IRC-Galleria

Oi Suomi..Perjantai 08.12.2006 00:03

Viimeinen viikko ollut ihan hullu. Jotenkin tuntuu ettei mitään ole saanut aikaiseksi mutta kumminkin ollut olevinaan jatkuvasti kauhea kiire. Tänään oli viimeisen esseen palautuspäivä. Esseen, josta minulla on kirjoitettuna vasta introduction. Ei jaksa stressata. Palautan huomenna. Tai maanantaina.
Tiistaina oli Hollyn 18-vuotisjuhlat, saivat taivuteltua minut mukaan. ABC (haha) oli ihan hyvä paikka, tosin yläkertaa en päässyt edes tarkistamaan kun ei ollut auki. Kun käytiin illanpäätteeksi ruokaa hakemassa, päätin olla oikein uskalias ja otin ranskalaiset... juustolla! Hyvää oli.
Eilen oli sitten ensimmäinen Itsenäisyyspäiväni täällä. En ottanut oman käden oikeudella vapaata, muutenkin onnistuin aika hyvin säästää isäinmaallisuuteni iltaan. Heikki tavattiin subwaylla vähän ennen kymmentä, oli poika jo aika hyvässä kunnossa, oli aloittanut Finlandian kippaamisen jo puolelta päivin:D. Oikean osoitteen löytäminen osoittautui yllättävän hankalaksi, mutta teemaan hyvin sopien ja isänmaan vuoksi aitojen yli kiipeillen ja kohtaloa uhmaten pääsimme perille. Skyen reissulla tutustuin siis isäntiimme; asunto oli oikein mukava ja porukkaa oli aika paljon, kansalaisuuksia laidasta laitaan. Tutustuin vielä kahteen uuteen suomalaiseen, vaihdossa myöskin, joten tunnelma oli ihanan kotoinen:).
Minulla ainakin oli todella hauskaa, jäätiin sitten lopulta yöksi, kun venähti ilta aika pitkälle. Aamulla heräsin suhteellisen kivuttomasti (vielä reilusti pöhnässä) ja enpähän ainakaan yhtä kamalalta näyttänyt kuin viikko takaperin kun puoli kymmenen maissa pääsin lopulta ovesta ulos (uskokaa pois, se oli vaikeampaa kuin kuvittelisi). Kolme seminaaria oli siis taas edessä, joista mistään en voinut olla poissa. Kaksi ensimmäistä oli vähän tuskaisia, ennen kolmatta, theatrea, ehdin hieman parantaa oloani, onneksi. Oli todella hyvä mieli sen jälkeen, meidän show on oikeasti älyttömän hyvä! Ei se siis valmis ole vielä, mutta ensimmäistä kertaa mentiin läpi koko homma. Ja lauantaina minulla on treffit Iainin kanssa! Haha, ei siis ihan mitä kuvittelette, menen vain sen huoneeseen (asuu kanssa jossain päin Muranoa) ja nauhoitellaan vähän... juttuja;).
Kämpille päästessäni minua odotti paksu kirje, päivä oli siis oikein hyvä. Luettuani ja tajuttuani kuinka paljon teitä kaikkia kaipaankaan, painuin taas suoraa peiton alle. Kuten viikko takaperin, olen oikeastaan nukkunut siitä asti. Todella vaikea uskoa että viikon kuluttua olen kotona.......

