Tässä ei-imettävänä allergisen vauvan tuoreena äitinä sitä on saanut kyseenalaisen kunnian kohdata mitä älyttömimpiä kommentteja jopa täysin tuntemattomilta ihmisiltä.
Pahimmat haavat tekee kylläkin ihmiset, jotka "tuntevat aiheen" ja tietävät, kuinka sen ottaa itseensä. Ja SYVÄLLE. Niitä ei unohda vielä pitkään aikaan.
Imetys kun meni metsiin jo heti alussa, mie tunsin itseni aika täydellisen epäonnistuneeksi ja kävin hyvän kokoisen skaalan tunteita läpi. Itseinho, syyllisyys ja epävarmuus; yritinkö sittenkään tarpeeksi jne. Aiheutin itse itselleni myös paineita: Tarkoitus oli imettäessä lypsää myös luovutettavaksi asti.
En ala tässä seuraavaa enempää perustelemaan, miksi imetys varsinaisesti meni miten meni:
Syitä oli monia ja liittyi sekä omien tissieni anatomiaan ja siihen, että vauva oppi väkisinkin osastolla heti pullolle.
Mutta se, miten ihmiset ovat suhtautuneet siihen, kun näkevät minun antavan vauvalle pullosta...voi raskas huokaus. Aina ei voi tajuta, miten joillakin on pokkaa....
Mie koin sen ihan hemmetin tunkeilevaksi, kun esim. liki tuntematon nainen tokaisee päin naamaa ihan yhtäkkiä, että "ai, eikö omaa tule?". Teki mieli sanoa, että "olenko minä sinulle tilivelvollinen siitä miten tissini toimivat?".
Niin. Nyt jälkeenpäin se kuulostaa jo siltä miltä normaalisti melkein pitääkin; ylireagointia.
Kunnes:
Eilen kävin apteekissa hakemassa uuden purnukan ruokaa pojalle ja vastaan tuli siellä sisällä naapuri. Mies.
Näki purkin ja kysyi vointia ja sanoin, että nyt menee hyvin kun saatiin pojalle oikeanlaista ruokaa. Tämä vatipää heitti vastauksen "eikö sun omas kelpaa vai"..Naurua perään.
Vaikka tässä ei enää missään hormonimyrskyissä elä, niin ottipa lujille kääntyä ovea kohti ja poistua kiehumaan pihalle. Vielä autolta meinasin kääntyä takaisin ja käydä vetämässä paidan ylös sen käppyrän edessä sanoen, että "Tässä. Ei tule. NADA. Tajuatko? Selitänkö lisää ja kuinka tiiviin esitelmän haluat?".
Mulla ei ole käynyt mielen vieressäkään Koskaan kysellä yhdeltäkään Edes ystävältäni, että onnistuuko imetys vaiko ei. Mitä hemmettiä se minulle kuuluu.
Silläpä ehkä on tullut huomattua, kuinka ajattelemattomia -HUOM: minun mielestäni- ihmiset ovat ja näemmä kokevat aiheen kaikille kuuluvaksi.
Minä pidän näitä utelijoita alhaisina juntteina jo. Pitäisi himpun verran miettiä keneltä utelee ja mitä. Ja korostetaan nyt vielä, etten mie tällaista aihetta tietenkään miettinyt juuri ollenkaan ennen vauvan tuloa. Mutta sen mitä mietin, niin totesin kyllä, että ei kuulu minulle.
En tässä nosta itseäni mihinkään pallille hyvine tapoineni asian suhteen. Koen tämän nyt vain näköjään niin eri tavalla kuin valtaosa, että erotun raivoissani taatusti. Minulle tämä on hyvin henk.koht. aihe ja se pitäisi ihmisten tajuta; asiasta voi olla montaa eri mieltä.
Minä EN KOE kuuluvani siltä osin siihen "kerhoon" naisissa, joka on innokas vertailemaan tissiensä toimivuutta ja tilittämään siitä jokaiselle. Saati sitten miehille.
Aihehan on niin henkilökohtainenkin että sama kun joku utelisi sinulta esim. kuinka peräsuoli pelaa! Kuinka moni siihen on valmis vastaamaan noin vaan rennosti, että "no mitä nyt pari pahaa pukamaa vuotaa"?!
Pitää ymmärtää, että kaikki eivät ole halukkaita puhumaan aihheesta, ottaa sen ehkä herkemmin loukkaavana jne.
Pahimpia kritisointeja olen saanut onneksi vain muutamia, mutta yksi sattui eniten: Henkilö luuli ja luulee kai vieläkin, että en imetä siksi, koska "haluat juoda viiniä ja polttaa tupakkaa".
Mie itkin tuota monta päivää. Miten *#"&/8bvl¤#* kukaan voi olla niin raaka?
Polttamaan mie ratkesin uudestaan, kun imetyspaineet ylitti sietorajan. Joka saatanan puolelle piti olla selittämässä miksi ei tule ja minkä takia ja joka helvetin ihmisellä oli OIKEAT neuvot sille, miten alkaa tulemaan. Voi herranperkelesentään, että oli elämä paskamaista silloin.
Ja nyt jälkikäteen olen yhtä mulkvisti kuin ne, jotka minut tuomitsi vittumaisilla äänensävyillään ja vihjailuillaan; en sano kenellekään kommentoijalle tästä päin naamaa, vaan ehkä löytää täältä tämän tilityksen joskus ja ymmärtää muutamia asioita.
Alkoholitta oleminen ei ole minulle koskaan ollut ongelma. Vauvan suhteen se oli täysin itsestään selvää ja on vieläkin.
Me otamme kutakuinkin vuorotellen, ja jos otetaan enemmän, niin sillä viissiin, että jompikumpi on Aina ajokunnossa jos sitä vaativa tilanne tulee.
Kerran olen kännit juonut. Saunakaljan ja pari lasia viiniä päälle. Se onneton krapula muistutti mieleen sen, ettei sitä olotilaa ole ikävä, eikä sellaista kaipaa pätkääkään. Mie olen mieluummin 100% kunnossa ja valmis vauvalle tarpeisiinsa aina, kuin hillun humalassa missään.
Jos sitten se tupakointi minusta huonon äidin tekee, niin tervetuloa ilmaisemaan se ääneen ja nenän eteen. Vihjailut alkaa riittämään.
Omaa terveyttäni mie pilaan ja myönnän olevani niin onnettoman riippuvainen nikotiinista, etten tajua miten ikinä tulen siitä eroon pääsemään. Kaikki keinot hypnoosia lukuunottamatta on käytetty.
Ja kritiikkiä tästä aiheesta mie EN ota vastaan enää yhdeltäkään, joka ei ole koskaan tupakoinut. Lupaan tässä ja nyt, että haistatan paskat päin naamaa, jos kehtaa tulla aiheesta selittämään -faktoja ja neuvoja-. JOku kaunis päivä mie vielä onnistun. Ja se kaunis päivä on sitä kauempana, mitä enemmän paineita tästäkin kasataan.
*
Tänään ei ole kiukkupäivä tekstin ärtsystä sävystä huolimatta. Tuli vain halu sanoa suu puhtaaksi näistä aiheista.
Uusimmat blogimerkinnät
- Piiperoinen on Persoona! 04.02.
- Piipero saapui maailmaan, Bussipysäkillä! 26.12.
- Miksi uskonnot ovat maailman syöpä? 22.08.
- Mehevä Banaanileipä 20.08.
- Uutisia allergia-polilta 13.08.
- UUsimpia UUtisia loman jälkeen 30.07.
- Ompun allergiahoidoista yms / Rv 15+3 k... 10.07.
- Piiperon julkistus 02.06.
- Almiron altistus ja ääliölääkäri 12.04.
- Viikko Nimiäisiin 28.02.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2009 (1)
-
▼
2008 (14)
- ▶ joulukuu 2008 (1)
- ▶ elokuu 2008 (3)
- ▶ heinäkuu 2008 (2)
- ▶ kesäkuu 2008 (1)
- ▶ huhtikuu 2008 (1)
- ▶ helmikuu 2008 (1)
- ▶ tammikuu 2008 (5)
- ▶ 2007 (15)
- ▶ 2006 (2)
Blogi
Ajatuksia imetyksestä ja riippuvuuksistaTorstai 31.01.2008 20:22
Onni-Omenaposki, allergia vaivaa vieläkinTorstai 31.01.2008 11:02
Nyt alkaa kyllä olemaan keinot vähissä. Tai sitten kärsitään ihottumaa ja vatsaoireiden pahetessa vaihdetaan taas merkkiä viikoksi eteen päin.
Tämä on ihan kummallista.
Pojan ihottuma lehahtaa vieläkin poskilla pahaksi heti syöttöjen perään, vaikka taas on korvike vaihdettu uuteen. Suu turpoaa edelleen, eli alahuulen sisäpuolinen limakalvo nousee niin, että näkyy ulospäin kokonaan. Ja suu on sisältä ihan maitomaisen samea.
Tämä (Profylac) tuntuisi olevan parempaa kuin viikon päivät käytetty Nurtiamigen, mutta posket/suu ei vain parane ja tuntuu kutisevan ruokailujen päätteeksi kovasti. Itkua se ei tee, mutta ärsyttää tietenkin vähän.
Voiteena käytetään Ceralania ja pahempiin Bepanthenia. Kortisonia mie En Suostu laittamaan, ellei oikein pahaksi mene.
Tässä on senkin suhteen kaksi piippua päin naamaa;
Miksi totuttaa ihoa kortisoniin, kun sen tarpeen aiheuttaja pitäisi hoitaa pois. Oireiden hoito ei hävitä itse aiheuttajaa, eikö?
Ja mitä jos ei löydykään korviketta jos Ei tekisi ihoa pahaksi..Se pääsee ruvettumaan aina vain huonommaksi taas ilman kortisonia.
Nämä uudet korvikkeet tuntuu olevan mahalle jokatapauksessa paljon parempia ja kakka on mm. muuttunut hyvänväriseksi ja koosteiseksi. Enää sitä ei tarvitse kiljun ja huudon kanssa pukertaa ulos. Silti tuntuu, että viikko riittää ja maha alkaa taas kipuilemaan..ei tässä auta kuin seurata koko ajan mitä tapahtuu ja edetä sen mukaan.
Aavistelen, että joudutaan kuitenkin päätymään Neocateen. 4 päivän kokeilun aikana oireet oli todella rajut, mutta sitä voisi vielä koittaa totuttaa pidemmän pätkän.
*
Iloisempiin uutisiin!
Onsku jokeltelee jo paljon :) Hoitopöydän päällä roikkuvat lelut (itseasiassa vain värikäs ruokalappu ja pari tuttinauhaa!) aiheuttaa mahtavat puheripulit joka kerta kun vaippaa vaihdetaan!
Mukavimpia leikkejä meillä on se, että poika istuu sitterissä lelukaaren kanssa ja mie tai isukki pörisytellään poskiin rupsuja (pusuja) ja ilmeillään paljon naamoilla. Sitä se vois seurailla vaikka kuinka kauan ja hauskimmille hän aploteeraa omalla huitovalla tavallaan :D
Ääntelyihin se vastaa jokeltamalla ja voi Älyttömyys että se semmonen kuiskailu-jokellus on suloisen kuulosta!!!
Unissaan Omppu jo kikattelee, mutta valveilla ei vielä osaa :D
Suu käy kovasti ja tarkasti tujotellen se koittaa matkia ilmeitä kun vääntelen naamaani hauskuuttaakseni! Unissaan se juttelee välillä (kuten äiteekin) ja ilmeskaala on iso; sitä on hauskaa katsella kun yhtenä hetkenä alahuuli väpättää ja toisena koko ienrivistö paistaa kunnon aurinkohymyä!
Aavistelen, että tästä äijänkäppyrästä taitaa tulla melkoinen menijä vielä; Hereillä ollessa pitää ainakin tunti saada matkustella sylissä massullaan roikotellen ja katsellen ympärille kaikkea mitä näkyy. Ja vannon oikeasti; se osaa jo pyytää omalla tavallaan siihen suuntaan minne haluaa jotakin paikkaa ihmettelemään! Lamput kiinnostaa tietenkin hirveästi ja jos käännyn pois päin niin huitomalla ja äkisemällä komennetaan heti kääntymään takasin päin!
Kädet on löytäneet toisensa muutama päivä sitten ja on alkanut hamuilemaan jo esineitä päin, jotka eteen ilmestyy.
Se paha noissa käsissä on, että kynnet kasvaa niin kovaa vauhtia! Miten muilla mahtaa olla...? Mie saan leikata Onskun kynsiä ainakin kerran viikossa ja silti ne on ja pysyy niin terävinä, että ne voi luokitella pieniksi aseiksi!
Ne pikkuruiset veitsenterät saa yhdellä huitaisulla kutiavaan naamaan pahoja raappeita aikaan ja siksi joutuu olla melkein koko ajan tumput käsissä. Ilman voidaan olla vain hereillä ollessa ennen ruokailua, kun unissaankin raapii kasvoja paljon.
Yöt Omena nukkuu hienosti jo. Illalla 23-24 on pientä unta vastaan tappelua, mutta kun simahtaa niin nukkuu aamuun 7-8 asti putkeen ilman inahdustakaan :) Sillon on kyllä supernäkkälä herätessä ja aamupalan jälkeen unta katsellaan ainakin 11-12 asti päivään. Päivällä pieni tankkaus, hereillä tunti-kaksi ja unta taas noin 17-18 asti.
Ja tämä on oikeasti Juhlaa saada nukkua täydet yöunet! Kiitos osaltaan tarkkojen syöntirytmien ja -määrien tietysti. Joskus kitinä-iltoina tulee takaumia niistä valvotuista öistä ja kieltämättä aiheuttaa inhottavaa stressiä heti..ikinä ei kuitenkaan tiedä loppuuko se itku ja vääntö milloin. Ja kun poika nukahtaa ja huomaa, ettei itku jatkukaan, sitä nukahtaa itsekin NIIN tyytyväisenä ja onnellisena ETTÄ.
Iltapäivällä valveilla ollaan jo enemmän ja usein hereillä kokonaankin n.18-24. Pieniä torkkuja välillä, tankataan maitoa yötä varten ja leikitään ja jutellaan vaihtelevasti.
Kokonaisuudessaan voisi sanoa, että nyt on melkein rauha maassa. Ainakin paljon helpompaa jo! Varpaillaan sitä on väkisinkin hiukan..ja toisaalta on hyvä, että on jo kokemusta niin osaa toimia sitten tarpeen tullen.
Tulevaisuudesta saatiin lääkäriltä vinkkejä jo; odotettavissa on myös vehnäallergia. Pitäisi alkaa pikkuhiljaa tutustumaan ruokavaliosuunnitelmiin. Ajatuksena on olla koko perhe sitten maidottomalla ja vehnättömällä. Eipähän pääse vahinkoja tapahtumaan :)
..Ja meille Tompan kanssa ruokavaliomuutos tulee kyllä tarpeeseen, jos sellainen eteen tulee. Pitäisi meidänkin syödä terveellisemmin ja monipuolisemmin.
*
Remontti on edelleen loppusuoralla..ja pysyy siellä näemmä tiukasti ainakin tän viikon vielä. Tämä on Piiiitkä loppusuora!
Putkimies tulee kytkemään vedet maanantaina ja silloin saadaan pyykkikone pyörimään *jihuuuuu!!!*
Ja se tulee pyörimään muuten -muutaman- päivän putkeen; pyykkiä on niin älytön läjä ettei ikinä..ainakin pari jätesäkillistä.. yuh.
