IRC-Galleria

En sitten tieda miten tassa nain kavi, mutta naista niin kilteista ja suloisista lapsista on jotenkin kummallisesti tullut kasittamattomia vinku-iinoja. Tai no kyllahan ma siihen syynkin tiedan. Viimeset kaks viikkoa ollaan oltu kaikki aikalailla kipeita on ja off. Ja toi aiti kaikkein pahiten, joten han on ollut kotosalla ja etenkin tan viikon lapset ovat viettaneet aikaa oikeestaan joka paiva aitinsa kanssa.(mika on tietysti mulle ollut helppoa) Mutta tama on johtanut siihen, etta nyt ne ei sitten muuta teekaan kun valita ja vinku jatkuvalla syotolla. Silla toi aiti nyt vaan sattuu paastamaan ne niin helpolla ja tekee lahes tulkoon kaiken mita pojat tahtoo. Ja nyt sitten kun pojat on mun tai niitten iskan kanssa, niin yhdenkin kerran sanottuamme Ei, pikku devilit ryntaa ruikuttamaan aitia. Hauska se on toisaalta huomata miten akkia ote karkaa kasista pineten lasten kanssa, kun niitten antaa vinkumalla saada asioita periksi. Etta muahan ei kiinnosta niiden ruikutus, korkeintaan joutuvat huoneeseensa istumaan ja helpostihan se toimii, jos ei ole aippa maisemissa, mutta jos he tietavat, etta paikalla on joku, jolta saa asiat helpommin, niin tokihan ne sinne ryntaavat. Eihan nama lapset mitaan tyhmia ole. Odotan vain milloin tuo aitillini ymmartaa vaihtaa kuria ennen kuin on liian myohasta. Tai no aika pahalta nayttaa jo nytten..No joka tapauksessa, pitaa vain pitaa mielessa, etta nama eivat ole minun lapsia. Valilla se vain on vaikeaa kuunnella yhtajatkoista vinkumista joka paiva. Silla mina olen vasta 19 -vuotias nuori, enka ole viela valinnut perhe-elamaa koitolleni. Enka varmasti valitse viela pitkaan aikaan. Valilla sita vaan kaipaa sita omaa vapautta, jota taman ikaisilla ihmisilla tulisi olla. Sita vapautta tulla ja menna silloin kun huvittaa ja paistaa munia juuri siihen kellon aikaan kun haluaa. Tai lahtea autolla ajamaan jonnekkin keskella yota kaatosateessa. Vaikka kuinka pidankin tasta perheesta ja viihdyn heidan kodissaan.. Valilla vaan tuntuu, etta elaa nakymattomien kaltereiden takana..katsellen ulos ja haikaillen viilean jarven rantaan.. huoh..

Valilla elama ei ole helppoa. Ensin noin viikon niistamisen ja yskimisen jalkeen luulen, etta olen vihdoin parantunut...Ja paskat, sitten iskee alyton lihassarky, paansarky ja lopulta kuume. Siina sitten koitan nukkua, mutta eihan siita mitaan tule kun kroppa on tuli kuuma ja pakaroita koskee. En edes muista milloin viimeksi olisin ollut kuumeessa. Hauskaa se ei ainakaan ole..No saan sitten viimein unta ja heraan aamu seitsemalta paa sekaisin tarkistamaan puhelinta, kun tekstiviesteja on parahdellyt muutama. Luen ensimmaisen viestin, joka sanoo etta Merilyn burned down..En saa millaan paahani, mita rakas Siirini yrittaa talla sanoa, mutta lasken sen Siirin college sekoilujen piikkiin, Ei olisi eka kerta ;) No mutta sitten luenkin Antin lahettaman viestin, kuinka Lyni on palanut tana aamuna...Noooooo!!!!! Elamani on palasina, missa mina nyt sitten joraan aamuun asti hittiputkea ja tanssin romanttisia hitaita Celin Dionin tahtiin..voi tata murheen paivaa..