[Ei aihetta]Perjantai 01.12.2006 16:23

Kahden viikon päästä on jo ensimmäinen yö omassa kotosängyssä takana. Vaikea uskoa. Laskeskelin justiin eilen että ihan liikaa bileitä pitäisi kiertää siihen mennessä ja koulujuttujakin tietysti vielä esseen, visual testin ja devisingin verran.
Keskiviikkona meillä oli kuoron kanssa eka esiintyminen. Ei ollu ku pari bisiä mutta hauskaa oli, the gowans are gay...;) Kiireellä painuttiin suihkuun ja alettiin juomaan, meidän oli tarkoitus mennä tsekkaamaan the Arches Miken ja Francon kanssa. Porukkaa oli sittenkin vähän enemmän. Sam, Dominic ja pari muuta herraa joiden nimiä ei nyt saa päähän. Ja mentiin the Garageen. Hyvä paikka sekin. Paluumatkasta olin vähän liian kännissä, Franco vissiin oli maksanut taksikuskille ylimäärästä meidän keskustelun takia... Älkää kysykö:D. Francon huoneessa pojat alkoi katsomaan pornoa ja minä ja Sam ajateltiin lähteä vielä Casinolle:D. Siis jonekin kaupungin toiselle laidalle häviämään loput rahamme, mikä minun tilanteessa tarkoitti säälittävää kymmentä puntaa. Onneksi soitettiin kuitenkin etukäteen, sanoivat ettei näin myöhään pääse enää edes sisälle. Samin kämpille tuli sitten hyvin pian Mike joka oli heti fiksuna poikana Garagesta suoraa painunut pelaamaan ja hävinnyt 40 puntaa.
Aamulla heräsin 9.18, 10 minuuttia ennenkuin piti lähteä kohti kampusta. Edessä kolme seminaaria joista en mitenkäänpäin voinut olla poissa, joten pakko oli mennä. Olo oli kamala ja näytin hirveältä mutta selvisimpä! Puoli kolmen maissa pääsin siis takaisin peiton alle ja nukuin yhdeksään asti. Katottiin sitten pari leffaa Kittin kanssa ja verestettiin muistojamme edellis illasta.
Tänään olo onkin sitten parempi kuin hyvä. Kaikki on mukavaa niin edespäin. Haha. Ja nyt Madonnan ja lapsen pariin..
(ja olkaa onnellisia että voitte lopettaa sen kesken)

Isles of Skye^^Sunnuntai 26.11.2006 23:05

Breathtaking. Ei muuta osaa sanoa. Koko länsirannikko, Highlands, vuoret, vuoristopurot, aivan mahtavaa. Ja aurinko paistoi. Rakastuin ihan täysin meidän oppaaseen, Graem on yksinkertaisesti ihanin mies päällä maan..:)
En viitsi ruveta koko matkakertomusta kirjoittamaan, mutta perjantaina siis lähettiin, oltiin perillä vasta puoli yhentoista maissa ja heti suunnattiin pubiin. Kova hinku oli jatkobileisiin kun paikka sulki jo ennen yhtä, mutta kiltisti mentiin lopulta nukkumaan että jaksoi herätä aamulla aikaisin saaren tourinkia varten. Anders prkl sanoi että bussissa pitää olla aamukahdeksalta mutta viime hetkellä olivatkin siirtäneet lähtöä tunnilla eteenpäin, eihän meille tietenkään voinut siitä ilmoittaa... Kierrettiin siis saarta, käytiin linnoilla, vuorilla, vähän isommassa kylässä (kokoluokaltaan silti paljon j-järveä pienempi) ja syötiin välillä, tottakai:D. Illalla eilisestä viisastuneena ostettiin pullo viskiä etukäteen ettei kaikki rahat mene baariin. Siinä sitten nautiskeltiin Carolynin (New York) ja Albinin (Tsekki) kanssa kunnes piti mennä illalliselle, oltiin mukavassa hiprakassa jo siinä vaiheessa. Ilta/yö oli aivan mahtava, uusia kavereita tuli roppakaupalla. Mm. kolme suomalaista vaihto-opiskelijaa löytyi, tosi mukavia kaikki ja sovittiin että Itsenäisyyspäivää juhlistetaan jollain tavalla. Löytyi myös ihan älyttömän suloinen ruotsalaismies (kyllä vain!) Ola, joka ei siis ollut meidän porukkaa vaan oli pakannut koulujen loputtua kamppeensa ja lähteny Skyehin töihin:D. Sen piti vain mennä aika aikaisin nukkumaan kun seuraavana aamuna tosiaan oli töitä. Loppuyöstä alettiin sitten pelaamaan korttia yhden norjalaispojken kanssa ja seitsemän jälkeen käperryttiin lopulta siihen lattialle nukkumaan. Kolmea vaille kaheksan joku lopulta tuli takkahuoneen ovelle karjaisemaan että bussissa pitää olla valmiina kahdeksalta. Tuli vähän kiire:D. Tänään sitten vaan lasketeltiin West Coastia pitkin Glasuun, pysähdyttiin monessakin paikkaa ja nähtiin Loch Ness ja Loch Lomond.
Kokonaisuudessaan reissu oli aivan mahtava ja todella sen 90 punnan väärti. Jos ikinä on mahdollisuus, menkää ihmeessä, minun on pakko päästä keväällä uudestaan, ja luvatiin jo Graemillekin etsiä se sitten taas oppaaksi. Kaikki tarinat ja myytit mitä se kertoi... Brilliant! I believe in wee folk! Ooooh, ja nyt omaan sitten tiedon ja ikuisen kauneuden;).
Pakko päästä sängynpohjalle. Eilinen viskin määrä, piilarit päässä n. 40 tuntia putkeen ja unenpuute verottaa muuten huomenna liikaa..

