IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

CSS:n alkeetTiistai 13.06.2006 13:05

Yritin tuossa vähän modata tätä IRC-Gallerian sivustoani. Ajattelin, että tekisin siitä vähän samantyylisen mitä kotisivuni on. Ja kyllähän se nyt jotenkuten onnistui. Ei vaan ole oikein tuo CSS hallussa. Eikä hirveästi jaksa kyllä opiskellakaan. Joten ihan perustaidoilla lähdin ja yritys/erehdys -periaatteella siitä nyt tuli jonkinmoinen. :)

Kuten arvata saattaa, täällä töissä ei hirveästi ole mitään tekemistä kun tuollaista on aikaa värkätä. Kävihän tuossa pomo sanomassa, että jotain rojuja ehkä olisi terveyskeskuksella joita pitäisi raahata. Toivottavasti se oli iso ehkä, ettei tarvi tuonne kuumaan ilmaan lähteä mitään painavia vanhoja koneita raahaamaan. Voin sanoa että siinä hommassa tulee sitten kyllä hikiki. Mutta toisaalta, kyllähän täällä sitten aika käy pitkäksi kun ei mitään tekemistä ole. Koululta oli soitettu, että Päiviönsaaren koululla on hommat vielä niin kesken, ettei sinnekään tarvi mennä vielä ainakaan tänään. Jotain pöytiä sinne odottelevat ennen kuin pääsee koneita pistelemään paikoilleen.

Hohhoijakkaa, jospa vähän surffailis taas netissä aikani kuluksi. :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.