IRC-Galleria

_facade

_facade

It Looks Like We Might Have Made It
Meidän koulun takana, noin puolen tunnin patikkamatkan päässä on suo. Tämä on tietenkin ihanteellinen tutkimuskohde meribiologian tunnille. Me patikoidaan sinne joka perjantai, kun tunnit on pitempiä. Tänään minäkin sain pukeutua sellaiseen ihanaan kokovartalokondomiin "tekemään tutkimusta" (ikäänkuin jumalattomat kumisaappaat jotka on kiinnitetty ihaniin kurahousuihin joissa voi kahlata vaikka kuinka syvällä). Mä ja Logan Coe saatiin samota siellä mutavedessä joka haisee ihan viemäriltä. Yäk. Saatiin kiinni sellainen ihana lisko joka oli oikeesti tosi söpö. Price sanoi että se on salamanteri. Se sanoi että mä saan pitää sen jos haluan.

Matkalla takasin mä traumatisoiduin. Sinne on tosiaan noin kilometrin kävelymatka metsää pitkin, ja maasto on todella mäkistä. Eli kun todella hyväkuntoisena yksilönä kiivin ylös valtavan kukkulan sivua puhkuen ja puuskuttaen, ja kutakuinkin kuolemassa, mä kuulin äänen. Sellaisen kahisevan tai laahaavan äänen. En ajatellut asiasta juurikaan kovin paljon kun metsässä on kaksi luokallista ihmisia ja joku niistä yli-innokkaista junioriurheilupojista varmaan vaan juoksee koululle. Ja siinä samassa Shawn juoksee mun ohi housut kintuissa...:) Se näky kummittelee vielä unissanikin. Eikä se edes tehny sitä tahallaan, sen housut nyt vaan sattui tippumaan siinä kohtaa. Yök.



Kim haluaa hevosen. Se on siis ihan vakavissaan ostamassa hevosta. Se kuuli toissapäivänä että Jillin tytöt ottaa ratsastustunteja, ja nyt se on jo ottanut selville mistä ostaa, mihin sen laittaa, paljonko maksaa ja minkälaisen se haluaa. Ja sitten se oli mulle vihainen kun mä huomautin että eihän se ole koskaan ratsastanut, eikä tiedä mitään hevosista. Se sanoi että kokeilemallahan sitä oppii. Sitten se oli vielä ärtyneempi kun mä -jälleen kerran- huomautin että ei se ole mikään lelu vaan elävä olento. Mitäs sitten kun se kyllästyy siihen? Myydään teuraaksi? Ja sitten se kertoi että mä satutin sen tunteita. Kuinka epäkypsiä voi ihmiset olla?
Tänään oli ihana päivä. Ihanan lämmintä pitkästä aikaa. Oli sellainen suomalaisen kesäkuun oloinen iltapäivä. Istuttiin Derekin ja Tealin kanssa lounaalla ulkona ja puhuttiin paskaa. Ihana päivä. Oli sellainen mukavan leppoisa päivä. Ale istui mun kanssa mun huoneessa ja jutteli kun tehtiin läksyjä. Se sanoi että mun pitäis panostaa tähän esseeseen, ettei vaan tuu huonoa arvosanaa koska sitten Kim tulee "jutteleen" ja kertoo kuinka pettynyt se on koska mulla on niin paljon POTENTIAALIa. Mun opettaja sanoo että mulla olis POTENTIAALIa kirjoittaa vaikka kirja. Eli koska mulla on POTENTIAALIa kirjoittaa kirja, sen täytyy nyt ottaa mun cd soitin ja mun cdt ja mun kirjat ja mun kannettava ja mulla on kuusi viikkoa kirjoittaa hyvä kirja tai mut lähetetään kotiin. Että kannattaa panostaa tähän esseeseen koska mulla on POTENTIAALIa niin paljon enempään. :) :) Ihana päivä. Ei olla Alenkaan kanssa ehditty jutella vähään aikaan, joten oli kiva tehdä sekin. Kim ja kaikki muutkin oli ihan siedettäviä, paitsi se saakelin James. (se ällökorealainen) mutta ei se mitään. Että nähdään!! Mä meen nyt suihkuun ja nukkumaan. Moimoi....


[Ei aihetta]Tiistai 20.02.2007 01:55

Respect
Mutual respect inspires a peak performance from all.

Determination
Our changes for success grow when we refuse to stop trying.

Vision
By looking beyond boundaries we gain exciting new perspectives.

Awareness
The advantage goes to those who keep their eyes open.

Excellence
Quality doesn't just happen. It requires intention, effort and skill.

Optimism
The right attitude turns obstacles into opportunities to shine.

Focus
Staying focused on the path keeps us on the track to success

Pride
Results that make us proud reflect well on who we are.