Filippo..Tiistai 21.11.2006 23:55

Aah.. Tämä tyttö on sitten ensi viikonlopun Isles of Skyessä!:) Tänään ilmottauduttiin matkaan, ja koko homman järjestäjänä on aivan ihana italiaano Filippo. Kun astuttiin takaisin raikkaaseen ulkoilmaan todettiin suunnilleen yhteen ääneen Kittin kanssa: "I'm in love with him!" :D. Mutta myös muista syistä olen varma että viikonlopusta tulee mahtava ja tekee vaan hyvää meille. Homehduttu jo monta kuukautta vain Muranolla.
Screeningissä katsottiin tänään Wong Kar Wain In The Mood For Love. Sanokaa vain antikultturelliksi mutta nuokahtelin koko elokuvan ajan ja ainakin viimeiset kymmenen minuuttia olivat aivan turhaa. En ollut ainut helpottunut kun loppui. Mutta en minä sano että se huono oli, itseä ei vaan kauheasti miellyttänyt.
Sunnuntai-iltana oltiin myös katsomassa tähän astisista teatteriesityksistä ehdottomasti omituisin: Shit & Sugar. Jos ilkeä olisin niin sanoisin sen olleen more shit than sugar, mutta oli siinä jotain todella älykkäitä juttuja ja täytyy sanoa että tuollainen esitys on varmasti vaikea vetää joka päivä. Oli siis devised theatrea, ettei sitä oikeen voi tavallisiin esityksiin verratakaan. Enkä oikeen osaa lyhyesti selittää mitä se tarkoittaa, mutta jos joku oli mukana tai katsomassa "Noita Portaita Ylös" oli tämä produktio erikoisuudessaan (/sekavuudessaan) potenssiin kymmenen.
No, enää kolme vikkoa että pääsee saunaan!:D

