IRC-Galleria

myyra

myyra

Katselmuksen tiellä, on totuus unohtuva unohtava

KunnallisvaalitPerjantai 03.10.2008 13:30

Nuoruus on valttia, näissä vaaleissa. Se on hyvä!
Itse vain olen niin täynnä niitä suuria suunnitelmia, elämääkin hienompia lausahduksia ja mitänsanomattomuutta. Suorastaan välillä pistää vihaksi, se miten kunnan asioita hoidetaan, palveluita ajetaan alas ja annetaan ihmisten riutua pahassa olossaan.

1. Lama aikaan tehtiin huonoja päätöksi, ajaa palvelut alas ja tänä päivänä karsitään siitä tapahtumasta. Nuorilla on enemmän ongelmia, koulussa, kotona, kadulla.. "Pää ei niin sanotusti ole kunnossa". Tämä pää ei kunnossa osasto saa terrorisoitua muuta nuorisoa niin paljon kuin haluaa, kukaan ei enää huomaa matti meikäläistä jolla ei ongelmia.

2. Liikenne, autot pois kaduilta ja pyörä perseen allle. Ei olisi kohta enää ylipainoa, veripainetta.. Ihmiset liikkumaan, liikuntapaikat siihen kuntoon että niihin voisi mennä kuntoilemaan. Satsata hieman erilaisiinkin lajeihin, ei JALKAPALLO, PESÄPALLO, JÄÄKIEKKO. Muitakin lajeja on, jolle voi antaa avustusta.

3. Vaalijärjestelmä pitäisi muuttaa niin, että äänestys tapahtuisi puolueelle. Valitset puolueen, taitat ehdokkaan Vasemisto 1.Matti Meikäläinen 2. Minna Meikä 3. Ville Vallaton ja se jolla on puolueesta eniten ykkössijoja on puolueen "Ääniharava".

*Ajattelu ei maksa mitään, sillä voi jopa tienata*

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.