Innovation
The possibilities are unlimited when we allow ides to flow freely.

Perseverence
Going the extra mile can lead us to extraordinary achievements.

Commitment
Dedication gives wings to our dreams and keeps them in flight.




Täällä kaikki kuuntelee kantria. Mä inhoon kantria. Joka ikinen aamu kun me astutaan bussiin niin sieltä tulvahtaa aallolla jotain Johnny Cashia.. Se käy hermoille. Ja Stacy, voi luoja..Jos joskus joudut sen kanssa automatkalle.. Mä luulin et se oli paha kun joutui istuun isän kaa yheksän tuntia kuunnellen jotain elämän Vesku Loiria..

Tim McGraw
Howie Day
Reba Mcjotain
Kenny Chesney
Johnny Cash
..ja uusin teinivillitys Rascal Flatts.

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄK!!!

"If it's green, I'ill kick you"--AlleyMaanantai 19.02.2007 07:06

Mä sain viimeistä vihdoin langattoman netin toimimaan. Tämä tarkoittanee siis sitä että mulla ei oikeastaan ole mitään syytä lähteä sängystä aamulla. Elämä hymyilee ja niin..:) Mä epäilen olevani vähän pilvessä..Värjäsin juuri Alen tukan (raukka panikoi...sen hiukset on upeat, kiiltävän mustat ja pitkät..en viitsinyt kertoa sille että tuskin sitä eroa edes mustassa tukassa näkee) ja epäilen että ne hiusvärihuurut nousi vähän päähän tai jotain. Olen ollut viimeset viistoista minuuttia kovin kikattavainen. Ja juoksin ympäri taloa Kelsonia karkuun. Mä varastin sen skeittilaudan kun sen päähän ei uppoo et se ei voi skeitata talossa...

Kim sanoi et mä voin mennä siihen konserttiin jos mun arvosanat ei putoo..Tai siis, jos koulus menee hyvin. Kyllä mua noin tekopyhä lausunto pikkasen otti päähän mutta kun loppujen lopuksi sain kuitenkin mitä halusin niin en viittiny sanoo mitään.. Täytyyhän miehen valita taistelunsa.

[Ei aihetta]Lauantai 17.02.2007 04:05

Mutta ei se mitään. Mä pääsen MCR konserttiin. Se pelastaa kaiken. Sen vuoksi mua ei oikeesti kiinnosta mitä täällä tapahtuu. Niin kauan kun mä päseen näkemään My Chemical Romancen livenä, mä olen onnellinen. Mun puolesta se pelastaa koko vuoden. Ei muuten kiinnosta



[Ei aihetta]Tiistai 13.02.2007 03:52

WOOOOOHOOOOO!!!!! FANTASTIC!!!! MÄ EN VOI KUIN HYPPIÄ YMPÄRI HUONETTA JA HUUTAA!!!

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAHHHH!!!!
I can still remember the magic of our first visit to Walt Disney World. When we got there, we rode a real monorail to The Magic Kingdom, where we first met Mickey and the gang. I can still remember the smell of popcorn and cotton candy as we walked down Main Street, U.S.A. And there it was, at the end of the street -- Cinderella Castle

[Ei aihetta]Torstai 01.02.2007 21:16

Kaikki on ihan saatanan epäkypsiä tänään. Ne luulee olevansa tosi hauskoja, mutta oikeesti ne on vaan typeriä.. Kakarat. Ja noiko esitää aikuisia?



Hehee, tänään tuli sellanen kuudesosasentti lunta ja koulut suljettiin!!

"Yeah, I know"--Vincent BartolimeolliMaanantai 29.01.2007 02:43

Yritän etsiä itelleni jonkinlaisen harrastuksen, tai jotain mitä vois tehdä koulun jälkeen..Kaikki on vaan niin saatanan vaikeeta kun kaikkiin paikkoihin pitää ajaa. Eikä koulussakaan oikeen ole mitään muuta. On niillä cheerleaderit ja tanssijoukkue, mutta se ei kyllä ole ihan mun kuppi teetä. On niillä kai taideklubikin, mihin mä sinänsä haluaisin liittyä, olenhan mä ihan kelvollinen piirtäjä, ehkä parempi valokuvaajana kuitenkin. Mutta se koko saakelin sakki on itseään viilteleviä mukakärsiviä emogootteja, jotka yrittää esittää jotain väärinymmärretyjä taiteilijoita, maailman päähänpotkimia sosiaalisia hylkiöitä. Kun äiti karkas postimiehen kanssa ja isä on alkoholisti. Niin vissiin joo. Huomionhaluisia teeskentelijöitä koko sakki..Useimmat niistä ei osaa edes piirtää paskan vertaa. Lähinnä naurattaa tollaset.