Dreamin'..Sunnuntai 19.11.2006 15:28

Näin ihan hämärän unen viime yönä. Tulin kotiin ja juuri ennen kun ovelle pääsin koputtamaan tajusin että tämä on unta. Porukoillekin vain sanoin että onhan sitä kiva nähdä mutta sori, tämä on vain unta, ja yritin herättää itseäni koska pelkäsin että oikeasti on menossa lähtöaamu ja myöhästyn koneesta. Tiesin siis olevani unessa koska en muistanut vaihtaneeni konetta Lontoossa. Mitään väliä ei ollut sillä että oli muka kesä, asuimme kerrostalossa, ja kukaan ei ollut tullut minua kentälle vastaan.. Se siitä. Ei ole ihan lähtöaamu vielä.
Ei täälläkään elämä nyt aina niin jännittävää ole. Franco ja Kitti -draama alkaa aueta (jos ketään on edes missään vaiheessa kiinnostanut!:D) kun Franco sai vihdoin Kittille sanottua ymmärrettävästi ettei halua mitään, kaikki minun hauskuudet taas ei edes ollut täällä viikonloppuna;).. Oltiin kyllä shoppailemassa mikä pirirsti kunnolla, ja leffassa katottiin Starter for 10. Sai hymyilemään, parit lauseet siinä oli JUSTIIN kuin meidän sanomia. Ja ihmiset hyvät jos joskus Glasussa shoppailette niin älkää edes meinatko pistää rahojanne kalliisiin vaatekauppoihin ennenkuin olette tarkastaneet Primarkin. Rakastan sitä paikkaa:D.
Ensi viikonloppuna mennään EHKÄ Isles of Skye -reissulle.. Olisi se aivan älyttömän mahtavaa, mutta tuo rahapuoli vähän huolestuttaa. Tiistaina näkee sitten.
Eilen tuli taas kauhea lumen hinku. Maata keskellä lumihankea ja katsella tähtiä, pyörittää lumiukko, tehdä lumilyhtyjä.. Tiedän että siellä on vähän paskat kelit tähän hommaan at the moment mutta koittakaa tilata jotain joulukuun puoleen väliin mennessä:D.

Aah^^Torstai 16.11.2006 13:16

Kuin paino olisi pudonnut hartioilta kun eilen (eli tänään) jo kello 01:15 sain sen pirun esseeni valmiiksi. Kuinka semiotiikka on kehittänyt tietoisuuttani teatterin ja draaman teosta, viitaten vähintään kahteen näytelmään... Extremely enjoyable:D. Tiistaina oli myös taidehistorian termi koe. En jaksanut siihen kauheasti panostaa, tuo essee nyt oli prioriteettinä, mutta täytyy sanoa että olin todella yllättynyt kuinka itse asiassa tiesinkin jotain. Vieläpä jotain sellaista mitä en varmasti olisi vielä paria kuukautta sitten tiennyt! Siispä, uskokaa tai älkää mutta kyllä minä täällä jotain opinkin. Tiistaina olin myös ratketa riemusta kun tajusin sen taidehistorian esseen olevankin VAIN 1500 sanaa, tops!^^
Otsani voi jo, kiitos, paremmin. Kuhmu on enää huomattavasti pienemmällä alueella ja mustelma on mukavasti levinnyt silmäkulmaan ja nyt myös hieman siihen alle. Kämppikset alkaa olla huolissaan, eilenkin Lauren kun astui keittiöön: "Oh my god, it's worse!! no offense.." mutta enköhän minä olisi jo aikaa sitten kupsahtanut jos tässä jostain vakavasta olisi kyse. :D
Huomenna päätettiin pitää oikein kunnon naistenpäivä! Mennään kaupungille shoppailemaan, syömään, ehkä myös elokuviin.. En edes muista koska olisin viimeksi keskustassa käynyt, on siitä varmasti lähemmäs kaksi viikkoa.. Päätettiin että ollaan sen arvoisia tämän ahkeran opiskelujakson päätteeksi. No ei itseasiassa edes päätteeksi, mutta keskellä.
Eilen alkoi yhtäkkiä puhelin soimaan. Uskokaa tai älkää, mutta se on hyvin harvinaista herkkua jos olen kämpillä, koska lähinnä se on kuitenkin Kitti joka soittelee campuksella "missä olet??" tai toisin päin. Mutta Kitti istui huoneessani, mitä ihmettä?!:D Tiinahan siellä soitteli töistä päästyään, tervehdykseni kuulosti ehkä lievästi yli-innokkaalta, mutta olin vain niin pirun yllättynyt ja iloinen. Kyllä oli ihana kuulla kunnolla mitä missäkin tapahtuu ja eipä tainnut omasta puheestanikaan meinata tulla loppua..:) Alkaa vaan välillä olla niin kyllästynyt mesettelyyn.. Ne tilanteet kun siinä on neljä tai viisi ikkunaa auki ja sormet syyhyten pyrkii jokaiselle vastaamaan, varsinkin kun rakkaat perheenjäseneni ovat hyvin innokkaita lähettelemään herätteitä... No, mutta tämä ei missään nimessä tarkoita etteikö minulle saisi enää puhua!!:D
Jahas, pitää alkaa valmistautua film seminaariin. Kaksi päivää ihan tuskissa olen odottanut että pääsisi puhumaan tämän viikon screeningistä joka oli Festen. Tanskalaisleffa joka on kuvattu hyvin realistisella tavalla. Suosittelen ellette ole nähneet. Se ylimielinen brittiryhmä ei vain kuulostanut kovin vakuuttuneelta, mikä sai minut tietysti enstistäkin kärkkäämmäksi tämän leffan suhteen. On skandinavialainen sentään!:D

