IRC-Galleria

siness

siness

Don't talk about moonshine, don't talk about white wine. I'm gonna find lies, sick twisted strange kind!

Selaa blogimerkintöjä

Lohtusyömistä. Tuokaa mulle herkkuja.Lauantai 29.09.2012 20:47

Mulla on sellainen viha-rakkkaussuhde omaa rakkauttani kohtaan. Ei siis rakastettuani, vaan tätä tunnetta kohtaan. Ihan äärettömän ihanaa rakastaa toista, mutta välillä niin tuskaa, niin kauheeta, oikein sydäntä riipivää. Mä olen taas ajautunut johonkin rakkaudesta johtuvaan masennukseen.

Haluaisin ja miltein jo itkenkin. En vain usko, ihan kuin itseäni kiusatakseni en usko, että tuo rakastaa mua enää sillai ku ennen. Aiemmin sanoi, että rakastaa varmaan yhtä paljon minua, kuin minä häntä. Ei se voi pitää paikkaansa. Tai sit mä oon vaan tyhmä. Mutta eilen jouduin oikeasti kysymään, tykkääkö hän minusta edes enää. Vastaus oli tietenkin "Jooo" ja se tuli kuin apteekin hyllyltä ja oikealla äänensävyllä, että sen uskoinkin heti. Silti mieltä painaa ja maa on käännetty ympäri.

En tiedä onko se tämä luopumisen pelko. Tällä hetkellä olen menettämässä lapsuuteni mummulan. Se myydään ventovieraalle ukolle. Mun maailma romahti hetken verran, kun sain kuulla mitä tuleman pitää. Sitten menetin lapsuuden ajan "muistotkin". Mummulassa oli pikkuveljeni polkutraktorit. Ne annettiin mummulan naapurin 4-vuotiaalle tytölle. Veljeltäni mitään kysymättä. Minä olisin halunnut, että edes nuo traktorit perkele säästyy. Siellä kun nyt kaikki heitetään jätelavalle, jos kukaan ei hae pois. Mun lapset olisi voinut saada jatkaa leikkejä traktoreilla siitä mihin me aikoinamme jäimme. Mutta ei.

Nyt pelkään, että mun tulevaisuuden haaveetkin viedään multa pois. Totta munassa mä olin 3 metriä maan pinnasta irralla ja ylhäällä, kun F kysyi minua (meitä) muuttamaan hänen luo. Ja ollaan me menossakin.. Tekisi vain mieli sanoa, että en tiedä sittenkään. - Kysyin F:ltä tuosta, kun hän silloin kysyi minulta tulevaisuuteni suunnitelmia, että haluaako hän todellakin olla mun kanssa loppuun asti. Ja mitä mä saan vastaukseks? "Eihän sitä vielä voi tietää." Ai EIKÖ?! Mitä vittua me siellä sitten tehtäisiin? Oltais ja odoteltais herran päätöstä saadaanko jäädä vai lähetäänkö takas Tampereelle etsimään uutta asuntoa, kun kotikin annettiin pois. Nyt tulee liikaa luopumisia mulle kerralla. Mun mummikin on aloittanut loppunsa alun. Mä menetän senkin. Mummun ja vaarin kissakin mitä ilmeisimmin lopetetaan, kun ei maatilan kissaa voi kaupunkiin viedä, eikä ne suostu antaan sitä kellekään. Ex-appivanhempien koira kuoli täs about viikko sitten. Kohta on 2 vuotta siitä kun meidän rakas kisupoikamme lopetettiin. Maanantaina kuulen onko vanhemmalla lapsellani borrelioosi vai ei. Lasten isä on laiha kuin luuranko.. viekö aivokasvain senkin? Mä joudun tod.näk luopumaan mun Microdermalistakin.

Ei varmaan tarvi enää miettiä, miksi mä pelkään tulevaisuutta. Se tulee sattumaan joka tapauksessa tavalla tai toisella. Eikä tarvi ihmetellä teenkö tätä itselleni kiusalla, että ajattelen onko jossain F:n pään sopukassa tapahtunut jotain, joka repii lopulta meidätkin erilleen. Mä vaan pelkään niin helvetisti. Ehkä se oli siltä vain yksi väärin muotoiltu lause. Ja mä tiedän sen itsekin, että ei tulevaisuutta voi sanoa varmaksi. Ei sitä tiedä, jos toisen kanssa asuminen ei olekaan sitä miksi sitä kuvitteli. Mutta kun toi sanoo sen mulle suoraan, niin mun selkäpiitä karmii. Ei tollasia saa puhua. Ei edes ajatella.

