IRC-Galleria

tunnistatko päihtyneen?Keskiviikko 05.04.2006 16:45

"päihtyneen henkilön tuntomerkkejä ovat erilaiset toiminnalliset häiriöt kuten horjuminen, sammalta tai kovaääninen puhe, epävarmat ja haparoivat liikkeet, nuokkuminen, lasittunut katse jne.

päihtyneen henkilön arvostelukyky on voimakkaasti heikentynyt. tämän vuoksi hän on arvaamaton eikä hänen seuraavaa aikomustaan voi ennakoida. päihtynyt saa helposti aikaiseksi häiriötilanteen esimerkiksi siinä tilanteessa, kun hän on ottanut toisen asiakkaan alkoholijuoma-annoksen. kaikenlaisten haittojen ja häiriöiden välttämiseksi päihtynyt henkilö on poistettava anniskelupaikasta heti, kun päihtymys on hänestä selvästi havaittavissa. poistaminen tulee hoitaa hienovaraisesti, mutta päättävästi. jos asiakas on vahvasti päihtynyt eikä kykene huolehtimaan itsestään, anniskelupaikan tulee varmistaa asiakkaalle kyyditys niin, että hän pääsee turvallisesti esimerkiksi asunnolleen. asiakasturvallisuudesta huolehtiminen voi poistamistilanteessa joskus edellyttää poliisin puoleen kääntymistä. heitteillepanosta on säädetty rangaistus rikoslaissa."


mää ku oon aina luullu et se olis heitteillejättö eikä pano. tahtoisin oman alkometrin. täti sanoi koulussa, että vain väärinkäyttäjät sietää 3 promillen humalatiloja.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.