IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

siness

siness

Don't talk about moonshine, don't talk about white wine. I'm gonna find lies, sick twisted strange kind!

Selaa blogimerkintöjä

k+k+k+kKeskiviikko 30.01.2013 03:10

kissakissakoirakipsi.. Mä haluaisin jo päästä ajaan autoa. Taustalla tulee tv:stä Startti!-ohjelma ja aaaaaaaaaa... mä haluun ajamaan! Typerä kipsi. Maanantaina taas uus kontrolli. Ja peukut pystyyn, ettei siinäkään näy murtumaa ja ne päättäis jo, että kipsi poistetaan. Vaikkakin siinä voi mennä yli kaksikin viikkoa, että se murtuma alkaa vasta näkymään kuvissa. Mutta on tää jo sen verta hyvä tää käsi.. melkein ku oma. Oven avaamiset vaan on välillä vähä kivuliaita, jos erehtyy käyttään kipsikättä.

Äffänpäffä tulee mun luo viikonlopuksi. Saan omia sen ihan yksin, kun lapset on isällään. Viimeset 3 kertaa me ollaankin nähnyt niin, että lapset on messissä mukana. Vähä ressaa kui meitin vkloppu sujuu.. Äffäkin sanoi, että tulee, jos en oo kauhee angsti päällä. Mikä angsti?! Okei - oon mä sille vihotellut, en kiukutellut vaan puhtaasti vihotellut. Mitäs on ollut semmonen.. määly. Ainoa, mikä mua huolettaa nyt on kui mä kehtaan näyttäytyä sen seurassa. Kipsin kanssa. Häpeen itteeni. Ihan ku ois tyyliin rinta leikattu pois tms. Mennä nyt saunaankin ton miehen kanssa.. okei, se menee saunaan ja mä jään vaan pesulle. En mä nyt kehtaa sitä pyytää peseen mun puolta kroppaa, niinku lapsia pyydän. Muovipussi käden ympärillä. Mä varmaan vaan väännän porua siel. Mutta olihan F sanonu mulle eilen, että kyllä sitä onnistuu peseen kipsittömänkin käden (koko käsivarren) ja selänkin ilman toista kättä. Ei se tajua, että ei kipsiä laiteta suihkun alle vaikka se ois pussiin käärittykin. Ja millähän kolmannella kädellä mä sen saippuan levitän, ei siin pussissa ole mitään tumpun muotoista kärkeä ja tarttumaotetta. Ja kun ei se saa saippuaistua, koska se pitää huuhdella. Ei se varmaan ota mua kainaloonkaan nukkumaan, kun kipsi painaa sitäkin kylkeen.

Oltais me sentäs menossa leffaan. Kauan kauan sitten marraskuussakohan se oli, kysyin Fredua treffeille. Lauantaina mentäis. Mä tarjoon. Ilmaislipuilla ;)

Kaiken se kestää, kaiken se kärsii..Lauantai 26.01.2013 15:55

Voi jumalauta.. Joo ensinnäkään mä en ole päässyt sinne fuckin' salille, kun ei ole ollut kuskia. Ja toisekseen.. kaiken tän vammasuuden keskellä mä sain sen inspiksen siivota.. ehkä vähän pakotettunakin, sillä päivällä pitäisi tulla mun sisko ja veli pelaileen lautapeliä. Aloin siivoamaan ja perus siivousvitutukseni keskellä olin suht. ylpeä, että -Jes!! Mähän pystyn tähän.- Kunnes mä tajusin, että kaikki noi matot tossa etupihan rappusilla.. mitä hittoa mä teen niille? Enhän mä pystykään niitä ravistamaan. Enkä mä pysty peseen lattiakaan.. Mulla on levymoppi, josta pitää irrottaa se mikrokuituliina ja lutata ämpärissä. Ei onnistu yhellä kädellä, jos ei halua vettä lammikoiks asti lattialle. Ääääh. Sinne meni se inspis siivoamisesta. Mitenkähän mä saan tolla paskalla imurilla ton sohvan noista KOIRANKARVOISTA?! Sitä saa hangata aina ihan hiki ottassa kaksin käsin.. Mistä ä saan toisen käden?

Kädestä puheen ollen, maanantaina saan kuulla tuomioni. Mä toivon ja vähän luulenkin, että ei tää ranne oo murtunu. Korkeintaan joku vittumainen venähdys. Mulla ei ole kokemusta murtumista, niin en tiedä kauanko ne sattuu ja millälailla. Mutta nyt pystyn jo jotain tekeen sormilla ja kättä kääntään huutamatta hoosiannaa.

