanssa. "Vapaa-aika" menee kauppareissuihin, tallitöihin, duuniin etc joten tämmöinen harrastelijablogi luonnollisesti saa kärsiä.

No, anyway sunnuntaina vähän kiireessä tyyppasin Kekea kentällä. Hevonen oli tosi asiallinen, itsellä lähinnä ongelmia siinä kun se on niin pieni ja kapea ;) Onneksi sentään oli tuttu satula välissä vaikka hevonen siinä alla olikin ihan "väärän kokoinen". No, kai tähän tottuu. Ei Keke mikään poikkeuksellisen ohkanen ole, mutta kun on tottunut ratsastamaan yli 700kg jötikällä niin ottaa tämä varmaan muutaman kerran ainakin alkuun ;)

Lähinnä ratsastin joitain voltteja, lävistäjiä, käynnissä, ravissa. Hieman tuntui olevan vinompi oikeaan kierrokseen joten en viitsinyt huonolla pohjalla (lumen alla oli kökköistä) ottaa laukkaa kuin vasempaan. Kaikki toimi ja rullasi ja hevonen teki about sen minkä pyysi. Vähän tiukkuutta vaati tai muuten meni "aloittelijamoodiin" eli kulki näennäisen sievästi säästäen itseään mutta yhdessä vaiheessa nyppäsi minulta ohjat ja kävi hinkkaamaan päätä etuseensa. Sen jälkeen heitin hienotunteisuuden romukoppaan ja otin ohjat kunnolla käteen ;)

Muutenkaan Keke ei vaikuta miltään nirppanokalta. Minulle tammoihin tottuneena tuntuu hassulta että hevosta voi komentaa ihan kunnolla ja reilusti ja se on sen jälkeen ihan yhtä positiivisella mielellä kuin ennenkin. Esim. ekakertaa harjatessa Keke seilasi käytävällä. Pari kertaa nätisti sanoin ja sitten korotin ääntä ja nyppäsin narusta. Sen jälkeen ruuna seisoi kuin tatti paikallaan ja oli silti tyytyväisen ja aktiivisen oloinen, ei mitään tammamaista "no vttu, seistään sitten" naama norsunketulla tai pikkuhillumista mulkoilun kera. Ehkä mä opin ruunaihmiseksikin tässä vähitellen.

Eilen oli tarkoitus mennä taas, mutta jääkaappi kumisi tyhjyyttään ja jouduin luopumaan ratsastamisesta perheen hyvinvoinnin hyväksi. Tänään sitten. Ja ehkä perjantaina.
Lauantaina tulee Tazzan ex-vuokraaja Leila kokeilemaan josko tykkäisi käydä ruunallakin.

Prkl tästä kirjoittamisesta tule mitään, yksi tönii pikkuveljeä joka kitisee ja kohta alkaa vinkuminen "vessaan vessaan!" ja yleinen riitely.

Kertakaikkiaan ihana pakkasaamu! Auton lämpömittari näytti about klo 7 -16,5 ja kun lähdin duunista ennen kymmentä, oli lämpö pudonnut jo -22 asteeseen. Aurinko oli kuitenkin noussut joten siitä se pikkuhiljaa lähti hilautumaan ja iltapäivällä kävi tuolla lähellä kymmentä pakkasastetta. Aurinko rupesi laskemaan neljältä joten pelastin duunin palelevat piippakorvat sisään jo normaalia aikaisemmin. Muutenkin niillä oli melko väsyneet tunnelmat kun varsoja on ruvettu vieroittamaan ja se aiheuttaa tietysti omaa skismaansa. Oripoikakin meinasi aamulla pistää paristi hanttiin, mutta ratkottiin tilanne hyvässä hengessä minun edukseni ;)

Koska Urpon oli tarkoitus lähteä tänään niin päätin aamulla tarhata Keken molempien omien kanssa. Alku näytti sujuvan hyvin, mutta kun tulin töistä niin ruunanreppana killitti pihaton pimeydestä ja Giitta vahti ulkopuolella. Talutin nuoren neidin kauemmaksi ja ruunakin tuli ulos nauttimaan auringosta. Heti kun G pääsi irti niin se syöksyi ohjuksen lailla ruunaa kohti ajaen sen takaisin "luolaansa". Ei auttanut kuin siirtää Giitta tarhaamaan Urpon seuraan. Sitten tuli viesti että Papan nouto siirtyy (ajalla x...) joten tarhatkoon neiti sitten ukon kanssa kunnes saadaan iso tarha vapaaksi. Zafir - joka on ehdottomasti sosiaalisesti lahjakkaimpia tuntemiani kavioeläimiä - lyöttäytyi heti Keken kanssa kimppaan ja ne viihtyivätkin sopuisasti loppupäivän yhdessä. Zafi on sellainen poni että sen minkä koossa häviää, se voittaa ennakkoluulottomalla ja ystävällisellä luonteellaan. Se ei tiedä olevansa kaikkia muita paljon pienempi, mutta muut varmaankin huomaavat sen harmittomaksi. Giitastahan se otti heti ylivallan eikä nuori neiti koittanut pullikoida ollenkaan vaikka onkin joskus takapäästään turhan herkkä.

Kaikenkaikkiaan päivä sujui mukavasti ja tästä on hyvä kääntää kalenteri helmikuuhun.
Huomenna aamulla jälleen duuniin. Katsotaan millä mielellä juniorit nyt ovat.
Varsafiiliksetkin alkaa nousta kun Sissin iiiiso maha heilahteli tänään illalla karsinassa pienten kavioiden potkujen tahdissa.
Ja mikä tärkeintä: Zafirin laskettuun aikaan enää 4kk !!!

Tuli poni talliin. Ihka oikea new forest, vaikka ei ihan heti ensinäkemältä uskoisi ;)
Sunnuntaina menen ottamaan tyypit, mutta tutustukoon nyt ensin kavereihinsa.
Ennenkuin joku syyttää eläinrääkkääjäksi niin kerrottakoon että tämä foresti on 156cm korkeudeltaan.

Niin tietty ;)
Keke-ruuna tulee vähintään kevääksi sitten meille. Mitäpä sitä tallipaikkaa tyhjänä seisottaa kun toisilla on tarve saada hevonen johonkin ja itsellä halu päästä ratsastamaan.
Ei siis käy kieltäminen että hyvä diili vaikkakin aika pian Tazzan lähdön jälkeen. Mutta sanotaanko näin että elämä jatkuu. Jos eivät olisi tarjonneet ruunaa minulle niin varmaan selailin myynti-ilmoituksia ja haaveilisin ihan turhautumiseen asti kun nyt ei ole vara laittaa tonneja haisemaan.

Eilenillalla sain meiliä jossa tarjottiin tosi kivan tuntuista hevosta ("ponia") ylläpitoon ainakin täksi kevääksi. En edes etsiskellyt mitään, mutta kai se on sattuman kauppaa että ei mun anneta olla ilmankaan ;)
Keskiviikkona käyn katsomassa kun on tässä lähellä.

Sinällään ei kyllä huonompi idea ratsastella kevät osaavalla konkarilla kun pitäisi olla jotain taitoja Giittaakin varten. Kesällä sitten miettii vähän enemmän mihin suuntaan lähtee oman isohevosen suhteen vai lähteekö vielä mihinkään.

Joskus asioita vaan tapahtuu vaikka itse ei edes odottelisi mitään. Laitoin jo tallipaikkailmoituksenkin markkinoille, voipi olla että joudun ottamaan sen pois ;)