Välittömästi kun on vedet paikallaan ja muutettu "uudelle puolelle" tulee myös kestovaipat käyttöön. Olen ompeloinut niitä tässä muutamina päivinä vanhoista kankaista ja niitä syntyy mukavan kokoinen varasto. Ainoa mikä himpun jarruttaa on se, että molemmat ompalukoneet keksi alkaa präkäämään yhtäaikaa ja suttaa tikkiä miten sattuu. Prkle. Toisesta myös vauhtipyörän hihna irtosi (kamala työ vääntää takaisin) ja lapin Mummikan vanha kone taas muuten vain suttaa.
Te, jotka ompelette tiedätte ehkä, kuinka hyvältä tuntuis nakata se kone seinään siinä vaiheessa kun se suttaa viidettä kertaa putkeen eikä syytä löydy mistään! Että voi olla hermoja raastavaa :D
Ja nyt keittiön jalkalistoja paikoilleen! Jatkellaan kuulumisia taas joku päivä :)
Tämä on ihan kummallista.
Pojan ihottuma lehahtaa vieläkin poskilla pahaksi heti syöttöjen perään, vaikka taas on korvike vaihdettu uuteen. Suu turpoaa edelleen, eli alahuulen sisäpuolinen limakalvo nousee niin, että näkyy ulospäin kokonaan. Ja suu on sisältä ihan maitomaisen samea.
Tämä (Profylac) tuntuisi olevan parempaa kuin viikon päivät käytetty Nurtiamigen, mutta posket/suu ei vain parane ja tuntuu kutisevan ruokailujen päätteeksi kovasti. Itkua se ei tee, mutta ärsyttää tietenkin vähän.
Voiteena käytetään Ceralania ja pahempiin Bepanthenia. Kortisonia mie En Suostu laittamaan, ellei oikein pahaksi mene.
Tässä on senkin suhteen kaksi piippua päin naamaa;
Miksi totuttaa ihoa kortisoniin, kun sen tarpeen aiheuttaja pitäisi hoitaa pois. Oireiden hoito ei hävitä itse aiheuttajaa, eikö?
Ja mitä jos ei löydykään korviketta jos Ei tekisi ihoa pahaksi..Se pääsee ruvettumaan aina vain huonommaksi taas ilman kortisonia.
Nämä uudet korvikkeet tuntuu olevan mahalle jokatapauksessa paljon parempia ja kakka on mm. muuttunut hyvänväriseksi ja koosteiseksi. Enää sitä ei tarvitse kiljun ja huudon kanssa pukertaa ulos. Silti tuntuu, että viikko riittää ja maha alkaa taas kipuilemaan..ei tässä auta kuin seurata koko ajan mitä tapahtuu ja edetä sen mukaan.
Aavistelen, että joudutaan kuitenkin päätymään Neocateen. 4 päivän kokeilun aikana oireet oli todella rajut, mutta sitä voisi vielä koittaa totuttaa pidemmän pätkän.
*
Iloisempiin uutisiin!
Onsku jokeltelee jo paljon :) Hoitopöydän päällä roikkuvat lelut (itseasiassa vain värikäs ruokalappu ja pari tuttinauhaa!) aiheuttaa mahtavat puheripulit joka kerta kun vaippaa vaihdetaan!
Mukavimpia leikkejä meillä on se, että poika istuu sitterissä lelukaaren kanssa ja mie tai isukki pörisytellään poskiin rupsuja (pusuja) ja ilmeillään paljon naamoilla. Sitä se vois seurailla vaikka kuinka kauan ja hauskimmille hän aploteeraa omalla huitovalla tavallaan :D
Ääntelyihin se vastaa jokeltamalla ja voi Älyttömyys että se semmonen kuiskailu-jokellus on suloisen kuulosta!!!
Unissaan Omppu jo kikattelee, mutta valveilla ei vielä osaa :D
Suu käy kovasti ja tarkasti tujotellen se koittaa matkia ilmeitä kun vääntelen naamaani hauskuuttaakseni! Unissaan se juttelee välillä (kuten äiteekin) ja ilmeskaala on iso; sitä on hauskaa katsella kun yhtenä hetkenä alahuuli väpättää ja toisena koko ienrivistö paistaa kunnon aurinkohymyä!
Aavistelen, että tästä äijänkäppyrästä taitaa tulla melkoinen menijä vielä; Hereillä ollessa pitää ainakin tunti saada matkustella sylissä massullaan roikotellen ja katsellen ympärille kaikkea mitä näkyy. Ja vannon oikeasti; se osaa jo pyytää omalla tavallaan siihen suuntaan minne haluaa jotakin paikkaa ihmettelemään! Lamput kiinnostaa tietenkin hirveästi ja jos käännyn pois päin niin huitomalla ja äkisemällä komennetaan heti kääntymään takasin päin!
Kädet on löytäneet toisensa muutama päivä sitten ja on alkanut hamuilemaan jo esineitä päin, jotka eteen ilmestyy.
Se paha noissa käsissä on, että kynnet kasvaa niin kovaa vauhtia! Miten muilla mahtaa olla...? Mie saan leikata Onskun kynsiä ainakin kerran viikossa ja silti ne on ja pysyy niin terävinä, että ne voi luokitella pieniksi aseiksi!
Ne pikkuruiset veitsenterät saa yhdellä huitaisulla kutiavaan naamaan pahoja raappeita aikaan ja siksi joutuu olla melkein koko ajan tumput käsissä. Ilman voidaan olla vain hereillä ollessa ennen ruokailua, kun unissaankin raapii kasvoja paljon.
Yöt Omena nukkuu hienosti jo. Illalla 23-24 on pientä unta vastaan tappelua, mutta kun simahtaa niin nukkuu aamuun 7-8 asti putkeen ilman inahdustakaan :) Sillon on kyllä supernäkkälä herätessä ja aamupalan jälkeen unta katsellaan ainakin 11-12 asti päivään. Päivällä pieni tankkaus, hereillä tunti-kaksi ja unta taas noin 17-18 asti.
Ja tämä on oikeasti Juhlaa saada nukkua täydet yöunet! Kiitos osaltaan tarkkojen syöntirytmien ja -määrien tietysti. Joskus kitinä-iltoina tulee takaumia niistä valvotuista öistä ja kieltämättä aiheuttaa inhottavaa stressiä heti..ikinä ei kuitenkaan tiedä loppuuko se itku ja vääntö milloin. Ja kun poika nukahtaa ja huomaa, ettei itku jatkukaan, sitä nukahtaa itsekin NIIN tyytyväisenä ja onnellisena ETTÄ.
Iltapäivällä valveilla ollaan jo enemmän ja usein hereillä kokonaankin n.18-24. Pieniä torkkuja välillä, tankataan maitoa yötä varten ja leikitään ja jutellaan vaihtelevasti.
Kokonaisuudessaan voisi sanoa, että nyt on melkein rauha maassa. Ainakin paljon helpompaa jo! Varpaillaan sitä on väkisinkin hiukan..ja toisaalta on hyvä, että on jo kokemusta niin osaa toimia sitten tarpeen tullen.
Tulevaisuudesta saatiin lääkäriltä vinkkejä jo; odotettavissa on myös vehnäallergia. Pitäisi alkaa pikkuhiljaa tutustumaan ruokavaliosuunnitelmiin. Ajatuksena on olla koko perhe sitten maidottomalla ja vehnättömällä. Eipähän pääse vahinkoja tapahtumaan :)
..Ja meille Tompan kanssa ruokavaliomuutos tulee kyllä tarpeeseen, jos sellainen eteen tulee. Pitäisi meidänkin syödä terveellisemmin ja monipuolisemmin.
*
Remontti on edelleen loppusuoralla..ja pysyy siellä näemmä tiukasti ainakin tän viikon vielä. Tämä on Piiiitkä loppusuora!
Putkimies tulee kytkemään vedet maanantaina ja silloin saadaan pyykkikone pyörimään *jihuuuuu!!!*
Ja se tulee pyörimään muuten -muutaman- päivän putkeen; pyykkiä on niin älytön läjä ettei ikinä..ainakin pari jätesäkillistä.. yuh.
Välittömästi kun on vedet paikallaan ja muutettu "uudelle puolelle" tulee myös kestovaipat käyttöön. Olen ompeloinut niitä tässä muutamina päivinä vanhoista kankaista ja niitä syntyy mukavan kokoinen varasto. Ainoa mikä himpun jarruttaa on se, että molemmat ompalukoneet keksi alkaa präkäämään yhtäaikaa ja suttaa tikkiä miten sattuu. Prkle. Toisesta myös vauhtipyörän hihna irtosi (kamala työ vääntää takaisin) ja lapin Mummikan vanha kone taas muuten vain suttaa.
Te, jotka ompelette tiedätte ehkä, kuinka hyvältä tuntuis nakata se kone seinään siinä vaiheessa kun se suttaa viidettä kertaa putkeen eikä syytä löydy mistään! Että voi olla hermoja raastavaa :D
Ja nyt keittiön jalkalistoja paikoilleen! Jatkellaan kuulumisia taas joku päivä :)
Illuusio todisteestaKeskiviikko 23.01.2008 19:44
Kopioin tämän tekstin suomi24:n ateismi-palstalta.
"Asia koskee siis todistetta, jonka mukaan Jumalan olemassa olon voi saada selville, mikäli pyyteettömästi pyytää (usein rukoilemalla) Jumalaa tulemaan esille, jos on olemassa.
Tämä mahdollistaa monia vasta-argumentteja, jos toinen ei esim. suostu, niin voidaan vedota siihen, että et edes halua todisteita tai jos Jumala ei vastaakkaan, niin voidaan vedota siihen, että et aidosti halua Jumalan vastaavan tai et ole rukoillut vielä tarpeeksi.
Tämä illuusio toimii siten, että "tarpeeksi" on määritelty siten, että haluttu päämäärä saavutetaan. Haluat tarpeeksi vasta, kun Jumala vastaa sinulle tai olet tarpeeksi kauan rukoillut vasta, kun Jumala vastaa sinulle. Illuusiota lisää ilmiselvyys siitä, että jso ei todella halua tai tosissaan yritä, niin yleensä epäonnistuu tahallisesti. (Esim. työnhaussa klassinen esimerkki on passiivisuus-aktiivisuus -argumentit, jos ei hae yhtään ja on liian passiivinen ei voi saada edes työtä ja tämän vuoksi pakkotoimenpiteet ovat oikeutettuja.)
Illuusio on vahva, mutta sisältää yhden aika klassisen virheeen. Sitä ei voi osoittaa vääräksi mitenkään ja samalla periaatteella voidaan perustella mitä vain. Esimerkiksi muutut muumipeikoksi, jos tarpeeksi sitä haluat.
Tämän takia itseasiassa ei voida väittää, että Jumala ei vastannut, koska ei halunnut tarpeeksi tai ei rukoillut tarpeeksi. Sitä ei voida erottaa muista syistä."
*
Mitäpäs tähän olisi enää lisättävää? :)
"Asia koskee siis todistetta, jonka mukaan Jumalan olemassa olon voi saada selville, mikäli pyyteettömästi pyytää (usein rukoilemalla) Jumalaa tulemaan esille, jos on olemassa.
Tämä mahdollistaa monia vasta-argumentteja, jos toinen ei esim. suostu, niin voidaan vedota siihen, että et edes halua todisteita tai jos Jumala ei vastaakkaan, niin voidaan vedota siihen, että et aidosti halua Jumalan vastaavan tai et ole rukoillut vielä tarpeeksi.
Tämä illuusio toimii siten, että "tarpeeksi" on määritelty siten, että haluttu päämäärä saavutetaan. Haluat tarpeeksi vasta, kun Jumala vastaa sinulle tai olet tarpeeksi kauan rukoillut vasta, kun Jumala vastaa sinulle. Illuusiota lisää ilmiselvyys siitä, että jso ei todella halua tai tosissaan yritä, niin yleensä epäonnistuu tahallisesti. (Esim. työnhaussa klassinen esimerkki on passiivisuus-aktiivisuus -argumentit, jos ei hae yhtään ja on liian passiivinen ei voi saada edes työtä ja tämän vuoksi pakkotoimenpiteet ovat oikeutettuja.)
Illuusio on vahva, mutta sisältää yhden aika klassisen virheeen. Sitä ei voi osoittaa vääräksi mitenkään ja samalla periaatteella voidaan perustella mitä vain. Esimerkiksi muutut muumipeikoksi, jos tarpeeksi sitä haluat.
Tämän takia itseasiassa ei voida väittää, että Jumala ei vastannut, koska ei halunnut tarpeeksi tai ei rukoillut tarpeeksi. Sitä ei voida erottaa muista syistä."
*
Mitäpäs tähän olisi enää lisättävää? :)
Lainaus Jussi K. Niemelän blogistaPerjantai 11.01.2008 19:02
Teksti on mielestäni levittämisen arvoinen ja siksi julkaisen sen omassanikin:
http://jussikniemela.blogspot.com/2008/01/skeptikot-ja-uskonto.html
Skeptikot ja uskonto
Eräät Skepsis ry:n jäsenet väittävät, etteivät uskonnot kuulu yhdistyksen toimialaan. Mutta esitetäänkö uskonnoissa väitteitä paranormaaleista ilmiöistä?
Vastaus on yksiselitteinen.
Katsokaamme, montako paranormaalia ilmiötä alla olevassa, ev.lut. -kirkon virallisessa uskontunnustuksessa on.
USKONTUNNUSTUS
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan.
Ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,
ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan,pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.
1. Ensimmäinen virke sisältää väitteen henkiolennosta, joka on luonut taivaan ja maan. Tämä on nykyfysiikan mukaan satua.
2. Jeesus Kristus saattoi olla historiallinen henkilö, mutta se on hyvin vaikeata todistaa. Raamatussa esiintyvä Jeesus on 100% fiktiivinen hahmo.
3. Jos tämä hahmo sikisi pyhästä hengestä, se on ihme ja kuuluu näin ollen Skepsis ry:n toimialaan. On tieteellinen fakta, ettei ihmisolento sikise pyhästä hengestä vaan siittiö- ja munasolusta.
4. Jos tämä hahmo syntyi neitsyt Mariasta, on kyse ihmeestä ja olemme jälleen Skepsis ry:n toimialueella. Toki filologisen tutkimuksen ansiosta tiedämme, että tämä kohta perustuu käännösvirheeseen (neitsyt pitäisi olla "nuori nainen"), mutta kirkko (ja kaikki teologit) on säilyttänyt käännösvirheen, koska uskomusten luonteeseen ei kuulu tosiasioiden huomioon ottaminen. Tieteellisestä tutkimuksesta huolimatta tähän paranormaaliin satuun uskotaan vielä tänäkin päivänä.
5. Astui alas Tuonelaan. Tämä on paranormaali väite. Tuonela-nimistä paikkaa ei nykytieteen mukaan ole. Ja jos ihminen on kuollut, hän ei voi astua yhtään mihinkään.
6. Nousi kolmantena päivänä kuolleista. Paranormaali väite. Kukaan ei nouse kuolleista nykytieteen mukaan.
7. Astui ylös taivaisiin. Paranormaali väite. Taivaaseen ei voi astua eikä lentää ilman lentokonetta, avaruusrakettia tahi -sukkulaa. Rautakaudella näitä laitteita ei vielä ollut.
8. Istuu... jne. Paranormaali väite. Taivas-niminen paikka ei nykytieteen mukaan ole tässä merkityksessä todellinen. Jos taivaalla tarkoitetaan avaruutta, siellä ei voi istua kuolematta hapen puutteeseen, eikä sinne pääse ilman em. teknisiä laitteita.
