IRC-Galleria

Mua jaksaa edelleen ihmetyttää kuinka nää
ihmiset jaksaa käydä tätä koulua kolme vuotta.
Itse olen ollut Centralissa noin kuusi päivää ja
jo nyt tekee tiukkaa. Mutta ei se mitään. Pohjalta
on vain yksi suunta... Ja sitäpaitsi MÄ en ainakaan
ole Vaasan Lyseon lukiossa. Mikä tahansa on
parannus siihen verrattuna. Kammottaa ajatellakin
etta siellä sitä istutaan taas vuoden päästä.
Mutta vakavasti ottaen, se koulu on aika rasittava.
Siella on niin pahoja huumeongelmia etta opettajat
partioi käytävilla radiopuhenlinten kans ja meillä
on omat poliisivoimatkin talossa. Lisäksi koulun
oppilaista noin 89% on mustaihoisia..Ei sillä että
mulla olis mitään sitä vastaan, mä oon varmaan
maailman antirasistisin ihminen mutta ne on
todella äänekkäitä. Siis TODELLA äänekkäita. Jos
juttelet ruokiksella vieruskaverin kaa, pitää huutaa.

Mutta ei se mitään, paistaa se päivä risukasaankin.
Jonain päivänä. Toivottavasti.

Jaahas, eipas ole tullut kirjoiteltua tannekaan vahaan aikaan. Eka viikko koulua paattyi (Luojan kiitos) juuri. Koulusta menin suoraan nukkumaan ja sita aion tehda seuraavat kaks paivaa..Ma en ole viela ihan koulurytmissa, varsinkaan kun koulubussi tulee kuudelta. Eli mun taytyy herata viidelta. Ekat pari paivaa myohastyttiin bussista kun ei tiedetty koska se tulee. Sitten mun piti niella ylpeyteni ja kayda kysymassa naapurin Coreylta koska se saakelin bussi oikeen tulee... oli muuten yksi ehka elamani noloimmista hetkista.
Elama on ollut hektista viimesen viikon. Sunnuntaina kaytiin hakemassa Nop -thaimaalainen vaihto-oppilas- lentokentalta. Tiistaina tuli saksalainen Kai ja keskiviikkona thaimaalainen Genya. Joten taalla oli kakstoista ihmista ja ensimmaine kouluviikko. Ma olen aika onnellinen etta elama palaa ehka nyt normaaliksi.


Se on muuten aika hammentavaa kuinka tuttavallisia ihmiset on taalla. Jopa kassaneidit ojentaessaan vaihtorahaa sanoo yleensa jotain tyylin " Here you go honey. Have a good one"
Meidan aiti halailee ja pussailee jatkuvasti ja jopa koulussa kun juttelin ns.luokanvalvojan tunnilla yhen jatkan kans, se leikki mun hiuksilla koko sn keskustelun ajan... Se on aika kummallista. Ma olen kai niin tyypillinen epasosiaalinen suomalainen etta sellanen ei tuu ihan luonnostaan.

Nyt ma menen katsomaan amerikkalaista jalkapalloa Alen kanssa. Kirjottelen tarkemman selostuksen ah-niin-jannittavasta elamastani joskus myohemmin. Ehka.

Tanaan kaytiin rekisteroitymas kouluun. Siella on paaaaljon pelottavia mustia miehia...no ei kai. Mua nauratti kovasti kun mun erittain uskonnollinen ottoaiti varoitti etta siella on paljon pahoja poikia, "and they're gonna be all over you"..koska me (mina ja ottosiskoni Ale) ollaan ns. Fresh Meat...se varoitteli myos etta ma tulen kuulemaan paljon kirosanoja ja puhetta seksista.. Mutta ma olen aika onnellinen siita, etta kun ma en aio valmistua Central high schoolista niin mun ei tarvi seurata mitaan niiden ohjeita, joten ma voin opiskella mita haluan!!
Ma melkeen odotan koulun alkua... Mulla on rock'n'rollin historiaa, psykologiaa, sosiologiaa, ainetta nimelta forensics, eli sita mita CSI:ssa tehdaan. Ja mulla on lisana ns. Child developement elikka kurssin alussa sulle annetaan kateen metallinen vauvanukke. Sita pitaa syottaa ja nukuttaa ja vaihtaa vaippoja jne...siina nukessa on mikrosiru ja arvosanan saa silla perusteella mita nukke kertoo opettajalle! Tosin koulu alkaa kello 7:20, eli koulubussi tulee hakeen meidat kello kuusi aamulla.