Mä vaan sanoin sille suoraan, että en mä ole sitten leikkimässä mitään.. Ja se tietää sen, että mä olen tosissani sen kanssa. Ja luulin, että sekin on mun. Sanoi se yhteenmuuttamisesta puhuessamme, että mun pitäis tehdä sille poika. Nyt vaan lähinnä tuntuu siltä, että - Aijaa, kiitti. Meinaat sitten, että tehdään lapsi(a), jotka mä saan loppuviimein yksin omassa kodissa kasvattaa ja kinuta elareita siltäkin. Ei kiitti. Riittää että tappelen elareista jo yhden miehen kanssa.

Mihin mun kaikki haaveet on hävinnyt? Pelon tieltä tietenkin. Mä pelkään ihan liikaa ollakseni onnellinen. Mä itkin eilen lähes hysteerisesti, kun katsoin sitä norjalaista Kätilöt ohjelmaa.. Tää mieletön vauvakuumevaihe vie multa järjen. Ja nyt varsinkin se menee, kun viimestään tää pelko tekee tehtävänsä. Stressit huipussaan. Elämä on niin hanurista. Oikein menkkapersehanurista, missä pupellat tukehtumaisillas puolihyytyneitä limakalvoklönttejä suupielet verta valuen.

I heard that you're settled down
That you found a girl and you're married now.
I heard that your dreams came true.
Guess she gave you things I didn't give to you.

Old friend, why are you so shy?
Ain't like you to hold back or hide from the light.

I hate to turn up out of the blue uninvited
But I couldn't stay away, I couldn't fight it.
I had hoped you'd see my face and that you'd be reminded
That for me it isn't over.

Never mind, I'll find someone like you
I wish nothing but the best for you too
Don't forget me, I beg
I remember you said,
"Sometimes it lasts in love but sometimes it hurts instead,
Sometimes it lasts in love but sometimes it hurts instead, "

You know how the time flies
Only yesterday was the time of our lives
We were born and raised
In a summer haze
Bound by the surprise of our glory days

I hate to turn up out of the blue uninvited
But I couldn't stay away, I couldn't fight it.
I'd hoped you'd see my face and that you'd be reminded
That for me it isn't over.

Never mind, I'll find someone like you
I wish nothing but the best for you too
Don't forget me, I beg
I remember you said,
"Sometimes it lasts in love but sometimes it hurts instead."

Nothing compares
No worries or cares
Regrets and mistakes
They are memories made.
Who would have known how bittersweet this would taste?

Hyvää päivääTorstai 27.09.2012 23:36

Vittu, että ihminen osaa olla pahalla päällä. Ei oo väsymys mun juttu lainkaan. Yritin jos mieliala paranis lenkillä, mutta siitä tuli semmonen vittu kun vituttaa kun ei ees lenkki kulje. Kroppa on ku kuoleman jälkeen heränneen. Ei jaksa, ei oo voimaa eikä kestävyyttä. Ihanaa tääl sit räyhätä noille ipanoille. Ei nekään oo oikee kohde purkaa tätä. Saati Äffäkään. Sillekin ihan pakko vittuilla. Ja kaikki alkoi taas vaan siitä, kun koulussa etin tunnin verran opea joka katos jonnekin taas mystisesti. Keräsin sit rälläkän kaappiini ja lähin meneen. Huomenna on teoriaa, enkä pääse mun sänkyä rakentamaan ennen ku maanantaina. Jäikö ees vituttamaan? E-hei potenssiin 10. Eilen vitutti, kun tajusin etten ollu jättäny lauantaina tykärin ilmotusta. Eipä tullu rahaakaan. Onneks huomenna tulee. Anna kaikkien taas mua kestää. Taidan mennä yksin kiukutteleen suihkuun. Varmaan paiskon senkin seinille.

aivoLauantai 22.09.2012 00:35

Tv:ssä eräässä leffassa eräs tyttö kysyi mistä hän tietää onko hänen poikaystävänsä hänelle se oikea. Tytön isä vastasi, että sydäntään pitää vain seurata. Jos tommosta joutuu miettimään, niin se tuskin sitten edes on sitä rakkautta. Että tämmöstä tällä erää.

Kuukausi jumalauta.Perjantai 21.09.2012 01:42

Sanotaan, että kauneuden vuoksi pitää kärsiä, mutta todellisuudessa kärsiä pitää myös muistakin asioista. Kuten rakkauden vuoksi. Myös tulevaisuuden takia kärsitään. Opettajani sanoi, että nyt minun pitää kärsiä sänkynikin vuoksi. Tällöinhän elämä on yhtä suurta kärsimystä. Suurin minulle kuitenkin tällä hetkellä on se tuska rakkauden tähden. Se tuska, joka elää erossa olemisesta. Kaikki riidoista johtuvat kiukuttelut ja mielen pahoitukset ovat todellakin olleet pientä nyt tämän seuraavan kuukauden ajan. Jos tuo edellinen kaks viikkoa sai mun maailman niin sekasin, niin mitä tää tuleekaan oleen. Mä varmaan otan auton alle ja ajan saatana sinne Kreikkaan ton yhen luo. 4 vitun viikkoo; me ei nähdä. Mä kuolen tähän paikkaan just nyt. (Mutta ollaanpahan kuukausi lähempänä meidän muuttoa ton luo.)