9. Jumalan pitää olla fyysinen tai ainakin havaittavissa oleva olento, jos hänen oikealla puolellaan voi istua. Kyse on siis paranormaalista väitteestä.
10. Jumalaa kutsutaan isäksi. Paranormaali väite, koska henkiolento ei voi olla kenenkään isä nykytieteen mukaan. Henkiolentoja ei ole ja jos joku väittää niitä olevan, hänen pitää todistaa väitteensä. Skepsis ry on tähän asti, nykysääntöjen puitteissa, kyseenalaistanut henkiolentojen olemassaolon.
11. Kaikkivaltias. Äärimmäisen paranormaali väite. Henkilö, joka olisi kaikkivaltias, olisi radikaalisti paranormaalimpi kuin aaveet, maasäteily, homeopatia tai astrologia. Voidaan sanoa, että tällainen olento olisi paranormaalimpi kuin kaikki muut paranormaalit ilmiöt yhteensä.
12. On tuleva tuomitsemaan. Paranormaali väite. Ilman avaruusalusta taivaasta ei pääse takaisin maanpinnalle, varsinkaan elävänä. Eläviä voisi periaatteessa tuomita, mutta kuolleita ei. Tämä on nykytieteen mukaan mahdotonta, ellei kuolleita sitten tuomita ikään kuin postuumisti. Tuomio ei kuitenkaan tässä tapauksessa kohdistu kuolleeseen henkilöön.
13. Pyhä henki. Paranormaali väite. Ilman ruumista ei ole henkeä; oikeastaan hengestä puhuminen on dualismia, joka nykytieteen mukaan on virheellinen käsitys todellisuuden luonteesta.
14. Synti. Paranormaali väite. Ihmisten teko voi olla moraaliton, mutta termi 'synti' siirtää teon paheksumisen paranormaalille tasolle.
15. Ruumiin ylösnousemus. Jo lapsikin huomaa, että kyseessä on paranormaali väite. Ellei häntä sitten ole indoktrinoitu kyseiseen uskontoon.
16. Iankaikkinen elämä. Jo lapsikin huomaa, että kyseessä on paranormaali väite. Ellei häntä sitten ole indoktrinoitu kyseiseen uskontoon.
Nyt voidaan eräiden teologiseen saivarteluun myönteisesti suhtautuvien ”skeptikoiden” tapaan argumentoida, että kyse on vain symbolisesta tarinasta, johon rituaalin vuoksi ”uskotaan”. Samaa voidaan tietenkin sanoa kaikista paranormaaleista ilmiöistä ja näin yrittää semanttisesti kiertää skeptiset argumentit.
Kiitos nykyteologian, johon valistus on onneksi jonkin verran päässyt tuomaan järjen valoa, monikaan tieteellisesti koulutettu henkilö – edes teologi – ei varmaankaan kirjaimellisesti usko näihin paranormaaleihin ilmiöihin. Mutta jos hänet pakotetaan lausumaan tämä tunnustus ennen papiksi ryhtymistä, hänet ipso facto pakotetaan älylliseen epärehellisyyteen ja tämä on samanlaista vallankäyttöä, mitä puoskarit, homeopaatit, ennustajat ja astrologit harrastavat.
Jos taas teologi tai uskovainen ei usko tähän tarinaan kirjaimellisesti vaan symbolisesti, mihin hän itse asiassa uskoo? Jos hän uskoo tarinaan symbolisesti, ongelma on moninkertainen ja silloin kyse on taatusti paranormaalista ilmiöstä: uskosta ilman sitä, mihin uskotaan. Tässä tapauksessa voidaan jo kysyä, voidaanko uskosta ylipäätään edes puhua. Jos voidaan, usko on luonteeltaan totaalisen paranormaalia; ei siinä mielessä, että kyse olisi ihmeestä, vaan itse uskomuksen luonteesta. Eli silloin uskotaan johonkin paranormaaliin olioon, jota ei edes periaatteessa voida ajatella, määrittelystä puhumattakaan. Tämä on ns. ”mikä tahansa käy paitsi totuus” –uskomus.
Filosofi Daniel C. Dennett kutsuu tätä "uskoksi uskoon". Toinen vaihtoehto voisi olla ”epätoivoinen takertuminen aivoissa sitkeästi loisivaan epämääräiseen representaatioon”. Epäilyn ja rationaalisen ajattelun sekä tieteen voittokulun ansiosta ”uskosta uskoon” voidaan myös käyttää evolutiivis-kognitiivisen uskontotieteen termiä ”teologinen korrektius”. Se on sukua poliittiselle korrektiudelle, mutta kenties älyllisesti vielä tätäkin epärehellisempää. Teologit on luonnontieteen avulla pakotettu omaksumaan äärimmäisen epätoivoinen siilipuolustusstrategia, jonka seurauksena aukkojen jumala ja kaikki siihen liittyvä rautakaudelta ja kirkolliskokouksista periytyvä taikauskoinen mytologia on saanut ”symbolisen” luonteen. Loppu on silkkaa saivartelua ja sanahelinää. On häpeällistä, että tällaista voidaan vielä 2000-luvulla harrastaa yliopistossa ”tieteenä”.
Joka tapauksessa skeptiseen ajattelun kykenevän ihmisen luulisi ymmärtävän, kuten uskonnolliselta aivopesulta välttynyt lapsi, että kyse on paranormaalista uskomuksesta, jolle ei ole ensimmäistäkään järkiperustetta. Tästä syystä uskovainen skeptikko on contradictio in adiecto.
Lähettänyt Jussi K. Niemelä klo 21:37
http://jussikniemela.blogspot.com/2008/01/skeptikot-ja-uskonto.html
Skeptikot ja uskonto
Eräät Skepsis ry:n jäsenet väittävät, etteivät uskonnot kuulu yhdistyksen toimialaan. Mutta esitetäänkö uskonnoissa väitteitä paranormaaleista ilmiöistä?
Vastaus on yksiselitteinen.
Katsokaamme, montako paranormaalia ilmiötä alla olevassa, ev.lut. -kirkon virallisessa uskontunnustuksessa on.
USKONTUNNUSTUS
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan.
Ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,
ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan,pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.
1. Ensimmäinen virke sisältää väitteen henkiolennosta, joka on luonut taivaan ja maan. Tämä on nykyfysiikan mukaan satua.
2. Jeesus Kristus saattoi olla historiallinen henkilö, mutta se on hyvin vaikeata todistaa. Raamatussa esiintyvä Jeesus on 100% fiktiivinen hahmo.
3. Jos tämä hahmo sikisi pyhästä hengestä, se on ihme ja kuuluu näin ollen Skepsis ry:n toimialaan. On tieteellinen fakta, ettei ihmisolento sikise pyhästä hengestä vaan siittiö- ja munasolusta.
4. Jos tämä hahmo syntyi neitsyt Mariasta, on kyse ihmeestä ja olemme jälleen Skepsis ry:n toimialueella. Toki filologisen tutkimuksen ansiosta tiedämme, että tämä kohta perustuu käännösvirheeseen (neitsyt pitäisi olla "nuori nainen"), mutta kirkko (ja kaikki teologit) on säilyttänyt käännösvirheen, koska uskomusten luonteeseen ei kuulu tosiasioiden huomioon ottaminen. Tieteellisestä tutkimuksesta huolimatta tähän paranormaaliin satuun uskotaan vielä tänäkin päivänä.
5. Astui alas Tuonelaan. Tämä on paranormaali väite. Tuonela-nimistä paikkaa ei nykytieteen mukaan ole. Ja jos ihminen on kuollut, hän ei voi astua yhtään mihinkään.
6. Nousi kolmantena päivänä kuolleista. Paranormaali väite. Kukaan ei nouse kuolleista nykytieteen mukaan.
7. Astui ylös taivaisiin. Paranormaali väite. Taivaaseen ei voi astua eikä lentää ilman lentokonetta, avaruusrakettia tahi -sukkulaa. Rautakaudella näitä laitteita ei vielä ollut.
8. Istuu... jne. Paranormaali väite. Taivas-niminen paikka ei nykytieteen mukaan ole tässä merkityksessä todellinen. Jos taivaalla tarkoitetaan avaruutta, siellä ei voi istua kuolematta hapen puutteeseen, eikä sinne pääse ilman em. teknisiä laitteita.
9. Jumalan pitää olla fyysinen tai ainakin havaittavissa oleva olento, jos hänen oikealla puolellaan voi istua. Kyse on siis paranormaalista väitteestä.
10. Jumalaa kutsutaan isäksi. Paranormaali väite, koska henkiolento ei voi olla kenenkään isä nykytieteen mukaan. Henkiolentoja ei ole ja jos joku väittää niitä olevan, hänen pitää todistaa väitteensä. Skepsis ry on tähän asti, nykysääntöjen puitteissa, kyseenalaistanut henkiolentojen olemassaolon.
11. Kaikkivaltias. Äärimmäisen paranormaali väite. Henkilö, joka olisi kaikkivaltias, olisi radikaalisti paranormaalimpi kuin aaveet, maasäteily, homeopatia tai astrologia. Voidaan sanoa, että tällainen olento olisi paranormaalimpi kuin kaikki muut paranormaalit ilmiöt yhteensä.
12. On tuleva tuomitsemaan. Paranormaali väite. Ilman avaruusalusta taivaasta ei pääse takaisin maanpinnalle, varsinkaan elävänä. Eläviä voisi periaatteessa tuomita, mutta kuolleita ei. Tämä on nykytieteen mukaan mahdotonta, ellei kuolleita sitten tuomita ikään kuin postuumisti. Tuomio ei kuitenkaan tässä tapauksessa kohdistu kuolleeseen henkilöön.
13. Pyhä henki. Paranormaali väite. Ilman ruumista ei ole henkeä; oikeastaan hengestä puhuminen on dualismia, joka nykytieteen mukaan on virheellinen käsitys todellisuuden luonteesta.
14. Synti. Paranormaali väite. Ihmisten teko voi olla moraaliton, mutta termi 'synti' siirtää teon paheksumisen paranormaalille tasolle.
15. Ruumiin ylösnousemus. Jo lapsikin huomaa, että kyseessä on paranormaali väite. Ellei häntä sitten ole indoktrinoitu kyseiseen uskontoon.
16. Iankaikkinen elämä. Jo lapsikin huomaa, että kyseessä on paranormaali väite. Ellei häntä sitten ole indoktrinoitu kyseiseen uskontoon.
Nyt voidaan eräiden teologiseen saivarteluun myönteisesti suhtautuvien ”skeptikoiden” tapaan argumentoida, että kyse on vain symbolisesta tarinasta, johon rituaalin vuoksi ”uskotaan”. Samaa voidaan tietenkin sanoa kaikista paranormaaleista ilmiöistä ja näin yrittää semanttisesti kiertää skeptiset argumentit.
Kiitos nykyteologian, johon valistus on onneksi jonkin verran päässyt tuomaan järjen valoa, monikaan tieteellisesti koulutettu henkilö – edes teologi – ei varmaankaan kirjaimellisesti usko näihin paranormaaleihin ilmiöihin. Mutta jos hänet pakotetaan lausumaan tämä tunnustus ennen papiksi ryhtymistä, hänet ipso facto pakotetaan älylliseen epärehellisyyteen ja tämä on samanlaista vallankäyttöä, mitä puoskarit, homeopaatit, ennustajat ja astrologit harrastavat.
Jos taas teologi tai uskovainen ei usko tähän tarinaan kirjaimellisesti vaan symbolisesti, mihin hän itse asiassa uskoo? Jos hän uskoo tarinaan symbolisesti, ongelma on moninkertainen ja silloin kyse on taatusti paranormaalista ilmiöstä: uskosta ilman sitä, mihin uskotaan. Tässä tapauksessa voidaan jo kysyä, voidaanko uskosta ylipäätään edes puhua. Jos voidaan, usko on luonteeltaan totaalisen paranormaalia; ei siinä mielessä, että kyse olisi ihmeestä, vaan itse uskomuksen luonteesta. Eli silloin uskotaan johonkin paranormaaliin olioon, jota ei edes periaatteessa voida ajatella, määrittelystä puhumattakaan. Tämä on ns. ”mikä tahansa käy paitsi totuus” –uskomus.
Filosofi Daniel C. Dennett kutsuu tätä "uskoksi uskoon". Toinen vaihtoehto voisi olla ”epätoivoinen takertuminen aivoissa sitkeästi loisivaan epämääräiseen representaatioon”. Epäilyn ja rationaalisen ajattelun sekä tieteen voittokulun ansiosta ”uskosta uskoon” voidaan myös käyttää evolutiivis-kognitiivisen uskontotieteen termiä ”teologinen korrektius”. Se on sukua poliittiselle korrektiudelle, mutta kenties älyllisesti vielä tätäkin epärehellisempää. Teologit on luonnontieteen avulla pakotettu omaksumaan äärimmäisen epätoivoinen siilipuolustusstrategia, jonka seurauksena aukkojen jumala ja kaikki siihen liittyvä rautakaudelta ja kirkolliskokouksista periytyvä taikauskoinen mytologia on saanut ”symbolisen” luonteen. Loppu on silkkaa saivartelua ja sanahelinää. On häpeällistä, että tällaista voidaan vielä 2000-luvulla harrastaa yliopistossa ”tieteenä”.
Joka tapauksessa skeptiseen ajattelun kykenevän ihmisen luulisi ymmärtävän, kuten uskonnolliselta aivopesulta välttynyt lapsi, että kyse on paranormaalista uskomuksesta, jolle ei ole ensimmäistäkään järkiperustetta. Tästä syystä uskovainen skeptikko on contradictio in adiecto.
Lähettänyt Jussi K. Niemelä klo 21:37
Uskovaisuus todellakin mielisairaus?Perjantai 11.01.2008 18:58
Lainaus:
"Monissa tutkimuksissa on todettu, että "uskovaisuus" aktivoi aivoissa täsmälleen samoja alueita kuin epileptiset ja skitsofreniset kohtaukset. Ja kuinka ollakaan - kaikissa niissä ihminen kuulee ääniä ja näkee näkyjä, joita muut ihmiset eivät kykene havaitsemaan, mutta jotka tälle kyseiselle (henkisesti sairaalle) ovat täysin todellisia.
Kraya N, Patrick C.: "Folie a deux in forensic setting". Aust N Z J Psychiatry 1997;31:883-8.
Field H, Waldfogel S: "Severe ocular self-injury". Gen Hosp Psychiatry 1995;17:224-7.
Waugh A: "Auto-castration and biblical delusions in schizophrenia". Br J Psychiatry 1986;149;656-9.
Silva JA, Leong GB, Weinstock R.: "Violent behaviors associated with the antichrist delusion". J Forensic Sci 1997;42:1058-61.
Mohr S and Huguelet P.: "The relationship between schizophrenia and religion and its implications for care". Swiss Med Wkly 2004;134:369-376.
Siddle R, Haddock G, Tarrier N, Faragher EB.: "Religious delusions in patients admitted to hospital with schizophrenia". Soc Psychiatry Psychiatr Epidemiol. 2002;37:130-8."
*
Minua on syytetty erinäisillä keskustelupalstoilla siitä, miten raakasti Tuomitsen uskovaiset mielisairaiksi. Pidän kiinni ajatuksesta, että kiihkouskovaisuus on mielenhäiriötila, vähintään..tavanomaisempi uskovaisuus taas monen lievemmän "mielenhäiriön" summa.