Puolivalmiiksi, ja paskat!Maanantai 13.11.2006 04:27

[Ei aihetta]Lauantai 11.11.2006 17:49

En ymmärrä miten aika menee niin nopeaa. Ihanaahan se on, enää hieman reilu kuukausi ja näen teidät rakkaat siellä, mutta toisaalta meneekö sekin kolme viikkoa sitten ihan luvattoman nopeaa? Varmasti, joten pitää vain sitten nauttia olostaan jatkuvasti as much as possible. :)
Toinen asia mitä ymmärtää ei pysty, miten ihmeessä olen joutunut tilanteeseen jossa olen. Tai tilanne ja tilanne, sen tekee tämä paikka. Francon kanssa on tultu läheisemmiksi, mutta Kittin suhde siihen ei näytä kovin valoisalta.. Voiko enempää tuntua kuin olisi puun ja kuoren välissä? En todella aio luopua yhdestä niistä harvoista ihmisistä joita täällä voin kutsua ystäväksi..
Torstai-iltana oltiin juuri näiden kahden ystäväni kanssa katsomassa monologi "And God Created". On Glasgay festivaalin viimeinen viikko käynnissä, joten tottahan sitä pitää ottaa ilo irti. Taidan sanoa näin kaikesta näkemästäni, mutta oli kyllä aivan mahtava! Lavastetta ei paljoa ollut, istuttiin pienessä huoneessa ja tämä mies puhui omista kokemuksistaan kaksi tuntia. Kun kerroin Francolle että kyseessä on monologi, meinasi se jo lähteä takaisin kotiin, mutta päätyi pitämään esityksestä jopa niin paljon että jäätiin näyttelijän puheille esityksen jälkeen. Vartin verran höpöteltiin siinä pihalla, aivan uskomaton mies.
Päätettiin jäädä jonnekin tuopilliselle. Ja parille shotille. Vaihdettiin paikkaa ja napsastiin parit tequilat. Kitti tulee känniin hyvin helposti, siinä vaiheessa se halusi ruveta tanssimaan. Itse olisin mieluiten mennyt kotiin ja jatkanut siellä, mutta päätettiin käväistä vielä QM:llä katsomassa meininkiä. Käännyttiin ovelta takaisin. Kämpillä Franco lupasi liittyä seuraan myöhemmin, rupesi vielä vääntämään psykan presentationia. Due to next day, ei yhtään viime tippaan jättänyt:D. Kitti kyllästyi odottamaan ja meni nukkumaan, minä painuin alakertaan, jossa Mikekin jo istui Francon huoneessa. Kolmestaan sitten vietettiin iltaa ainakin aamuseitsemään asti. Siinä vaiheessa kun pojat ei vielä edes olleet juoneet mitään, otin ja nolasin itseni oikein kunnolla. Jotenkin vain onnistuin tipahtamaan sängyltä ja iskemään pääni patteriin. Muistona siitä koko otsan kokoinen kohouma joka paikoitellen osoittaa mustumisen merkkejä. Ja melkein jo säikähdin että pitää taas pyytää kotoväkeä lähettämään uusi purkki vaseliinia kun jotenkin sen aina onnistun kadottamaan, mutta löytyipäs! En vaan vielä ole saanut takaisin, ehkä pojat keksi sille parempaa käyttöä...;)
Eilinen meni sitten yllättäen sängyn pohjalla ja lavuaarilla. Päätä särki niin paljon että ei pysty nukkumaan ja kuitenkin tietää että uni on ainut mikä auttaa. Vihdoin pääsin ylös siinä puoli kuuden ja kuuden välillä. Oli pakko, piti valmistautua illan Cheesy Poppia varten:D. Mutta uskokaa tai älkää, viinaan en koskenut, sen sijaan vedin kolme tuoppia kokista. Tough girl, eh? Mun ilta oli ihan jees, mutta Kitti masentui kesken illan ja nyt se vain puhuu odottavansa joululomaa kuin kuuta nousevaa. Kyllä se menee ohi, niinkuin aina. Puhuisi Francolle, niinkuin olen yrittänyt sanoa, en minä voi Kittille viestiä välittää ettei se halua mitään kummempaa.
Kyllä nyt taas tuli romaania. Mitä vain ettei tarvisi tuota esseetä ajatella. Se on vasta torstaiksi, mutta pakko saada ainakin puolivalmiiksi viikonlopun aikana!