Onnen kyyneleetSunnuntai 16.09.2012 23:24

En ymmärrä mitä mulle on tapahtunut. Tai tapahtumassa. Suunnilleen sen jälkeen, kun F otti puheeksi hänen luokseen muuttamisen on mulla tuntunut yksi päivä kolmelta päivältä. Me ei nähty kahteen viikkoon. Kahteen viikkoon. Meidän näkemisrytmillä tuon ei pitäisi olla mitään.. onhan se lyhimmästä päästä. Mutta koska en halunnut katsoa kalenteria ja laskea jälleen viikkoja elin siinä uskossa, että me ei oltu nähty taas vähintään kolmeen viikkoon. Siltä musta ainakin tuntui..

Jos kuitenkin oisin katsonut kalenteria, oisin tajunnu, ettei mulla ole hätäpäivää ikäväni kanssa. Mutta mä vain olin ja odotin kuollen ikävään.

Kun sitten se hetki koitti, että F tulee meille, niin.. no meillä minun osaltani nyt oli pieni kiukuttelu-situation lähdön kellonaikojen vuoksi. No mutta mä olin odottanu sitä kuin kuuta nousevaa ja kaikki venyi tunneilla eteenpäin. Sitten kun mä vihdoin sain annettua periksi tuittuilustani ja pussasin F:n kättä vasta kaikkien hyvän yön toivotusten jälkeen. (Meillä pussataan ensin suulle ja sit toivotellaan yöt.) Ja kun tuo mies lopulta otti ja pussas mua huulille, mä en voinu muuta kuin painaa huuliani yhä vain lujempaa sen huuliin ja kyyneleet valui mun poskilla. Sitten mä jo itkinkin sen syleilyssä. Itkin sitä kuinka olin häntä ikävöinyt. Itkin sitä kuinka syvästi häntä rakastan, en ole koskaan ennen tuntenut näin.

Voi kuinka mun oloni helpottui. Siinä olin hetken ja hengittelin F:n sylin lämpöä, sen tuoksua. Tiesin, että siinä on mun paikkani ja tiesin, että olen ainoa kenet hän siihen haluaa.

Kun pää purkaantuuTiistai 04.09.2012 19:19

Oletko koskaan ollut rakastunut? Enemmän kuin yhden kerran? Silloin kun mä olin rakastunut lasteni isään oli mun maailma hetken täydellinen. Teinilapsen silmin näin itseni hänen kanssaan villasukkia neulomassa vanhoilla päivillä. Nöh, ihan niin ei täs kuitenkaan käynyt. Sitten rakastuin uudelleen, eri mieheen tietenkin. Eipä sitäkään kauaa kestänyt. Se lässähti kuin kohokas liian aikasin uunista otettuna. Silloin kieltämättä kyllä olin vähän liian kiireinen rakentamaan parisuhdetta. Siinä tuli hetken mietintäsählätauko. En tajunnu miten kukaan voi muka tietää sen jonkun olevan se oikea. Ei semmosta ole. Se on vaan se sopivin. Eihän me voida kaikkia maailman ihmisia deittailla ja niistä valita se oikea. Ja entä jos se ei sit ookaan se? Vituiks meni sekin mutakakku.

Mutta - hähhähhää.. Mä olen ratkaissut tuon arvoituksen. Siihen vaan vaaditaan useamman kerran rakastuminen. Uskokaa pois, että jokainen rakkaus on erilainen. Jokainen rakastettukin kun on erilainen. Nyt mä voin kiven kovaa väittää löytäneeni itselleni sen sopivimman oikean. Sen oikean. Joo, joo.. liipalaapa, rakastunu oon joo. Enkä niin vähääkään. Ihan törkeen suuresti ja lujasti. - Me ollaan oltu F:n kanssa yhdessä (vasta) melkein 2,5 vuotta. Etäsuhteessa, 200km välissä. Joskus viidenkin viikon taukoja ettei nähdä. Tuskaa, ikäväkuolema. Pää täs vaan kuitenkin hajoamisen sijasta pehmenee. Mä oon jo ihan mössöä. Vaahtokarkkia. Mutta jumalauta kun mä vaan rakastan tota miestä kerta kerralta enemmän. Mä syön kohta ton vaahtokarkkipääni, kun tuun hulluks. Tää on nyt sitä rakkautta. Sitä, mistä tietää sen olevan sitä. Aivan täysin erilaista kuin aiemmat. Ja millä lailla erilaista? No sillälailla, että kaikki on mittakaavassa rakkaus potenssiin 367.