Olen huomannut mm. sen, että uskovaiset ovat (joko ymmärtämättään tai jopa tarkoitushakuisesti) aika narsistisia persoonia:
Heille on HYVIN tärkeää tuntea itsensä Tärkeäksi ja koska "mikään ei riitä" eli niin sanottu normaali rakkaus lähimmäisiltä (äiti, isä, sisarukset jne), niin halutaan mennä pidemmälle; jokin valtaisa voima rakastaa enemmän kuin kukaan/mikään muu. Toinen ääripää on tietysti ihmiset, joilla lähimmäisiä ei ole...mutta se on toinen juttu enkä siihen tässä puutu nyt. Puhun pääasiassa "normaaleista" perheellisistä ihmisistä "normaaleine vastoinkäymisine" elämässään.
Mistä tuo hillitön halu olla tärkeä juontaa? Minusta siihen on suorin vastaus narsismi ja sen on jollain tapaa kuljettava suvussa ns. memeinä eteen päin.
Eikä voida phua mistään piilonarsismista, vaan todellisesta tarpeesta olla tärkeä, hyväksytty, rakastettu ja päästä loppupelissä Paratiisiin oman hyvyytensä palkkioksi.
Toisaalta, uskominen jumalaan, tähän kotimaiseen ev.lutin määrittelemään tai siihen viittaavaan on valtaosalle vain perinne ja tapa. Sitä ei ajatella nimenomaan narsismina, eikä siitä ajatella narsistisesti. ja sen on helpotus se.
On kuitenkin olemassa lahkoja ja yhteisöjä, jotka levittävät ja saavat uusia jäseniä nimenomaan tuota narsistista elämäntapaa tarjoamalla, joka on tuhoisaa.
Mielestäni vatiolla kuuluisi olla jokin instanssi valvomaan mm. lahkojen toimintaa kunnollisesti. Aivopesu on rikollista touhua ja se myrkyttää ihmismieliä joka päivä vieläkin, joka puolella. MIksei asialle tehdä mitään?
"Monissa tutkimuksissa on todettu, että "uskovaisuus" aktivoi aivoissa täsmälleen samoja alueita kuin epileptiset ja skitsofreniset kohtaukset. Ja kuinka ollakaan - kaikissa niissä ihminen kuulee ääniä ja näkee näkyjä, joita muut ihmiset eivät kykene havaitsemaan, mutta jotka tälle kyseiselle (henkisesti sairaalle) ovat täysin todellisia.
Kraya N, Patrick C.: "Folie a deux in forensic setting". Aust N Z J Psychiatry 1997;31:883-8.
Field H, Waldfogel S: "Severe ocular self-injury". Gen Hosp Psychiatry 1995;17:224-7.
Waugh A: "Auto-castration and biblical delusions in schizophrenia". Br J Psychiatry 1986;149;656-9.
Silva JA, Leong GB, Weinstock R.: "Violent behaviors associated with the antichrist delusion". J Forensic Sci 1997;42:1058-61.
Mohr S and Huguelet P.: "The relationship between schizophrenia and religion and its implications for care". Swiss Med Wkly 2004;134:369-376.
Siddle R, Haddock G, Tarrier N, Faragher EB.: "Religious delusions in patients admitted to hospital with schizophrenia". Soc Psychiatry Psychiatr Epidemiol. 2002;37:130-8."
*
Minua on syytetty erinäisillä keskustelupalstoilla siitä, miten raakasti Tuomitsen uskovaiset mielisairaiksi. Pidän kiinni ajatuksesta, että kiihkouskovaisuus on mielenhäiriötila, vähintään..tavanomaisempi uskovaisuus taas monen lievemmän "mielenhäiriön" summa.
Olen huomannut mm. sen, että uskovaiset ovat (joko ymmärtämättään tai jopa tarkoitushakuisesti) aika narsistisia persoonia:
Heille on HYVIN tärkeää tuntea itsensä Tärkeäksi ja koska "mikään ei riitä" eli niin sanottu normaali rakkaus lähimmäisiltä (äiti, isä, sisarukset jne), niin halutaan mennä pidemmälle; jokin valtaisa voima rakastaa enemmän kuin kukaan/mikään muu. Toinen ääripää on tietysti ihmiset, joilla lähimmäisiä ei ole...mutta se on toinen juttu enkä siihen tässä puutu nyt. Puhun pääasiassa "normaaleista" perheellisistä ihmisistä "normaaleine vastoinkäymisine" elämässään.
Mistä tuo hillitön halu olla tärkeä juontaa? Minusta siihen on suorin vastaus narsismi ja sen on jollain tapaa kuljettava suvussa ns. memeinä eteen päin.
Eikä voida phua mistään piilonarsismista, vaan todellisesta tarpeesta olla tärkeä, hyväksytty, rakastettu ja päästä loppupelissä Paratiisiin oman hyvyytensä palkkioksi.
Toisaalta, uskominen jumalaan, tähän kotimaiseen ev.lutin määrittelemään tai siihen viittaavaan on valtaosalle vain perinne ja tapa. Sitä ei ajatella nimenomaan narsismina, eikä siitä ajatella narsistisesti. ja sen on helpotus se.
On kuitenkin olemassa lahkoja ja yhteisöjä, jotka levittävät ja saavat uusia jäseniä nimenomaan tuota narsistista elämäntapaa tarjoamalla, joka on tuhoisaa.
Mielestäni vatiolla kuuluisi olla jokin instanssi valvomaan mm. lahkojen toimintaa kunnollisesti. Aivopesu on rikollista touhua ja se myrkyttää ihmismieliä joka päivä vieläkin, joka puolella. MIksei asialle tehdä mitään?
Onsku ja allergiaPerjantai 28.12.2007 00:07
Pikku-menninkäisen pahimmat itkut taitaa olla takana päin.
Saimme vihdoin apteekin vastikkeen käyttöön ja nyt viikon sillä oltua on Onskulla silmin nähden parempi olla.
Läpi käytiin melkein kaikki mitä kaupan hyllyltä löytyi ja pahimmat oireet teki tutteli+1 (jauhe ja purkki) ja yllättäen tutteli Omneo (jauhe). Senhän pitäisi olla herkkävatsaisille hyvä vaihtoehto.
D-vitamiinitipat vaihdettiin ja cuplatonta on mennyt. Ei apuja.
Soitin viime viikon keksiviikkona neuvolaan ja kysyin väsyneenä apua Onskun itkuihin.
Monia öitä valvottiin liki putkeen viikko tolkulla ja aina vain sain kuulla kuinka "kaikki vauvathan itkee...toiset enemmän toiset vähemmän" jne.
Tottahan tuokin, mutta mulla oli sellainen tunne, että takana on jo jotain muuta kuin poika huusi kaarelle vääntyneenä joka ikinen kerta syönnin jälkeen ja kakatessa. Se varsinkin näytti sattuvan oikein todella. Mie olin 100% varma, että se on maidolle allerginen. Ylähuulen ihottumakin viittasi tietysti sihen, että se tulee jostakin mitä suuhunsa laittaa..
Neuvolasta sain avuksi samaa paskaa: "Kaikki vastasyntyneet itkee, ja jos on mahaoireita niin ne yleensä katoaa siinä 3kk iässä."
Kysyin, että siihen astiko minun pitää valvoa miehen kanssa ja katsoa kun vauva huutaa kauheissa kivuissaan joka kerta kun sitä myrkkyä suuhunsa tungen. Vastaukseksi "kyllä".
Juupa juu. Alkoipahan kiehumaan.
Tuli seuraava yö ja sama meno jatkuu. Aamulla räkäväsyneenä soitin tk:een päivystykseen jossa terveydenhoitaja (minulle tuntematon) kysyi oireista ja kun kerroin niin sanoi heti, että selvät maitoallergian oireet on. Ja ihmetteli vielä ääneen neuvolan toimintaa. Saatiin päivystysaika samalla iltapäivälle.
Sattui olemaan sitten itse tk:n ylilääkäri ja olin ihan ihmeissäni. Vanha ukkeli kysyi juurta jaksain ihan kaiken ja kirjoitti lähetteen lasten polille Taysiin. Pääsimme sinne seuraavana päivänä heti aamulla. Oli Onskukin ekaa kertaa taksikyydissä elämässään :)
Täällä päin Taysiin pääsee asioimaan taksilla maksusitoumuksen kanssa ellei omaa kyytiä ole. Se on iso helpotus tietysti, kun me yhdellä autolla täällä elellään ja se on 99% Tompan ajossa.
Polilla oli mukava lääkäri joka ensimmäisenä kysyi, että miten me vanhemmat jaksetaan ja että heillä on tapana tarjota ensin mahdollisuutta jättää vauva osastolle, jotta me saisimme nukkua yön tai pari rauhassa.
Asiallinen kysmys varmasti, mutta ei tullut mieleenkään jättää peikkolasta yksin sinne isoon pelottavaan sairaalaan!
Vastasin suorilta ein ja ilmoitin, että koska tiedän mistä on kyse niin uskon myös että apu on ihan lähellä. Enkä mie voisi pikkuista jättää kipuineen mihinkään ilman minua. Sen paras apu siihen mennessä oli mun syli; puoliksi kyljellään kainalossa hassusti väkkyrällä, eikä sitä asentoa muut osaa :)
Neuvolan emäntähän piti minua kahleina kun sanoin luurissa aiemmin, että mie tunnen itteni ja vauvan välillä niin vahvan siteen, että aina kun se on kipeänä, miekin olen. Tunnen jotenkin sen tuskan ja kivun ja senkin, mihin kohtaa vauvalla sattuu. Se vähättelevä tyyli vastauksena oli raivostuttava.
Mulla on aina ollut "herkät vaistot" ja olen aina osannut ennakoida asioita (etiäisiä), vaistoan ihmisistä muutenkin nopeasti kaikki mielentilat jne. Miksen sitten oamsta lapsestani jonka kans olen 24/7 koko ajan.
Ei noita juttuja vieläkään kaikki tajua ja vähiten joku neuvolan 50-luvulle unohtunut työhönsä leipääntynyt tantta.
Silti mie otan nokkiini ihan pirusti kun tuota vaistoa vähätellään. Eikö se per*le ole se ÄIDINVAISTO?! Vai mitä se sitten on?
Se, ettei tajua mistä on kyse, ei oikeuta kuitenkaan kuittamaan sitä naurulla. Varsinkaan vakavissa tilanteissa.
On ihme sekin, koska tuossa työssä luulisi törmäävän tällaisiin tapauksiin enemänkin... Vai sammutetaanko ne äitien vaistot nimenomaan tuolla vähättelyllä ja nuijaksi leimaamisella väkisin pois?!
Polilta saatiin siis resepti Almiron Peptiin ja se näyttää toimivan hyvin. Vielä on välillä itkuisuutta, mutta tuon laitan jo kevyesti sen "normalin itkemisen" tai ilmavaivojen piikkiin.
Enää ei valvota öitä, kun rukkapieni parkuu pää sinisenä ja koko vartalo kaarella, eikä mikään auta.
Se on helvetti vieköön ihan hirvittävää, kun ei itse voi tehdä yhtään mitään helpottamaan toisen oloa. Sylissä olo tietyssä asennossa ja kävely/liikkuminen auttoi, ja auttaa edelleen rupsukipuihin, mutta rajansa se on jokaisen kävelykyvylläkin. Harva jaksaa ilman yöunia tassuttaa menemään kymmeniä kilsoja taloa ympäri yö toisen jälkeen. Ja väsyneenä sitä ei kukaan ole enää terässä, eikä parhaimmillaan...alkaa olemaan ärtyinen, olo on epätodellinen ja sekava jne. Sitä pelkää jo itseäänkin; jos väsyksissä herpaantuukin ote tai jotain kamalaa..
Huomenna on soitto polille ja luulen että saadaan aika allergiapolille tutkimuksiin. Tarvitaan vielä lääkäriltä lausunto, jotta saadaan Kelan korvaus vastikkeesta. Se maksa 450g purkki (3 vrk annos) 24e ja 6vrk:n annos 900g 42e. Kallista siis kuin mikä.
Jos Almiron ei sovikaan tai muuten vaihdetaan, siinä tapauksessa siirrymme suoraan täysin maidottomaan Neocateen, joka maksaa mahtavat yli 60e tuo pieni purkki, 450g!
Kela korvaa kyllä kaiken 72-75% ja päälle voi hakea sairaan lapsen hoitotukea kattamaan vastikkeiden menoja kuukausittain.
Maksaa mitä maksaa, mutta mie en aio pakottaa lastani huutamaan kurkku suorana enää koskaan yhtään. Ajatella nyt; joudut syöttämään toiselle jotain mikä pistää kovat kivut päälle..sehän on rääkäystä!
Mie neuvoisin kaikkia tuoreita äiteitä kuuntelemaan itseään ja vaistojaan vauvan suhteen ja jos vastaan tulee vähättelyä vedoten esikoisen saaneen tietämättömyyteen/kokemattomuuteen jne, niin haistattakaa pitkät, pysykää kovina ja etsikää apua niin kauan että sitä löytyy.
Mie olen taas vaihteeksi niin vittuuntunut tuohon paikalliseen tk:een ja neuvolaankin..luottamus on mennyt IHAN täysin!
Polilta lääkäri muuten sanoi lähtiessä, että meidän ei tarvitse asioida oman paikkakunnan neuvolassa muuten kuin rutiinitarkastuksissa, että saamme soittaa tai mennä käymään suoraan Taysissa ongelmien tullessa.
Heti jälkeen juttelin erään 2 lapsen tuttavan kanssa joka kertoi, että ei ole mikään salaisuus tämä Virtain terveydenhuollon taso. Taysissa sanotaan kuulema jokaiselle, että tervetuloa heille suoraan..
Vattu sentään. Aika iso lovi turvallisuuden tunteeseen, kun tajuaa, että lähin OIKEA apu onkin yhtäkkiä yli 100km päässä, eikä omalla kylällä..sinne uskalla pösilökään mennä kohta asioimaan enää.
*
Loppuun vielä myöhästyneet joulut kaikille ja vauvan tuoksuista hauskaa uutta vuotta :)
Saimme vihdoin apteekin vastikkeen käyttöön ja nyt viikon sillä oltua on Onskulla silmin nähden parempi olla.
Läpi käytiin melkein kaikki mitä kaupan hyllyltä löytyi ja pahimmat oireet teki tutteli+1 (jauhe ja purkki) ja yllättäen tutteli Omneo (jauhe). Senhän pitäisi olla herkkävatsaisille hyvä vaihtoehto.
D-vitamiinitipat vaihdettiin ja cuplatonta on mennyt. Ei apuja.
Soitin viime viikon keksiviikkona neuvolaan ja kysyin väsyneenä apua Onskun itkuihin.
Monia öitä valvottiin liki putkeen viikko tolkulla ja aina vain sain kuulla kuinka "kaikki vauvathan itkee...toiset enemmän toiset vähemmän" jne.
Tottahan tuokin, mutta mulla oli sellainen tunne, että takana on jo jotain muuta kuin poika huusi kaarelle vääntyneenä joka ikinen kerta syönnin jälkeen ja kakatessa. Se varsinkin näytti sattuvan oikein todella. Mie olin 100% varma, että se on maidolle allerginen. Ylähuulen ihottumakin viittasi tietysti sihen, että se tulee jostakin mitä suuhunsa laittaa..
Neuvolasta sain avuksi samaa paskaa: "Kaikki vastasyntyneet itkee, ja jos on mahaoireita niin ne yleensä katoaa siinä 3kk iässä."