2142Maanantai 06.11.2006 02:22

On aika iso haloo noussu tuosta palosammuttimesta. Franco parka joutuu maksamaan toista sataa puntaa, ja viime viikon aikana kuulemma rikkoi myös puhelimensa, että kai on nyt sitten oikein mallillaan. Meidän keittiö taas näyttää vieläkin ihan kamalalta. meitä kiellettiin enää moppaamasta sitä lattiaa koska se vaan kiinnittää ne myrkyt tiukemmin lattiaan, pitää vaan odottaa että joku ammattilainen tulee siivoamaan. Siihen asti ei auta kuin kokkailla ja niin edespäin tuolla myrkkypesäkkeessä. Kosket mihin tahansa jää käteen sellainen valkoinen jauhekerros.
Perjantaina oli Heikin synttärit, kävin ekaa kertaa niitten kämpässä vaikka periaatteessa se on ihan tossa kadun toisella puolella. Finlandia-vodka oli jo loppu mutta ihan hyvin sitä lähti ilta käyntiin muutenkin. Ja löytyi taas "uusi" suomalainen.. Suunniteltiin jo lähtevämme joukolla lähimpään kunnon saunaan, joka siis on tunnin ajomatkan päässä Glasgow'n keskustasta.. No, enää viisi ja puoli viikkoa että pääsee muutenkin, en ole ainoa joka laskee!:D Loppuilta olikin sitten vähän pepusta, ja päädyin valvomaan aamukahdeksaan asti katsoen Francon suosittelemaa the Notebookia. Oli se ihana.
Oikeastaan minusta ja Francosta on tullut hyvät ystävät. Sinänsä kumma tilanne sitten taas Kittin takia. Se on edelleen ihan lääpällään. Siis Francoon. Eilen oltiin sitten kolmestaan katsomassa Importance of Being Alfred. Olin valmistautunut istumaan teatterissa 2+ tuntia, mutta näytös kestikin vain 40min:D. Oli se hyvä silti, eihän se siihen vaikuta. Ja istuttiin Deen vieressä, Francon ilme oli oli mielenkiintonen kun huomattiin että rakas luennoitsijammekin on paikalla, niillä kahdella kun oli vähän väittelyä feminismistä:D. Dee vaan naureskeli että oletkos Franco käynyt mun luennoilla pariin viikkoon. Ei se ole.
Tänään en sitten ole muuta oikeastaan tehnytkään kuin yrittänyt saada esseeni valmiiksi. Ja todella, vihdoinkin, 2142 sanaa! Paska se on, mutta kai mulle jotain annetaan anteeksi kun kirjoitan vieraalla kielellä:P. Toivottavasti..