Valkoinen armori.. musta tikkariKeskiviikko 23.01.2013 14:04

Kun kehosta viedään ns. yksi raaja pois, muuttuu koko maailma. Enää on niin vähän asioita mitä pystyy tekemään noin vain. Mäkin kun oon "kaikki tai ei mitää"-ihminen. Kyllähän se tuo pienen -Jes!! -fiiliksen, jos jotain saa tehtyä, vaikka hankalammin kuin ennen. Ainoa asia mitä voin tehä muuttamatta toimintatapoja on juoda, nostaa se fuckin' lasi naamalle ja hörpätä. Mutta aina sitä lasia ei pysty itse edes täyttämään. Ajattelin mennä uhmaamaan kehoani punttisalille huomenna.. jos vaan saan kyydin. Jalat kerran toimii niinku pitää, niin ei yhen käden pitäis olla este.. pikemminkin ihan julmettu hidaste. Tiedän vaan kui pettynyt musta tulee, jos henkilökunta ei päästä mua salille tai joudun oikeestikin toteamaan, etten mä pysty. Tää masennuksen poikanen kun pitää mulle nyt jo seuraa 24/7. Ei oikeesti kiinnosta mikään.. Syöminenkin tekee taas loppuaan. Miksei ne voinu kipsata mun päätänikin jo valmiiks, kun alan sitä hakkaamaan seinään?!

Pisteeksi i:n päälle koristellaan Äffän suhtautuminen koko juttuun. Tiedän jo yhden illan kokemuksen jälkeen, että se on asenteella "itse aiheutettua". En mä oo kipsausillan jälkeen puhunu sille tästä mitää. Käskin sen unohtaa koko asian, että kävin edes lääkärissä. Eilen blokkasin koko illan rutiinipuhelun mielestäni ja painuin nukkumaan. Ei kiinnosta tänäänkään puhua. Ja tuskin huomennakaan.

PeukaloputtiLauantai 19.01.2013 01:27

Auts... Ekaa kertaa mun teki huonoa. Leikaksin ruisleipää ja viime kerralla sanoin Fredulle, että mä vielä nappasen puukon ranteeseeni. Sen verran tiukkaa tavaraa tosta leivästä tuli, mitä leivoin. Leipä antoi periks ja halkes ja samassa puukko nappas peukalooni. Reilu sentin haava, ei sentäs luuhun asti tällä kertaa. Annoin haavan vuotaa, kunnes se tyrehtyi. Ja se tyrehtyi muuten nopeemmin näin, kuin että oisin painellu sitä kokoajan. Yöksi tein oikein kunnon niksipirkkasidonnan. Olin syönyt tikkarin iltapalaksi ja siitä se ajatus sitten lähti. Mä tarttin lastan, etten taivuta peukaloa, kun haava on niin suuri, että se napsahtaa heti auki, jos meen tekeen jotain. Ja varsinkin kun se nasahti kiinni ittellään niin saamarin siististi. Ei mitään risoreunoja missään! Kunnon kauneusleikkausarpi. Jei. :)

Eli mä osittain ennustin tän tapahtuman ja tajusin, että mun ehkä pitäisi käydä uudestaan apteekissa ostamassa sideharsoa. Nyt harsot on korvattu sideharsolauilla ja ihoteipillä. Ja tikkarintikulla. Onneks mulla just astui voimaan mun honkkelivakuutus. Tai niin mä ymmärsin. Että se astui voimaan ja että se on Hessu Hopoiluunkin.

Parisuhteen henkinen ikäKeskiviikko 16.01.2013 01:29

Tein vähä testejä Hesarin sivuilla Äffän hengatessa luurin toisessa päässä. Välillä nauroin katketakseni vastausvaihtoehdoille ja Äf kommentoi jo ennen kuin mä ehdin vastata. Mut suh. hyvin meillä osyi myös yksiin nuo vastauksetkin.

