IRC-Galleria

UUsimpia UUtisia loman jälkeenKeskiviikko 30.07.2008 01:40

Tärrä-Rää :)
Loma mökillä oli ja meni ja oli kivaa ja aina ei niin kivaa..
Ole siinä sitten hihhei-hilirimpsis kun kaikki muut nauraa viineissään rantanuotiolla ja minä...mmph. Jumitin mökissä ja olin lähinnä Ompun kanssa koko loman.
Mutta ei ole kännejä ikävä ei, en myönnä millään. Muutaman lasin jos vois joskus ottaa niin riittäis (ihan oikeasti vain maun vuoksi), mutta kun kerran päätin, että nollalinjalla mennään, niin niin myös tehdään. Uusimpien tietojen mukaan alkoholi on sikiölle paljon vaarallisempaa, kuin mitä on tähän asti tiedetty, joten on ihan selvää ettei sen aiheen kanssa pelleillä edes saunakaljan vertaa.
Tämän odotuksen aikana mie jätin jopa "hei, mie olen hengessä mukana-juomat" eli alkoholittomat sidut sun muut ylikalliit turhuusmehut pois; on pärjätty vedellä ja limuilla loistavasti.
Mutta myönnän pienen haikeuden katellessa muita vitsailemassa porukassaan, kun ite ei kehdannut oikein mennä edes sekan iloa pilaamaan..

Mökiltä tallentui mukaan taas kivoja kuvia, joita per-*ELE en saa laitettua tännekään millään. Niitä tuleekin sitten satapäin jahka tuo iso kone saadaan seinään toimivan näytön yhteyteen!
Kuviin tallentui mm. elämäni ensimmäistä kertaa elävässä elämässä nähty - uskokaa tai älkää- elävä vaskitsa! Siis se käärmeen oloinen jalaton lisko. Kaunis kuin älytön! Kuparin ja messinkin hohtoinen nahka, lähes kesy ja antoi jopa siirrellä itseään hiukan parempaan valaistukseen auringon säteisiin :D
Ompusta tuli loistavia kuvia myös..harmittaa niin aRmottomasti, kun en saa niitä tänne esiin *pihisevä hiljainen raivouskohtaus*

Mutta ne hyttyset...voi vazzzkitzza mie sanon. Viimeiset yöt meni aika tiukasti hermoromahduksien hajuissa, kun Omppu valvotti, mutta pahemmin valvotti sääsket, joita nukkumökkiin tulvi ilmaluukusta kourakaupalla. Parhaimpana yönä mie teurastin niitä sähkömailan kanssa aamuviiteen ja olin aivan tukkasekaisintööt, kun heräsin seuraavana päivänä vasta 12 aikaan :D!!! Normaalisti sitä on pystyssä jo 6-7 aikoihin..eli nyt on rytmi niin sekaisin, etten alkuperäiseen järjestykseen taida hetkeen saadakaan.

****

Vielä mökillä ollessa viime viikolla me saatiin yhtäkkiä soitto Tays:sta, että päästäänkin allergiatesteihin jo tällä viikolla. Aikavaraus oli tänään ja sieltä selvisi taas niin mystistä infoa, ettei tätä tajua enää kukaan.
Ennen mökille menoa edellisellä käynnillä verikokeesta paljastui alkava koira-allergia, mutta tän päiväiset prick-testit näyttivät nollaa. Verikoe on kuulema tarkempi, joten sen mukaan eletään, mutta kun mie kaipaan nyt lääkärin suoria sanoja sille, että miten tässä kuuluu toimia...ja niitähän saa odottaa. As you all know.
KUN:
Osa sanoo, että elkää panko koiraa missään nimessä pois, vaan antakaa pojan "siedättyä" sille ellei aivan kauheaksi iho mene. Mutta kuka tässä nyt lastaan halua kiusata, jos tuo ihottuma onkin nimenomaan koiran aiheuttamaa.. Se on poskissa ja kaulalla tosi pahana nytkin.

Ja toinen puoli taas sanoo, että koira pois ja sitten näkee mitä tapahtuu..
Joten päätös on se, että PiuPiu lähtee uuteen kotiin nk. koeajalle muutamaksi kuukaudeksi ja silloin pitäisi kaiken järjen mukaan tuloksia näkyä jo. Totuus on jokatapauksessa se, että koiran hilse häviää huoneilmasta vasta noin VUODEN kuluttua siitä, kun se on pois lähtenyt, että...Niinh.
Suursivouksia odotellessa siisPÄ...PiuPiu lähtee hoitopaikkaansa ensi lauantaina ja sen jälkeen täällä heiluu rätti & Mr Muscle pari viikkoa putkeen (..ja kuten kaikki tietävät, minähän nautin siivomaisesta enemmän kuin mistään muusta...phuuh).
Puhumattakaan siitä loputtomasta suruajasta, joka Piun lähdöstä koituu...miten mie ikinä siitä selviän?