Kysyin, että siihen astiko minun pitää valvoa miehen kanssa ja katsoa kun vauva huutaa kauheissa kivuissaan joka kerta kun sitä myrkkyä suuhunsa tungen. Vastaukseksi "kyllä".
Juupa juu. Alkoipahan kiehumaan.
Tuli seuraava yö ja sama meno jatkuu. Aamulla räkäväsyneenä soitin tk:een päivystykseen jossa terveydenhoitaja (minulle tuntematon) kysyi oireista ja kun kerroin niin sanoi heti, että selvät maitoallergian oireet on. Ja ihmetteli vielä ääneen neuvolan toimintaa. Saatiin päivystysaika samalla iltapäivälle.
Sattui olemaan sitten itse tk:n ylilääkäri ja olin ihan ihmeissäni. Vanha ukkeli kysyi juurta jaksain ihan kaiken ja kirjoitti lähetteen lasten polille Taysiin. Pääsimme sinne seuraavana päivänä heti aamulla. Oli Onskukin ekaa kertaa taksikyydissä elämässään :)
Täällä päin Taysiin pääsee asioimaan taksilla maksusitoumuksen kanssa ellei omaa kyytiä ole. Se on iso helpotus tietysti, kun me yhdellä autolla täällä elellään ja se on 99% Tompan ajossa.
Polilla oli mukava lääkäri joka ensimmäisenä kysyi, että miten me vanhemmat jaksetaan ja että heillä on tapana tarjota ensin mahdollisuutta jättää vauva osastolle, jotta me saisimme nukkua yön tai pari rauhassa.
Asiallinen kysmys varmasti, mutta ei tullut mieleenkään jättää peikkolasta yksin sinne isoon pelottavaan sairaalaan!
Vastasin suorilta ein ja ilmoitin, että koska tiedän mistä on kyse niin uskon myös että apu on ihan lähellä. Enkä mie voisi pikkuista jättää kipuineen mihinkään ilman minua. Sen paras apu siihen mennessä oli mun syli; puoliksi kyljellään kainalossa hassusti väkkyrällä, eikä sitä asentoa muut osaa :)
Neuvolan emäntähän piti minua kahleina kun sanoin luurissa aiemmin, että mie tunnen itteni ja vauvan välillä niin vahvan siteen, että aina kun se on kipeänä, miekin olen. Tunnen jotenkin sen tuskan ja kivun ja senkin, mihin kohtaa vauvalla sattuu. Se vähättelevä tyyli vastauksena oli raivostuttava.
Mulla on aina ollut "herkät vaistot" ja olen aina osannut ennakoida asioita (etiäisiä), vaistoan ihmisistä muutenkin nopeasti kaikki mielentilat jne. Miksen sitten oamsta lapsestani jonka kans olen 24/7 koko ajan.
Ei noita juttuja vieläkään kaikki tajua ja vähiten joku neuvolan 50-luvulle unohtunut työhönsä leipääntynyt tantta.
Silti mie otan nokkiini ihan pirusti kun tuota vaistoa vähätellään. Eikö se per*le ole se ÄIDINVAISTO?! Vai mitä se sitten on?
Se, ettei tajua mistä on kyse, ei oikeuta kuitenkaan kuittamaan sitä naurulla. Varsinkaan vakavissa tilanteissa.
On ihme sekin, koska tuossa työssä luulisi törmäävän tällaisiin tapauksiin enemänkin... Vai sammutetaanko ne äitien vaistot nimenomaan tuolla vähättelyllä ja nuijaksi leimaamisella väkisin pois?!
Polilta saatiin siis resepti Almiron Peptiin ja se näyttää toimivan hyvin. Vielä on välillä itkuisuutta, mutta tuon laitan jo kevyesti sen "normalin itkemisen" tai ilmavaivojen piikkiin.
Enää ei valvota öitä, kun rukkapieni parkuu pää sinisenä ja koko vartalo kaarella, eikä mikään auta.
Se on helvetti vieköön ihan hirvittävää, kun ei itse voi tehdä yhtään mitään helpottamaan toisen oloa. Sylissä olo tietyssä asennossa ja kävely/liikkuminen auttoi, ja auttaa edelleen rupsukipuihin, mutta rajansa se on jokaisen kävelykyvylläkin. Harva jaksaa ilman yöunia tassuttaa menemään kymmeniä kilsoja taloa ympäri yö toisen jälkeen. Ja väsyneenä sitä ei kukaan ole enää terässä, eikä parhaimmillaan...alkaa olemaan ärtyinen, olo on epätodellinen ja sekava jne. Sitä pelkää jo itseäänkin; jos väsyksissä herpaantuukin ote tai jotain kamalaa..
Huomenna on soitto polille ja luulen että saadaan aika allergiapolille tutkimuksiin. Tarvitaan vielä lääkäriltä lausunto, jotta saadaan Kelan korvaus vastikkeesta. Se maksa 450g purkki (3 vrk annos) 24e ja 6vrk:n annos 900g 42e. Kallista siis kuin mikä.
Jos Almiron ei sovikaan tai muuten vaihdetaan, siinä tapauksessa siirrymme suoraan täysin maidottomaan Neocateen, joka maksaa mahtavat yli 60e tuo pieni purkki, 450g!
Kela korvaa kyllä kaiken 72-75% ja päälle voi hakea sairaan lapsen hoitotukea kattamaan vastikkeiden menoja kuukausittain.
Maksaa mitä maksaa, mutta mie en aio pakottaa lastani huutamaan kurkku suorana enää koskaan yhtään. Ajatella nyt; joudut syöttämään toiselle jotain mikä pistää kovat kivut päälle..sehän on rääkäystä!
Mie neuvoisin kaikkia tuoreita äiteitä kuuntelemaan itseään ja vaistojaan vauvan suhteen ja jos vastaan tulee vähättelyä vedoten esikoisen saaneen tietämättömyyteen/kokemattomuuteen jne, niin haistattakaa pitkät, pysykää kovina ja etsikää apua niin kauan että sitä löytyy.
Mie olen taas vaihteeksi niin vittuuntunut tuohon paikalliseen tk:een ja neuvolaankin..luottamus on mennyt IHAN täysin!
Polilta lääkäri muuten sanoi lähtiessä, että meidän ei tarvitse asioida oman paikkakunnan neuvolassa muuten kuin rutiinitarkastuksissa, että saamme soittaa tai mennä käymään suoraan Taysissa ongelmien tullessa.
Heti jälkeen juttelin erään 2 lapsen tuttavan kanssa joka kertoi, että ei ole mikään salaisuus tämä Virtain terveydenhuollon taso. Taysissa sanotaan kuulema jokaiselle, että tervetuloa heille suoraan..
Vattu sentään. Aika iso lovi turvallisuuden tunteeseen, kun tajuaa, että lähin OIKEA apu onkin yhtäkkiä yli 100km päässä, eikä omalla kylällä..sinne uskalla pösilökään mennä kohta asioimaan enää.
*
Loppuun vielä myöhästyneet joulut kaikille ja vauvan tuoksuista hauskaa uutta vuotta :)
Lisää nimiäisistä ja elämänkatsomuksestaniMaanantai 03.12.2007 13:16
Katsoin parhaaksi hieman täydentää noita tietoja ja ajatuksia ateismista, nimiäisistä ja perinteistä yleensä, sillä pelkään edellisen tekstin aiheuttavan närää ja ehkäpä hämmennystäkin..Mielipiteeni uskonnoista on raaka ja kaunistelematon, sitä en pyytele anteeksi, mutta koitan sen sijaan perustella ja selittää asiaa niin, että kantani ymmärrettäisiin raakuudestaan huolimatta.
Tarkoitus kun ei ole loukata ketään, vaan sanoa asia suoraan. Oma tyylini ei aina ole tahallisesti provosoiva ja raaka; sitä tapahtuu suurimmaksi osaksi tajuamattani :D
Tiedostan olevani rääväsuinen..ja se ei tällaisten aiheiden suhteen ole kovinkaan hyvä piirre.
*
Perinteet ovat mukavia. Niistä tulee nostalginen olo ja monet niistä tarkoittavat yhtä kuin suvun/perheen kokoontumista, yhdessäoloa, juhlaa ja hauskapitoa!
Joulu, mitä aiemmin olen lähinnä kammoksunut sai uuden merkityksen sen jälkeen, kun sain tietää mikä juhla joulu alunperin on. Jouluhan on muinainen keskitalven juhla; päivä kääntyy pitenemään talvipäivän seisauksen jälkeen ja vanhalle kansalle se tarkoitti mm. uuden elämän syntymistä, auringon paluuta..uutta satokautta jne.
Kristinuskon synnyttyä se omi itselleen tämän juhlan, kuten on moni muukin mytologia/ muinainen uskonto tehnyt historiassa; useat pyhimykset, jeesuksen kaltaiset ja häntä aiemmat, ovat syntyneet nimenomaan 22-25.joulukuuta. On siis ollut tärkeää ajoittaa näiden ihmeiden tekijöiden syntymä jonkin merkittävän ajankohdan nurkille, jotta juhlasta saadaan monipuolisempi vähemmällä vaivalla.
Joulu on siis minulle "yule"..ihan muuta kuin uskonnollinen juhla tai tapahtuma. Se merkitsee eniten juuri perheen kokoontumista yhteen, hauskanpitoa, hyvää ruokaa ja juomaa..Lahjojen antoa ja saamista..kynttilöiden ja soihtujen valoja, lumilyhtyjä..takan lämpöä..
Teen parhaani kunnioittaakseni myös joulun kristillistä perinnepuolta, mutta myönnän rehellisesti ja suoraan, että se on aivan julmetun vaikeaa. Minä en kertakaikkiaan kykene näkemään jouluseimessä pyhästä hengestä siinnyttä poikalasta, vaan aika paljon ihan jotain muuta. Uskonnolliset joululaulut eivät saa minua tunnelmaan, vaan siitä pois. Musiikki nyt vaikuttaa minuun muutenkin paljon..joten..
Joulukirkossa en muista koskaan käyneeni, peruskouluaikana kai viimeksi? En koe jääväni paitsi mistään.
Minun on tuhottoman vaikeaa ymmärtää ylipäätään perinteitä, joissa vallalla on surumielisyys, mollisoinnut ja itku, joita kuitenkin kutsutaan -juhliksi-. Minulle sana "juhla" on Positiivinen.
Ja tämä pätee aivan kaikkeen muuhunkin; negatiivisuus aiheuttaa ympärilleen lisää negatiivisuutta, enkä minä halua ottaa osaa sellaiseen.
*
Nimiäiset eivät ole vielä mielestäni "perinne".
Se on juhlana niin uusi vielä, ettei sille ole kehkeytynyt mitään ns. kaavaa, tiettyjä ohjelmanumeroita yms.
Uhkarohkeana (?) haluaisin niin kovasti, että me voisimme Tommin ja vauvan kanssa olla suvuissamme ne, jotka aloittaisivat mahdollisesti uuden perinteen..aika isoihin saappaisiin koitan astua..?
Ei, en tarkoita, että meidän tulevan juhlamme pitäisi mitenkään olla "kaavana" tuleville, vaan lähinnä esittäisin tässä mahdollisuutta, että olisimme mallina tuleville nk.rohkeuden puolesta; hämmästyttävän monet eivät uskalla luopua ristiäis/kastajais-perinteestä sen vuoksi, että suvun vanhemmat eivät ota sitä tosissaan, vakavasti. He eivät halua tulla vieraiksi seremoniaan ellei siinä ole uskonnolisuutta mukana, ja useimmiten tämä tarkoittaa lähinnä sitä pappia ja papin aamenta.
Ajatuksena olisikin yrittää näyttää, että tämä juhla on aivan yhtä vakavastiotettava ja todellinen, tärkeä ja "perinneleiman" ansaitseva :)
Ev.lut-seurakunnalta on kuulunut lievästi ivallista mainintaa siitä, että nimiäiset olisi matkittu perinne heiltä, ristiäisistä.
Totuus on kuitenkin se, että lapsia ja vauvoja varten on järjestetty Suomessakin nimenantojuhlia satoja vuosia ennen kristinuskon saapumista maahamme. Silloin kyläläiset kokoontuivat yhteen, lapsen nimi julkistettiin ja sitä juhlittiin erilaisin menoin.
Vaatetuksen puolesta mainintaa on tullut myös; nimiäisissä jos lapsi puetaan kirkolliseen tapaan pitkään valkoiseen kaapuun, joka siis matkii kirkonperinnettä...
Valkoinen värihän on yksin jo uskonnollinen symboli, jonka alkuperäinen merkitys on tosin aina ollut puhtaus, ei vain viattomuus.
Näillä symboleilla ei ole sinänsä minulle niinkään merkitystä, osittain kyllä, mutta sillä on, että minusta tämä pukujen samankaltaisuus tavallaan rikkoo ja loukkaa molempia perinteitä; kyse on kuitenkin täysin vastakkaisista elämänkatsomuksista, joille soisin molemmille mieluummin aivan omat perinteensä ja tapansa, sekoittamatta kumpaakaan toiseen mitenkään.
Ajatus palaamisesta tuohon vanhaan muinaiseen nimenantojuhla-tapaan kiehtoo minua, sillä se myös antaa juhlalle aivan oman leiman; teemaksi sopii hyvin keskiaikaisuus tms pakanallinen tyyli. Itse pidän näistä vapaammista ja iloisemmista tyyleistä enemmän, kuin surumielisestä ev.lut--tyylistä; lauletaan surullisia virsiä ja kastetaan lapsi ymmärtämättään kuulumaan johonkin....ääh...heh..anteeksi. Mie en voi itelleni mitään :D
Nimiäisissä lapsi liitetään siis kuulumaan yhteisöönsä, omaan sukuunsa ja toivotetaan tervetulleeksi maailmaan. Siinä kaikki ja minusta noissa on täysin pätevät syyt kunnon juhlille :)
Asuksi olisi tietysti kiva pukea jotakin juhlavampaa, mutta en näe sitä ehkä niin tärkeänä osana kuitenkaan. Ajatuksissa on ollut joko tehdä itse puku tai teettää se eräällä ompelijalla...Olisihan siinä uuden perinteen kannalta mukava muisto tulevaisuuteen.
Ajankohta meidän nimiäisillä säätelee kuitenkin paljon, mitä asuksi voisi laittaa; helmikuussa näillä näkymin juhlitaan ja niihin aikoihin on aina pahimmat pakkasetkin luvassa.
Tosin tästä talvesta ovat povanneet lauhempaa, mutta silti..asun suunnitteluvaihetta se vaikeuttaa vain entisestäänkin :D
*
Lisää aiheesta kirjoittelen tarpeen tullen :)
Tarkoitus kun ei ole loukata ketään, vaan sanoa asia suoraan. Oma tyylini ei aina ole tahallisesti provosoiva ja raaka; sitä tapahtuu suurimmaksi osaksi tajuamattani :D
Tiedostan olevani rääväsuinen..ja se ei tällaisten aiheiden suhteen ole kovinkaan hyvä piirre.
*
Perinteet ovat mukavia. Niistä tulee nostalginen olo ja monet niistä tarkoittavat yhtä kuin suvun/perheen kokoontumista, yhdessäoloa, juhlaa ja hauskapitoa!