Tulokseksi saatiin 2 vuoden suhteen henkiseksi iäksi 5 vuotta. Mitä se sitten tarkoittaneekin? Että me ollaan pari, joka koostuu 5-vuotiaan tasoisesta ihmisseurasta vai, että me ollaan sen tyylinen pari, että oltais voitu olla yhdessä jo 5 vuotta? Mene ja tiedä, mutta testin mukaan olemme todellinen pari. Olemme jo kihloissa ja naimisiin mentäis parin vuoden päästä. Lapsihankinnoista saatais kuulla kysymyksiä ympäriltä yhdeltä, jos toiseltakin, mutta siihen emme olisi valmiita. Korkeintaan marsu voitais hankkia. Olemme sinut toistemme kanssa, koska piereskelemme avoimesti. Ja sitä me kyllä tehdään. Hyi meitä.

Mutta tässä hiljattain luin, että sitten pari on valmis avioliittoon, kun pystyy pieraisemaan toisen reittä vasten. Mä kokeilin tätä viikonloppuna. Aiemmin ollaan vaan lähimmillään töräytelty rytmissä vierekkäin samassa sängyssä omien peittojemme alla, mutta nyt mä menin testaamaan omat ja Äffän reaktiot. Mies makas sohvalla selällään ja mä istuin sen lantion päällä kyykkyasennossa. Pieretti. Lapset nauroi, niinkuin minäkin. Fredua ei ihan naurattanu. Tunsi kuulemma tärinän. Mutat ei se mua poiskaan ajanut. Pieretti uudestaan. Sitten jo lähinnä räkätin naurusta. Äf ei ajanut mua pois vieläkään, se vaan jatkoi tv:n katselua, kun ei kärsitty hajuhaitoistakaan. Lopuks vaan kuiskasin sille, että se ois hyvä asento sänkypuolellakin (ilman pieruja.) Eli joo. Mä oisin valmis naimisiin sen kanssa.

Me ollaan ehkä vähän kieroja. Mutta mä en oo koskaan väittänytkään olevani naisellinen. Pieru- ja paskahuumori on kenties parasta huumoria mitä tiedän. Ei pidä olla niin jäykkä.. täytyy vähä irrotella ja otta arennosti. Ei tää elämä nii vakavaa oo. Enemmän se vakavoittaa, kun laktoosivammasena pidättelet kaasuja mahakipeänä.
Taas jälleen kerran mä menin ja haaveilin. Mä menin ja suunnittelin.. että sitten joskus kun minä ja Fredu mennään naimisiin, niin meidän häissä on sitä ja tätä. Ei tule morsiamenryöstöä sulhon ujouden ja esiintymiskauhun vuoksi, meillä ryöstetään sulhanen. Hääpuvun alta löytyy hitsausmaski(?), työhanskat ja tongit. Vieraskirjapöydällä komeilee hitsausmaski ja auton ratti, molemmille rakkaat aiheet. Vihkiminen tapahtuu joko pelkästään suomeksi tai suomeksi ja ruotsiksi. Sukunimeni vaihtuu kokonaan Äffän nimeen. Häävalssi vaihtuu hitaiden tanssiin ja biisinä soi Metallican "Nothing Else Matters" viululla soitettuna. Skumppana on Pearly Bay:tä. Teemaväri on pistaasin vihreä tai ruskea.. tai petrooli. Hääjuhla järjestetään kesällä ladossa tai talvella vuokratiloissa. Kirkko on Lapinjärven.

Voiko ihminen enempää kaivaa itselleen kuoppaa, johon langeta? Mihin mä hukkasin itseni? Sen tytön, joka ihmetteli elämänsä häitä suunnittelevia kanssatallustajiaan? Sen naisen, jonka ei pitänyt koskaan ryhtyä bridezilloihin leikekirjojensa kera? Mulla oli jo unelmieni hääpukukin bongattuna. Onneksi edes se on vaihtunut emmä tiedä-kategoriaan.

Kukaan ei ole koskaan sanonut, että me Fredun kaa päädyttäis naimisiin asti. Että me oltais edes yhdessä yhä 10 vuoden päästä. (Mutta jos näin on, niin ne häät jää mun viimeisiksi omiksi häiksi. Mä olen ton miehen kaa loppuun asti.) Mä olen yksinkertaisesti vaan niin rakastunut. Tänään sanoin Fredulle, että koko viikonlopun mun teki mieli pyytää sitä puhuun mulle ruotsia. Vaikka mä en ymmärrä "sanaakaan" niin mä huumaannun tuosta oudosta kielestä, joka kuulostaa niin romanttiselta. Ja yläasteesta tähän asti mä olen inhonnut ruotsia. Mussa muuttuu kaikki.