Suuret osan ottoni Marilynin muistolle!!!! ;)

No koska tassa maassa jokainen erikoispaiva on yhta vouhotusta ja kaupallista sotkua, paatin sitten minakin ottaa osaa vouhotukseen ja jarjestin pojille ystavanpaiva/naamias juhlat. Ja mita se sitten sisalti? kasa pain ilmapalloja(punaisia ja vaaleanpunaisia), sydammen muotoisia kaulalappuja, kekseja, mansikoita, mansikkamaitoa ja nelja ylivilkasta mukeloa. No mutta lapsilla ainakin oli hauskaa ja en itsekkaan ehtinyt tylsistya. Hauskinta ehka koko paivassa oli urhoollinen 4-vuotias ritari, joka paatti pelastaa prinsessa ajettavalla lasten jeepilla.. Nain siis nykyajan ritarit ;)

Ja tietenkin sitten illalla mentiin tyttojen kanssa syomaan Juusto kakkulaan.Mika tosin osoittautui talla kertaa ei niin super mukavaksi. Syy tahan loytyy naapurikansastamme. Kylla mulla vaan on sellanen tunne etta meidan porukassa pyorii aivan liikaa kelta sinista varia. Pakko ruveta tekemaan asialle jotain..

No mutta siina siis oli ystavanpaiva..ilman omaa poikaystavaa..byaah.no mutta selvisin. Ei muuta ku paasiasta odottamaan. Kaupan hyllyt ainakin ovat jo taynna suklaa munia ja koreja, Hyva etteivat tunkeneet niita jo ystavanpaiva kraasan paalle :D

ouh boy...

Jotta siis saastyisin hieman kirjoittamiselta toivotan kaikille tasapuolisesti hyvaa ystavanpaivaa! Rakastaakaa toisianne ja jakakaa kukkia yms. Olkoon Onni teidan keskellanne..

Joo ja sillei..Oikeasti mua vaan vituttaa kun ei ole oma kulta taalla. ;)

<3

Eli nyt on sitten varmistunut lahto kohti Meksikoa 13.3 kello 01.40. Cabo San Lucas, here we come!!! I cant wait.. Im sooo excited.

Tulee kylla varmasti olemaan unohtumattomat kakskymppiset, jos nyt sitten ikina selvitaan hengissa takaisin. No mutta paikkana sen pitasi olla melko turvallinen, koska se on niinku siina saari osassa Meksikoa, jos kukaan nyt mitaan maantiedon tunneilta muistaa.

Ei muuta kuin saastamaan rahaa :)

Niimpa siis alkoi matkamme torstaina 31.1 kohti lunta ja tuiskua. Mina yhdessa perheeni kanssa hyppasin autoon sateisena paivana Kalifoniassa ja suuntasimme kurssin kohti Lake Tahoe:ta. Parin tunnin ajomatkan jalkeen vesisade muuttuikin yllattaen lumisateeksi ja lunta rupesi olemaan vahan siella sun taalla. Hetken lisaa matkattuamme tormasimme renkaiden tarkistus pisteeseen. Vain nelivetoiset talvirenkailla saivat menna lapi. Kaikki muut joutuivat vaantamaan ketjut autoihinsa. Ja taytyy kylla myontaa, etta en ole koskaan ihka oikeita ketjuja nahnyt autoissa. Hassua sinaansa. No matka jatkui meidan mukavalla nelivetoisella perheautolla, mutta ei aikaakaan kun jouduimme pysahtymaan jalleen. Motari oli suljettu lumimyrakan aiheuttaneiden onnettomuuksien takia ja raivaustoihin kuluisi aikaa ainakin tunti ellei kaksi. No siina sitten pysahdyimme paikalliselle huoltsikalla ja vessa jonossa tuli puheeksi saa. Siina sitten Texasista kotoisin oleva nuori mies kysaisee, etta mika siella teilla oikein aiheuttaa vaarallisia tilanteita, etta onko kyseessa ja vai lumi.. Taman jalkeen han myontaa, ettei ole tottunut ajamaan talvisissa olosuhteissa, mutta on kovasti matkalla kohti vuoristoa. Ei muuta kuin lykkya pyttyyn hemmo.(toivottavasti ei osuta tielle samaan aikaan ;) No vihdoin paasimme sitten takaisin motarille, mutta jouduimme pysahtymaan useita kertoja lukuisien onnettmuuksien takia. Sen siita saa kun kasvaa Kalifornian rannoilla ja paattaa eras talvi lahtea lumen keskelle lomailemaan. 8 ja puolen tunnin ajomatkan jalkeen paasemme sitten vihdoin perille ja kellohan onkin jo 10 illalla. Normaalisti tama matka kestaisi about 3 ja puoli tuntia..