Muita uskomattomia, mutta ehdottomasti hyviä uutisiakin saatiin:
Peruna nolla.
Maissi nolla.
Kotimaiset viljat nolla (vehnä-altistus tehdään joka tapauksessa lokakuussa).
Banaani nolla.
Koivu nolla.
Kissa ja koira siis nolla.
Maa- ja hasselpähkinä nolla.

ja sitten se, mikä herättää epäilyksiä ristiallergia-reaktioiden aiheuttajana: soija koholla.

Eli. Onko siis se ennen Neocatea käytetty soijamaitojauhe tehnyt ristiallergiaa mm. banaanin kanssa? Mene ja tiedä. Poika joutuu koekaniiniksi taas ja minä kiukuttelen jo valmiiksi sitä vastaan, kun reaktioiden tullessa joudutaan tietysti antihistamiineille takaisin.

Nyt nääs ennen tämän päivän käyntiä piti olla 5vrk ilman Ataraxia (öiksi 4ml) ja Zyrteciä (2*pvä:ssä aamulla ja päivällä).
Tuo Aurinkolapsi on nimittäin niiden lopetuksen jälkeen ollut kuin eri tyyppi!!! Jerrahumala ja kaikki muut supernaturaalit sekaan: se on yhtäkkiä alkanut "juttelemaan" ties kuinka monia eri äänteitä, koittaa lähteä ryömimään, on TODELLA oma-aloitteinen ja pyörii selältä masulleen ja päinvastoin melkein niin paljon, että liikkuu kohta suuntiinsa jo pelkästään niin :D
Se ottaa kontaktia PALJON enemmän, nauraa hauskuuttaessa kunnon räkätinauruja ja kylvyssäkin repesi lelujen kanssa niin, että oltiin Tompan kanssa molemmat kippurassa naurusta!...Keskittyy leikkeihin ja leluihin aivan eri tavalla, sille on kehittynyt selvästi huumorintaju ja se nauraa omille jutuilleen ja tekee kaikkea hassua saadakseen meidät huomaamaan ja nauramaan!
Mie olen niin haltioissani että nahka halkeaa, samoin Tomppa! Poika tuntuu entiseen verrattuna lähes ylivirkeältä, ja siitä huolimatta että sitä ei "huumata" yöksi uneen, se nukkuu hyvin, syö hyvin ja nukkuu mahdottoman pitkiä unia aamuun asti heräämättä kuin kerran-kaksi jos tutti on eksynyt liian kauas.

Paskinta koko jutussa on se, että kutinaan tuolla lääkkeettömyydellä ei ole ollut tasan mitään vaikutusta. Aivan yhtälailla naamaa kutittaa ja illalla käy saman rituaalin läpi aina: naama ja kaula pitää kihnuttaa tumpuilla kauttaaltaan ja jos sitä estää tekemästä rituaaliaan, niin suuttuu ja totisesti.
Eli ollaanko me täysin turhaan pumpattu lapsi täyteen lääkkeitä kuukausia tajuamatta, että niistä ei todellisuudessa ole apua YHTÄÄN?! Sen sijaan ne on vain hidastaneet kehitystä ja jarruttaneet monia pieniä juttuja, mitä tuon ikäisen kuului tehdä jo ajat sitten O_o
KUN: Vauva (niinkuin aikuinenkin) oppii asioita niin, että tallentaa unen aikana asioita ja kokemuksia aivoihin ja sitä kautta kehittyy. Eihän sellaisessa lääkeunessa mitään tallennu normaalisti, vaan se jää ikäänkuin tekemättä tai hidastuu ja siksi siis kehityskin hidastuu... Ettepä heti uskokaan kuinka inhottavaa on ajatella, että on turhaan myrkyttänyt vauvaansa kuukausia turhaan..

***

Nyt siis normiarkeen paluuta tehdään, huomenna saadaan minun pikkusisko Inka tänne vieraaksi ja ensiviikolla isoisoisä ja minun enokin. Tompalla on tämä viikko vielä lomaa ja haluaisi tietysti touhuta omia projektejaan valmiiksi..aurikokeräimiä yms. Ja remppaa jatketaan sisätiloissa taas syksyn mittaan sitä vauhtia mitä sitten kyetäänkin.

Tietokoneelta mie pyrin pitämään itseni poissa aika tiuhaan vielä pari viikkoa. Tekemistä on niin paljon ja tämä masiina häivyttää vuorokaudesta tunnit aavistuksen liian tehokkaasti ;)


Kuulemisiin taas siinä vaiheessa, kun pommitan galleriani täyteen uusia kuvia *Huisk

_______________

Muoks!
Huomattiin illalla että läpässähän onkin sellainen nykyajan ihmelaitos kuin kortinlukija :D Joten latailin muutamia kuvia esiin ja lisää tulee kun cd:lla olevat saan samaiselle läppäskälle :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.