AvioehtoTiistai 08.01.2013 01:13

Joo vai ei? Joo, mutta miten muka? Tässä puhuttiin naimisissa olemisesta. Ei siis minun ja Ähvän, vaan ylipäätään. Mä "haukuin".. okei ihmettelin!! Satuhäiden uuden jakson avauspariskuntaa, kun olivat seurustelleet yhdessä vuoden ja 2-3 päivää ennen 1-vuotispäiväänsä mennä päräyttivät naimisiin. Tuumasin ääneen, että ovat tyhmiä. Johon F nauroi, että mitäs minä sitten olen ollut? Kuulunhan mä samaan kastiin -häät 18-vuotiaana, eka muksu 19-vuotiaana ja kaikkeen oli kulunut se 2 vuotta seurustelun aloittamisesta. MUTTA siksi mä voinkin sanoa niiden-näiden ensihuumaisten parien lyhyen seurustelun päätyvän liian nopeasti avioon. Voin sanoa niiden tekevän tyhmän, järjettömän jutun. Tottakai vielä ollessani avioliitossa koin kaiken olevan järkevää, mutta nyt puhuu jälkiviisaus. Oman kokemukseni mukaan liian nuorena, saati liian lyhyen seurustelun siivittämät parit tulevat eroamaan, koska he kasvavat erilleen. En tietenkäää sano, etteikö niitä supermummoja ja superpappoja olisi ja tulisi, jotka ovat 14-vuotiaina tavanneet, 18-vuotiaina heti luvan kanssa naimisiin karanneet ja yhä 73-vuotiaina nukkuvat samassa sängyssä. Ne on niitä elämää suurempia rakkaustarinoita. Mutta suurin osa ei ole. Vaikka nämä ensihuumaiset ihmiset ikään katsomatta niin luulevatkin.

Puhuttiin myös avioon astumisesta pelkkien käytännön järjestelyiden vuoksi, esim. avioehto. Toisella voi olla niin mittava omaisuus, että se on paras ratkaisu saada turvattua selustansa. Mennä naimisiin ja ottaa avioehto. Sitä kun ei saa avoparit otettua, mutta käsittääkseni 5 vuoden jälkeen yhteistä elämää saman katon alla tarkoittaa samaa, kuin avioliitossa oleminen.. tai oikeastaan katsoen vain sitä mahdollista eroa.. siinä se käsittää saman. Toinen voi kusipäisyyttään viedä toisen omaisuudesta mittavan osan. Jota mä en ymmärrä alkuunkaan. Eron sattuessa kaikki olis NIIN PALJON mukavempaa ja helpompaa hoitaa nopeasti ja helposti alta pois, mutta ei. Katkera pitää olla ja kiusata. Onneks meillä ei ollut näin.
Kehasinpa myös siskoani ja hänen miestään, kuinka he menivät naimisiin vasta n. 10 seurusteluvuoden päätteeksi. Toki olivat jo asuneet yhdessä etc. Käytännönjärjestelyistä heilläkin kyse. Helpompaa kuulemma kun on sama nimi jne.. Ei se sen vaikeampaa eri nimisinäkään ollut. Nimimerkillä itselläni naimisissa ollessa eri nimi kuin ukolla. Mutta että oikeasti siskoni on ns. "odottanut" ja katsonut, että tuo juttu on todellakin se heidän juttunsa ennen mitään suuria päätöksiä. Tästä vaan tuli mieleen, että nyt Äf varmaan luulee, että mä haluan kans olla yhdessä ensin sen 10 vuotta, ennen ku ees mitää kihloja vaihdetaan. Mutta tietää se myös senkin nyt, että kihlat todella merkitsevät mulle avioliittolupausta. Eli mä saan varmaan nyt vain odottaa ja odottaa. Mutta sitten siin tulee vastaan se, että mites se meinaa tän käytännön puolen hoitaa, koska avioehtoa ei ole saatavilla tälle odotteluajalle, vai rullataanko vielä seuraavat 7,5 vuotta Tampere-Lapinjärvi väliä vain nähdäksemme alle 2 vuorokautta?! No.. ei ajatella sitä nyt, koska koskaan ei tiedä miten meijän oikeesti vielä käy. Toiveet on suuret, sen kyllä myönnän.