Seuraava paiva onkin sitten paljon parempi. Paasen laskettelemaan yhdelle korkeimmista vuorista Jarvi Tahoen ymparilla. Ja kylla on sitten upeita maisemia. Ja lumimaara rinteissa on aivan kasittamaton, on kuin pumpulissa laskisi. Ei siina, etta Messilan rinteissa jotain vikaa olisi.
Ja ehka paivan hienoin kokemus on lasketella Nevadan puolelle. Eli taas saatin yksi osavaltio lisaa listaan ;) Ja viela hauskempaa oli huomata kuinka Kasino rakennukset alkoivat samasta pisteesta kuin Nevadan osavaltion raja.

Seuraava paiva onkin sitten pelkkaa pulkkamakea ja lumiukkoja lasten kanssa. Ja tosiaan tamahan on ensimmainen kerta perheen aidille pulkkamaessa. Ja kuinka ollakkaan koko laskeminen on paljon hauskempaa vanhemmille kuin lapsille. Myos tekemani pienoinen lumilyhty on talle perheelle uusi kokemus ja he ovat kaikki aivan innoissaan. Harmi etta nama lapset joutuvat matkaamaan nain pitkan matkan paastakseen temuamaaan lumessa.

Sitten koittaakin sunnuntai ja kuinka ollakkaan, lunta on tullut yon aikana niin paljon, etta isa joutuu kaivamaan tiensa autolle. Sitten han paattaa lahtea ajamaan Starbucksiin hakemaan kahvia, mutta hupsis keikkaa 200 metrin jalkeen ottaa lumikerros vastaan ja auto juuttuu lumeen. Ei sitten muuta kuin koko perhe kaivamaan ja tyontamaan..noin 3 tunnin jalkeen autoon saadaan takaisin paikalleen ja jaadaan odottelemaan auraus autoa, joka meinaa melkein unohtaa meidan osoitteen. Vihdoinkin kello 14.00 tienoilla paastaan lahtemaan kotia kohti. Ja onneksi kaikkien kommelluksien jalkeen paasemme kotiin jo 3 ja puolessa tunnissa. Kaikki ovat puhki ja poikki, mutta turha tama reissu ei ollut. Minulla ainakin oli alyttoman hauskaa ja koko perhe oli yhta mielta etta sinne on mentava uudestaan.

Ja mita tasta sitten voin todeta. En mina kykenisi elamaan lopun elamaa, ilman lunta.. no way..

Tanaan on sitten tultu puoli valiin mun matkalla. Eli 6 kuukautta on plakkarissa.. Jihuu!!! Enaa toiset kuusi kuukautta ja koti-maa haamottaa. Nyt kun katsoo ajassa taaksepain, niin nopeastihan se on pyorahtanyt loppujen lopuksi. Ja sellainen kutina tassa on etta viimene puolisko menee viela nopeammin.Tanaan ilmottauduin juuri kursseille taalla paikallisessa yliopistossa, etta kylla tulee olemaan sutinaa koko kevaan ajan. Ja pitas tossa viela Meksikoonkin ehtia synttareita juhlimaan. Saa nahda ehdinko enaa chillata ja katsoa telkkua paivisin =) No ehka olen tehnyt sita jo tarpeeksi. Nyt on taas aika palata normi Jonna arkeen ;)

Jos siis olette vahankaan seuranneet mita maailmalla tapahtuu, niin olette varmaan huomanneet, etta California kelluu vedessa.. Tai no ei nyt sentaan, mutta kylla taalla melkosta tuulen pyorretta pisti tulemaan eilen. Ja kuulemma pahin myrsky talla alueella aikoihin.. Taalla on siis puita maassa ja aitoja pitkin teita ja kylla jotain kattojakin vissiin sortunut, mutta toistaiseksi en ainakaan ole kuullut ihmisvahingoista. Ja meidan talo on pystyssa, silla asutaan maen paalla. Ainut haitta oli menettaa sahkot koko paivaksi, silla talo kylmeni melkosesti. No onneksi sahkot ovat taas paalla ja tiet ajokelpoisia..ei muuta kuin shoppailemaan viela kun voi ;)