Joulu, mitä aiemmin olen lähinnä kammoksunut sai uuden merkityksen sen jälkeen, kun sain tietää mikä juhla joulu alunperin on. Jouluhan on muinainen keskitalven juhla; päivä kääntyy pitenemään talvipäivän seisauksen jälkeen ja vanhalle kansalle se tarkoitti mm. uuden elämän syntymistä, auringon paluuta..uutta satokautta jne.
Kristinuskon synnyttyä se omi itselleen tämän juhlan, kuten on moni muukin mytologia/ muinainen uskonto tehnyt historiassa; useat pyhimykset, jeesuksen kaltaiset ja häntä aiemmat, ovat syntyneet nimenomaan 22-25.joulukuuta. On siis ollut tärkeää ajoittaa näiden ihmeiden tekijöiden syntymä jonkin merkittävän ajankohdan nurkille, jotta juhlasta saadaan monipuolisempi vähemmällä vaivalla.
Joulu on siis minulle "yule"..ihan muuta kuin uskonnollinen juhla tai tapahtuma. Se merkitsee eniten juuri perheen kokoontumista yhteen, hauskanpitoa, hyvää ruokaa ja juomaa..Lahjojen antoa ja saamista..kynttilöiden ja soihtujen valoja, lumilyhtyjä..takan lämpöä..
Teen parhaani kunnioittaakseni myös joulun kristillistä perinnepuolta, mutta myönnän rehellisesti ja suoraan, että se on aivan julmetun vaikeaa. Minä en kertakaikkiaan kykene näkemään jouluseimessä pyhästä hengestä siinnyttä poikalasta, vaan aika paljon ihan jotain muuta. Uskonnolliset joululaulut eivät saa minua tunnelmaan, vaan siitä pois. Musiikki nyt vaikuttaa minuun muutenkin paljon..joten..
Joulukirkossa en muista koskaan käyneeni, peruskouluaikana kai viimeksi? En koe jääväni paitsi mistään.
Minun on tuhottoman vaikeaa ymmärtää ylipäätään perinteitä, joissa vallalla on surumielisyys, mollisoinnut ja itku, joita kuitenkin kutsutaan -juhliksi-. Minulle sana "juhla" on Positiivinen.
Ja tämä pätee aivan kaikkeen muuhunkin; negatiivisuus aiheuttaa ympärilleen lisää negatiivisuutta, enkä minä halua ottaa osaa sellaiseen.
*
Nimiäiset eivät ole vielä mielestäni "perinne".
Se on juhlana niin uusi vielä, ettei sille ole kehkeytynyt mitään ns. kaavaa, tiettyjä ohjelmanumeroita yms.
Uhkarohkeana (?) haluaisin niin kovasti, että me voisimme Tommin ja vauvan kanssa olla suvuissamme ne, jotka aloittaisivat mahdollisesti uuden perinteen..aika isoihin saappaisiin koitan astua..?
Ei, en tarkoita, että meidän tulevan juhlamme pitäisi mitenkään olla "kaavana" tuleville, vaan lähinnä esittäisin tässä mahdollisuutta, että olisimme mallina tuleville nk.rohkeuden puolesta; hämmästyttävän monet eivät uskalla luopua ristiäis/kastajais-perinteestä sen vuoksi, että suvun vanhemmat eivät ota sitä tosissaan, vakavasti. He eivät halua tulla vieraiksi seremoniaan ellei siinä ole uskonnolisuutta mukana, ja useimmiten tämä tarkoittaa lähinnä sitä pappia ja papin aamenta.
Ajatuksena olisikin yrittää näyttää, että tämä juhla on aivan yhtä vakavastiotettava ja todellinen, tärkeä ja "perinneleiman" ansaitseva :)
Ev.lut-seurakunnalta on kuulunut lievästi ivallista mainintaa siitä, että nimiäiset olisi matkittu perinne heiltä, ristiäisistä.
Totuus on kuitenkin se, että lapsia ja vauvoja varten on järjestetty Suomessakin nimenantojuhlia satoja vuosia ennen kristinuskon saapumista maahamme. Silloin kyläläiset kokoontuivat yhteen, lapsen nimi julkistettiin ja sitä juhlittiin erilaisin menoin.
Vaatetuksen puolesta mainintaa on tullut myös; nimiäisissä jos lapsi puetaan kirkolliseen tapaan pitkään valkoiseen kaapuun, joka siis matkii kirkonperinnettä...
Valkoinen värihän on yksin jo uskonnollinen symboli, jonka alkuperäinen merkitys on tosin aina ollut puhtaus, ei vain viattomuus.
Näillä symboleilla ei ole sinänsä minulle niinkään merkitystä, osittain kyllä, mutta sillä on, että minusta tämä pukujen samankaltaisuus tavallaan rikkoo ja loukkaa molempia perinteitä; kyse on kuitenkin täysin vastakkaisista elämänkatsomuksista, joille soisin molemmille mieluummin aivan omat perinteensä ja tapansa, sekoittamatta kumpaakaan toiseen mitenkään.
Ajatus palaamisesta tuohon vanhaan muinaiseen nimenantojuhla-tapaan kiehtoo minua, sillä se myös antaa juhlalle aivan oman leiman; teemaksi sopii hyvin keskiaikaisuus tms pakanallinen tyyli. Itse pidän näistä vapaammista ja iloisemmista tyyleistä enemmän, kuin surumielisestä ev.lut--tyylistä; lauletaan surullisia virsiä ja kastetaan lapsi ymmärtämättään kuulumaan johonkin....ääh...heh..anteeksi. Mie en voi itelleni mitään :D
Nimiäisissä lapsi liitetään siis kuulumaan yhteisöönsä, omaan sukuunsa ja toivotetaan tervetulleeksi maailmaan. Siinä kaikki ja minusta noissa on täysin pätevät syyt kunnon juhlille :)
Asuksi olisi tietysti kiva pukea jotakin juhlavampaa, mutta en näe sitä ehkä niin tärkeänä osana kuitenkaan. Ajatuksissa on ollut joko tehdä itse puku tai teettää se eräällä ompelijalla...Olisihan siinä uuden perinteen kannalta mukava muisto tulevaisuuteen.
Ajankohta meidän nimiäisillä säätelee kuitenkin paljon, mitä asuksi voisi laittaa; helmikuussa näillä näkymin juhlitaan ja niihin aikoihin on aina pahimmat pakkasetkin luvassa.
Tosin tästä talvesta ovat povanneet lauhempaa, mutta silti..asun suunnitteluvaihetta se vaikeuttaa vain entisestäänkin :D
*
Lisää aiheesta kirjoittelen tarpeen tullen :)
Onnen täyteistä elämää :)Maanantai 26.11.2007 13:39
Onni on IHANA.
Kun se hymyilee (tahattomasti kai vielä..), sitä unohtaa Aivan täysin kaiken muun.
En tiedä miten muilla mahtaa olla, mutta meillä on asiat ja oltavat muuttuneet omalla painollaan uuteen suuntaan:
Alkutohinan jälkeen synnärillä olo oli "äiti"-olo, mutta sitä oli vielä aika sekaisin kaikesta eikä ihan ollut ajantasalla missä mennään :D Kiintymys tuohon menninkäiseen tuli heti, mutta se miten se on kasvanut koko ajan on ihan hassua! Sitä kai jotenkin kuvitteli, että "se on siinä" kun syntyy..ja olihan se niin. Se tunneside, halu olla lähellä, pitää sylissä, pusutella, paapoa ja hoitaa kasvaa koko ajan ja se se on uskomatonta, miten se oikeasti toimii; Sanoivat että siinä matkanvarrella oppii kaiken kuin automaattisesti, ja että oman vauvan äännähdyksistä tunnistaa pian jo, mikä on hätänä, mitä vailla jne. Ja totta; mie tunnistan jo nyt 2 vkon jälkeen kaikki ukinat ja ininät että missä on vikaa :)
Onni on mahdottoman kiltti...tai helppo, voisko niin sanoa?
Se nukkuu hienosti yöt ja herää pari kertaa yössä syömään. Takaisin nukkumaan mennään yleensä helpolla, jos vain kunnon röyhtäisy saadaan aikaan.
Vinkiksi muille tuoreille mammoille (jos ette ole tätä saaneet vielä), Onni röyhtäisee parhaiten kun laitan sen oman mahani päälle (itse puoli-istuvassa asennossa kenollaan) masulleen makaamaan, jalat kippuraan ja pää sopivasti sivulle. Silloin saadaan ulos yleensä pelkkää ilmaa, eikä puklua tule juurikaan. Jos taas röyhtäillään selällään/kyljellään maaten tai muuten huonossa asennossa, tulee sieltä sitten isossa kaaressa puolet juuri-syödyistä pois :D ..ja kohta on taas nälkä.
Vaatteiden kanssa meinaa olla probleema; ne perhana loppuu kesken!
Kaikki neuvoi mulle, että älä haali liikaa vaatteita, kun hukutte niihin varmasti pyytämättäkin..vaan eipä me! APUA...
Meillä kun ei ole vielä pyykkikone seinässä, ja joudutaan joko peseen käsin (omat) tai tuttujen luona jos/kun päästään, niin heti alkuun tulikin ongelmia; Ei päästykään pesemään kun piti, käsinpesu ei ole hyvä (jää vaatteet koppuraisiksi)..joten varasto on kohta loppu jo isoimmistakin vaatteista.
Onneksi äitee ja sisko auttaa; saadaan paketillinen pikkuisia vaatteita Onskalle lisää ihan lähipäivinä! ..ja reissuun lähdetään appivanhempien luo jo parin päivän kuluttua, joten omiakin saadaan puhtaaksi hienosti.
Muuten pärjätään ihan ok ilman juoksevaa vettä...vielä. On siihen niin tottunutkin, ettei varmaan osaa koko hanoja käyttää kun ne toimintaan saadaan :D Onnin suhteen ei vielä tarvita kuin pullojen sterilointiin vettä ja se käy helpoiten vedenkeittimen kanssa; likavesi sankoon ja pihalle.
Oi sitä juhlaa *kuitenkin* kun tuo remppapuoli tuolta valmistuu :)
*****
Mie itse olen toipunut synnytyksestä yli omien odotusteni.
Olo on hyvä, ja Onnin hyvänlaatuisten unenlahjojen takia kun saan yöt nukuttua suorastaan loistavasti, ei ongelmia esim. väsymyksen suhteen ole juurikaan.
Alakertakin on toipunut hyvin; massu vetäytynyt muutamia senttejä vaille entisiin mittoihin (mikä tuntuu aivan uskomattomalta!) ja muut "tuhot" massua alempana toipuu hyvää vauhtia :) Vessassakäynnit menee jo ilman mitään huutoja ja vatsassa tuntuisi kaikki elimet löytäneen omat paikkansa. Kroppa palautuu muutenkin ennalleen; allergiat palasi takaisin (tosin jo hiukan ennen synnytystä) ja ihokin alkaa muuntumaan samoihin tattikasoihin, mitä ennen oli..prkle..Sen mie oisin mieluusti halunnut jäävän niihin, mitä se parhaimmillaan raskausaikana oli :)
Saan kuitenkin palkita itseni hemmottelemalla kasvoja kunnon hoidoilla toivon mukaan jo ensivuoden puolella; kolariarvet korjataan lopullisesti pois laserilla ja paikallinen kosmetologi alkaa antamaan taas syvähoitoja ultraäänellä.
Tomppa on isukkina hauska tapaus :D
Se ei paskemmin arkaile minkään hoitotoimenpiteiden suhteen ja kuuliaisesti nousee yöllä syöttöön ja vaipanvaihtoon. Mie tosin hoidan yönousut viikolla pääosin kaikki, Tomppa hoitelee viikkonloppuisin, jotta mie saan uinahtaa putkeen pitempään.
Isyysloman ajankohta oli järkevää vaihtaa sittenkin myöhemmäksi; Onni vain syö ja nukkuu nyt, joten siitä on enemmän seuraa ensivuoden alkupuolella!
Naurettiinkin tossa just, että kun tekisi nii mieli olla sen seurana/seurassa paljon enemmän..että "puhu jo" :D "ääk, tee jotain, elä nuku vain" :D
Mie sitä roudaan täällä sylissäni vissiin liikaakin päivisin..että jospa se tottuu liiaksi sylissä oloon..?
Äh, tottukoon; minusta se läheisyys ja hemmottelu sylissä ololla yms saa kuuluakin meän arkeen ihan vapaasti; ko ajattelee kuinka nopeasti viimiset 6v on mennyt ja kuinka nopeasti Onni sen ikäiseksi kasvaa, niin kyllä mie olen valmis ne muutamat ajat sitä kantamaan ja hyssytteleen sylissä; kuitenkin tule ikävä näitä aikoja kun se on tuommonen pikkunyytti :)
****
Onnin unenlahjojen takia oleminen on vielä aika helppoa. Nyt päivisin, kun olen toipunut, mulla on aikaa tou8huta tuolla remppapuolella paikoja kuntoon ja kaikenlaista muutakin. Että ihan hyvään saumaan Onni tuli sittenkin; se on niin helpop vauva, etteä mulla jää loppujen lopuksi hyvin aikaa muihin juttuihin vielä ja käytän tietty ajan hyväksi niin hyvin kuin tällaisena patalaiskana löysäilijänä osaan * hahhaaa!*
****
Kirjoittelen lisää kuulumisia sekä tänne että Facebookiin, joskus kopsaan samat jutut molempiin..laiska kun olen ;)
Kun se hymyilee (tahattomasti kai vielä..), sitä unohtaa Aivan täysin kaiken muun.
En tiedä miten muilla mahtaa olla, mutta meillä on asiat ja oltavat muuttuneet omalla painollaan uuteen suuntaan:
Alkutohinan jälkeen synnärillä olo oli "äiti"-olo, mutta sitä oli vielä aika sekaisin kaikesta eikä ihan ollut ajantasalla missä mennään :D Kiintymys tuohon menninkäiseen tuli heti, mutta se miten se on kasvanut koko ajan on ihan hassua! Sitä kai jotenkin kuvitteli, että "se on siinä" kun syntyy..ja olihan se niin. Se tunneside, halu olla lähellä, pitää sylissä, pusutella, paapoa ja hoitaa kasvaa koko ajan ja se se on uskomatonta, miten se oikeasti toimii; Sanoivat että siinä matkanvarrella oppii kaiken kuin automaattisesti, ja että oman vauvan äännähdyksistä tunnistaa pian jo, mikä on hätänä, mitä vailla jne. Ja totta; mie tunnistan jo nyt 2 vkon jälkeen kaikki ukinat ja ininät että missä on vikaa :)
Onni on mahdottoman kiltti...tai helppo, voisko niin sanoa?
Se nukkuu hienosti yöt ja herää pari kertaa yössä syömään. Takaisin nukkumaan mennään yleensä helpolla, jos vain kunnon röyhtäisy saadaan aikaan.
Vinkiksi muille tuoreille mammoille (jos ette ole tätä saaneet vielä), Onni röyhtäisee parhaiten kun laitan sen oman mahani päälle (itse puoli-istuvassa asennossa kenollaan) masulleen makaamaan, jalat kippuraan ja pää sopivasti sivulle. Silloin saadaan ulos yleensä pelkkää ilmaa, eikä puklua tule juurikaan. Jos taas röyhtäillään selällään/kyljellään maaten tai muuten huonossa asennossa, tulee sieltä sitten isossa kaaressa puolet juuri-syödyistä pois :D ..ja kohta on taas nälkä.
Vaatteiden kanssa meinaa olla probleema; ne perhana loppuu kesken!
Kaikki neuvoi mulle, että älä haali liikaa vaatteita, kun hukutte niihin varmasti pyytämättäkin..vaan eipä me! APUA...