FI sanoikin mulle suoraan, että hän vaatii avioehdon, johon mä naurahdin ja vastasin kuin "tyhmälle" jutulle, että mä voisin lyödä vetoakin ton asian puolesta. Totta helvetissä se ottaa avioehdon. Alla joku helkutin miljoonatila, niin teinisti sanoisin, että täysin kuvastaa sanonta "DAA". Mitä muutakaan siltä voisi odottaa? Sanoinkin, että mä olen itsekin avioehdon puolesta puhuva ihminen. Siinä ei ole mun mielestä mitään väärää, jos haluaa pitää todellakin taustansa turvattuna. Ihmisiin ei voi luottaa. Josta pääsemmekin siihen, että mä myös ymmärrän niitä, jotka ovat avioehtoo vastaan. Ne usein sanovatkin, että miksei voi toiseen luottaa niin, että sitä eroa ei tule ja jos tulee, niin se ei vie puolia tiluksista. Ihanan naiivia, mutta ei se vaan mee niin.

Ja kun tuli puhe Satuhäät morsiamen 4 mukulasta ja että minullakin on 2 kersaa, joille olen -oikein painotuksen kera YKSINHUOLTAJAäiti kiehahti mulla vähän päässä. Sanoin suoraan, että olenko mä F:n silmissä se tyhmä ihminen, joka on tehnyt tyhmät valinnat, kun mulla nyt vaan sattuu oleen pari meriittiä enemmän kuin ns. muilla? Vakuutti vaan, ettei mua tyhmäksi ole haukkunut. Johon mä vastasin, että mä en ole katunut kertaakaan, en sekuntiakaan, että mulla on lapsia. Voisin väittää, että lapset on mun elämäni rakkaus ja tällä maapallolla ihan varmasti on joku, joka hyväksyy mut ja ipanat täysin juur tällaisina ja että tottakai mä toivon Äffän olevan se. Mutta aika näyttää. Ja Äf oli hiljaa. Ei se, että mä jälkiviisaana voin sanoa, että oli tyhmää mennä niin nuorena naimisiin ja todeta kasvavansa erilleen, tarkoita sitä, että ajattelisin samaa lapsistani. Fredu puolustautui sanojeni "Toiset vaan ajattelee vähän enemmän, eikä tee asioita ns. hetken mielijohteesta" kera.

Jos se haluaa, se saa avioehdon. Mutta lapsia se ei multa pois saa.

Lihava käärmeLauantai 05.01.2013 15:33

Apua.. olenko mä ylensyöttänyt mun elukkaa? Mutta se syö nitseasiassa melkeinpä harvemmin, kuin kaverin omistama elukkani sisko ja veli. Mutat voihan saman perheen sisällä toinen lapsista olla herkempi lihoamaan kuin toinen. Mäkin oon meidän perheen laihaluikkuongelmainen. Ehkä kaverin käärmeet on vaan hitaampia kasvaan?! Tiedä sitä sitten.

Mä vietin ihan mahtavan uuden vuoden rakkaani ja lasteni kanssa. Lapset nyt touhus oikeestaan omia juttujaan.. Kävivät mm. Loviisassakin Äf:n vanhempien kanssa. Me sit kyhnötettiin kaksin. Sydän ja hymiö. Äf sai joululahjansa siis vasta joulun jälkeen perjantaina, kun saavuimme Lapinjärvelle. Onni onnettomuudessa, että herra maajussin piti olla ylitöissä ja me päästiin "hiipien piilottamaan" sen joululahja. Se kun oli vaatimattoman kokoinen 30cm x 70cm paketti. Kun Äf tuli kotiin ja huoneeseensa, oli siellä kolme tyttöä katselemassa elokuvaa. Lahja lepäsi Äf:n sängyllä lasteni vieressä Äf:n omalla paikalla. Ilme oli vähä H-moilanen miehellä, kun ei tiennyt lahjan olevan noin suuri. Kysyi vaan "Onks toi mulle?" .. oi kyllä oli. Äf nappasi lahjan ja kysyi heti uuden kysymyksen "Onks täällä kaks?" Mä sanoin vaan -emmä tiedä. Taas se esitti uuden kysymyksen "Onks nää lumikengät?" johon mä taas vastasin -emmä tiedä, avaa ja kato. Se avas paketin ja silmät suurina totesi hiljaa mielessään, että ne on lumikengät. Ja taas se esitti kysymyksen "Ootsä käyny Prismassa?" sit mä olin vuorostani H-moilanen ja sanoin kunnon äänen painotteella, että -EN! o.O Samassa Äf hokas että nehän on ihan kunnon kamaa, ovat North Icet alumiinirungolla ja se hyökkäs mun kimppuun suurinpiirtein hokien kiitosta ja sain mä jopa lasten nähden sen aloituksesta pusunkin. Superhymiö. Loppu ilta siinä menikin halaillen, lääppien ja pussaillen.

