IRC-Galleria

Nyt meni hermot. Ja sen kyllä huomaa.

Mä en vittu jaksa Alea enää. Se on ollu niin vittumainen mua kohtaan viimeset pari viikkoa. Mä en koskaan keksinyt miksi, joten mä en sanonut mitään, kutakuinkin lakkasin vaan puhumasta sille. Ennen se oli aina niin, että mä ja Ale oltiin parhaita ystäviä ja kaikki muut vaan tavallaan oli. Siinä ympärillä. Nyt, mä en tiedä mitä tehdä. Mua ei edes huvita puhua sille ollenkaan. Osat on kääntyny niin nopeesti, etten ehtiny ees huomata. Ennen me aina puhuttiin kuinka me molemmat inhottiin tätä paikkaa, ja Kimiä. Nyt se on tulossa takaisin syksyllä. Eikä edes kertonu mulle. Se on jo kutakuinki hakenu yliopistoon täällä ja kaikkee. Mä en tiedä miksi, mutta musta tuntuu niin petetyltä. Mä en ees tienny, ennen ku mä kuulin, -kuulin, siis mulle ei vieläkään kerrottu- meidän kirkon pastorin kysyvän koska Ale on tulossa takasin kun ne tarvii tulkkeja Meksikon matkalle. Vittu kun mua vituttaa niin lujaa just nyt. Mun sielua ihan oikeesti vihloo kun mä ajattelen sitä hengaamassa meidän yhteisten ystävien kanssa tulevat neljä vuotta, kun se käy täällä koulua. Saatana. Voin rehellisesti sanoa, ettei mua oo koskaan vituttanut näin lujaa. Ja mua on joskus vituttanut aika saatanasti.. Tekis mieli huutaa ja raastaa hiuksia. Mun katse sytyttää kohta ton Musejulisteen tuleen. En pysty edes nukkumaan kun pännii niin lujaa.


Mä luulen selvittäneeni, miksi se on noin Bitch nykyään. Sen koko tulevaisuuden pohtimis aikakausi on mennyt niin pitkälle, että se on ilmeisesti hylännyt nuoruutensa kokonaan. Hämmentävää? Mä yritän selittää. Se on nyt ikäänkuin elämän tienristeyksessä. Ja se on päättänyt, että nyt on aika kasvaa aikuiseksi. Ja missä me ennen oltiin kutakuinkin samassa vaiheessa, aikuistumassa, mutta kuitenkin tavallaan niin epäkypsiä, se on pakottanut itsensä aikuistumaan. Nyt se on kuin toinen Kim. Ne onkin viettäneet huomattavan paljon aikaa yhdessä viimeaikoina. Ja suoraan sanoen se pelottaa mua. Se näyttää nykyään halveksivan kaikkea mitä mä sanon, teen tai ylipäätään miten mä elän. Ei se mua sinänsä haittaa, mutta mä oon vaan niin helvetin pettynyt. Mä luulin, että tämä "suhde", eräänlainen sisaruus olisi se asia, joka täältä etupäässä jäis kateen. Olin väärässä. Mutta ehkä on vaan parempi karistaa tän paikan tomut jaloista ja häipyä kertakaikkiaan kokonaan. Mua vaan harmittaa, ettei se voinu pitää tätä esitystä yllä vielä paria viikkoa. Olis ollut niin paljon helpompaa. Mua ei huvita enää puhua sille, kattoo sitä tai tehdä mitään sen kanssa. Antaa olla vaan. Mua ei edes huvita mennä meidän "tanssiaisiin" enää. Mä taidan vaan istua huoneessani yksin kuukauden ja pysyä kaukana niistä kaikista. Parempi niin. Saattaisin tehdä jotain mitä kadun.