Taalla on tosi kivaa, ja kun Kim on aluevalvoja Face The Worldille niin me ollaan ikaankuin sisapiirissa. Me paastaan tsekkaan niiden tulevien vaihtareiden koteja ja tavataan tosi paljon ihmisia, ja muita vaihtareita. Just eilen haettiin joku thaimaalainen lentokentalta ja maanantaina ajettiin Shelbyvilleen katsastamaan koti kahdelle pojalle jotka on taalla ylihuomenna.
Me soiteltiin eilen mun rokotustodistuksen peraan Kalifornian toimistoon ja ilmeisesti mulle oli paikka Missourissa ennen tata...Mulle oli siis perhe ja kaikkee, mutta se koulu ei suostunu. Ma oon aika onnellinen et paasin just tanne.


Meen nyt viikkaan pyykkia.. TA- TAA!!

Huoh, mika paiva...Olen talla hetkella isantaperheeni koneella, koska mun omalla ei viela paase nettiin. Amerikasssa kun ollaan, tasta puuttuu parit aakkoset joten koittakaa kestaa!
Joten....Niin, toissapaivana yokoneella perille, missa mua vastassa oli ihan kunnon komitea ihmisia...Aiti Kim, isa Stacy, Ecuadorilainen vaihto-oppilas Ale ja kakaroista Alex. Ensimmainen yo vietettiin KIRKOSSA. Soin noin yhdeksantoista donitsia ja tapasin n.300 ihmista.
Ihmiset taalla on tosi ihania, ja ne halailee ja pussailee toisiaan (ja mua) koko ajan. Tassa talossa on koko ajan vahintaan kakskyta ihmista. Noiden lasten kaverit ja naapurit ja niiden koirat kavelee ihan pokkana sisaan taloon ja kay jaakaapilla ja istahtaa kattoon telkkaria..
Ja nyt lahdetaan 'to the mall' ja etsitaan mulle adapteri jos saisin viimesta vihdoin ton kannettavan ladattua. Kannykastakin loppuu pian akku..

Moippista! I love you all!!

Helsingissä, jossain lentokenttähotellissa. Neljän hengen huoneessa kuus ihmistä... Aamulla neljän mais lentokentälle ja sieltä sitten Amsterdamiin. Ja sieltä Newarkiin, New Jerseyhin. Ja sieltä Memphisiin, Tennesseehen. Ja sitten lopultakin perille. Ensimmäinen yö vietetään teemaan sopivasti jossain ihme kirkossa. En muista mitä muuta piti sanoa...Kannettavasta on kohta akku loppu kun isoveli vähä "lainas" sitä.... Mutta ei se mitään.
Tänään tuli sitten hyvästeltyä kaikki itkevät sukulaiset. Ironista kyllä, koiran jättäminen oli ainoa asia mikä todellakin otti koville. Varsinkin kun tiedän että se tuskin on täällä odottamassa kun tuun takasin. Alkaa käydä jo aika vanhaksi kultamussukkani..
Kavereitani en ehtimyt ennen lähtöä nähdä ollenkaan. Mikä tarkemmin ajateltuna olikin ihan hyvä juttu, me oltaisiin kaikki vaan vollotettu kuin vauvat.
Joskus mä vielä rupeen kirjottamaan tähän kunnon päiväkirjaa. Ja etin kunnon kuvat tohon arkistoon. Mutta kuten sanoin, alkaa olla akku loppu. Ja mua väsyttää.

Tänään on siis se suuri päivä kun minä liityn niihin lukemattomiin kasvottomiin massoihin jotka ah-niin-ylpeänä näyttelevät kuviaan iiärsee kallerias. Minä, joka vannoin ikuisesti pysyväni kaukana Pyhän Internetin iloista. Toivon todella, ettei kukaan ystävistäni koskaan näe tätä sivua. Tai kukaan muukaan...
Tänään on myös viimeinen päivä rakkaassa koto-Suomessa tai vähän vähemmän rakkaassa kotikaupungissa Vaasassa. Tänne ei sitten ole takaisin tulemista ennen kesäkuun viimeistä päivää 2007. Pakannut en ole. Tietenkään. Sen voisinkin mennä nyt tekemään.
Kuulette musta vielä...!!(halusitte tai ette)