Meillä kun ei ole vielä pyykkikone seinässä, ja joudutaan joko peseen käsin (omat) tai tuttujen luona jos/kun päästään, niin heti alkuun tulikin ongelmia; Ei päästykään pesemään kun piti, käsinpesu ei ole hyvä (jää vaatteet koppuraisiksi)..joten varasto on kohta loppu jo isoimmistakin vaatteista.
Onneksi äitee ja sisko auttaa; saadaan paketillinen pikkuisia vaatteita Onskalle lisää ihan lähipäivinä! ..ja reissuun lähdetään appivanhempien luo jo parin päivän kuluttua, joten omiakin saadaan puhtaaksi hienosti.
Muuten pärjätään ihan ok ilman juoksevaa vettä...vielä. On siihen niin tottunutkin, ettei varmaan osaa koko hanoja käyttää kun ne toimintaan saadaan :D Onnin suhteen ei vielä tarvita kuin pullojen sterilointiin vettä ja se käy helpoiten vedenkeittimen kanssa; likavesi sankoon ja pihalle.
Oi sitä juhlaa *kuitenkin* kun tuo remppapuoli tuolta valmistuu :)
*****
Mie itse olen toipunut synnytyksestä yli omien odotusteni.
Olo on hyvä, ja Onnin hyvänlaatuisten unenlahjojen takia kun saan yöt nukuttua suorastaan loistavasti, ei ongelmia esim. väsymyksen suhteen ole juurikaan.
Alakertakin on toipunut hyvin; massu vetäytynyt muutamia senttejä vaille entisiin mittoihin (mikä tuntuu aivan uskomattomalta!) ja muut "tuhot" massua alempana toipuu hyvää vauhtia :) Vessassakäynnit menee jo ilman mitään huutoja ja vatsassa tuntuisi kaikki elimet löytäneen omat paikkansa. Kroppa palautuu muutenkin ennalleen; allergiat palasi takaisin (tosin jo hiukan ennen synnytystä) ja ihokin alkaa muuntumaan samoihin tattikasoihin, mitä ennen oli..prkle..Sen mie oisin mieluusti halunnut jäävän niihin, mitä se parhaimmillaan raskausaikana oli :)
Saan kuitenkin palkita itseni hemmottelemalla kasvoja kunnon hoidoilla toivon mukaan jo ensivuoden puolella; kolariarvet korjataan lopullisesti pois laserilla ja paikallinen kosmetologi alkaa antamaan taas syvähoitoja ultraäänellä.
Tomppa on isukkina hauska tapaus :D
Se ei paskemmin arkaile minkään hoitotoimenpiteiden suhteen ja kuuliaisesti nousee yöllä syöttöön ja vaipanvaihtoon. Mie tosin hoidan yönousut viikolla pääosin kaikki, Tomppa hoitelee viikkonloppuisin, jotta mie saan uinahtaa putkeen pitempään.
Isyysloman ajankohta oli järkevää vaihtaa sittenkin myöhemmäksi; Onni vain syö ja nukkuu nyt, joten siitä on enemmän seuraa ensivuoden alkupuolella!
Naurettiinkin tossa just, että kun tekisi nii mieli olla sen seurana/seurassa paljon enemmän..että "puhu jo" :D "ääk, tee jotain, elä nuku vain" :D
Mie sitä roudaan täällä sylissäni vissiin liikaakin päivisin..että jospa se tottuu liiaksi sylissä oloon..?
Äh, tottukoon; minusta se läheisyys ja hemmottelu sylissä ololla yms saa kuuluakin meän arkeen ihan vapaasti; ko ajattelee kuinka nopeasti viimiset 6v on mennyt ja kuinka nopeasti Onni sen ikäiseksi kasvaa, niin kyllä mie olen valmis ne muutamat ajat sitä kantamaan ja hyssytteleen sylissä; kuitenkin tule ikävä näitä aikoja kun se on tuommonen pikkunyytti :)
****
Onnin unenlahjojen takia oleminen on vielä aika helppoa. Nyt päivisin, kun olen toipunut, mulla on aikaa tou8huta tuolla remppapuolella paikoja kuntoon ja kaikenlaista muutakin. Että ihan hyvään saumaan Onni tuli sittenkin; se on niin helpop vauva, etteä mulla jää loppujen lopuksi hyvin aikaa muihin juttuihin vielä ja käytän tietty ajan hyväksi niin hyvin kuin tällaisena patalaiskana löysäilijänä osaan * hahhaaa!*
****
Kirjoittelen lisää kuulumisia sekä tänne että Facebookiin, joskus kopsaan samat jutut molempiin..laiska kun olen ;)
YhteenvetoTiistai 20.11.2007 01:04
*****
Raskausaika oli kirjaimellisesti raskas.
Jännitin kovasti koko ajan, pelkäsin keskenmenon tulemista ja ..hmm.. olin aika paljon ”varpaillani” koko ajan.
En voi sanoa nauttineeni tuosta ajasta sillä tavoin, miten monien suista kuulee.
Mie kun enemmänkin pelkäsin ja jännitin loppuun asti, vaikka koitin joka hetki rauhottaa itseäni ajattelemaan positiivisia ja rentoutua tarttumaan hetkeen; juttelin Onnille paljon loppua kohti ja siten myös psyykkasin itseäni tulevaan.
Raskauden puolivälissä minuun iski kauhea laulamishimo! Autolla kun ajelin (huom yksin!) niin poppi soi ja mie hoilasin kurkkuni käheäksi joka reissulla, oli se sitte kauppaan tai kauemmaskin :D
Ruokahimoja oli alkutaipaleella paljon; suolakurkut ja omenat jäi päällimmäisinä mieleen. Makea maistui myös Erittäin hyvin.
Loppua kohti kehittyi outo pakkomielle uudestaan omenoihin (nimenomaan ranskan golden, muut ei kelvannu) ja satsumiin; nitä meni parhaimmillaan toista kiloa päivässä! Niiden syöntiä piti tietoisesti alkaa rajoittamaankin, koska aloin saamaan ihottumaa sinne tänne.
Ja eräs hauska ilmiö ilmaantui keskivälin tienoilla; paha allergiani hapatettuja maitotuotteita kohtaan katosi täysin; ahmin mm. rahkaa yhteen vaiheeseen vähintään purkin päivässä (vauva tarvitsi proteiinia kasvamiseen) ja loppuun asti join piimää, joka taas vei mennessään närästyksen paremmin kuin mikään muu lääke. Tuo allergia muuten palasi kuvioon hiukan ennen synnytystä. Ja nyt tilanne on sama kuin ennen raskautta: Ruokalusikallinen rahkaa tms ja mun naamani kasva tatteja täyteen :D
Muita vaivoja oli ummetus, johon ei tehonnut yhtään mikään ja kivulias pissailu; vessassa käynnit oli kyllä yhtä tuskaa kun rakko oli niin puristuksessa ettei sinne mahtunut lusikallista enempää kerralla. Ravasin kus-vessassa siis arviolta tunnin välien pahimmillaan. Öisinkin tunnin kahden välein.
Vatsa kasvoi raskauden puolivälin jälkeen ihan silmissä. Viimeiset viikot se tuntui paisuvan aivan uskomatonta tahtia, mutta edelleenkään ei näkynyt raskausarpia missään. Niitä ei sitten loppujen lopuksi tullut mihinkään, mistä olen todella yllättynyt. Saankohan kerrankin kiittää ”huonoa” ja rasvaista ihonlaatuani siitä?
Vatsan kanssa nukkuminen kävi kiduttavaksi. Kyljeltä toiselle kääntymiseen piti herätä joka kerta jotta sen pystyi suorittamaan mahdollisimman kivuttomasti. Kärsin myös levottomista jaloista ja krampeista viimeiset viikot. Herkkäuniselle se unettomuus kävi voimille ja pahasti. Hormonimyrskyjen ja unettomuuden takia loppuaika tahtoi olla itkuista elämää..mieliala seilasi aivan laidasta laitaan. Vaikka ne olotilat tiedosti aivan tarkalleen ja tiesi mistä johtuu, niille ei silti vain voinut mitään. Piti antaa luonnon kiskoa mukanaan ja ymmärtää olla tekemättä vastarintaa :D
Onni oli todella eloisa vaava siitä lähtien kun tunsin ensimmäiset potkut viikon 15 tienoilla. Ja samanlainen sätkyjätkä son vieläkin :D! Naurettiin, että kun ulos pääsee niin sillä täytyy olla siivet valmiina selässä ja siltä se vaikuttaisikin! Vaatteiden vaihtoa hän avittaa oikein mieluusti nyt huitomalla ja potkimalla.
******
Synnytys oli uskomaton tapahtuma kaikkineen.
Siitä on vasta reipas viikko aikaa, joten uunituoreena on mielessä ja edelleenkin on olo, että ”ei enää ikinä, kiitos”. Suoraan sanottuna on todella vaikeaa kuvitella, että unohdan sitä koskaan siten, miten liki jokainen sanoo käyvän.. että sen voi unohtaa TÄYSIN kokonaan ja haluaa lapsia tehdä lisääkin.. nimenomaan alakautta synnyttämällä.
Keskiviikkona 7-8.11 yöllä me lähdettiin Seinäjoelle 1.kerran kokeilemaan.
Mulla oli supistellut koko illan ja mitä myöhemmäs meni, sen varmemmin ne alkoi ilmaantumaan 7min välein. Soitin synnärille ja niin ne kehotti, pitkän matkan takia, lähteä tulemaan.
Lääkäri tarkisti heti perille päästyä tilanteen ja kohdunsuu olikin auki. Tosin vain noin 3cm.
Jäin seurantaan ja pääsimme perhehuoneeseen nukkumaan loppuyöksi.
Tommi lähti aamulla takaisin Virroille ja töihin, minä jäin tarkkailuun.
Päivän aikana ei tapahtunut edistystä ja illalla kun Tomppa tuli takaisin, saatiin käsky lähteä kylälle liikkeelle, josko vaikka se auttaisi käynnistymistä alkuun. Käytiin Prismassa ja Hesellä mussuttelemassa hampurilaiset, sitten palattiin synnärille lääkärin tarkistettavaksi.
Päivällä minut tutkinut lääkäri oli sitä mieltä, että ei kannata kotiin lähteä; kaikkien tietojen perusteella odotettavissa voi olla nopea synnytys, kunhan siitä kunnolla lähtee käyntiin. Ja sanoi että kyse on enää tunneista > muutamista päivistä.
Mutta sitten illalla minut katsonut lääkäri olikin sitä mieltä, että kotiin vain kypsyttelemään, ja että ihan normaali synnytys on tuloillaan. Harmitti kyllä..pakko myöntää. Ja pelotti.
Ajeltiin hiljaisissa oloissa kotiin ja seuraava päivä olikin mielenkiintoinen:
Mie olin aamusta pirteä kuin mikä. Se oli perjantai ja herättiin aikaisin, vaikka nukuin taas huonosti. Tomppa meni töihin niinko aina ja mie jäin kotiin hösseltään kunnes yhtäkkiä puolen päivän aikaan väsähdin ihan totaalisesti ja upposin nukkumaan peittojen alle…ja heräsin Vasta kun Tomppa tuli töistä myöhään iltapäivällä kotiin. Ja olin edelleen ihan rättiväsynyt. Olo oli aivan kummallinen, ko jyrän alle jääneellä ja mie taisin parkua Tompan kainalossa pitemmän pätkän illan aikana. Yöunillekin muistan nukahtaneeni ilman mitään ongelmaa.
Jälkeenpäin tajusin selityksen; Ensin mie nukuin itseni voimia täyteen ja illalla paruin kaikki paineet ulos: kroppa valmistautui synnytykseen.
Heräsin yöllä kolmen aikoihin kunnon supistukseen. Nousin heti ylös ja hetken siinä ähistyäni menin remppapuolelle jatkamaan, etten herättäisi Tomppaa…ja lähdettäisi taas turhaan ajamaan sataa kilsaa synnärille ;)
Ajantaju on vähän sitä sun tätä, mutta parisen tuntia meni siinä pitkin taloa raahustaessa, koitin sinnikkäästi nojailla pöytään köökissä ja täyttää ristikoita!
Viiden aikoihin, oiskohan ollut, kun oli alettava katsomaan jo kelloakin; supistuksia tuli aika tiheään ja ne Oli Kovia. Muistan ko ajattelin, että ”eip, älä älä…ne loppuu kuitenki ko menet..” Mie olin pitkään kahden vaiheilla meenkö herätteleen Tomppaa vai en..Enkä mennyt.
Kellosta ilmestyi tulos; väliä siinä 7min ja mie hoin itelleni ”kokoa itsesi puppe..” ja klenkkasin keittämään aamukahvia.
Kello oli 7 pinnassa ja mie päätin vain jatkaa sitkeöästi tavallista lauantaiaamua eteenpäin. En muista herätinkö mie sen vain heräskö itsekseen, Tommi siis. Mut sillon tuli olo, että uskaltaudun asioimaan vessatarpeita eteisen yöämpäriin; se kuulee jos mie tarvin apua.
Hoituihan se ja menin kaatamaan kahvit itelleni kun housuihin lorahti jotakin lämmintä ja paljon. Rääkäsin heti Tompalle siitä, pyyhkäisin paperilla ja esiin tuli kirkasta verta..ÄÄK. Paniikkiinhan siinä meni molemmat. Tai mie ainakin säikähdin aivan helvetisti.
Kerättiin kasaan synnärilaukkua, kaivettiin vaatetta päälle ja siinä seassa soitin ambulanssinkin. Ja sen tulo KESTI. Jeesus että se kesti kauan..kaikki ne 10 min!
Mie menin puupaan kyytiin, Tommi hyppäsi omaan ja lähti tulemaan perässä. Mentiin kuulemma pillit ja valot päällä koko matka.
Sain happea ja multa mitattiin jotakin..hemoglobiinia yms ja kuulin jostakin supistuksen seasta kun se mieshoitaja sanoi eteen kuskille että alhaalla on, mennään lujaa..tai jotakin sellaista. Mie kysyin että mitenkähän Tomppa, mahtaako se ehtiä perässä ja se hoitaja nauroi, että kuule tossa se tulee 5 metriä meän persiistä ja ihan taatusti pysyy perässä, niinkun tulevan isukin kuuluukin! Vauhtia oli kuulemma siinä 140km/h ja Opelissa huonot talvirenkaat…voi argh..
Supistukset tuli ambulanssiin hypätessä 5min välein ja loppumatkassa ne tiheni niin, että kun perille päästiin (reilut 100km) mie ähkin 1min välein jo aika hurjissa poltoissa. Kipu tuntui siltä kuin olis maailman vakavimmat kuukautiset alkamassa.
Sisällä lääkäri tutki ja totesi kohdunsuun olevan edelleen vain sen samat 3cm auki, ja sanoi, että mie jännitän itseäni joka supistuksella niin paljon, ettei kohdunsuu pääse avautumaan.
(onko totta vaiko ei…minusta vain kuulostaa hurjalta, että omilla voimilla voisin estää jotakin niin isoa prosessia tapahtumasta O_o )
Lääkäri halusi antaa Petidiniä (nimi oikein?), jotta rentoutuisin hiukan. Tappelin vastaan mutta luovutin parin supistuksen jälkeen..ne kävi aika hemmetin voimakkaiksi koko ajan enemmän ja enemmän ja kipurajan yläpalkki alkoi lähestymään.
