IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

AhkerointiaMaanantai 29.05.2006 12:07

Taas täällä työpaikalla ahkeroidaan kovasti. Leffasivuilla olen surffaillut. Ja tuli perhana kaksi leffaa tilattuakin. "Hellraiser: Deader" ja "Hellraiser: Hellworld" lähtivät tilaukseen. Varmaankin huomenna ovat minulla. Sittenpä on koko Hellraiser-sarja alkuperäisinä DVD:inä. Jee. :)

Minä en kyllä ymmärrä miten täällä ATK-puolella on minun lisäksi kolme muutakin töissä. Kun hommia on niin hemmetin vähän, että kaikki vaan istuskelee täällä päivät pitkät. Luulis kaupungin vähän tarkistavan tarviiko palkata lisää työvoimaa vaiko ei.

Eipä tullut yöllä nukuttua kuin pari tuntia. Ei vaan väsyttänyt yhtään. Siinä sitten yöllä kun söin niin sen jälkeen sitten sain vasta nukuttua. Tein hirmuisen salaattiannoksen, johon pistin jäävuorisalaattia, kurkkua, paprikaa, ananasta, tonnikalaa ja makkarapaloja. Päälle sitten tietenkin plöräytin hillittömästi salaattikastiketta. Sen kun siinä huitasi hetulaan ja katsoi yhden jakson Boston Legalia niin alkoi väsyttämään. Ja kello oli kolmen paikkeilla yöllä. Puoli seitsemältä sitten olikin herätys.

Jahas, mutta voisi mennä lukaisemaan tuoreimmat uutiset.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.