IRC-Galleria

Eli niinkuin elama antaa, se myos ottaa. Ja nain kavi myos minun perheelleni taalla. Eli torstai iltapaivalla poikien vaari, eli host-isani isa kaatui tennista pelatessaan ja sydankohtauksen myota vajosi koomaan. Molemmat vanhemmat lahtivat sairaalaan satojen kilometrien paahan. Kenellakaan ei ollut hajua, kuinka vaari tasta selviaa. Mina sitten lupauduin olemaan kotona poikien kanssa niin kauan kuin tarvitsisi. Kooma ei kuitenkaan selvinnyt ja vaarilla oli todennakoisesti valtavia aivovaurioita. Niimpa vanhemmat pysyivat sairaalalla odottaen laakarien erilaisia toimepiteita vaarin pelastamiseksi. Mina puolestaan sinnittelin kotona kahden alle 5 vuotiaan mukelon kanssa. Yrittaen pesta pyykkia, laittaa ruokaa, kayda kaupassa, siivota taloa, vaihtaa vaippoja ja leikkia poikien kanssa. Oli siina sitten viela yksi kissakin huollettavana. Ja taytyy sanoa, etta melko tuskasta oli valilla. ei ole yksinhuoltajan arki helppoa. Ja kun viela tallainen tilanne paalla. Mutta mita sita nyt ei tekisi perheensa vuoksi..

No sunnuntai aamuna he sitten saivat tuotua vaarin takaisin, mutta suuren aivovaurion vuoksi hengityslaitteet irroitettiin vaarin pyynnosta ja han menehtyi sunnuntaina 12.30. Kysessa oli n. 65-vuotias terve ja hyvakuntoinen mies ilman minkaanlaisia ongelmia aikaisemmin.

Host-aitini palasi vanhempiensa mukana sunnuntai iltana, mutta isa jai viela aitinsa tueksi. Pojat ovat tietoisia asiasta, mutta eivat tietenkaan osaa surra samalla lailla. Jason (4v) tietaa, etta vaari on taivaassa ja hanen on hyva olla siella perheensa luona. Hanen mielestaan se on kuitenkin valilla vahan surullista.

Itse olen melkolailla kunnossa, vaikka tosinkin uupunut pitkasta viikonlopusta. Tosin vaikeaahan tama vielakin on ja etenkin sitten kun tuo isa ja mummo saapuvat kotiin. Kun ei sita oikein tieda miten olisi ja mita sanoisi. Ja kylla sita itsekin jaa hanta kaipaamaan, silla olihan han minulle vaarin korvike talla puolella maailmaa. Valilla sita kun ei vain voi valita elaman kohtaloita. Sen kanssa on vain elettava.

Viela tassa on kuitenkin 4 kuukautta jaljella, etta eikohan me saaha taas arki rullaamaan ennenko mie lahen kotiin. Ja voidaan taas hymyilla ja pitaa hauskaa. Life is life.