Mie odotin sitä kipushokkia…kiputranssia. Perstanattu, että mie olisin halunnut kokea sen. Vaan ei.
Mulle vaihdettiin vaatteet ja mentiin saliin odottelemaan. Muistan istuneeni keinutuolissa ja pää surrasi missä sattuu sen lääkkeen takia. Enkä tykännyt yhtään; siinä meni se idea roskiin, että mie En Halua olla nuppi sekaisin siinä tilanteessa, vaan skarppina edes sen mitä kykenen.
Petidini vaikutti aikansa ja kätilö teki taas sisätutkimusta jossakin vaiheessa. Olin muistaakseni avautunut kyllä lisää, mutta kuulin puhetta oksitosiinin laittamisesta (olikin cytotec). Siinä samalla se päätti puhkaista kalvotkin ja voi vattu mikä sirkus siitä lähti käyntiin..
Siitä seurasi se pahin; mie en ois missään kieroimissakaan kuvitelmissani voinu liippasta edes läheltä sitä, mitä se kipu oli supistuksen huipun aikana. Herranjumalajumalauta mitä menoa..
Mie en saanu enää hengitettyä ollenkaan, ja koko rojekti lähti käsistä ihan täysin! Mie vain ulvoin ja ulvoin ja vääntelehdin, taoin käsiäni päähän (tai toisin päin?) ja muistan kätilön hermosteneen äänen jostakin, että lopettaa se huutaminen kun se vie voimia..ja mie kirosin vastaan että siitä mie sitä potkua nimenomaan saan, että anna mun huutaa…enkä mie omasta mielestäni huutanu, ulvoin…ulisin..jotakin sellasta outoa ääntä enkä mie voinu mitenkään estää sen ulos tulemista. Se vain tuli.
Sitten ne tuskahuiput meni siihen, että mie en saanu enää happea sisääni yhtään. Pallea jumiutui kokonaan ja mulla alko paniikki rytisemään läpi; miehän kuolen hemmetti. Ja siinä vaiheessa se karkasi aivan täysin koko homma.
Jossakin kohtaa ulisin etten kerta kaikkiaan kestä enempää ja kuulin, että anestesialääkäri pääsee paikalle aikaisintaan puolen tunnin kuluttua ja ettepä usko minkä tasoinen epätoivo valtasi koko huoneen sillä hetkellä. Olin ihan varma, etten kestä siihen asti millään.
Sitten onkin mustaa viivaa. En muista mitään siihen asti kun se puuduttaja-ihme-ihminen tuli paikalle. Muistan vain sen, kun minua vissiin nostettiin sängylle makaamaan (olin ollut seisaallaan siihen asti, nojasin sänkyyn) ja sanottiin, että on oltava liikkumatta. ”Jaa millähän hiivatilla?!”
Vääntelehdin täysin tahattomasti ja kroppa teki tasan mitä lystäsi, mie en voinut sille mitään.
Jostakin tuli ilokaasunaamari eteen ja kehotus imeä siitä, kunnolla. Parin rajun supistuksen jälkeen mie hönäsin jotenkuten, että sitä pitää imeä niin kovaa kuin kykenee ja niin tein. Ja pysyin sitten paikallani, ja saivat laitettua piikin selkään. Myöhemmin sain tietää, että se oli ”combi”-puudute; epiduraali ja spinaali yhdessä.
*Taivas laskeutuu saliin*
Oi autuus mikä olo sen jälkeen tuli. Melkein heti. Alavartalo puutui välittömästi, mutta se jatkui jonkun aikaa ja mie puuduin kainaloista alaspäin joksikin aikaa kokonaan. Kädet pelasi, ja saatiin käännettyä minut selälleen, puoli-istuvaan asentoon.
Ihanuus miltä tuntui kun saattoi taas hengittää!
Nyt käitlö sanoi, että pitää odotella jonkun aikaa (en muista mitä…että avaudun loppuun asti?) ja kun puudute oli vielä täysin päällä, sain harjoitella ponnistamista pariin otteeseen.
Odotimme jonkun aikaa, että puudute hiukan häivenee ja sitten se sanoi yhtäkkiä, että no nyt saat alkaa ponnistamaan tosissaan! Täh…että nyt?! Noin vaan?!
Tomppakin havahtui, että ”ai nytkö jo?!” ja tuli takaisin mun viereen pääpuolelle. Tunto oli palannut jonkun verran alakertaan ja tunsin tarvetta ponnistaa. Ja ponnistin, mutta aika varovasti. Sitten toisen kerran ja kätilö kehui, että vielä yksi ja ulkona on..ja kolmas kerta; tunsin, että jostakin repesin ja että pää pullahti ulos. Se sattui vain hiukan..joka, niin kieron typerältä kuin kuulostaakin, ois saanut sattua enemmänkin :D
Mie haukoin henkeä puhtaasta hämmennyksestä ja kun katoin Tomppaa niin sekin oli vedet silmissä. Siinä se nyt oli, ihan yhtäkkiä :D Pari sekuntia ja kuului kimeä rääkäisy!
Tomppa sai leikata napanuoran ja mie saatoin vain makoilla ja odottaa. Vissiin ne puhdisti pahimmista sotkuista peikonpoikaa ja sain sen rinnan päälle hetken perästä.
Se oli ihan omituista kyllä; aivan ko pää ois tyhjentyny -aivan kaikesta- ja tilalle tullu ihan uus minä ja uus maailma. Koko pakka meni uuteen uskoon sillä hetkellä. Se suorastaan tuntu huminana päässä.
Onni sai olla sylissä vielä jonkin aikaa. Se nostettiin myös tissille kokeeksi, en kyllä muista imikö yhtään. Sitten se vietiin punnittavaksi ja muihin toimiin ja minun piti vain odottaa siinä sängyllä, että puudute häviää. Tomppa otti siinä vaiheessa jo kuviakin taas.
Meni kai jotakin tunnin verran kun kysyivät, haluanko koittaa ylös vai olenko sängyllä. Mie nousin pystyyn ja sain mennä suihkuun…että tuntui hyvältä! Jalat meni hiukan omia menojaan vielä, mutta kävelin kuitenkin ihan itse. Siitä jatkettiin osastolle, Onni omassa kärryssään, ja perhehuoneeseen suoraan..ja siellä oltiinkin sitten seuraava yö ja päivä, ja Tomppa lähti kotiin sitten sunnuntai-iltana.
Me oltiin Onnin kanssa vierihoito-osastolla 14.11 keskiviikkoon asti ja opeteltiin kovasti imetystä ja muita juttuja. Kaikki muu meni ok, mutta imetys ei lähtenyt käyntiin. Tissit vain pakkautu täyteen, mutta ei auenneet millään. Samoin oli suoliston toiminnan kanssa. Mutta molemmat aukesi heti kun päästiin kotiin.
Jännittämisellä on ”voimaa”…varsinkin sillä alitajuisella jännittämisellä.
******
Ensimmäinen viikko kotona tulee täyteen huomenna ja hyvin menee.
Rytmi menee täysin vauvan mukaisesti ja siihen alkaa tottumaan hiljakseen ja yllättävän helpolla. Mun unenlaatu on muuttunut aivan päinvastaiseksi, mitä se on aina ollut; saan unen päästä hetkessä kiinni ja herään Onnin pienimpäänkin ääneen silmänräpäyksessä. Voisi sanoa, että siihen reagoi ennen kuin tajuaakaan reagoineensa :D
Imetys ei ota sujuakseen ja syitä on monia. Yksi syy on varmasti siitä stressaaminen..maidon tulo loppuu heti jos asia alkaa hermostuttamaan..
Lopullisen ”tuomion” asiaan sain imetystukipuhelimesta (seinäjoen synnärin kokeilu); ressaan turhaan. Nyt on tärkeintä saada Onnille vain painoa lisää ja se, miten se ruokaa nyt saa on täysin toisarvoinen asia. Oli se sitten korviketta tai omaa, tai niitä sekaisin, mutta jos imetys ei onnistu, niin syy on suurimmaksi osaksi se, että mun tissien muoto ei ole noin pienelle vauvalle otollinen, eli se ei jaksa imeä kunnolla ja sitä aletaankin opettelemaan uudestaan vasta muutamien viikkojen kuluttua. Siihen asti harjoitellaan välillä ja pidetään pumpulla omatuotantoa käynnissä sen mitä pysyy.
Onnin elämä on nyt vain syömistä ja nukkumista. Hereillä se on vain lyhyitä pätkiä kerrallaan syönnin jälkeen.
Huumoriakin riittää; se onnistuu pissimään liki joka kerta juuri kun mie saan siltä vaipan pois ja kerran osasi tähdätä ihan suoraan naamatauluunkin!
Vaatteita menee PALJON ja nyt viikon jälkeen ollaan jo ongelmissa, kun ei ole pyykkikone vielä seinässä paikoillaan. Onneksi pelkkä vesipesu riittää toistaiseksi. Nyrkkipyykkiä siis riittää :D
******
Jatkan ja täydennän juttua sitä mukaa mitä muistan lisää!
Lisää ateismista ja uskonnoistaTorstai 01.11.2007 16:12
Jäin täsä Hiliputinin kommetin luettuani miettimään, etten olekaan pitkään aikaa jutellut kenenkään kanssa uskonnollisuuden positiivisista puolista ja piti Todella jäädä kelaamaan, että mitä aihepiiristä löytyy muistista..omasta päästäni siis.
Nooh, tämä nuppihan ei nyt aivan täydellä käy (kiitos tämän tiineyvven.. i assume :D ), joten en tahtonut saada muistin perukoilta oikein mitään materiaalia aikaan. Kunnes sitten tajusin selityksen tälle:
Ymmärrettyäni aikoinaan uskontojen olemassaolon todelliset motiivit, tajusin myös sen, -mitä- kaikki "hyvä" niissä pitää sisällään.
Lyhyesti sanottuna mikään hyvä ei ole pyyteetöntä ja selitys väitteelle yhtä lyhyt myös;
Jokainen joka hamuaa itselleen palkintoa tekemästään hyvästä (tässä tapauksessa taivaspaikkaa), ei tee työtään pyyteettömästi.
Kaikki toiminta on loppupelissä omahyväistä palkinnon hakua, josta puuttuu puhdas sydän.
Tiedän. Aika raakasti sanottu ja väitetty, mutta niin...mie olen aika tiukka tän aiheen parissa kun liikutaan.
Alkuun joskus säästelin sanoja ja koitin olla hienovaraisempi, mutta jätin sen turhuuden pois; uskontoja Pitää voida kritisoida ääneen ja juuri sellaisin sanoin miten puhuja itse haluaa.
Ilman uskontojen kritisoijia ei olisi eri liikkeitäkään esim. ev.lutin sisällä.
Minä taas kuulun "toisen leirin" kritisoijiin; olen täysin ulkopuolinen tätä nykyä uskonnollisuudesta ja olen huomannut siinä erään suuren plussapuolen:
Koen eläväni ulkona taulusta, missä uskovaiset itse elävät. Näen sen kehykset ja kritisoin niitä ja uskovaiset, jotka kritisoivat taas minun mielipiteitäni eivät sokealta uskoltaan voi niitä taulunsa kehyksiä nähdä.
Mie en voi sanoa olevani pahoillani siitä, etten löydä uskonnollisuudesta yhtään mitään hyvää enää. Mie menin tonkimaan aihetta NIIN pohjamutia myöten, että niiltä "totuuksilta" ei vain voinut sulkea silmiään.
Mie en näe siinä mitäån hyvää, että ihmisiä johdetaan harhaan, hallitaan mielikuvitteellisilla hahmoilla ja pelotteilla mitä ei ole todistettavasti olemassa.
Ja se miten mie voin todistaa pelotteet olemattomiksi on yksinkertaista; pyydän todisteita peloteiden olemassaolosta (esim. helvetti). Niitä ei ole.
Valheeseen perustuva turvallisuuden tunne, vastuun ulkoistaminen itsestä ulkopuoliseen kolmanteen "persoonalliseen" olemattomaan hahmoon jne...Mitä hyvää niissä voi olla?
Rehellinen todellisuudessa eläminen, terve rationaalisuus, kyky ja halu kyseenalaistaa, vastuun ottaminen kaikesta mitä tekee.... Minusta se on arvokkaampaa ja siitä saa itselleen myös todellisen hyvän olon.
*
Jatkan aiheesta joskus myöhemmin lisää. Nyt vetää supparit niin kovilla, että on pakko lähteä haahuilemaan ympäri torppaa :)
Nooh, tämä nuppihan ei nyt aivan täydellä käy (kiitos tämän tiineyvven.. i assume :D ), joten en tahtonut saada muistin perukoilta oikein mitään materiaalia aikaan. Kunnes sitten tajusin selityksen tälle:
Ymmärrettyäni aikoinaan uskontojen olemassaolon todelliset motiivit, tajusin myös sen, -mitä- kaikki "hyvä" niissä pitää sisällään.
Lyhyesti sanottuna mikään hyvä ei ole pyyteetöntä ja selitys väitteelle yhtä lyhyt myös;
Jokainen joka hamuaa itselleen palkintoa tekemästään hyvästä (tässä tapauksessa taivaspaikkaa), ei tee työtään pyyteettömästi.
Kaikki toiminta on loppupelissä omahyväistä palkinnon hakua, josta puuttuu puhdas sydän.
Tiedän. Aika raakasti sanottu ja väitetty, mutta niin...mie olen aika tiukka tän aiheen parissa kun liikutaan.
Alkuun joskus säästelin sanoja ja koitin olla hienovaraisempi, mutta jätin sen turhuuden pois; uskontoja Pitää voida kritisoida ääneen ja juuri sellaisin sanoin miten puhuja itse haluaa.
Ilman uskontojen kritisoijia ei olisi eri liikkeitäkään esim. ev.lutin sisällä.
Minä taas kuulun "toisen leirin" kritisoijiin; olen täysin ulkopuolinen tätä nykyä uskonnollisuudesta ja olen huomannut siinä erään suuren plussapuolen:
Koen eläväni ulkona taulusta, missä uskovaiset itse elävät. Näen sen kehykset ja kritisoin niitä ja uskovaiset, jotka kritisoivat taas minun mielipiteitäni eivät sokealta uskoltaan voi niitä taulunsa kehyksiä nähdä.
Mie en voi sanoa olevani pahoillani siitä, etten löydä uskonnollisuudesta yhtään mitään hyvää enää. Mie menin tonkimaan aihetta NIIN pohjamutia myöten, että niiltä "totuuksilta" ei vain voinut sulkea silmiään.
Mie en näe siinä mitäån hyvää, että ihmisiä johdetaan harhaan, hallitaan mielikuvitteellisilla hahmoilla ja pelotteilla mitä ei ole todistettavasti olemassa.
Ja se miten mie voin todistaa pelotteet olemattomiksi on yksinkertaista; pyydän todisteita peloteiden olemassaolosta (esim. helvetti). Niitä ei ole.
Valheeseen perustuva turvallisuuden tunne, vastuun ulkoistaminen itsestä ulkopuoliseen kolmanteen "persoonalliseen" olemattomaan hahmoon jne...Mitä hyvää niissä voi olla?
Rehellinen todellisuudessa eläminen, terve rationaalisuus, kyky ja halu kyseenalaistaa, vastuun ottaminen kaikesta mitä tekee.... Minusta se on arvokkaampaa ja siitä saa itselleen myös todellisen hyvän olon.
*
Jatkan aiheesta joskus myöhemmin lisää. Nyt vetää supparit niin kovilla, että on pakko lähteä haahuilemaan ympäri torppaa :)