Onnea onMaanantai 03.09.2012 02:30

En viitsi kopioida tekstiä sanasta sanaan tähän, sillä näin voin itse vaikuttaa lukijoiden määrään, lähinnä siihen kuka lukee ja kuka tuskin vaivautuu..

http://avioerontaival.blogspot.fi/2012/09/arjen-pelastus.html

Sometimes shit may happenTiistai 21.08.2012 15:28

perjantai ja koulun konePerjantai 03.08.2012 14:54

Jag älskar honom. Jag älskar honom för mycket. Ei sitä voi vaan kuvailla. Sanotaan, että pieni erossa oleminen vahvistaa tunteita. -TODELLAKIN. Mä hukun tähän tunteeseen. Mä rakastan sen hymyä, sen naurua, puhetta, sen puremisia ja tökkimisiä, sen lujaa otetta ja siilitukkaa, leukapartaa ja sinisiä silmiä, tatuointia ja suuria käsiä, HABAA! Se on vaan mulle lasteni kanssa kaikki kaikessa, mun elämäni. Mun tosirakkauteni. Aina kun en oo hänen kanssa, ajattelen häntä, aina kun oon luona, ajattelen häntä. Öisin vieressä nukkuessa näen hänestä unta. Jaan jokaisen sekuntini hänelle.. Jaan elämäni hänelle. Umpirakkautta vaiko -hulluutta? Samapa se. Mä oon ihan hulluna siihen. Voisin vaikka heti kysyä, kuinka pitkään hän on vielä ajatellut, että ravataan tätä välimatkaa, mutta ei meillä ole kiirettä. Mulla vaan on kiire päästä sen tykö, sen kainaloon. Kaipaan sitä vaan niin todella, todella paljon.

En ymmärrä, miten mulle on käyny tämmönen mäihä. Eihän mun pitäny kenellekään kelvata. Ei mun pitäny pystyä enää rakastamaan, saati luottamaan. Mikä meni vikaan, kun musta tulikin onnellinen? Mikä meni vikaan, kun en uskonu, että musta voi vielä tulla onnellinen? Tänään illalla, tänään saan taas monen viikon päätteeksi hänet luokseni. Odotan. Ihan täysillä. Perhosia vatsassa. Hey, me ollaan oltu yhdessä jo yli 2 vuotta ja silti mä saan yhä perhosia vatsaan, kun nään hänet. Mä luulin et tämmönen on keksittyä juttua leffoihin. Oonkohan mä ees hereillä? Jos oonkin vaipunu koomaan ja nään unta vain? Miten se voi mua muka rakastaa? Miten ylipäätänä kukaan voi? Mähän olen niin.. outo.. liian erilainen.. luonne on mitä on, hölmö. Mulla on kuulemma suuripersoona ja monet ei vaan sitä kestä. Mulle on koko lapsuuteni ja teiniyteni ajan hoettu millanen olen. Ei mun kaa voitu ees hengailla. Eli olen erilainen. Mutta silti toi rakastaa mua. Ihan käsittämätöntä. Ihan käsittämättömän ihanaa. Mä rakastan sitä. Mä todella rakastan.

OIHPerjantai 03.08.2012 02:04

At least I got my frie-e-e-e-e-e-e-eends.. Ei liittyny tähän millään lailla, se vain soi päässä, mutta jumalaaaaaaaaare mikä fiiwinki. Tätä ei voita mikään, ei ees kunnon p*no. Sitä kun ei nyt ees saa. Mutta mikkä endorfiinit. Kunnon runner's high:t. Täydellinen fiilis. Keho sillei sopivasti koeteltuna, ei loppuun asti vedettynä ja mikä parasta mä tein sen mistä haaveilin, mutta mitä en lähtenyt pakolla yrittämään. Katsoin mihin asti pääsen ja mä pääsin koko fuckin' lenkin! Hölkäten. Enkä tehny ees kuolemaa. Ja lenkki oli Teerivuorella, Mustanvuoren laskettelurinteen lähimaastossa, joten nousuja ON. Jyrkkiä sellaisia. Koira parka kyl alkoi jo toivomaan ekan nousun aikana kotiin menoa. Mutta sen kuntoahan tässä kohotellaan sillei oikeestikin. Omani vaan kohoaa samalla. Jätte mycket good feeling. Mä oon NIIN tyytyväinen, NIIN ilonen ja NIIN itseni positiivisesti yllättänyt. Parasta on kun tuntee itse lenkillä nousuissa kuinka takareidet ja peppu tekee töitä. Etureidet vissiin sen verran jo kunnossa reisireeneillä, ettei niihin ala hapottaa. Tulee nätti beba :) Muy bueno. Endorfiinihumala!