Sanoinkin sille, että mun tarvii ostaa sille useemminkin tommosia lahjoja, kun käyttäytyminen muuttuu näin suotuisaksi. Äf ihmetteli onko mulla ylimäärästä rahaa, kun nuo lumikengät "halpoina" muoviversioinekin maksaa sen 200e. Mulla kävi vaan hemmetin moinen tuuri ;) Tuo mies oli vaan NIIIIIIIIIIIIIIIIN ihana koko illan. Sillä monta kertaa silmät kosteina ja aina se halas uudestaan ja uudestaan ja sanoi "Kiitos OIKEESTI." johon mä loppujen lopuks jo naurahtelin yhä uudestaan ja uudestaan sanoen -ole hyvä. Äf oli siis todella otettu ja mun toiveet lahjan tuomasta ilosta oli täyttynyt. Mä kuulemma säästin häneltä juuri 300-400e. Äf ihmettelikin mistä olen moisen lahjaidean saanut. Sanoin vaan, että silloin 2 vuotta sitten lapin laskettelureissulla se sanoi, että haluaisi kokeilla lumikenkiä. Tiesin periaatteessa, ettei se ollu päässyt vielä kokeilemaan semmosia ja että se yhä haluaisi. Äffän facen mä olen asetuksissani blokannut, joten en tiennyt edes sitä kautta, vaikka Äf sitä epäili. Jouduin myöntämään, että silloin kauan sitten suututtuani niistä tissipersepostauksista piilotin koko jätkän kaikki ilmotukset. Ja sillä linjalla oon yhä. Eli tää oli ihan über-säkää vaan.

Mutta sain mäkin siltä semmoisen lahjan, että hypin täällä kiljuen riemusta. Kirjaimellisesti. Milla ottikin musta kuvia tuosta tunnetilasta. Sain mä sentään OnePiece-haalarin. Eikä nääkään ole mitään halpoja. Parhaimmillaan yli 300e ja halvimmillaan nippa nappa alta satasen. Ei siis mun budjettiin sopivia. Ja minä myös kiljuin kiitosta Äffälle ..tosin tekstarein. JA illalla sit puhelimessa :) Sai nuo mun tytötkin semmoset riemulahjat, että kaikilla oli ihan paras joulu ikinä.

Uudesta vuodesta harmittaan vain se, että tällä kertaa en päässyt pussaamaan vuoden vaihtuessa omaa kultaa. Kun se seisoi rannalla ampumassa raketteja. Mutta oon mä vaan niin onnellinen. Varmaan maailman onnellisin. Ja maailman rakastunein. Lihava käärme kiittää ja kuittaa. Illalla odottaa Matti Nykänen mua baarissa.

Paras - joulu - ikinäMaanantai 24.12.2012 21:40

Mä sain OnePiece-haalarin. Voi elämä.. mä niin rakastan tota ja oon ihan yhtä hymyä vaan! Ooooooow.. mun rakas on maailman paras! Emmä osaa muuta sanoakaan. Mä oon vaan niin häkellyksissä. :)

ArttuSunnuntai 23.12.2012 17:39

Meidän jouluhösäämiset katkee nyt. Ruoka napaan ja sit lapset tamineisiin ja autoon. Me lähdetään kirkolle. Elämäni ensimmäinen kerta vapaaehtoisesti joulun alla kirkkoon. Nyt on pakko. Sydän sanoo niin. Mennään sytyttämään kynttilä ylöjärveläiselle Arttu-pojalle, jonka viimeinen seikkailu päättyi traagisesti lumilinnaan. Mä olen löytymisuutisesta lähtien itkenyt silmiä päästäni. Vaikken poikaa tai hänen perhettään tuntenutkaan, niin ottaa tää vaan meilläkin koville. Ei tällaista saa tapahtua! Ei nyt joulun alla, eikä milloinkaan. Aamulla kissa kilautti kuusen kelloa. Kun kello kilahtaa, enkeli saa siivet. Arttu, pieni enkeli sai siivet.